Mitä tehdä

Olen seurustellut hieman yli vuoden ikäistäni jonkun verran nuoremman tyttöystävän kanssa. Tämä on minulle ensimmäinen suhde.

Koko ajan on ollut jonkin verran mielessä että olemme aikalailla erityyppisiä ihmisiä. Itse olen hieman jo maailman raakuutta päässyt maistelemaan ja en siksi osaa "tarrata jokaiseen pikkuseikkaan". Tyttöystäväni sen sijaan tuntuu koko ajan ruikuttavan jok'ikisestä asiasta jotka itse lähinnä ohittaisin olankohautuksella. Samalla on pyörinyt mielessä ettei tämä ole ehkä se oikea suhde minulle.

Haluaisin lopettaa suhteen mutta en pysty. En saa sopivia sanoja suustani. Kerran aikaisemmin se on ollut lähellä, mutta sovimme silloinkin että yritämme vielä tyttöystäväni kanssa. Samalla oudolla tavalla tuntuu myös siltä että tyttöystäväni voisi löytää paljon paremmin itselleen sopivan miehen ja lähinnä lopettaminen tuntuu vaikealta koska tyttöystäväni on täysin takertunut minuun. Päivä päivältä suhteen lopettaminen tulee olemaan entistä vaikeampaa. Suhteen lopettaminen tuntuisi erittäin vapauttavalta ainakin tällä hetkellä.

Auttakaa avutonta!
11146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ensinnäkin sinä et voi päättää kuka sopii parhaiten tyttöystävällesi. Kuulostaa siltä että pelkäät että hän löytää jonkun muun tai että haluat selittää miksi on parempi että jätät häntä. Erityyppisiä ihmisiä-se ei ole syy eroon. Sehän voi joskus olla jopa kiinnostavaa ja haasteellista. Kuulostaa siltä että yrität kaattaa syyn eropäätökseesi tytön niskaan.
Sinua ahdistaa-varmaankin mutta kirjoitat samalla että syy siiihen on että tyttösi takertuu sinuun. Taas yrität työntää syyn pois itsestäsi. Sinusta se on ahdistava koska et ole enää ihastunut häneen. Musita että hän käyttäytyy ehkä aivan normaalisti koska hän on ihastunut sinuun.

Eli, ensin älä enää anna tyttöystävälle toiveita suhteen etenemisestä. Eli älä sano että haluat jatkaa, äläkä soita koko ajan hänelle, älä puhu yhteisistä asioista, äläkä käytä häntä seksileluna. Sen sijaan kerro monta kerta avoimesti omista haaveista ja tunteistasi. Ei siis heti suuri erokeskustelu. Kysy miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee niistä asioista. Ole valmis puhumaan asiasta. Eli anna hänelle mahdollisuuden olla mukana päätöksessä. Anna hänelle aikaa. Älä tee kaikkea tätä yhtenä päivänä.Jos hän kysyy miksi, niin kerro että hän on mahtava, mutta rehellisesti ettet enää tunne samalla tavalla häntä kohtaan. Se on riittävä syy. Älä yritä työntää syy hänen niskaan!ja muista ettet jätä hänet aivan yksin, anna hänelle olon että hän voi soittaa jos niin haluaa, ja voithan sinäkin soittaa hänelle ja kysyä miten menee, voitte jopa tavata, mutta tee aina asian selväksi ettet muuta mieltäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmallinen kirjoitti:

Olen seurustellut hieman yli vuoden ikäistäni jonkun verran nuoremman tyttöystävän kanssa. Tämä on minulle ensimmäinen suhde.

Koko ajan on ollut jonkin verran mielessä että olemme aikalailla erityyppisiä ihmisiä. Itse olen hieman jo maailman raakuutta päässyt maistelemaan ja en siksi osaa "tarrata jokaiseen pikkuseikkaan". Tyttöystäväni sen sijaan tuntuu koko ajan ruikuttavan jok'ikisestä asiasta jotka itse lähinnä ohittaisin olankohautuksella. Samalla on pyörinyt mielessä ettei tämä ole ehkä se oikea suhde minulle.

Haluaisin lopettaa suhteen mutta en pysty. En saa sopivia sanoja suustani. Kerran aikaisemmin se on ollut lähellä, mutta sovimme silloinkin että yritämme vielä tyttöystäväni kanssa. Samalla oudolla tavalla tuntuu myös siltä että tyttöystäväni voisi löytää paljon paremmin itselleen sopivan miehen ja lähinnä lopettaminen tuntuu vaikealta koska tyttöystäväni on täysin takertunut minuun. Päivä päivältä suhteen lopettaminen tulee olemaan entistä vaikeampaa. Suhteen lopettaminen tuntuisi erittäin vapauttavalta ainakin tällä hetkellä.

Auttakaa avutonta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu