Koulutuksesta

Kirjoitan tämän siksi, että tietyltä taholta on tullut kritiikkiä siitä, että me ammattikorkeakoululaiset muka pluffaamme profiileissamme ja merkitsemme itsemme yliopisto-opiskelijoiksi. Tämä tuntuu kismittävänä yliopiston kirjoilla olevia opiskelijoita suunnattomasti.

Minä olen koulutukseltani tradenomi.
Omasta mielestäni olen yhtä viisas kuin yliopistossa opiskeleva opiskelija koska minun mielestäni tradenomin koulutus on ihan yhtä korkea ja pätevä koulutus siinä missä vastaava tutkinto yliopistossa. Miksi käyttää aikaa tylsää yliopisto-opiskeluun 6-7 vuotta kun tradenomiksi opiskellaan muutamassa vuodessa.

Mitä tämä kertoo yliopistoihmisten ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden intelligenssitasosta? Sen, että me morkatut tradenomit olemme kuitenkin "parempia lukijoita", koska selvitämme tutkintomme nopeammassa vauhdissa kuin yliopisto-kollegamme.

Minun parhaat kaverini ovat ammattikorkeakoulusta valmistuneita tradenomeja me tradenomit pidämme yhdessä hauskaa ja tunnemme yhteisyyttä jota eivät yliopistoopiskelijat tunne.

Tunnen monta maisteria, jotka ovat kateellisia minulle siitä, että olen tradenomi. Hekin haluaisivat olla tradenomeja. Kuitenkin työmarkkinoilla tradenomin titteli painaa paljon enemmän kuin maisteri. Maisteri-titteli koetaan vanhahtavana ja kieltämättä tradenomit ovat nuorekkaampia ja maisterit tätimäisempiä tyyppejä. Esimerkiksi pukeutumisessa eron huomaa selkeästi tradenomien eduksi.

Maisterit ovat tylsiä nörttejä eikä heillä ole tieteellisyytensä vuoksi juurikaan luovaa mielikuvitusta, puhumattakaan huumorintajusta.

Suosittelen tradenomin koulutusta kaikille. Se on sivistävä koulutus.
161963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

yliopisto eikä korkeakoulu, vaikka niin monet sen haluaisivatkin olevan. Se on sitä itsetunnon kohottamista puolin ja toisin, vaikkei ainakaan minua henkilökohtaisesti voisi vähempää kiinnostaa, missä joku opiskelee, kunhan vain muuten on ihmisiksi :).

Äänestä
  • Ammattikorkeakoulu on KORKEAKOULU, vaikka ei olekaan yliopisto. Yliopisto on yliopisto, mutta molemmat ahjot ovat korkeakouluja, joten tämä vaan tiettäväksi terminologiasta.

    Tiesittekö muutem, että monet maisterit suorittavat maisterin tutkintonsa jälkeen tradenomin tutkinnon?

    Äänestä

  • Tradenomi kirjoitti:

    Ammattikorkeakoulu on KORKEAKOULU, vaikka ei olekaan yliopisto. Yliopisto on yliopisto, mutta molemmat ahjot ovat korkeakouluja, joten tämä vaan tiettäväksi terminologiasta.

    Tiesittekö muutem, että monet maisterit suorittavat maisterin tutkintonsa jälkeen tradenomin tutkinnon?

    ammattikorkeakoulu ole todellakaan mikään korkeakoulu. Sieltä ei valmistu kandeja, eikä maistereita. Ammattikorkeakoulu on kuitenkin väylä niihin yliopisto-opiskeluihin. Itse olen aikoinani yliopistossa opiskellut, kuitenkaan minulle ei ole koskaan tullut edes mieleeni väheksyä ei-akateemisia ihmisiä. Se osoittaa ihmisessä vain tyhmyyttä ja huonoa omanarvontuntoa, jota pitää pönkittää muiden ihmisten kustannuksella. Ihmisen älykkyys ja ammatinvalinta eivät kulje aina käsi kädessä. Itse kuitenkin katson itseni senverran älykkääksi kuitenkin, että ymmärrän miten vähän oikeastaan kaikesta loppujen lopuksi tiedänkään :). Tärkeintä ihmisessä on ihminen itse, sydämen sivistys ja tunneäly. Niillä pärjää jo pitkälle.

    Äänestä

Jos täytyy noin katkera olla kouluttautuneille, niin opiskelemaan vaan! Onnistuu ihan työnkin ohessa, jos vaan päätä riittää...

Äänestä

Olen tuleva kauppatieteiden maisteri, ja voin sanoa tuntevani erittäin monta työtöntä tradenomia. On aivan varma asia, että ekonomi menee tradenomin ohi työnhaussa, jos työkokemus jne. ovat samalla tasolla. Minua itseäni ei kismitä tippaakaan miksi ihmiset itsensä fiileisä merkitsee. Tehkööt mitä haluaa, kunhan ei ei väitä tradenomia ja kauppatieteilijää samanarvoisiksi.

Äänestä
  • Että meillä tradenomeilla on yhtä monipuolinen koulutus esim. kauppatieteiden ja kansantaloustieteen saralta kuin KTM:illä, lienee korkeampikin.

    Äänestä

  • Tradenomi kirjoitti:

    Että meillä tradenomeilla on yhtä monipuolinen koulutus esim. kauppatieteiden ja kansantaloustieteen saralta kuin KTM:illä, lienee korkeampikin.

    huh huh, on tainnu helle pään pistää sekaisin

    Äänestä

  • KTMaisteri kirjoitti:

    huh huh, on tainnu helle pään pistää sekaisin

    Eikö kukaan teistä fiksuista ja kouluttautuneista ihmisistä ymmärtänyt feikiksi kirjoitustani!

    Saman tekstin laitoin tuonne "Nettideittailu" palstalle sovelletuin osin muunneltuna ja siellä heti huomattiin, että kyseessä on PROVO.

    Olen ilmeisesti aika uskottava ja vakuuttava siinä mitä sanon, vaikkei minulla ole koulutusta peruskoulun päästötutkintoa enempää.

    Ja tuolla toinen provo-kirjoitukseni, joka on saanut kaaoksen aikaiseksi!

    Äänestä

  • Tradenomi kirjoitti:

    Eikö kukaan teistä fiksuista ja kouluttautuneista ihmisistä ymmärtänyt feikiksi kirjoitustani!

    Saman tekstin laitoin tuonne "Nettideittailu" palstalle sovelletuin osin muunneltuna ja siellä heti huomattiin, että kyseessä on PROVO.

    Olen ilmeisesti aika uskottava ja vakuuttava siinä mitä sanon, vaikkei minulla ole koulutusta peruskoulun päästötutkintoa enempää.

    ylpistyä. Ei kannata luulla itsestään liikojakaan. Aina jossain vaiheessa sotkeentuu silloin omaan näppäryyteensä.

    Osoitit myöskin oman henkisen kypsymättömyytesi tuossa kirjoituksessa, se paistoi läpi, kuten niilläkin, ketkä sinua vähättelivät. En epäile sitä ollenkaan, etteikö sinulla olisi älykkyyttä. Sinulla on. Mutta käytä sitä älykkyytäsi viisaasti.

    Äänestä

...saatte sokeria...

(Voi itkun vittu...)

Äänestä

Harvoin löytää luettavakseen yhtä idioottia tekstiä.. voiko joku tosiaan olla NÄIN köyhillä palikoilla varustettu..?!

Äänestä

Yliopisto= ylim mahdollinen alan koulutus. AMK = entinen opisto = keskiasteen koulutus.
Joka muuta väittää, on sokaistunut valtion halulle 'korkeakouluttaa' enemmistö kansasta. Nimenvaihdos ei muuta koulutustasoa, sorry tradet ;)
Mutta asia: kaikkia meitä tarvitaan, jokaiselle tasolle. Mutta älä helteen uuvuttamana sano että trade ajaa ekonomin ohitse *nauraa* :)))

Äänestä
  • keskustelunavaus oli pelkkä PROVO kuten muista vastineista voi päätellä. Syy, miksi joku kokee noin voimakkaasti asettaa vastakkain ammattikorkeakoulun ja yliopiston, että näkee vaivan aloittaa aiheesta keskustelun/härnäämisen jää hämärän peittoon, mutta niin moni muukin kirjoitus täällä...

    Äänestä

Ammattikorkeakoulut ovat entisiä keskiasteen opinahjoja - ja ovat edelleenkin. Niistä valmistutaan edelleen tiettyyn ammattiin. Yliopsitolta haetaan laaja-alaisempaa sivistystä, palkintona usein vain tutkintonimike eikä varsinaista ammattia.

Olkoon provo tai ei, niin kannattaa ehkä miettiä, miksi yliopistolla kuluu maisteriin 5-8 vuotta ja tradenomin tutkinnon suorittamiseen neljä? Ehkä tämä kertoo siitä, että opintojen sisällössäkin on eroja? Kannattaa myös huomata, mitkä ovat sisäänpääsyprosentit eri paikkoihin. Tämä ei ehkä ihan suoraan kerro älykkyydestä, mutta varmasti ainakin motivaatiosta.

Olen tosielämässäkin kiistellyt useammankin tradenomin kanssa siitä, että ammattikorkeakoulussa EI kirjoiteta graduja, koska vertasivat omaa päättötyötään graduun. Valitan, ko. työ vastaa lähinnä aineopintojen seminaarityötä laajuudeltaan ja vaativuudeltaan (ennen kandidaatintutkintoa siis).

En väheksy ammattikorkeakoulun käyneitä, päinvastoin, arvostan sitä. Koulutuksen päämäärä on kuitenkin eri kuin yliopistoissa ja muissa samantasoisissa oppilaitoksissa.

Kaikille wanna be - akateemisille (jotka siis esim tradenomeja) suosittelen käymään muutaman kurssin ihan yliopiston puolella ja palaamaan sitten asiaan. Ja vaihtoa harkitseville tiedoksi: ammattikorkeasta valmistunut, joka pääsee yliopistoon, saa harvoin korvattua neljän vuoden opinnoistaan muutamaa kurssia enempää - ja näistäkin suurin osa pakollisia kieliopintoja.

Äänestä
  • en muuta jaksanut oikein lukea, mutta tuohon että amk:ssa päättötyö vastaisi gradua, kävin nimittäin päättötyötäni varten lukemassa kauppakorkean graduja aiheestani ja hämmästyin miten huonoilla oli läpi päästy. Oma arvostukseni laski roimasti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tradenomi kirjoitti:

Kirjoitan tämän siksi, että tietyltä taholta on tullut kritiikkiä siitä, että me ammattikorkeakoululaiset muka pluffaamme profiileissamme ja merkitsemme itsemme yliopisto-opiskelijoiksi. Tämä tuntuu kismittävänä yliopiston kirjoilla olevia opiskelijoita suunnattomasti.

Minä olen koulutukseltani tradenomi.
Omasta mielestäni olen yhtä viisas kuin yliopistossa opiskeleva opiskelija koska minun mielestäni tradenomin koulutus on ihan yhtä korkea ja pätevä koulutus siinä missä vastaava tutkinto yliopistossa. Miksi käyttää aikaa tylsää yliopisto-opiskeluun 6-7 vuotta kun tradenomiksi opiskellaan muutamassa vuodessa.

Mitä tämä kertoo yliopistoihmisten ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden intelligenssitasosta? Sen, että me morkatut tradenomit olemme kuitenkin "parempia lukijoita", koska selvitämme tutkintomme nopeammassa vauhdissa kuin yliopisto-kollegamme.

Minun parhaat kaverini ovat ammattikorkeakoulusta valmistuneita tradenomeja me tradenomit pidämme yhdessä hauskaa ja tunnemme yhteisyyttä jota eivät yliopistoopiskelijat tunne.

Tunnen monta maisteria, jotka ovat kateellisia minulle siitä, että olen tradenomi. Hekin haluaisivat olla tradenomeja. Kuitenkin työmarkkinoilla tradenomin titteli painaa paljon enemmän kuin maisteri. Maisteri-titteli koetaan vanhahtavana ja kieltämättä tradenomit ovat nuorekkaampia ja maisterit tätimäisempiä tyyppejä. Esimerkiksi pukeutumisessa eron huomaa selkeästi tradenomien eduksi.

Maisterit ovat tylsiä nörttejä eikä heillä ole tieteellisyytensä vuoksi juurikaan luovaa mielikuvitusta, puhumattakaan huumorintajusta.

Suosittelen tradenomin koulutusta kaikille. Se on sivistävä koulutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu