Voiko tällainen ihminen muka saada töitä ?

Olen työnvälityksen kauhutapaus. Henkilö, jossa on kaikki mahdolliset viat työnsaannin kannalta.

Ai ettekö usko vai ? No, lukekaapa eteenpäin.

Olen ensinnäkin väärää sukupuolta ja väärän ikäinen. Eli nainen ja noin 30 -vuotias.

Ulkonäössäni on suuri virhe. Olen ylipainoinen. (Toki laihdutan koko ajan, mutta vielä on sen verran matkaa normaalipainoon, että se ei tällä hetkellä paljoa lohduta.)

Minulla ei ole mitään erityisosaamista. Kuka tahansa muukin pystyy samaan kuin minäkin.

Minulla ei ole mitään erityisalojen koulutusta tai työkokemusta. Samoissa töissä ja kouluissa ovat olleet tuhannet muutkin ihmiset. Yritä siinä nyt sitten erottua massasta.

En osaa myydä itseäni töihin. On minulla toki työ- ja koulutodistukset, mutta olen aivan pulassa kun kysytään esimerkiksi tulevaisuudensuunnitelmia tai jotain saavutuksista edellisissä työpaikoissa. Ei oikein tunnu vakuuttavalta, kun tulevaisuudensuunnitelmana olisi lähinnä saada se kyseinen työpaikka ja edellisten työpaikkojen saavutuksina on ollut lähinnä omien ruutiinitöiden teko.

Työmenneisyyteni on lievästi sanottuna sekava; eli tällainen varastotyöntekijä-laborantti-siivooja-lehdenjakaja-kaupan kassa -työkokemusyhdistelmän hankkinut ihminen koulutuksenaan laborantin ja logistiikkatyöntekijän (eli varastonhoitajan) tutkinnot ei ole kovinkaan vahvoilla työntekijää valittaessa.

ja minäkö muka toivoton tapaus...
61037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olet mielestäni monipuolisen osaamisen taitaja, ahkera,realistinen jalat tukevasti maassa. Sinä keskityt hyvin vain olennaisiin asioihin et pistä itseäsi tai omia saavutuksiasi toisten edelle. Olet aito ja rehellinen josta kuka tahansa työnantaja saa luotettavan työntekijän työhön kuin työhön. Sinulle uskaltaisin jopa vastasyntyneen lapseni antaa hoidettavaksi, koska tiedän että pitäisit siitä hyvää huolta. ( minulla ei ole pientä lasta, mutta vain näin mielikuvana )

Turhan tärkeät nipottajat ja itsensä toisten yläpuolelle laittavat pikkuritsat jäävät nyt kyllä aivan varmasti kakkoseksi.

Äänestä

Hae naisvaltaisellealalle, esim puhelinvaihde tms. ei haittaa ulkomuodot... Itsekin tuskailin vastaavan asian kanssa vuosikaudet, työhistoriani näyttää aika kamalalta... Sitten keväällä löysin nykyisen paikkani, säännölliset työajat ja kohtalainen palkka... Katso työkkärin sivuilta sellasiakin paikkoja mihin oma koulutuksesi ei viittaa, voit tehdä löytöjä... Asiakaspalvelutaito ja se että tulee ihmisten kanssa hyvin toimeen auttaa jo pitkälle... Ja keksi vaikka joku tulevaisuuden suunnitelma valmiiksi, esim. että nyt keskityn työntekoon ja itseni hyvinvointiin... Ei muuta kun rohkeasti yrittämään=)

Äänestä

itse olen samassa iässä, mutta hoikka mies. Voin kertoa, ettei paino tai sukupuoli ole auttanut minua yhtään enempää.

Eikä sen tulisikaan.

Työmarkkinat/työvoimapolitiikka/verotus on selvästikin maassa vääristyneellä raiteella, jos 30 vuotiaan ihmisolennon työpanos ei kelpaa.

Niitä iänikuisia valituksia saamme kuulla työnantajan suusta tuomiopäivään asti, että "kun ei ole koulutusta" "kun ei ole hygieniapassia" "kun ei ole reippaassa yleiskunnossa" "kun ei saa työmarkkinatuella ilmaisia harjottelijoita " " kun ei ole kokemusta" "kun on aikaa edellisestä työsuhteesta" kun ei saa verovähennyksiä", jne.

kyse on viimekädessä valtionhallinnon ja yrittäjien loputtomasta ahneudesta.

yritys haluaa ilmaista työvoimaa ja valtio haluaa vähintään 50%verokiilan työnteosta tässä maassa.

lopputulos on, että 25 % työväestöstä on syrjässä yhteiskunnan toiminnoista.

Lohdutontahan tietty todeta tähn se fakta, ettei yksilö juurikaan voi muuttaa näitä yks kaks.

Yksi asia on kuitenkin varma: lopputulos ei ole sinun tai minun syy.

Äänestä
  • Lisätäänpä vielä edelliseen, että myöskin oma henkilökohtainen historia vaikuttaa uskomattoman paljon työnantajien kiinnostukseen hakijaa kohtaan. Omatkaapa vain merkintää B-lausunnoista mielenterveydellisiin syihin viitaten historiassanne, niin jo loppuu kiinnostus työntekijää kohtaan.

    Saa muuten etsiä sitä työtä tosiaan kiven alta,nm. kokemusta on.

    Äänestä

Suurin ongelmasi tuntuu olevan heikko itsetunto.Ota itseäsi niskasta kiinni ja ravista kunnolla.Olet hyvä työntekijä ja kun vain on varmuutta haastattelutilaisuudessa,niin kyllä se työpaikkakin löytyy.Tsemppiä lisää.

Äänestä

Moi, jotenkin tuli niin hieno fiilis, en malttanut edes lukea viestiäsi loppuun, kun aloin jo vastaamaan. Nykyaikana vaan arvot on aika syvältä. Itse olen kivassa työssä ja tiedän olevani hyvä yms mutta hiertää hitosti kun en jaksa olla pomolle mielin kielin. Enkä tule olemaan.
Sulle sanoisin, että ota itse yhteyttä työpaikkoihin. Työkkäristä on aika huono kuva viime viikolta, kun jossakin tv ohjelmassa oli niin hapan ja masentava henkilö työvälitystoimistossa töissä.
Ja noista kiloistasi, älä huoli. Ei ne kaikki työhönottajatkaan ole laihoja, eikä tartte olla. Työtaidot ei ole painosta kiinni, ja jokainen kilonsa kantaa. Mutta toisaalta arvostan paljon terveyttä, eli *pidä huolta itsestäsi kuitenkin*. Oikein hyvää onnea työnhakuun ja iloista mieltä.
Sä olet paras, ja se huomataan vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AnneK kirjoitti:

Olen työnvälityksen kauhutapaus. Henkilö, jossa on kaikki mahdolliset viat työnsaannin kannalta.

Ai ettekö usko vai ? No, lukekaapa eteenpäin.

Olen ensinnäkin väärää sukupuolta ja väärän ikäinen. Eli nainen ja noin 30 -vuotias.

Ulkonäössäni on suuri virhe. Olen ylipainoinen. (Toki laihdutan koko ajan, mutta vielä on sen verran matkaa normaalipainoon, että se ei tällä hetkellä paljoa lohduta.)

Minulla ei ole mitään erityisosaamista. Kuka tahansa muukin pystyy samaan kuin minäkin.

Minulla ei ole mitään erityisalojen koulutusta tai työkokemusta. Samoissa töissä ja kouluissa ovat olleet tuhannet muutkin ihmiset. Yritä siinä nyt sitten erottua massasta.

En osaa myydä itseäni töihin. On minulla toki työ- ja koulutodistukset, mutta olen aivan pulassa kun kysytään esimerkiksi tulevaisuudensuunnitelmia tai jotain saavutuksista edellisissä työpaikoissa. Ei oikein tunnu vakuuttavalta, kun tulevaisuudensuunnitelmana olisi lähinnä saada se kyseinen työpaikka ja edellisten työpaikkojen saavutuksina on ollut lähinnä omien ruutiinitöiden teko.

Työmenneisyyteni on lievästi sanottuna sekava; eli tällainen varastotyöntekijä-laborantti-siivooja-lehdenjakaja-kaupan kassa -työkokemusyhdistelmän hankkinut ihminen koulutuksenaan laborantin ja logistiikkatyöntekijän (eli varastonhoitajan) tutkinnot ei ole kovinkaan vahvoilla työntekijää valittaessa.

ja minäkö muka toivoton tapaus...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu