Minä olen ikävöinyt sinua tänään....ketä..sinua ystäväni. Itkin...näin jotain joka muistutti sinusta.
Tahtoisin tulla luoksesi...tahtoisin nähdä sinut kadulla, saadakseni juosta tykösi.
En ole koskaan uskaltanut tulla lähellesi...en ole uskaltanut pyytää sinua kanssani kaupungille.
Tunnemme toisemme...tiedämme kohdatessammekin...minä tiedän missä sinä olet, mutten tule sinne...toivon että sinä tulisit minun luokseni.
Tahtoisin tulla luoksesi...tahtoisin nähdä sinut kadulla, saadakseni juosta tykösi.
En ole koskaan uskaltanut tulla lähellesi...en ole uskaltanut pyytää sinua kanssani kaupungille.
Tunnemme toisemme...tiedämme kohdatessammekin...minä tiedän missä sinä olet, mutten tule sinne...toivon että sinä tulisit minun luokseni.
Vastaukset 46
Vanhimmat
miksi et tule tänne?
niin
Ollut paljon sanottavaa sinullakaan. Miksi yleensäkkään vaivautua kirjoittamaan ketjuihin jos ei ole mitään kirjoitettavaa :(
kumpihan olet? mies vai nainen?
ihan heräsi mielenkiinto :)
jotenkin muistuttaa niin omaa tilannettani..
Kerrohan oma tarinasi, kyseisestä asiasta. siis ikävästä...kaipauksesta..ystävästäsi. Millainen hän on ja miksi vain ikävöt häntä. Lukisin niin mielelläni...;)
Hän on kaunis, älykäs, herkkä ja rehellinen niin itselleen, kuin muillekkin, tunteellinen ja rakastava, välittävä luonne.
olen tuntenut hänet jo monta vuotta. olemme nähneet toistemme suruja ja iloja, tiedämme ihastumisemme ja sen miten ne päättyivät ja mitä nytkin teemme. kuitenkin, vaikka meitä kiinnostaisi..niin on kuin välillämme olisi sanaton sopimus ja ymmärrys, ettemme voi olla enempää. ehkä näin tosiaankin on parempi, vaikka välillä ikävä yllättäisi...
siis selvennyksenä, ettei kyseessä ole kuitenkaan hirveää riutumista..toivottavasti
Miksi ette voi olla enempää, siis ystäviä jotka tapaavat joskus....vai tapaatteko...kulkeeko teidän rajanne erottisessa suhteessa?
Vai joudutteko vetämään rajan ystävyyssuhteeseenkin...eli te vain tunnette toisenne ...ette kohtaa ystävinä vaikka niin tahtoisittekin? ;)) En päästä sinua vähällä..anteeksi;))
että ei meistä ystäviä perinteisesti ainakaan tulisi. Hänkin on varmasti sen ymmärtänyt, että minä olen ihastunut häneen. Se ei vain toimisi. on varmaankin parempi olla vain hyviä tuttuja.
Ystävyys olisi hienoa, mutta se ei minulle kai riittäisi.
hmh.
no eihän tuo haittaa..:)
Koskettava teksti, kuin minun elämästäni. Teimme nyt yhteisen päätöksen, ettemme voi olla muuta kuin kavereita ja nyt luovuin siitä ainoasta konkreettisesta asiasta, joka vielä muistutti hänen tunteistaan. Siitä luopuminen ei ollut helppoa, mutta ehkä näin on parempi kummallekin. Kaipaan häntä kyllä edelleen, huoh. :/
Meitä on siis monta kaipaajaa ja ikävöitsijää, tässä maailmassa ;))
Purkakoon jokainen tässä avauksessa sydämensä kokemuksen ikävästä ja hänestä joka oli/on rakas ystävä!!
menee ajan oloon ohi.
ensin se kaipaus haalistuu, sitten se alkaa välillä kokonaan unohtumaan ja muutaman vuoden päästä huomaat, ettet ole ajatellut häntä moneen päivään :) ..niin jos ette näe toisianne koko tuona aikana. Itselläni on käynyt niin, että emme ole nähneet pariin vuoteen..en varmaan enää tuntisi häntä.
Minä kerron sinulle hänestä, ja omasta kokemuksestani, tunteistani...hiukan myöhemmin tänään. Aina ei ole aikaa ajatella rauhassa;)))
Lupasin kertoa sinulle....nyt en enään tiedä mitä kertoisin.
Hän oli ja on minun mielestäni maailman kaunein mies jolla on maailman kauneimmat kädet...se on aina ollut minullee kiistatta selvää.
Minulla ei ole ollut suhdetta häneen.
En tunne häntä muuta kuin sydämmelläni, kahteen vuoteen en ole jutellut hänen kanssaan...vaikka niin usein olen hänen seuraansa kaivannut.
Koen hänen seurassaan ykseyden tunteen, rentouden ja onnen. Hän tuntee minut ihmisenä ja naisena "kannesta kanteen".
En ole koskaan löytänyt ketään hänen tilallensa, jonka seurasta voisin nauttia samalla lailla.
En riudu ikävässä vuodesta toiseen, mutta jos näen hänet...itken...olen onnellinen, vain siitä, että hän hymyili minulle.:)
hienoa oli lukea tuo sinun kuvauksesi tästä miehestä :) heti aloin miettiä tunnenko kenties ketään, jota näkisin edes joskus, mutta en olisi puhunut aikoihin..harmikseni jouduin toteamaan, ettei ketään tullut mieleeni.
Oletko nähnyt häntä näinä kahtena vuotena?
Jos, niin miksette ole päätyneet juttusille?
Olimme kahdeksan kuukautta kihloissa ja jos siinä ajassa oli hyviäkin hetkiä, kuten aivan alkuaika, niin enemmän oli aallonpohjia. Kyllä me niistä aina selvisimme, mutta viimeisimmän sellaisen jälkeen päätimme purkaa kihlauksen ja jatkaa ystävinä. Kyllähän sen sormuksen poispujoittaminen oli tuskallista, mutta lopulta helpottavaa, kun se kuitenkin oli yhteinen päätös. Eipä tässä mitään, life goes on.
No, hän tietää kuinka paljon pidän hänestä...hän tietää että haluaisin ystäväksi hänelle.
Olen ollut hyvin hienovarainen hänen suhteensa...on hänen aikansa tulla minun luokseni.
Tosin, meillä on ollut paljon esteitä mikä on rajoittanut ystävyyden kehitystä. Nyt on mielestäni se aika jolloin sen voi aloittaa jos koskaan. Olen sitä mieltä, että hän ei tahdo antaa minun tutustua itseensä enempää kuin tähänkään asti.
No, se ei ole minun vikani...mutta tuntuu kuitenkin vähän pahalle. Mielestäni kaikki syyt, "miksi ei" ovat osittain tekosyitä.
Tarjosin hänelle suoraan mahdollisuutta ystävystyä kanssani..hän ei ole vastannut.
Joten hän on aina minulle kuin ystävä, mutta minä en ole hänen ystävänsä. Tai miten se nyt pitäisi selvittää...:)
On hienoa että, vaikka kihlauksenne päättyi, päätitte sen "sivistyneesti" ja olette jatkaneet ystävyyden nimissä. Kaikki suhteet päättyvät aikanaan;)), jotta uusia suhteita voisi syntyä.
Suhteet muuttuvat kuten me ihmisetkin aikojen kuluessa...saavat uusia ulottuvuuksia ja painotteita.
nyt ei kai tosiaan voi muuta, kuin odottaa mitä hän tekee..ehkäpä olet ollut liian hienovarainen?
Ilmeisesti näette kuitenkin joskus?
Törmäämme aina silloin tällöin toisiimme, kaupoissa ja kaupungilla.
Katsotaan seuraavaan kertaan...ehkä minun pitäsi kuitenkin suhtautua asiaan niin, että annan sen lopullisesti mennä ohitse.
En vain tahtoisi antaa periksi...uskossa, toivossa on hyvä elää ;) ...vai onko?
Kiitos sinulle että keskustelit kanssani tästä asiasta;)
Hyvät jatkot sinulle!!!
..näette toisianne, mutta ette puhu?
en kestäisi. Näen häntä, moikkaamme ja joskus jotain pientä juttuakin..mutta että näkisin häntä, enkä voisi puhua..ajatuskin puistattaa.
ehkä pääsette asiassa eteenpäin, toivottavasti :)
Kiitos sinullekkin..oli ihanaa saada jutella ja huomata, että sinunkaltaisiasi ihmisiä on olemassa =)
Kuinka mies voi tuntea naisen, jonka kanssa ei ole kunnolla edes keskustellut saati seurustellut, kannesta kanteen. Oletko varma että hän tuntee sinut niin hyvin kuin kuvittelet? Voisiko ongelma olla se, että hänellä on ehkä sinusta vääränlainen kuva eikä mahdollisesti sen vuoksi halua tutustua.
Minä olen tuntenut erään naisen jo useamman vuoden eikä minulla ole ollut hänen kanssaan suhdetta. En kuitenkaan usko, että olen tuo sinun miehesi, sillä hänen kanssaan olen kyllä jutellut silloin tällöin. :(
Kiitos että annoit minulle idean ajatella asiaa uudelta kantilta, valoitit nykypäivän verhoa minulle ;)
Ensiksikin olen jutellut hänen kanssaan paljonkin, mutta en kahteen vuoteen. Olemme kylä ohimennen nähneet ja moikanneet jne...
Nyt siihen ideaan: Edellä kuvattu oli HISTORIAA, se on mennyttä...tämän päivän asiat ovat toisin.
Oleme muuttuneet vuosien kuluessa, roolimme, suhteemme on muuttuneet...hän on nollannut tilanteen..minä en, siksi odotan hänen olevan minun ystäväni. Tosiasiassa ytävyys suhde olisi luotava alusta...olisi löydettävä yhteinen tekijä...kohdattava..koettava ystäyyden tunteet...kiinnostus toisiimme jne.
Olemme siis tilanteessa, että ainoastaan tunnemme toisemme( nimeltä), mutta vaadittaisiin uusi tutustuminen nykytilanteessa ja tässä päivässä.
Olen elänyt hänen suhteen menneisyydessä!!
Periaatteessa ystävän ei tarvitse olla hän, kuka muu tahansa käy...jonka kanssa voi luoda luotettavan suhteen ..ja joka pitää minusta ja josta minä pidän.
Tai sitten voin mennä hänet nähdessäni tekemään tuttavuutta hänen kanssaan. Mutta minun täytyy tarkaan miettiä, heitänkö siinä tapauksessa hyvät ominaisuuteni avaruuden yksinäisyyteen....
"hän on nollannut tilanteen..minä en, siksi odotan hänen olevan minun ystäväni"
Tuo kuulostaa, ilman tarkempaa tietoa, vähän.. hmm.. hankalalta sinun kannaltasi. Jos tiedät hänen nollanneen tilanteen ja hän tietää ettet sinä ole, niin aika vaikeahan hänen on sinua lähestyä vain tutustumismielessä, vaikka juuri sitä haluaisikin. Kannattaisiko sinun jotenkin ilmaista hänelle, että ainakin sinulle sopii, että olisitte aluksi ihan kavereita ja aloittaisitte tutustumisen alusta.
Kaikki miehet eivät suinkaan koe oloaan mukavaksi, jos naiset haluavat oitis enemmän. Jotkut miehet haluavat aluksi tutustua perusteellisesti ja vasta sitten tehdä vakavia päätöksiä. Jos tällainen mies sitten huomaa, että nainen haluaa edetä huomattavasti nopeammin, niin hän voi katsoa parhaaksi jättää asian sikseen, vaikka haluaisikin tutustua paremmin.
Kiitos että annoit miehisen näkökulmasi asiaan.
En ole vamppaamassa tätä miestä,enkä tahdo hänen kanssaan mitään muuta kuin kaveruutta ja ystävyyttä. Mutta kaikki mitä kerroit viestissäsi kuullosti ihan järkeen käypältä....joten ajattelin että annan elämän mennä eteen päin.
Se on kuule Hessu niin että, jos on tarkoitus hänen ja minun joskus ystävystyä...se tulee sekin aika väistämmättä eteen tai sitten ei. Jokin kumma voima tässä elämässä johdattelee meitä yhteen ihmisten kanssa....ei niitä suhteita voida rautalangasta vääntää,.... jos elämän ei ole tarkoitus mennä niin.:)
Kertoisitko vielä, että mikä teitä sitten oikein estää olemasta ystävyksiä ja kaveruksia. Ajattelen aivan samoin tuosta, että antaa kohtalon ohjata elämäämme, mutta jotta kohtalo toteutuisi, niin sen eteen kyllä voi joutua tekemään toitä tai sitten se jää harmittavasti toteutumatta.
huomenna...:) Hyvää Yötä!
Sitä voisi kysyä häneltä...jos hän vastaisi.
Soitin hänelle keväällä ja kysyin jos saisin laittaa hänelle sähköpostia....hän lupasi ja antoi työpaikkansa e-mailin.
Olen kirjoittanut hänelle silloin tällöin, kertoakseni elämäni menosta...kertaakaan hän ei ole vastannut. Ei onnitellut minua...kun minulla oli iloisia uutisia hänelle kerrottavaksi...en tiedä lukeeko hän minun lähettämäni postin.
Olemme kumpikin naimisissa, ehkä hänellä ei riitä aikaa. Tiedän hänen olevan fiksu mies...voisi olla puolisosta ikävää jos hänen miehellänsä olisi naisystävä. Hän ei varmaan tahdo vaimonsa tuntevan pahaa mieltä, siitä että jakaisi aikaansa joskus minunkin kanssa.
Minua ei estä mikään tapaamasta häntä...paitsi se etten tahdo olla hänelle riesa. Hän tietää että minä olisin valmis kaveriksi, mutta ei kerro, eikä osoita on hän valmis minulle kaveriksi.
Minun mielestäni pallo on ollut hänellä jo kauan...viime viikolla kysyin viimeksi suoraan voisiko hän ystävystyä minun kanssani, hän ei ole vastannut. En ole ennen noin rohkeasti asiaa kysynyt häneltä...olisi tahtonut selvyyden..
Nyt kun kerroit, että se mies on naimisissa niin juttuhan kuulostaa jo loogisemmalta. Ehkäpä on niin, että tällä miehellä on sinua kohtaan enemmänkin tunteita, mutta ei halua riskeerata ehkäpä hyvääkin liittoa vaimonsa kanssa mahdollisesti rakastumalla sinuun.
Vaikea minun on muuta syytä keksiä, miksei joku haluaisi ottaa vastaan tarjolla olevaa ystävyyttä mukavaan ihmiseen. Etenkin kun olet noin suoraan kysynyt. Ellei sen esteenä sitten olisi negatiiviset tunteet kuten viha, mutta kertomasi perusteella noin ei voi olla.
Ei hänellä ole mitään syytä vihata minua...eikä hän niin tunnekkaan minua kohtaan.
Olipa syyt mitä hyvänsä...itse hän asian päättää.
Olen samaa mieltä kanssasi elämän mahdollisuuksien kulusta...ei voi jättäytyä täysin tekemättömäksi ja yrittämättömäksi...yrittämättä antaa sille kohtalolle edes mahdollisuuksia.
Minun ei tarvitse unohtaa häntä...mutta voin kylläkin lakata kaipaamasta häntä.
No itseäsihän kiusaat jos kaipaat häntä, vaikket saa häneltä vastauksia. Kuulostaa kuitenkin siltä, että se mies on sinulle jotenkin erityinen, joten ehkä sinun kannattaisi ainakin pyytää häneltä selitys. Et ainakaan mitään siinä menetä. Jos hän ei viesteihin vastaa, niin ota itseäsi niskasta ja kysy livenä.
Minä en voi käsittää mieheltä tuollaista käytöstä, mutta ehkä hänellä on siihen syynsä. Sinuna vaatisin selitystä. Mutta jos koet että olet kaikkesi tehnyt, niin ei sitä nyt oman hyvinvointinsa vuoksi kannata jatkuvasti kaivatakaan.
En tiedä onko minusta lainkaan apua, kun en voi astua naimisissa olevan miehen kenkiin, sillä itse en ole koskaan ollut, mutta yritän parhaani mukaan ajatella kuten mies ajattelisi;) Kiinnostaa kuitenkin tuo sinun juttusi...
On sinusta ollut apua..tässä asiassa..olen saanut puida sitä mielinmäärin kanssasi...kyllä hän on ollut minulle hyvin tärkeä. kaikkea ei viitsi julkisuudessa käsitellä..joten en voi paneutua sen syvällisimmin kertomaan asian yksityiskohdista.
Itse et ole viellä kertonut onko sinulla omakohtaisia kokemuksia, juuri tällä hetkellä kaipauksesta tai ikävästä johonkuhun?
Olen yrittänyt olla kaipaamatta ketään, mutta jotenkin nuo sinun kirjoituksesi tarttuivat minuun. Ihan hölmöä. En edes juurikaan tunne sitä jota kaipaan. Eikä meillä muutenkaan voine olla yhteistä tulevaisuutta, sillä olemme aivan liian erilaisia. Silti on jotenkin haikea olo. ?-/
Kaipasin häntä joskus vuosi sitten vielä paljonkin, mutta onneksi se hieman hellitti. Silloin tällöin tulee edelleen haikea olo, kuten juuri nyt. Aina kun muistelen meidän yhteisiä hetkiämme, niin tulee samat lämpöiset tunteet kuin mitä koin pari vuotta sitten hänen kanssaan.
Ehkäpä on käynyt niin, että aika on kullannut muistot, mutta vaikka minulla on jo vakituinenkin kumppani, niin en millään saa itsestäni samoja tunteita kuin mitä silloin koin.
Koen samoin kuin sinä. Vain ainoastaan keskustelu hänen kanssaan riitti luomaan tunnelman johon en yllä omassa suhteessani.
Liekö nykyisen kumppanin tuttuus, ja suhteen tavanomaisuus syynä tähän.
Olen kylläkin oman kumppanini kanssa niin erinlainen, että meillä ei paljoa yhteisiä asioita ole. Olemme todellakin kuin yö ja päivä ja voin kokemuksesta sanoa, että ne eivät todellakaan täydennä tai kompensoi toisiansa.
No, joka tapauksessa siis, kaipaukseni herätti sinussa huomion että sinäkin kaipaat jotakuta :)
Etkö ole ajatellut ystävyyttä hänen kanssaan jota kaipaat.....olisiko se mahdollista?
Seurustelitko hänen kanssaan...vai oliko suhteenne jotain muuta....miksi olette erossa, ettekä tapaa?
Nimimerkistäsi minulle tuli eilen mieleen, kun olin tyttönen, minulla oli usean vuoden ajan kirjeenvahto kaveri jonka nimi oli Mikki...hän oli myös minulle teinivuosien ja murros iän rakkaus ja keskustelukumppani.Että näin...;)
Minulla ei ole mitään ystävyyttämme vastaan, mutta ensin pitäisi - samoin kuin sinulla - "löytää" toisemme uudelleen ja kaverustua uudelleen. Sitä kautta sitten voisimme, jos mahdollista, ystävystyä. Vaikka olemme päällisin puolin varsin erilaisia, niin ei se vielä ystävyyttä tee mahdottomaksi. Minulla ei sitäpaitsi ole yhtään kunnollista naispuolista ystävää, joten sellainen olisi ihan tervetullut.
Me emme ole koskaan seurustelleet - en tiedä olisiko sille erilaisuutemme vuoksi ollut edellytyksiä. Jonkinlainen "suhde" meillä kuitenkin oli. En viitsi kaikkea julkisesti paljastaa, mutta voin kuitenkin sanoa että suhteemme oli kyllä todella omalaatuinen.
Nykyisen kumppanini kanssa on ihan mukavaa yhdessä. "Ihan mukavaa"... ymmärräthän. :/ Ei paljon muuta. Tunteet puuttuvat lähes kokonaan. Olemme mekin aika erilaisia keskenämme, mutta vaikka emme läheskään yhtä erilaisia kaipaamaani naiseen verrattuna, niin emme sovi toisillemme yhtään paremmin. Hitto, me ei edes tapella. Tylsää! Kadehdin kavereitani, jotka kertovat tarinoitaan kovistakin taistoista rakkaidensa kanssa, jotka päättyvät aina onnelliseen sovintoon. Huoh. Siksipä en olekaan halunnut edetä seurustelua pidemmälle, eikä kyllä hänkään. ;)
Hehe. Aika hyvä yhteensattuma tuo sinun Mikki-kaverisi. Ehkäpä silläkin on jotain tekemistä kohtalon kanssa... tiedä häntä... aika näyttää. :)
Minä riitelin hänen kanssaan vain kerran,..ja se oli " ihanaa"..hän osasi kipakasti,nopeasti vastata, minun esittämiini sanallisiin aseisiin..loukkaamatta minua. Ja hän johdatteli minut salakavalasti, taitavasti lopettamaan riidan...ja "varasti" aseeni osoittaen välittämistä. :) En osaa sitä paremmin kuvailla.
Olin yleisesti ottaen hänelle kiltti...Kun nyt muistelen häntä ...on kerrottava, että hänellä oli/on ihanat, persoonallisesti eroittuvat korvat. Huoh...on minunkin todettava:)
Yleensä riidat puolison kanssa satuttavat...olisi taitolaji riidellä tehokkaasti ja purkaa tunteitaan, satuttamasta toista ja itseään.
Suhteesi kaipaamaasi naiseen kuulostaa mielenkiintoiselta...oletan että teillä oli kuitenkin jotain "henkistä yhteistä"...vaikka todentotta olitte päällisinpuolin erinlaisia :))
Teidän täytyi päästä lähelle toisianne, jollakin tasolla...koska olet pitännyt hänestä niin paljon että kaipaat hänen seuraansa...mitä silloin merkitsee erinlaisuus?
Erinlaisuudesta huolimatta teillä oli kyky luoda yhteinen hetki...joka on joskus täyttänyt mielesi tyydytävästi.Siksi ikävöit. Sitä on ystävyys. Näin minä, teidän suhteenne laidan oletan olleen!?
Tahtoisin sanoa sinulle, että olet ollut mukavaa keskustelu seuraa. Aikapula tahtoo vain vaivata minua, eikä ole mahdollisuuksia kirjoittaa....aamut ovat parhaita...kun vain pääsee ajoissa sängystä ylös.
Joulu tulla jolkuttaa...
Miten olet suunnitellut viettäväsi Joulunpyhät?
Mun tarinani menee niin, että olimme kavereita joista tuli ystäviä, ystäviä, joista toinen ihastui toiseen -hän minuun. Omatkin tunteeni syvenivät keskustelujemme myötä ja kun aikaa oli kulunut jonkinlaisen ystävyys/seurustelu suhteen myötä, huomasin rakastuneeni tähän mieheen. Kuitenkin kun aioin sen hänelle kertoa, olivatkin asiat jo muuttuneet... Oli pakko palata ystävyyteen, mutta se ei tuntunut onnistuvan vaan aina aika ajoin palasimme toistemme syliin tietäen että emme kuitenkaan voisi olla yhdessä. Suhteemme on ollut myrskyisä ja vaihteleva, mutta nyt hän on minulle kenties läheisempi kuin koskaan, ei kuitenkaan niin lähellä kuin haluaisin... Eikä minun. Ja pian koittaa se hetki kun lopulta menetän sen fyysisenkin puolen hänestä... Hän lähtee pois, ja niin on hyvä hänelle -mutta itse en tiedä miten jälleen pääsen jaloilleni. Mä oon niin monta kertaa ehtinyt satuttaa itseni tässä suhteessa, ja tämä on vain yksi monista kerroista... tällä kertaa tosin se on lopullista, vihdoin. Ehkä olisin huojentunut jos en rakastaisi, edelleen.
Rakkaus on usein makeaa, ihanaa...se peloittaa, satuttaakin...ja taas se on ihanaa. Tuohon ikuiseen tunteiden vaihteluun varmaan perustuu sen viehätys. vaikea jälkeen päin määritellä olko se enimmäkseen onnea vai epävarmuutta. Se on sekoitus kaikenlaisia tunteita.
Tuossa tuli ketju liian pitkäksi, joten piti vastata tähän alkuperäiseen viestiin. Oikeasti vastaus on sinun Kovat Taistot viestiisi.
Kaikki mitä sanoit on järkeenkäypää. Tunsin todellakin ajoittain, että olisimme henkisesti jossain määrin samalla tasolla. Usein kyllä ymmärsimme toisiamme ja yritimme auttaa toisiamme hankalissa tilanteissa. Jossain kuitenkin juttumme lähti väärään suuntaan... Olisin halunnut tutustua häneen paremmin, mutta siihen ei oikein koskaan tullut mahdollisuutta. Olisin halunnut, että voisimme jutella kahdestaan kaikkein syvällisimmistäkin asioista, ilman mitään salaisuuksia - ainakaan mikä koskisi toisiamme.
Luulen että häntä alkoi pelottaa, että minulla olisi jotain vaatimuksia syventää suhdettamme eikä siksi halunnut itse jatkaa tutustumista. Nykyään hän ei edes halua tunnustaa koko juttuamme. Ei minulla ole mitään vaatimuksia sen suhteen eikä minulla olisi pienintä aikomusta painostaa häntä sen vuoksi, mutta totta vie haluaisin avoimesti keskustella siitä kaikesta. Se on kuitenkin "kaikki", mitä meidän välillämme on tapahtunut ja olisi aika vaikea ystävystyä, jos pitäisi niin iso asia pitää salassa.
Kiirettä piisaa minullakin. Olen juuri muuttamassa uuteen kämppään ja pitäisi tässä kamoja raahata sinne. Joulun aika mennee totutellessa siihen kämppään ja sen ympäristöön (vaikka onkin ennestään tuttu ;). Pitäisi varmaan jossain välissä järjestää tuparitkin. Muuten sitten pitää korjata seikka, mitä olen tässä syksyn aikana kiireiden vuoksi vähän laiminlyönyt eli tavata ystäviäni. Minulla on muutama todella hyvä ystävä joita en ole tavannut lainkaan niin usein kuin olisin halunnut. Nyt pitää tosissaan ottaa kiinni se yhteinen aika minkä on tässä syksyn aikana menettänyt. Minulle muuten ystävät ovat todella tärkeitä. En ole koskaan halunnut tusinnoittain kavereita, vaan mieluummin yhden kaksi hyvää ystävää. On niitä kavereitakin tullut hankittua, mutta heihin en ole kovin tiiviisti yhteydessä.
Entäs itse? Kuinkas itse aiot viettää Joulun? Ja kuinka tärkeitä sinulle ovat ystävät tai kaverit?
Olen miettinyt sitä kaverit ja ystävät minulle merkitsivät ennen ja mitä ne voisivat merkitä tänäpäivänä.
Olen tottunut liikkumaan yksin, vielä muutama vuosi sitten, kaverin ja ystävän löytäminen oli jonkinmoinen tarve, muutenkin minun oli hieman vaikea löytää oma paikkani kavereiden elämässä...tarkoitan sitä että, millaisia kavereita he olivat ja olinko heille tärkeä ja oliko seurani kaivattua jne. Siis jotenkin lapsellista suhtautumista kavereihin. Lisäksi minulla oli "teinimäinen" tarve löytää joku "bestis" itselleni. No, bestistä sen kummemin kuin ystäviäkään en löytännyt.
En ole enään riippuvainen siitä pakosta löytää kaveri itselleni,...se mitä ajattelen kavereista, sellainen olisi mukava, seuraksi vaate ostoille, liikuntaharrastuksiin,jne.
Ystävä...huoh. heitä ei kasva puissa.
Mikä onkaan sen ihanampaa kuin kohdata ystävä yllättäen jossain...ja todeta "ihana nähdä sinua jälleen"....ystävän kohtaaminen tekee onnelliseksi ja iloiseksi.
Minun mielestäni ystävyys on jotenkin henkimaailman asioita ja enemmänkin ajatustasoista yhteyttä toiseen, jonka kanssa olen samalla ajatustasolla:)
Loppujen lopuksi, minulla ei ole tällä hetkellä hengen heimolaista.
Tosin olen löytänyt muutaman erittäin mukavan kirjeystävän...heidän kanssaan on kiva vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia e-mailissa.
Tänään nousivat Joulufiilikset oikein todenteolla, tunnustan katsoneeni aamulla Mikkihiiren Joulutervehdys filmiä, ja se oli niin hellyttävä...että jotenkin Joulun tunnelmat alkoivat heräillä.
Joulua vietän, kuten olen muutaman kymmenen vuoden ajan viettänyt...oman perheeni kanssa täällä kotona, ennen kävi Joulupukkikin...mutta olemme päättäneet luopua siitä perinteestä kokonaan.
Tänä vuonna joukossamme on uusi tulokas, "Vävypoika"...olen tietty muistanut häntäkin pienellä paketilla.
Minullakin on uudenlaista elämän suuntausta tiedossa ensivuodelle, olen lähdössä opiskelemaan naaapuri kaupunkiin. Toden totta elämän muutos olikin jo tarpeen...sieltä koulusta voi sitten löytyä uusia kavereitakin...mene ja tiedä:)
Olen tässä keskustellessamme pohtinut erästä asiaa. Kaipaat siis sitä miestä, mutta oletko aivan varma että hän on kaipauksesi arvoinen. Siis, oletko aivan varma että tunnet sen miehen niin hyvin, että tiedät kaipaavasi juuri häntä etkä ihmistä, jollainen kuvittelet hänen olevan, mutta jota hän ei todellisuudessa ole? Toisin sanoen, mielikuvitushenkilöä.
Minua on myös jäänyt askarruttamaan aivan keskustelumme alussa esille ottamasi asia. Sanoit, että jos lähestyisit häntä, niin heittäisit hyvät ominaisuutesi avaruuden tyhjyyteen. Mitä oikein tarkoitit?
Nyt täytyy minunkin kiittää sinua ja todeta, että oli mukava keskustella kanssasi. En tiedä oliko siitä kuitenkaan niin paljoa apua minulle - enemmänkin lähdin auttamaan sinua. Minun tilanteeni on kuitenkin niin erilainen sinun tilanteeseesi verrattuna. En tiedä hänestä juuri mitään. Tiedän vain että hänellä joskus oli tunteita minua kohtaan ja voihan olla että nytkin hän kaipailee minua, mutta aivan yhtä hyvin hän saattaa inhota minua - ei siihen toki pitäisi mitään syytä olla... :/ Teille toivotan parempaa onnea ja toivottavasti ystävystytte. Minä tässä luultavasti yritän jatkaa elämääni entiseen tapaan ja jälleen kerran tukahduttaa kaipuuni. Tällä kertaa kaipuuni ei mennyt yhtä syväksi kuin viime kerralla, jolloin suorastaan itkin hänen vuokseen. ;´( Emme näe enää kovin usein, joka kyllä helpottaa. Onnea!
Ja hyvää Joulua! :)
Kaunista Joulua Myös Sinulle :)
Olitpa nopeasti vastannut. Huomasin vasta nyt. :o
Haluaisin vielä kertoa, mitkä ulkoiset seikat minua eniten viehättävät siinä naisessa. Sinä kerroit että sinua viehättää sen miehen kädet. Hehe, kun tarkemmin ajattelen, niin vähän sama juttu minulla. Hänellä on kauniit käsivarret. Toinen ovat hänen hiuksensa. Etenkin yksi kampaus, jota hän on turhan harvoin käyttänyt, saa pääni pyörälle. Kumpikaan noista ei kuitenkaan ole mitään hänen silmiensä rinnalla. Minulle naisessa on tärkein ulkoinen seikka ollut aina (tai no ainakin niin pitkään kuin muistan) silmät. Niitähän sanotaan sielun peiliksi ja minulle kaikki henkimaailman jutut ovat aikas tärkeitä. Olen sen verran pöhkö että saatan melkein rakastua pelkkien silmien vuoksi, sillä jossakin määrin jopa saatan uskoa siihen, että silmien kautta näen ihmisen syvimpään. Hänen silmänsä ovat todella todella kauniit ja sielukkaat. Minulle riitti yhden kerran nähdä hänen silmänsä vilpittömästi ja sielukkaasti hymyilevän minulle, kun olin jo aivan vietyä miestä. =)
Sellaisia silmiä on vaikea vastustaa. Huoh.