Kannustettiinko kiireellisyyteen

Jotkut saattavat johdonmukaisesti kysyä, miksi kiireellisyydentaju oli tuolloin kristillisyyden aikoina tarpeen, jos ennustettu "suuri ahdistus" oli vielä satojen vuosien päässä?

Ennustettu ahdistus:
Matteus 24:21
"21 sillä sitten tulee olemaan suuri ahdistus, jollaista ei ole sattunut maailman alusta tähän asti, ei, eikä enää satu."

Kiireellisyydestä puhutaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. "Tähyilkää", "pysykää hereillä", "pysykää valveilla", "osoittakaa – – olevanne valmiit" — kaikkia näitä ilmaisuja Kristus Jeesus käytti juurruttaakseen seuraajiinsa oikean kiireellisyydentajun. Lisäksi hänen kuvauksensa kymmenestä neitsyestä, pahasta orjasta, talenteista sekä lampaiden ja vuohien erottelemisesta herättävät kaikki odotusta ja kiireellisyyden tunnetta.

Matteus 24:42–44
"42 Pysykää siis valveilla, koska ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee.

43 Mutta tietäkää se, että jos talonisäntä olisi tiennyt, millä vartiolla varas tulee, niin hän olisi pysynyt valveilla eikä olisi sallinut murtautua taloonsa. 44 Tämän vuoksi osoittakaa tekin olevanne valmiit, sillä hetkenä, jota ette sellaiseksi luule, Ihmisen Poika tulee."

Markus 13:32–37
"32 Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä Poika, vaan Isä. 33 Tähyilkää, pysykää hereillä, sillä ette tiedä, milloin määräaika on. 34 On niin kuin ulkomaille matkustaneen miehen, joka jätti talonsa ja antoi orjilleen vallan, kullekin työnsä, ja käski ovenvartijan pysyä valveilla. 35 Pysykää siis valveilla, sillä ette tiedä, milloin talon isäntä tulee, myöhään päivälläkö vai keskiyöllä vai kukon kiekuessa vai varhain aamulla, 36 jottei hän yhtäkkiä saapuessaan tapaisi teitä nukkumasta. 37 Mutta minkä sanon teille, sen sanon kaikille: pysykää valveilla."

Matteus 25:1, 14, 15, 32, 33
1 Silloin taivasten valtakunta tulee olemaan kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan.
14 On näet niin kuin silloin, kun ulkomaille matkustamaisillaan oleva mies kutsui orjansa ja jätti omaisuutensa heidän huostaansa. 15 Ja yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle kaksi ja vielä yhdelle yhden, kullekin tämän oman kyvyn mukaan, ja lähti ulkomaille.
32 Ja kaikki kansakunnat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. 33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle."

Jeesus ei ainoastaan puhunut kiireellisyydestä, vaan hän myös vahvisti sanojensa totuudenmukaisuuden tekemällä työtä kiireellisesti. Kun ihmisjoukot erään kerran yrittivät pidätellä Jeesusta, hän sanoi heille: "Minun täytyy julistaa muillekin kaupungeille Jumalan valtakunnan hyvää uutista, sillä sitä varten minut on lähetetty." (Luukas 4:42, 43.) Lisäksi hän kannusti opetuslapsiaan anomaan, että elonkorjuun Herra lähettäisi elonkorjuuseensa lisää työntekijöitä, koska "eloa on paljon, mutta työntekijöitä on vähän" (Matteus 9:37, 38). Tällainen pyyntö, joka esitettiin Jumalalle rukouksessa, huokuu todella kiireellisyyden henkeä.

Oliko se vain Jeesuksen käyttämä juoni, jolla hän piti seuraajansa kiireisinä saarnaamis- ja opettamistyössä?
16579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jeesuksen opetukset ja varoitukset saivat opetuslapset tuntemaan kiireellisyyden...

"11 Heidän tätä kuunnellessaan hän puhui lisäksi kuvauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he kuvittelivat, että Jumalan valtakunta ilmaantuisi siinä samassa." - Luukas 19:11 UM

6 Kun he nyt olivat kokoontuneet, he ryhtyivät kysymään häneltä: "Herra, ennallistatko sinä Israelille valtakunnan tänä aikana?" Apost. 1:6 UM

Äänestä
  • >"11 Heidän tätä kuunnellessaan hän puhui lisäksi kuvauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he kuvittelivat, että Jumalan valtakunta ilmaantuisi siinä samassa." - Luukas 19:11 UM

    Ei se ihan siinä samassa ilmaantunut vaan kiire tuli myöhemmin; Luukas kertoo Jeesuksen oikaisseen heidän käsitystään:

    Luuk.21:20-21 "Kun te näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen piirittämä, silloin tiedätte, että sen hävitys on lähellä. Silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille..."

    Luuk.21:31-32 "...Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu."

    Ja siis erehtyi Jeesuskin.

    Äänestä

Ei tuossa tähdennetty kiireellisyydentajua, vaan tarkkana ja siis valveilla olemista.

>

Noissa kohdissa ei puhuttu kiireestä mitään, mutta sen sijaan puhuttiin valveilla olemisesta.

Missään mainitsemassasi kohdassa ei puhuttu kiireestä.

Huokuuko? ei minun mielestäni. Toki kristityt haluavat kertoa uskontaan ja levittää siten evankeliumia, mutta tuota kiireellisyyttä ei noissa kohdissa mitenkään korosteta. Kiireellisyys on Vartiotornin käyttämä mielenhallintakeino jolla Järjestö yrittää antaa itsestään ja jäsenistöstään vastuullisen kuvan. Jehovat eivät itsekään usko mihinkään kiirellisyyteen. Jos uskoisivat niin miksi rivijeppulat tekevät kenttää vain muutaman tunnin kuukaudessa, ja tuostakin tuntimäärästä suurin osa kuluu sivuteitä kävellessä ja kenttäkaverinkanssa läpätellessä niitänäitä.

Lyhyenä kertauksena: Jeesus ei tosiaankaan juonitellut, vaan hän vain tähdensi valveilla ja tarkkana olemista. Erityinen kiireellisyyden lisäys noihin kohtiin on noiden Raamatunkohtien ylitulkintaa, johon lakihenkinen farisealaisjehnulainen uskonto alistaa jäsenistöään.

-Corrector-

Äänestä

Miten Raamatussa erotetaan päivä vuodesta?

14 Ja Jumala sanoi edelleen: "Tulkoon valonlähteitä taivaiden laajuuteen erottamaan päivän ja yön toisistaan, ja niiden on oltava merkkeinä sekä vuodenaikojen ja päivien ja vuosien osoittajina. 15 Ja niiden on oltava valonlähteinä taivaiden laajuudessa paistamassa maan päälle." Ja tuli olemaan niin. 16 Ja Jumala ryhtyi tekemään kahta suurta valonlähdettä, suurempaa valonlähdettä hallitsemaan päivää ja vähäisempää valonlähdettä hallitsemaan yötä, ja myös tähtiä. 17 Siten Jumala pani ne taivaiden laajuuteen paistamaan maan päälle 18 ja hallitsemaan päivällä ja yöllä sekä erottamaan valon ja pimeyden toisistaan. Jumala näki sitten, että niin oli hyvä. 19 Ja tuli ilta ja tuli aamu; neljäs päivä.

Äänestä
  • "Siten Jumala pani ne taivaiden laajuuteen paistamaan maan päälle 18 ja hallitsemaan päivällä ja yöllä sekä erottamaan valon ja pimeyden toisistaan"

    Eli tuon mukaan aurinko ja kuu luotiin maapallon luomisen jälkeen? Tuntuu kovin omituiselta, mutta mikäänhän ei tietenkään ole mahdotonta jumlalle.

    Äänestä

Kirjoitit:
>>Oliko se vain Jeesuksen käyttämä juoni, jolla hän piti seuraajansa kiireisinä saarnaamis- ja opettamistyössä?

Äänestä
  • >Voimme olla varmoja siitä, ettei se ollut vain Jeesuksen käyttämä juoni, jolla hän piti seuraajansa kiireisinä saarnaamis- ja opettamistyössä.

    Russell oli juoni mies hänkin. Raamatuntutkielmiin kuuluvassa kirjassaan "Harmagedonin taistelu" hän saa tunnusmerkin ja kiireen ajoitettua, kuis ollakaan, omaan aikaansa 1800-luvulle:

    "Toukokuun 19 p. 1780 sattui harvinainen auringonpimennys, jota eivät sen ajan eikä jälkeisenkään ajan tiedemiehet ole voineet selittää. Se, ettei se ollut mikään tavallinen tapaus, käy selville monesta uskottavasta todistuksesta. On laskettu, että pimeys tuona päivänä, joka voidaan selittää ainoastaan merkiksi Herralta, ulottui enemmän kuin 320,000 engl. neliöpeninkulman alalle... Puoli vuosisataa meni, ennenkuin seuraava merkki tuli: tähtien putoaminen taivaasta, niinkuin viikunapuu pudottaa raa'at hedelmänsä, kun kova tuuli tärisyttää sitä. Jeesuksen sanat täyttyivät ihmeellisessä meteorisateessa marraskuun 13. päivän aamuna 1833... se näkyi yhdentoista miljoonan englannin neliöpeninkulman alalla".

    "Kun ymmärrämme, että sana genea tässä niin kuin muuallakin merkitsee sukupolvea... ne merkitsevät: Tämä sukupolvi (joka saa todistaa kaikki nämä merkit, joista apostolit kysyivät ja jotka Herra juuri antoi tietää, nim. auringon ja kuun pimeneminen sekä tähtien putoaminen) - tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu... Yhden sukupolven voidaan laskea käsittävän 100 vuotta tai 120 vuotta. Jos lasketaan sata vuotta vuodesta 1780, jolloin ensimmäinen merkki näkyi, niin tulee rajaksi 1880; ja meidän ajatuksemme mukaan oli jokainen yksityinen ennustettu piirre alkanut täyttyä silloin: elon aika eli korjuuaika, joka alkoi lokakuussa 1874, valtakunnan järjestäminen ja Herran vallanottaminen 1878..."

    Kiire tuli ja meni, taas kerran, mutta kiire jatkuu?

    Äänestä

Vain saatanalla on kiire, sillä hän tietää, että hänen aikansa on lyhyt.

Jotkut täällä väittävät Raamatun opettavan sellaista, mitä se ei opeta. Kristityn ei tarvitse olla rauhaton sydämessään, sillä hän tietää armon riittävän. Hän palvelee Herraansa ilolla Pyhässä Hengessä.

Joh. 14:27
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Joh. 16:33
Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

Room. 5:1,2
Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.

Room. 15:13
Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta.

Room. 15:33
Rauhan Jumala olkoon kaikkien teidän kanssanne. Amen.

Amen.

Äänestä
  • >>Jotkut täällä väittävät Raamatun opettavan sellaista, mitä se ei opeta. Kristityn ei tarvitse olla rauhaton sydämessään, sillä hän tietää armon riittävän.>>

    Kunhan itse pelastuu, niin muiden ei niin väliä juu... henki ajatuksesi, logos-kristologos.

    Entä lähimmäiset, jotka ovat vielä uppoavassa "laivassa", jotka eivät vielä tunne Kristusta? Oletteko 'mielenosoituslahkolaiset' niin itserakkaita ja oma hyväisiä, ettette tunne huolen häivää noista pulaan jätetyistä ihmisistä.

    Äänestä

  • kristologos.. kirjoitti:

    >>Jotkut täällä väittävät Raamatun opettavan sellaista, mitä se ei opeta. Kristityn ei tarvitse olla rauhaton sydämessään, sillä hän tietää armon riittävän.>>

    C: "Toki kristityt haluavat kertoa uskostaan ja levittää siten evankeliumia, mutta tuota kiireellisyyttä ei noissa kohdissa mitenkään korosteta. Kiireellisyys on Vartiotornin käyttämä mielenhallintakeino jolla Järjestö yrittää antaa itsestään ja jäsenistöstään vastuullisen kuvan. Jehovat eivät todellisuudessa itsekään usko mihinkään kiirellisyyteen. Jos uskoisivat niin miksi rivijeppulat tekevät kenttää vain muutaman tunnin kuukaudessa, ja tuostakin tuntimäärästä suurin osa kuluu sivuteitä kävellessä ja kenttäkaverinkanssa läpätellessä niitänäitä."

    Kuten huomasit, kannattaisi lukea vastaukset ketjun aloitukseen, ennenkuin lähtee puhumaan omiaan.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000017915526

    -Corrector-

    Äänestä

  • kristologos.. kirjoitti:

    >>Jotkut täällä väittävät Raamatun opettavan sellaista, mitä se ei opeta. Kristityn ei tarvitse olla rauhaton sydämessään, sillä hän tietää armon riittävän.>>

    Kunhan itse pelastuu, niin muiden ei niin väliä juu... henki ajatuksesi, logos-kristologos.

    Entä lähimmäiset, jotka ovat vielä uppoavassa "laivassa", jotka eivät vielä tunne Kristusta? Oletteko 'mielenosoituslahkolaiset' niin itserakkaita ja oma hyväisiä, ettette tunne huolen häivää noista pulaan jätetyistä ihmisistä.

    >>Jotkut täällä väittävät Raamatun opettavan sellaista, mitä se ei opeta. Kristityn ei tarvitse olla rauhaton sydämessään, sillä hän tietää armon riittävän.>>

    En todellakaan tarkoita sitä, mitä kirjoitit. Mitä varmempi uskova on omasta autuudestaan, sitä enemmän hänellä on iloa ja voimaa viedä ilosanomaa Jeesuksesta muillekin. Emme ole pelastettuja omien tekojemme kautta, vaan uskon kautta, jonka Jeesus saa aikaan.

    Äänestä

  • logos-kristologos kirjoitti:

    Roomalaisille 10:11-18, UM
    11 Sillä Raamattu sanoo: "Ei kukaan, joka perustaa uskonsa häneen, tule pettymään." 12 Ei ole näet erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen välillä, sillä kaikilla on sama Herra, joka on rikas kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13 Sillä "jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pelastuu". 14 Mutta kuinka he tulevat huutamaan avukseen häntä, johon he eivät ole uskoneet? Entä kuinka he tulevat uskomaan häneen, josta eivät ole kuulleet? Entä kuinka he tulevat kuulemaan, ellei joku saarnaa? 15 Entä kuinka he tulevat saarnaamaan, ellei heitä ole lähetetty? Niin kuin on kirjoitettu: "Kuinka miellyttävät ovatkaan niiden jalat, jotka julistavat hyvää uutista hyvistä asioista!"

    16 He kaikki eivät kuitenkaan ole totelleet hyvää uutista. Sillä Jesaja sanoo: "Jehova, kuka on uskonut siihen, mikä on meiltä kuultu?" 17 Usko siis seuraa siitä, mikä on kuultu. Kuultu vuorostaan tulee Kristusta koskevan sanan välityksellä. 18 Kysyn kuitenkin: eivätkö he siis kuulleet? Todellisuudessahan "niiden ääni kulkeutui kaikkeen maahan ja niiden sanat asutun maan ääriin"

    Äänestä

  • "Vain saatanalla on kiire, sillä hän tietää, että hänen aikansa on lyhyt."

    Tämä oli hyvä kommentti.

    Olisiko niin, että ne jotka puolustavat kristittyjen kiireellisyyden tunnetta eivät todellisuudessa usko Jumalan viisauteen ja kykyyn saattaa päättämänsä asiat loppuun ennen omaa määräaikaansa? Siltä ainakin vaikuttaa.

    Jehovantodistajia piiskataan heidän kirjallisuudessaan ja konventti- ja kokouspuheissaan tekemään mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Tämä käsittääkseni siksi että he uskovat että loppu voisi tulla siten että jotkut 'arvolliset' eivät saisikaan mahdollisuutta 'asennoitua Jumalan valtakunnan puolelle' eli käytännössä kääntyä jehovantodistajaksi. Tuokin näkemys on mielestäni ristiriidassa sen kanssa että Jumalalla on kykyä toimia siten että kaikki arvolliset pelastuvat.

    Onko jehovantodistajilla Jumalan rauha sydämessään? Joillakin saattaa toki olla, mutta kun ottaa huomioon sen kuinka paljon heidän kirjallisuudessaan keskitytään siihen että pitäisi koko ajan tehdä enemmän saarnaamistyötä niin voisi olettaa että siitä tulee huono omatunto kun ei enää jaksa tehdä enempää, ja siitä seuraisi levoton sydän.

    Lopuksi voisi heittää kysymyjksen viitaten Ro 15:33: mahtaako rauhan Jumala olla heidän kaikkien kanssa?

    Äänestä

  • kristologos.. kirjoitti:

    >>Jotkut täällä väittävät Raamatun opettavan sellaista, mitä se ei opeta. Kristityn ei tarvitse olla rauhaton sydämessään, sillä hän tietää armon riittävän.>>

    Kunhan itse pelastuu, niin muiden ei niin väliä juu... henki ajatuksesi, logos-kristologos.

    Entä lähimmäiset, jotka ovat vielä uppoavassa "laivassa", jotka eivät vielä tunne Kristusta? Oletteko 'mielenosoituslahkolaiset' niin itserakkaita ja oma hyväisiä, ettette tunne huolen häivää noista pulaan jätetyistä ihmisistä.

    """Entä lähimmäiset, jotka ovat vielä uppoavassa "laivassa", jotka eivät vielä tunne Kristusta? Oletteko 'mielenosoituslahkolaiset' niin itserakkaita ja oma hyväisiä, ettette tunne huolen häivää noista pulaan jätetyistä ihmisistä."""

    No tuo mielenosoitus jo itsessään kertoo ex-jt:n huolen lähimmäisistään. Jos esim jt:t olisivat heille yhdentekeviä ihmisiä niin tuskinpa kukaan viitsisi mitään mielenosoitusta järjestää.

    Äänestä

  • tule pettymään kirjoitti:

    Roomalaisille 10:11-18, UM
    11 Sillä Raamattu sanoo: "Ei kukaan, joka perustaa uskonsa häneen, tule pettymään." 12 Ei ole näet erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen välillä, sillä kaikilla on sama Herra, joka on rikas kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13 Sillä "jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pelastuu". 14 Mutta kuinka he tulevat huutamaan avukseen häntä, johon he eivät ole uskoneet? Entä kuinka he tulevat uskomaan häneen, josta eivät ole kuulleet? Entä kuinka he tulevat kuulemaan, ellei joku saarnaa? 15 Entä kuinka he tulevat saarnaamaan, ellei heitä ole lähetetty? Niin kuin on kirjoitettu: "Kuinka miellyttävät ovatkaan niiden jalat, jotka julistavat hyvää uutista hyvistä asioista!"

    16 He kaikki eivät kuitenkaan ole totelleet hyvää uutista. Sillä Jesaja sanoo: "Jehova, kuka on uskonut siihen, mikä on meiltä kuultu?" 17 Usko siis seuraa siitä, mikä on kuultu. Kuultu vuorostaan tulee Kristusta koskevan sanan välityksellä. 18 Kysyn kuitenkin: eivätkö he siis kuulleet? Todellisuudessahan "niiden ääni kulkeutui kaikkeen maahan ja niiden sanat asutun maan ääriin"

    Tuo UM on turmeltunut käännös. Jehova-nimi ei kuulu UT:iin. Jeesus on tuo Herra, joka on rikas antamaan ja jota huudetaan avuksi. Tuo kohta todistaa, että Jeesus on Herra, VTes:n JHWH. Muuta perustusta ei kukaan voi itselleen panna, ja se perustus on Jeesus Kristus.

    Tule Herra Jeesus!

    Äänestä

Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

Jeesuksessa on todellinen rauha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

väärään aikaan? kirjoitti:

Jotkut saattavat johdonmukaisesti kysyä, miksi kiireellisyydentaju oli tuolloin kristillisyyden aikoina tarpeen, jos ennustettu "suuri ahdistus" oli vielä satojen vuosien päässä?

Ennustettu ahdistus:
Matteus 24:21
"21 sillä sitten tulee olemaan suuri ahdistus, jollaista ei ole sattunut maailman alusta tähän asti, ei, eikä enää satu."

Kiireellisyydestä puhutaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. "Tähyilkää", "pysykää hereillä", "pysykää valveilla", "osoittakaa – – olevanne valmiit" — kaikkia näitä ilmaisuja Kristus Jeesus käytti juurruttaakseen seuraajiinsa oikean kiireellisyydentajun. Lisäksi hänen kuvauksensa kymmenestä neitsyestä, pahasta orjasta, talenteista sekä lampaiden ja vuohien erottelemisesta herättävät kaikki odotusta ja kiireellisyyden tunnetta.

Matteus 24:42–44
"42 Pysykää siis valveilla, koska ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee.

43 Mutta tietäkää se, että jos talonisäntä olisi tiennyt, millä vartiolla varas tulee, niin hän olisi pysynyt valveilla eikä olisi sallinut murtautua taloonsa. 44 Tämän vuoksi osoittakaa tekin olevanne valmiit, sillä hetkenä, jota ette sellaiseksi luule, Ihmisen Poika tulee."

Markus 13:32–37
"32 Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä Poika, vaan Isä. 33 Tähyilkää, pysykää hereillä, sillä ette tiedä, milloin määräaika on. 34 On niin kuin ulkomaille matkustaneen miehen, joka jätti talonsa ja antoi orjilleen vallan, kullekin työnsä, ja käski ovenvartijan pysyä valveilla. 35 Pysykää siis valveilla, sillä ette tiedä, milloin talon isäntä tulee, myöhään päivälläkö vai keskiyöllä vai kukon kiekuessa vai varhain aamulla, 36 jottei hän yhtäkkiä saapuessaan tapaisi teitä nukkumasta. 37 Mutta minkä sanon teille, sen sanon kaikille: pysykää valveilla."

Matteus 25:1, 14, 15, 32, 33
1 Silloin taivasten valtakunta tulee olemaan kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan.
14 On näet niin kuin silloin, kun ulkomaille matkustamaisillaan oleva mies kutsui orjansa ja jätti omaisuutensa heidän huostaansa. 15 Ja yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle kaksi ja vielä yhdelle yhden, kullekin tämän oman kyvyn mukaan, ja lähti ulkomaille.
32 Ja kaikki kansakunnat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. 33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle."

Jeesus ei ainoastaan puhunut kiireellisyydestä, vaan hän myös vahvisti sanojensa totuudenmukaisuuden tekemällä työtä kiireellisesti. Kun ihmisjoukot erään kerran yrittivät pidätellä Jeesusta, hän sanoi heille: "Minun täytyy julistaa muillekin kaupungeille Jumalan valtakunnan hyvää uutista, sillä sitä varten minut on lähetetty." (Luukas 4:42, 43.) Lisäksi hän kannusti opetuslapsiaan anomaan, että elonkorjuun Herra lähettäisi elonkorjuuseensa lisää työntekijöitä, koska "eloa on paljon, mutta työntekijöitä on vähän" (Matteus 9:37, 38). Tällainen pyyntö, joka esitettiin Jumalalle rukouksessa, huokuu todella kiireellisyyden henkeä.

Oliko se vain Jeesuksen käyttämä juoni, jolla hän piti seuraajansa kiireisinä saarnaamis- ja opettamistyössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu