Kerronpas teille oman tarinani. Olin 18-vuotias kun tapasin mieheni. Rakastuin häneen tulisesti, olin aluksi myös mustasukkainen hänestä ja entisistä tyttöystävistä. En edes uskonut, että ketään voisi rakastaa niin paljon ja syvästi. Kaikkien mielestä olemme edelleenkin ihannepari.
Pikkuhiljaa olen kuitenkin huomannut rakkauden hiipuvan. Ensin huomasin, etten enää osaa olla mustasukkainen mistään. Sitten aloin elämään omaa elämääni. Aiemmin emme pystyneet olemaan toistamme erossa. Nyt 15 vuoden avioliiton jälkeen en enää ole varma mitä haluan. Lapset ovat vielä sen verran pieniä, että erotakkaan en haluaisi. Olemme edelleen ystäviä ja seksikin sujuu, mutta tuntuu, ettei meillä ole enää muuta yhteistä kuin lapset. Emme kulje enää yhdessä missään, enkä haluaisikaan. Molemmilla on omat elämät ja menot, eikä niistä paljon kysellä. Tuntuu vain niin uskomattomalta, että se joka oli suuri rakkauteni ei enää tunnu oikeastaan muulta kuin ystävältä. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Eikö ihmisiä ole sittenkään luotu elämään saman ihmisen kanssa loppuelämäänsä? Tuntuu, että sitä kasvaa vain koko ajan etäämmälle!!
Pikkuhiljaa olen kuitenkin huomannut rakkauden hiipuvan. Ensin huomasin, etten enää osaa olla mustasukkainen mistään. Sitten aloin elämään omaa elämääni. Aiemmin emme pystyneet olemaan toistamme erossa. Nyt 15 vuoden avioliiton jälkeen en enää ole varma mitä haluan. Lapset ovat vielä sen verran pieniä, että erotakkaan en haluaisi. Olemme edelleen ystäviä ja seksikin sujuu, mutta tuntuu, ettei meillä ole enää muuta yhteistä kuin lapset. Emme kulje enää yhdessä missään, enkä haluaisikaan. Molemmilla on omat elämät ja menot, eikä niistä paljon kysellä. Tuntuu vain niin uskomattomalta, että se joka oli suuri rakkauteni ei enää tunnu oikeastaan muulta kuin ystävältä. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Eikö ihmisiä ole sittenkään luotu elämään saman ihmisen kanssa loppuelämäänsä? Tuntuu, että sitä kasvaa vain koko ajan etäämmälle!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jollain lailla tuttu tunne..lapset alle kouluikäisiä, yhdessä oltu 10 vuotta. lkuun en halunnut uskoa todeksi, että voisi tuntua tältä. Aivan kuin jokin näkymätön verho olisi koko ajan paksumpana välissä.
Harrastukset vievät eri suuntiin, lapsia hoidetaan vuorotellen...onneksi edes seksi maistuu molemmista todella hyvältä.
Silti jotain puuttuu...mitä ihmettä se voi olla. Ei kai rakkaus mihinkään pikkuhiljaa häviä. Vai häviääkö.
Pahinta on se, että välillä tuntuu, ettei välitä vaikka asiat ovatkin hitaasti menossa huonoon suuntaan. Tuntuu ettei jaksa vatvoa tunneasioita...raskasta hommaa. Jotenkin helpompi vain mennä rutiineilla eteenpäin.
Toisaalta...rakastan vaimoani ja myös pelkään KUOLLAKSENI, että hän esim. ihastuisi johonkin toiseen mieheen, hankkiutuisi jopa romanssiin tai jotain. Tästä syystä kun hän esim. ilmoittaa lähtevänsä tyttöjen kanssa baariin niin ottaa päähän aivan s...tanasti.
Vaikeaa on ihmiselo ja parisuhde. Tavallaan ymmärrän sinkkuja - ehkä olisi helpompaa.
ei säily itsestään. Pitkä parisuhde vaatii aktiivista hoitamista, kannattaa perehtyä aiheeseen vaikkapa lainaamalla kirjastosta aihetta käsitteleviä kirjoja. Miksi rakastuitte toisiinne? Ehkä ne asiat voisi kaivaa uudestaan esiin. Rakkaus ei ole pelkkää tunnetta vaan yhdessä samaan suuntaan katsomista, yhteisiä tavoitteita, tahtoa mennä eteenpäin yhdessä. On varmasti helpompaa olla lyhyt aika jonkun kanssa, elää pelkkä huumavaihe ja sitten vaihtaa kumppania. Omissa harrastuksissa ei ole mitään vikaa, mutta pitäisi järjestää myös kahdenkeskisiä juttuja, jotain arjen rutiineista poikkeavaa. Jos teillä on sama sävel elämän suhteen, varmasti onnistutte! Keskustelkaa yhdessä, mitä pitäisi muuttaa, käykää vaikka perhe- tai pariterapeutilla. Rakkautta teille!
Kiitos miesnäkökulmalle ja muillekin! Itsellänikin on suuri tuo tunne, että näkymätön verho olisi paksunpana välissämme koko ajan. Monesti ajatellaan, että vain miehet haluavat olla vatvomatta noita tunneasioita, mutta itse olen juuri siinä tilanteessa nyt, ettei yksinkertaisesti jaksa, tuntuu, ettei se muuta mitään. Kyllä niitä ollaan vuosien varrella vatvottu...
Ja vaikka kuinka ihanalta ehdotuksilta noi joidenkin ehdottamat piknikit ja uudelleen toistensa löytäminen kuulostaa, niin...ei sekään aina auta! Itse olen tällä hetkellä siinä tilanteessa, että en jaksa enää edes välittää miehen kapakkareissuista, joskus jopa toivon, että hän löytäisi uuden tai pettäisi niin olisi pakko tehdä jotain. Nyt on todellakin helpompaa vain antaa asioiden mennä, vaikka näyttääkin, että ne eivät parempaan suuntaan ole menossa. Täytyy vaan katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille ja kiitos kommenteista!!!
Näin meille kävi. Rakkaus hiipui lasten ollessa pieniä. Tajusin asian koko ajan takaraivossani, vaan en sille mitään tehnyt, annoin mennä. Tässä nyt sitten kerätään lähes 20 vuotisen suhteemme rippeitä puolison salasuhteen jäljiltä. Minä hänet sinne ajoin, mutta en toki yksin, hän itse ei myöskään tehnyt mitään asioille. Nyt olemme päättäneet etsiä sen rakkauden taas jostain. Löytyykön se, aika näyttää. Itsellä on vain sangen tympääntynyt olo.
Rakkaus ei ole vaan "jokin" juttu joka tultuaan kerran pysyy olemassa. Sen eteen tehdään töitä jotta se pysyy ja kasvaa. Rakkaus on pienestä kiinni; muutama yllättävä (kiihkeä!) tekstari kesken päivän, jätä yllätyslahja tyynylle, kokovartalohieronta ilman jatkovaatimuksia, kohtele vaimoasi kuin hän olisi ainoa nainen maan päällä, huomaa lapsistanne jokin ihana piirre jonka ovat perineet vaimoltasi ja kerro se hänelle, kerro avoimesti hellänä hetkenä vaimollesi syvimmät pelkosi ja ajatuksesi, muista kiittää kuinka arvostat hänen työtään lasten kasvattajana, kuinka et olisi ikinä tullut toimeen ilman häntä.
Jos rakkaus loppuu, niin kokeile jotain muuta reikää. Naisessahan on tunnetusti 3 reikää, kyllä niillä pitäis pärjätä!
sullekko rakkaus on vaan reikä?
aika tyhjää...
ja teille asiallisille: kokeilkaa, ponnistakaa hieman, antakaa mahdollisuus, antakaa itse ensin ja katsokaa saatteko jotain...ei mitään suurta, mutta se voi muuttaa elämän! ihan vaikka järjestämällä järjestetty piknikki, niin toinen kyllä herää huomaamaan, että oho! jos ei niin sitten ei..
Annanpa oman näkemykseni asiasta.
Mielestäni rakkaus ei pala pohjaan tai sammaloida ajan myötä sillä tavoin kun yleisesti kuvitellaan.
Pitäisi muistaa aina ne ajatukset kun tapasi ensi kerran rakkaansa ja kuinka silloin toivoi yhteistä pitkää elämää..
Uskon että syy on ihmisen aivojen tunne tasolla.
Rakkaus on ihastuminen/uuden viehätys/elämän muutos.
Rakkaus muuttuu aina vääjämättä ajan kuluessa kiintymykseksi lähimmäiseen ja tuolla tasolla tunteet vain kasvavat.
Kun taas toisaalla uuden viehätys/elämän muutos hiukkaisia ei löydykkään tyydyttämään sellaista tunne elintä.
Mutta rakkaus on siellä pohjalla ,ja tuo jota myös keski-iän kriisiksi kutsutaan kestää vain aikansa ja se tunne puolen rakkaus vie lopulta voiton.
Moni ei ymmärrä että asia ei korjaannu kumppania vaihtamalla koska siinäkin ajan kuluessa tulee käymään samoin.
Asiahan ei päde jos on muita ongelmia.
Symbolistisesti voisi tuota tilaa kuvailla seuraavasti:
-kun näet kaupan näyte ikkunassa hienon käsilaukun joka jää kaivelemaan mieleesi,sinä haluat tuon laukun .Kaikki muu on toisarvoista kun sinulla on vain mielessä tuo käsilaukku jonka haluat.
Menet tilipäivänäsi ja ostat tuon käsilaukun,olet onnellinen.
Sinulla täytyy olla näkyvillä missä liikutkin tuo hieno ja uusi käsilaukku,olet otettu kun saat siitä kehuja ystäviltäsi.
Menee vuosia eteenpäin ja tuo käsilaukku on sinulla edelleen,asiansa se ajaa ja toimii käsilaukkuna kuten pitääkin mutta paljon muuta iloa se ei tuota..
Harkitset jotain uutta,kenties piristykseksi aiot ostaa uuden käsilaukun..,et paljon muistele vanhaa laukkua koska se on jo niin hohdoton..
Kerran kumminkin olet lähdössä ulos ja huomaat tuon vanhan käsilaukkusi kadonneen,saat hermoromahduksen ,että sen piti juuri nyt kadota kun sitä olisin tarvinnut..,huomaat samalla kuinka tärkeä kapistus tuo laukku on ja kuinka hyvä ostos se aikoinaan olikaan..
Löydät laukun ja luot siihen tuttavallisin katseen,siinähän sinä luotettava ystäväni oletkin.
Seksilläkö kaikki asiat hoidetaan ja korjataan...
aivan uskomaton kommentti. Ei taisa sinulla tosiaan olla tämän aiheen mukainen "ongelma".
Ehkä tämä pieni provosointi vain auttaa meitä uupuneita miettimään...kun vaan jaksasi.
noin on monelle käynyt..saman asian kanssa olen paininut jo 4v. On tullut tehtyä vaikka mitä mutta ei niistäkään ole mitään iloa ollut. Tullut vain katkera mies minusta. Oikeastaan nyt melkein on tilanne ettei enään uskokkaan rakkauteen, no ehkä se menee ohi.
Mietin tuota että olisiko ihminen luotu vain yhdelle ihmiselle kokoelämäksi! En tiedä, tuntuisi hassulle että olisi. Varsinkin näissä tapauksissa juuri missä ollaan oltu nuoruuskin yhdessä, eli jotain pientä on jäänyt elämättä. (lue suurta)
No kunhan kirjoittelin näin aamutuimaan, ehkä hiukan sekavaa ... mutta aamun piikkiin voi sen laittaa.
Tsemppii, terkuin myös 16v avioliitossa..nyt ystävät.
Pelkään aivan kamalasti, että en pysty enää rakastamaan miestäni. Hän jäi kiinni pettämisestä, oma suhteemme on jo lähes 20-vuotinen. Onko rakkaus kuollut, se joka oli niin palavaa ja ehdotonta vielä viisi vuotta sitten. Voi kuinka olen hädissäni tällä hetkellä, miten pystyn elämään näin? Kertokaa, voiko kuollut rakakus palata henkiin?
Siellä tulee se pettäminen olemaan välissä lopun ikää kaiken muun lisäksi. Se ei se pettäminen poistu sieltä kaivamasta mieltä vaikka sen muun saisi korjattuakin.