En tiedä kuinka kamalina pidätte minun kokemuksiani, mutta itsestäni tuntuu melko pahalta.
En varsinaisesti ole aviossa poikaystäväni kanssa, sillä olen opiskelija, ja poikaystäväni jatkaa itsekkin opintoja syksyllä.
Tässä tarinani:
Viime kesänä poikaystäväni pääsi kotipaikkakuntansa kaupungille töihin, ja asui tämän vuoksi vahnempiensa luona. Olin ainoastaan kerran tuota kesää ennen tavannut hänen vanhemmat. Poikaystäväni kutsui minut heidän luokseen, ja sain mukavan vastaan oton. Kävin muutaman kerran tuon kesän aikana heidän luonaan, ja viihdyin sielä hyvin.
Kun poikaystäväni työt loppuivat, hän tuli takaisin opiskelupaikkakunnallensa, jossa minä siis asun. Poikaystäväni kertoi minulle että hänen äitinsä oli sitä mieltä että hänen pitäisi jättää minut, sillä hän oli käynyt penkomassa tavaroitani kerran kun olimme poikaystäväni kanssa muualla, hän siis oli löytänyt lääkkeeni (sairastan synnynnäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa jonka vuoksi syön lääkkeitä) ja luullut niitä mielenterveys lääkkeiksi (syytä siihen en tiedä).
Loukkaannuin tästä, enkä suostunut vuoteen käymään heidän luonaan, useista pyynnöistä huolimatta. (Olenko liian herkkä?)
Tänä kesänä suostuin taas heidän luokseen, mutta ahdistuin heti, sillä poikaystäväni suunnittelee auton vaihtoa, ja ainut asia mistä sielä keskusteltiin oli tuleva auto jne. Ymmärrän kyllä että auto on iso asia hankkia, mutta mielestäni siitä ei taritse puhua/riidellä joka päivä. Kerran jopa poikaystäväni sai äitinsä itkemään (Pitkä tarina) ja minä jouduin lohduttajaksi! Seuraavalla käyntikerralla poikaystäväni isä alkoi puhua siitä kuinka eräs tietty automerkki olisi hyvä auto tulevaisuudessa pojallensa, minulle ja meidän lapsille! Emme kumpikaan ole lähelläkään lapsenhankinta ikää, minulla on itselläni koulua vielä useampi vuosi jäljellä, samoin poikaystävälläni.
Tälläisiä huomautuksia sain kuulla vielä pari kertaa lisää, nyt olen todella ahdistunut, sillä meidän pitäisi käydä heidän luonaan tänä viikonloppuna.
En varsinaisesti ole aviossa poikaystäväni kanssa, sillä olen opiskelija, ja poikaystäväni jatkaa itsekkin opintoja syksyllä.
Tässä tarinani:
Viime kesänä poikaystäväni pääsi kotipaikkakuntansa kaupungille töihin, ja asui tämän vuoksi vahnempiensa luona. Olin ainoastaan kerran tuota kesää ennen tavannut hänen vanhemmat. Poikaystäväni kutsui minut heidän luokseen, ja sain mukavan vastaan oton. Kävin muutaman kerran tuon kesän aikana heidän luonaan, ja viihdyin sielä hyvin.
Kun poikaystäväni työt loppuivat, hän tuli takaisin opiskelupaikkakunnallensa, jossa minä siis asun. Poikaystäväni kertoi minulle että hänen äitinsä oli sitä mieltä että hänen pitäisi jättää minut, sillä hän oli käynyt penkomassa tavaroitani kerran kun olimme poikaystäväni kanssa muualla, hän siis oli löytänyt lääkkeeni (sairastan synnynnäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa jonka vuoksi syön lääkkeitä) ja luullut niitä mielenterveys lääkkeiksi (syytä siihen en tiedä).
Loukkaannuin tästä, enkä suostunut vuoteen käymään heidän luonaan, useista pyynnöistä huolimatta. (Olenko liian herkkä?)
Tänä kesänä suostuin taas heidän luokseen, mutta ahdistuin heti, sillä poikaystäväni suunnittelee auton vaihtoa, ja ainut asia mistä sielä keskusteltiin oli tuleva auto jne. Ymmärrän kyllä että auto on iso asia hankkia, mutta mielestäni siitä ei taritse puhua/riidellä joka päivä. Kerran jopa poikaystäväni sai äitinsä itkemään (Pitkä tarina) ja minä jouduin lohduttajaksi! Seuraavalla käyntikerralla poikaystäväni isä alkoi puhua siitä kuinka eräs tietty automerkki olisi hyvä auto tulevaisuudessa pojallensa, minulle ja meidän lapsille! Emme kumpikaan ole lähelläkään lapsenhankinta ikää, minulla on itselläni koulua vielä useampi vuosi jäljellä, samoin poikaystävälläni.
Tälläisiä huomautuksia sain kuulla vielä pari kertaa lisää, nyt olen todella ahdistunut, sillä meidän pitäisi käydä heidän luonaan tänä viikonloppuna.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on sellainen täti joka ei saa pidettyä näppejään erossa toisten tavaroista. Hän on joskus suorastaan varastanut muutamalta naapurilta kaikenlaista. Minun tavaroitani koluttuaan hän jäi kiinni ja kohotti vain kulmakarvojaan, oli kuulemma "järjestänyt" tavaroitani. Ei niissä ollut mitään järjestämistä, hän vain kävi ne äärettömän uteliaisuutensa tähden läpi. Mitä hän nyt siitä sai irti, en tiedä. Ei minulla mitään salattavia tavaroita ollut, mutta tunne oli todella inhottava. En ole sen jälkeen tavannut häntä enkä ole myöskään kaivannut koko muijaa.
Minusta et loukkaantunut turhasta ja koska vielä oli lääkkeistä kyse. Poikakaverisi äidillä ei ensinnäkään ollut mitään asiaa tonkia tavaroitasi ja sitten vielä keskustella lääkkeistäsi. Hän vaikuttaa myös sellaiselta ihmiseltä joka kerran tehtyään johtopäätöksen (että olet mielisairas) ei muuta mielipidettään vaikka hänelle selitettäisiinkin juurta jaksain asian oikea laita. Ja vaikka lääkkeesi olisikin ollut mielenterveydellisiin juttuihin, niin se ei hänelle kuulu tippaakaan.
Minusta kuulostaa myös siltä, että poikakaverisi on aivan liikaa kiinni vanhemmissaan. Ehkä hieman harvempi kyläily auttaisi häntä aikuistumaan ja tekemään omia päätöksiä, kuten nyt tuo autojuttu.
Joka tapauksessa toivotan sinulle ja teille onnea!
toisten yksityisiin tavaroihin luvatta koskeminen on rinnastettavissa varkauteen.
Poikaystäväsi äiti on siis äärimmäisen epärehellinen ihminen. Tämä on sinulle hyödyllinen tieto hänestä, kun jatkossa joudut tekemisiin hänen kanssaan.
Älä jätä laukkuasi vartioimatta.
Toisten tavaroiden penkominen on väärin.
Poikakaverisi äidillä on ihmeellisiä päätelmiä kilpirauhasen vajaatoiminnasta,hänen pitäisi ottaa asioista selvää ennenkuin alkaa tehdä dignoosia mielenterveys lääkkeiksi,anopillasi on outo ennakkoasenne.
Minulla itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta ja oikein suututti sinun puolestasi lukiessani viestiäsi että hän määrittelee lääkkeet mitä ne ottamatta asiasta selvää.
Vaikuttaa siltä että anoppi ja appi ovat määrääviä ja he sanovat mitä pitää tehdä ja jopa jo määräävät millainen automerkki pitää olla jos teillä olisi lapsi tulossa,on outoa käytöstä heidän puoleltaan.
Sinulla ja poikaystävälläsi on oma elämä ja appivanhemmat eivät saa puuttua lastensa elämään.
minullapa on tuollainen äiti, joka penkoo tavarani meillä olleessaan. Penkoo laskut, reseptit ja tekee niistä omassa päässään omia johtopäätöksiään, mitkä eivät ole edes sukua totuudelle. Ymmärtänette, ettei äitini ole meillä ilman valvontaa esimerkiksi lapsenvahtina. Äidilleni ei voi myöskään puhua mitään asioita, koska niillä asioilla on tapana muuttua hänen mielessään joksikin ihan muuksi. Onpa mukava taas kuulla sisarilta ja veljiltä, mitä taas on tullut tehtyä... Tämä ei liity mitenkään minuun erityisesti vaan kaikkiin sisarruksiini tai heidän lapsiinsa. Anoppina äitini onkin sitten todella helvetistä.
Sinulla on todellakin ollut oikeus suuttua poikaystäväsi äidille. Toisten tavaroiden penkominen ei ole fiksua käytöstä. Eikä myöskään omien päätelmiensä perusteella ehdottaa pojalleen eroa sinusta. Mietin vain, että olisiko (olisiko ollut)sinulla helpompi olo, jos sanoisit suuttumuksesi heille. Vai keskustelitteko/keskusteliko poikaystäväsi asiasta vanhemiensa kanssa jo silloin aikanaan? Nyt ymmärrettävästi asiaan voi olla vaikeampi palata.
On se minusta myös vähän outoa, että auton hankinnasta nousee noin vahvoja tunteita. Omat anoppi ja appi kokelaani ovat melko innokkaita suunittelemaan / neuvomaan meitä eri asioissa esim .asunon hankkimisessa ja auton ostossa. Itseni on vaikea sietää sitä, vaikka tiedän, että he tarkoittavat hyvää ja haluavat "kokeneempana" antaa neuvoja. Tyyli on vain usein aika painokas ja painostava vaikka toteavatkin, että tietysti se on meidän päätöksemme.Tilanne kuullosti vähän samanlaiselta kuin sinulla. On ärsyttävää, että toiset suunittelevat tulevaisuuden asumistamme mm. heidän naapurissaan ym. Tai miten kannattaisi jo hankkia oma asunto ja lainat mahdollisimman aikaisin. Me taas emme edes tiedä mihin aiomme asettua ja suunnitemissa on mahdollisesti työskentelyä ulkomailla. Itse olen ajatellut, että raja menee omalla kohdallani siinä, että neuvoa voivat kunnioitaen meidän mielipidettämme, mutta sitä en siedä, että asioitani aletaan hoitamaan puolestani kysymättä. Tosin kyllä se silti ärsyttää. Omat vanhempani antavat meidän olla ihan rauhassa.
Mietin tuota, kun sanoit, että autosta puhutaan niin paljon. Kyllä kuvauksesi kieltämättä oudolta kuullostaa. Itse olen huomannut, että poikaystäväni kotona on mm. tässä asiassa aivan erilainen kulttuuri. Minun kotonani auto on ollut "pakollinen paha" josta ei olla kauhesti nostettu meteliä, heillä auto merkitsee rahallisena mittapuuna ja kun poikaystäväni hankki auton tuntui, että se oli heille paljon hinompi hetki kuin meille. Laina-asioista keskusteltiin kovasti ja isä kävi katsomassa autoja pojan kanssa. Itseni mielestä asiasta nousi naurettavan suuri juttu.. Mutta olen ajatellut, että se on heidän juttunsa, nautikoon siitä.
Sen vain on huomannut, että on sitä monenlaista perhekulttuuria. Kyllä minulla vei aikansa ennekuin opin poikaystäväni perheen tavoille, heidän tapansa toimia, keskustella ja heittää huumoria oli kovin erilainen kuin se mihin olin tottunut. Enkä voi sanoa, että aina on ollut helppoa, vaikka yleensä tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa!
Mutta tsemppiä sulle, alku ei ole ollut kehuttava, mutta toivottavasti tulevaisuus on!