Koska en omaa minkäänlaista lapsentekoviettiä minun on hyvin vaikea ymmärtää että rakaskin puoliso hylätään jos osoittautuu ettei hän halua tai kykene tekemään lapsia. Moni suorastaan ryntää liittoon lapsenteko mielessään, ja siinä hötäkässä tyyppi kuin tyyppi tuntuu kelpaavan. Sitten kun lapsi on laitettu, ei sillä kumppanillakaan ole enää niin väliä, joutaa vaikka erota, vai?
Onko avutonta ja hentoa lasta helpompi rakastaa kuin vertaistaan? Lapsihan ei ensialkuun pysty vastustamaan vanhempansa manipulointia tai suoranaista hirmuvaltaa... Mutta ei lapsi mikään lemmikkieläin ole, että häneltä saa ikuista palvovaa rakkautta. Miettikää sitä kun itsekkäästi himoitsette lasta itsellenne tässä täyteen ahdetussa maailmassa.
Onko avutonta ja hentoa lasta helpompi rakastaa kuin vertaistaan? Lapsihan ei ensialkuun pysty vastustamaan vanhempansa manipulointia tai suoranaista hirmuvaltaa... Mutta ei lapsi mikään lemmikkieläin ole, että häneltä saa ikuista palvovaa rakkautta. Miettikää sitä kun itsekkäästi himoitsette lasta itsellenne tässä täyteen ahdetussa maailmassa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Joo.
Melkein hyvin sanottu..
1.älkää tehkö lapsia vääristä syistä..
2.tehkää niitä jos vain pystytte.. Kaikki ei niitä saa!
Ristiriitaista ... ? Kyllä..
Itse olen vaimoni kanssa yrittänyt saada lasta 5v täysin tuloksetta.. Kaikki mahdolliset hoidot on käytetty.. Ja kyllä täytyy sanoa että tämä asia on melkolailla tappanut suhteestamme kipinän.. Koska lapsen saaminen on molemmille äärettömän tärkeää.. Ja helvetin kiva kun ei lääkäritkään tiedä missä mättää..
Enkä siis enää edes tekisi hänen kanssaan lasta vaikka sen 100% varmasti nyt jostain syystä saisinkin. Koska en tunne vaimoani kohtaan samoin kuin ennen.. En halua lasta suhteeseen joka ei perustu rakkauteen..
Raaka veikkaus..= Ero .. alle vuodessa.. (ellei pikemmin..)
SadButTrue
mutta ehdotan silti, ettette luovuttaisi. Liian usein "pakonomainen" lastenhankinta alkaa hitaasti mutta varmasti tappaa sitä kipinää ja tunnetta suhteesta. Ihan yksi lysti mitä puhutaan ikuisesta rakkaudesta ja sen kestämisestä jne. sen oikeankin ihmisen kanssa saattavat tunteet lähteä kuolemaan yhteisen paineen alla. Mukana on itsesyytöstä ja pelkoa toisen syytöksistä jne.
Jos on mitenkään mahdollista, harkitkaa parisuhdeterapiaa, surukin on teillä yhteinen. 5-vuotta "vaikeuksien" parissa on pitkä aika, ja kun sanotaan, että yhteiset vaikeudet yhdistävät, lapsettomuus tuntuu olevan ainoita joka erottaa. Ja usein käykin niin, että kun on päädytty siihen, ettei lapsia tule, mutta parisuhde on saatu taas kuntoon, niin ihmeitä on tapahtunut (etenkin niissä tapauksissa joissa lapsettomuuden syy on ollut tuntematon).
Olen pahoillani tilanteestanne. Tuntui oikeasti melko karulta lukea ajatuksiasi vaimostasi, koska itse elän mieheni kanssa samantyyppisessä tilanteessa. Meillä vain on se ero, että me tiedämme, että minussa on synnynnäinen vika jota toki yritetään hoitaa.
Emme ole yrittäneet kuin vasta puolitoista vuotta, siis teihin verrattuna vasta. Kuitenkin on kammottavaa, jos tämä tähän päättyisi. Minun tunteeni miestäni kohtaan eivät ole viilenneet, mutta pelkään tietysti hänen tunteidensa puolesta kun poden syyllisyyttä asiasta jolle en voi mitään.
Uskon, että toistaiseksi ainakin rakkautta piisaa kumminkin päin mutta jäin miettimään kuinka realistista olisikaan että mieheni kertoisi mahdollisesta tunteiden hiipumisesta minulle - kun muutenkin välillä olen niin hirveän masentunut tästä asioiden odottamattomasta käänteestä. Naimisiin mentiin rakkaudesta ja oli liiankin itsestään selvää, että kumpikin isossa perheessä kasvanut haluaa omia lapsia.
Eikö tämä ole yksi esimerkki siitä että nykyparisuhde ei kestä vastoinkäymisiä. Kriiseissä mieluummin erotaan.
Nykyäänhän monesti sanotaan että "nyt me teemme lapsen", "nyt on lapsen aika", "nyt ei sovi saada lasta kun on kauppakoulu kesken"... Sen vuoksi tällaiset asiat ovat hyvä muistutus siitä, että yhtään lasta ei voi "tehdä". Ne ovat lahjaa.
Lahjan voi saada tai sen voi olla saamatta. Mutta vaikka sitä lahjaa ei saisi, ei se eron ehto ole. Naimisiin tai parisuhteeseen meno vain lapsen saannin takia olisi kuin rakentaisi talon ilman perustuksia. Jos perustukset on kunnossa, toista ei tarvitse heittää menemään lapsettomuuden, vakavan sairauden tms. takia, kuten monesti kuulee käyvän.
Niin, on se totta että tällaisten kriisien takia ei pidä elämänkumppaniaan jättää. Nämä ovat niin eriarvoisia asioita kuitenkin, avioliitto ja lasten saaminen. Samaa mieltä olen tästä.
Meidän suhteessamme ei tämä asia olekaan akuutti. Olemme onnellisia siitä, että olemme yhdessä - lapsilla tai ilman. Emmekä ole lähteneet lapsia erityisesti hankkimaan, mutta oletuksena tietysti kaikilla terveiksi itsensä tuntevilla kuitenkin on, että raskaus alkaa normaalissa ajassa eli viimeistään vuoden sisällä ehkäisyn lopettamisesta.
Kuitenkin tänne kirjoittaneen miehen juttu, jossa puhuttiin tunteiden viilenemisestä, oli minusta karuudessaan hirveän paljon ajatuksia herättävä.
Kukaan, joka ei tiedä, miltä tällainen biologinen vajavuus tuntuu, ei voi sanoa minulle, etten saisi tuntea syyllisyyttä omasta kropastani - vaikka se sitten olisikin turhaa ja järjetöntä.
Syyllisyys puolestaan aikaansaa masennusta ja huonommuuden tunteita lapsettomalle puolisolle. Ainakin niin kuin meidän tapauksessa minulle, ja erityisesti koska mieheni lisääntymiskyky on todettu erinomaiseksi. Ei siinä sen kummempaa itsekkyyttä tai hankintamentaliteettia tarvita.
Kyllä pistää ajattelemaan tällainen eron läheisyys -tarina. Se kun on niin inhimillistä, että sitä peilaa omaan tilanteeseensa. En pidä kauhean uskottavana sitä, että ihmiset lähtisivät "hankkimaan" lapsia kuin maitolitraa kioskilta. Jotkut ehkä, onhan tyhmiä ihmisiä aina ollut.
Toinen vastenmielinen ilmaisu mielestäni on se, kun sanotaan, että kun turha yrittäminen/huolehtiminen loppuu, niin sillon tärppää... Ei sellaiseen ole minkäänlaista tieteellistä todistusaineistoa olemassa! Se on vain yleensä helposti raskaaksi tulleiden/
raskaaksi saattaneiden kypsymättömien aikuisten mutu-tuntumaan perustuvaa helppoa lohdustua, joka kertoo siitä, miten hankala lapsettomuuden tajuaminen oikeaksi ja painavaksi ongelmaksi on.
Tämän asian aiheuttamaa mielipahaa ei kukaan ulkopuolinen voi tietää. Ketään lapsetonta ei auta, että leimataan kevyin perustein itsekkääksi oman edun tavoittelijaksi tai että pitäisi kumppania vaihtaa tai lopettaa stressaamasta.
Kyllä näihin asioihin aina joku biologinen syy on, lääketiede ei vain vielä ole ihan yhtä pitkällä kuin me tahattomasti lapsettomat haluaisimme.
Olen eri mieltä siitä, että lapsettomuus on ainut kriisi, joka näyttää erottavan pareja. Mikä tahansa kriisi erottaa pareja, jos sitä ei käsitellä eikä loppupeleissä hyväksytä osaksi elämän kokonaisuutta. Lapsettomuus on yksi kriisi muiden joukossa, mutta kuitenkin hyvin raskas koska se nakertaa omaa ja puolison itsetuntoa ja identiteettiä niin monella tavalla.
Tunteet viilenee, niin pitääkö ihminen "pakottaa" uudestaan tuntemaan?
mutta pitkässä parisuhteessa on paljon muutakin kuin tunteet, ja yleensä ne tunteetkin vielä löytyvät takaisin, kun yhteistä tietä on kuljettu kuitenkin esim. 5-15 vuotta. Yhteinen elämä ja menneisyys sitoo muutenkin kuin roihuavilla tunteilla. Useimmiten pitkässä suhteessa muutenkin se leimuava rakkaus muuttuu kiintymykseksi, välittämiseksi ja turvallisuudeksi. Kannattaako ne heittää romukoppaan jos niiden roihujen löytäminen suhteessa on vielä mahdollista?
Tässähän se suurin ongelma on. Ihmiset jotka eivät tiedä, mutta haluavat yrittää ymmärtää. Ovat niitä ehkä vaikeimpia käsiteltäviä, siis omassa lähipiirissä jos on sellaisia, ja niitä riittää.. Nyt mä olenkin enemmän kypsynyt siihen mitä muut sanovat tai haluvat viestittää. Ei kannata tulla sanomaan minä ymmärrän tai voi kun tietäisin miltä tuntuu.. TURHAA .. Valitettavasti.
On minullakin lähipiirissä sellaisia jotka aidosti ovat hengessä mukana, ja tukevat ratkaisujani 100%..
En ole etsimässä lapselleni synnyttäjää, vaan sellaista naista jota rakastan niin paljon että haluan lapsen hänen kanssaan.. Ja jos päädyn eroon nykyisestä vaimostani, se ei vain johdu siitä ettei me saada lasta, vaan siitä että en sittenkään rakasta häntä riittävästi, kun olen valmis luopumaan suhteesta lapsen saamattomuuden takia.. POINTTI..
Aloitit viestisi virkkeellä, joka kertoo paljon. Sinulla ei ole lapsentekoviettiä. Luultavasti tämän vuoksi et koskaan voi ymmärtää heitä, joilla se on voimakkaan.
Minulla on lapsentekovietti. En kuitenkaan halua tehdä niitä ihan kenen kanssa tahansa. Ensimmäisen avioliittoni yksi päättymissyy oli se, että en halunnut lapsia juuri hänen kanssaan, vaikka yleisesti halusinkin lapsia. Minulle lapset merkitsevät elämän jatkumista. En usko kuolemanjälkeiseen elämään, joten lapset ovat tavallaan elämän tarkoitus. Kaiken elämän tarkoitushan on jatkua ja lisääntyä. Eliöt, jotka eivät tähtää lisääntymiseen, ovat kadonneet kauan sitten. Ehkä minulla on tämän vuoksi lisääntymisvietti?
Lopetit viestisi kysymyksellä, joka kertoo paljon. Lapsentekoviettisi tekee sinusta kävelevän aikapommin. Kuolema lähestyy ja ennenpitkää joudut paniikkiin, jossa melkein kuka tahansa kelpaa. Voi sitä, joka silloin osuu tiellesi:(
Homma toimii näin:
Ylikäymättömän lisääntymisviettisi ajamana luovut muista itsellesi tärkeistä asioista ja periaatteista. Valitset sopivaksi katsomasi kohteen ja panostat sata lasissa kaiken siihen, että pääset vakiintuneeseen suhteeseen hänen kanssaan. Teet vakuuttavan vaikutuksen olemalla oikea unelmapuoliso, vaikka yksinäisinä hetkinäsi itket itsesi uneen tuskasta, jonka todellisen minäsi kieltäminen aiheuttaa. Ensimmäisen lapsen syntymä lisää uskoasi tekojesi oikeutukseen ja olet entistäkin vakuuttavampi. Puolisosi ehkä ajoittain heränneet epäilykset kuihtuvat vähitellen, koska olet niin täydellinen kumppani kuin vain joku ikinään olla voi. Näin jatkuu, kunnes olet saanut haluamasi määrän lapsia. Nyt, kun olet saanut viettisi toteutettua, et tarvitse enää parisuhdetta ja on aika asettaa asiat siihen malliin, miten niiden haluatkin olevan. Täydellisestä puolisosta muutut "yhdessä yössä" vain itsestäsi ja lapsistasi kiinnostuneeksi jääsydämeksi. Se on helppoa, koska itsesi kieltäminen vuosikausia on katkeroittanut ja kovettanut sinut pohjia myöten. On erohakemuksen aika. Sinun ei tarvise millään tavalla perustella mitään sen enempää puolisollesi kuin oikeusjärjestelmällekään: riittää, että toimitat tietyt kaavakkeet oikein täytettyinä oikeisiin osoitteisiin ja se on siinä. Puolen vuoden kuluttua olet omillasi. Nyt sinulla on haluamasi lapset ja oma elämäsi yhteiskunnan tukiessa valintaasi sekä taloudellisesti että moraalisesti. Kaikessa itsekkyydessäsi et ole lainkaan huomioinut, että olet toiminnallasi "pilannut" usean ihmisen elämän: jäljillesi on jäänyt pettynyt taloudellisesti kriisiin ajettu (ex)puoliso (tasinkoineen ja elatusmaksuineen) ja ne kuumeisesti haluamasi lapset joutuvat kasvamaan kodissa, josta eivät saa mallia rakkaudelliselle ja aidolle parisuhteelle. Lähes varmuudella lapsistasi tulee kyynisiä, empaattisuuteen kykenemättömiä ja taloudellisista arvoista elämänsisältöään etsiviä ihmisiä. Mikä loistava tulevaisuus.
Viettiä ei ole, eikä kai tulekaan ...huh!
Loistava kommentti..noita "pakko saada lapsi" vaikka väkisin..niitä löytyy. Onneksi en itse kuulu niihin...
omakohtainen kokemus vai kirjoitettu elämänkokemuksella ja iällä 20v.?
Ikävä kyllä elämä ei aina suju niin kuin toivoisi, se ei silti tarkoita sitä, että ihminen tekisi mitä tahansa toiveidensa takia.
Tilititkö juuri omaa parisuhdettasi?
Eikö sinulle, urpo, tullut mieleen, että minä olen jo kunnollisessa parisuhteessa. Haluamme molemmat lapsia sitten, kun elämä vakiintuu. TÄmä elämäni on kuitenkin täysin onnellista jo nyt, ilman lapsia. Lapsia kuitenkin yritetään sitten, kun on sopiva aika. Jos ei tule, niin sitten ei tule. Vietti kuitenkin on molemmilla.
Jos sulla on asiat perseellään, otan osaa. Älä kuitenkaan luule, että kaikki olisivat samanlaisia uunoja kuin sinä.
Yhtä varmalla vakaudella kuin maa kiertää aurinkoa, kriittinen kirjoitus todetaan katkeraksi :)
Osittain omakohtainen kokemus täydennettynä kokonaiseksi ystävien kokemuskertomuksilla. Elämänkokemusta iällä 39v.
Totta - elämä ei aina suju ihan niin kuin toivoisi. Jotkut toimivat täysin häikäilemättömästi omia etuja ajaessaan ja jotkut toiset taasen tasapainottelevat oman edun ja inhimillisten arvojen raja-aidalla. Itseni luen näihin aidallahorjujiin: joskus tulee turpiin ja joskus pääsee osalliseksi kokemuksista, joiden arvoa "läpi harmaan kiven" -tyypit eivät edes huomaa.
...loistava tulevaisuus.
Urposta on hyvä jatkaa mielipiteiden vaihtoa ;)
Tilasit vittuilua, joten miksi olisi pettänyt odotuksiasi. Jos haluat asiallista keskustelua, kirjoita itse asiallisesti. Jos kirjoitat heti kärkeen törkeyksiä, on sinun turha odottaa asiallista kommenttia. Näin se menee. Minäkin kirjoitan joskus tahallani vittuiluja, että saisin kunnon sodan aikaiseksi. Jos taas joku haluaa aukoa päätä ja olen sopivalla tuulella, auon takaisin. Älä vittuile, jos et halua sotaa.
Arvasin, että olet katkeroitunut äijänkääpä, jota joku nainen on joskus kusettanut pahasti. Sulla meni oma suhde perseelleen, joten luulet ja toivot, että muillakin menee homma käteen. Teit sen virheen, että luulit minunkin suhteeni perustuvan lapsen hankkimiseen. Siihenhän se ei perustu. Koko suhde alkoi ja perustuu ihan muihin asioihin. Ennen yhteen muuttamista keskustelimme kuitenkin läpi tietyt tärkeät asiat, joihin kuului lapset. Koska mielipiteet osuivat yksiin, oli yhteenmuuttaminen turvallista.
Sinua kusetettiin. Otan osaa, mutten aio toistaa sinun virheitäsi.
vaimoasi tai samalla jääkaapilla käyvää naistasi samalla tavalla kuin nyt teet?
Kyllä, minä puhuttelen yleensä vaimoani, tarkemmin ottaen tulevaa vaimoani, yleensä samoin kuin tällä hetkellä häntä puhuttelen. Miksi minä vaihtaisin puhuttelutapaa? Joskus riidellessä saattaa tulla sanottua pahasti, mutta yleensä puhuttelen häntä normaalilla puheäänellä.
Saanen kysyä, mitä tekemistä tavalla, jolla puhuttelen vaimoani, on tämän asian kanssa tekemistä. Miksi edes kysyt moista asiaa, koska et tiedä, miten vaimoani puhuttelen nyt? Minä kerron sinulle, että puhuttelen vaimoani samalla tavalla kuin nyt. Mitä teet sillä tiedolla?
Valitettavasti meille on käynyt juuri niin kuin kerrot. Vaimo on keskittynyt olemaan täysillä vain äiti eikä minulle tässä pelisssä ole muuta tarjolla kuin konnan rooli. Lapselle tällainen avioliitto ei varmasti ole hyvä kasvuympäristö, oirehtii jo hämmennyksissään. Mites joku sanoikaan, että parisuhde on ilmaa jota lapsi hengittää.
ja katkeralla on eroa, tiedätkös?
Että osaisit todella kertoa jonkun toimineen kuten kirjoitit, täytyisi sinun olla kyseinen henkilö, joka on muuttunut "jääsydämeksi" ja katkeroitunut, mutta ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole? Katkeraan tekstiin silti pystyt, mutta kriittiseksi tekstiäsi on vaikea kuvailla.
Toivottavasti kuitenkin opit mieluummin omasta kuin muiden elämästä, hyvät jatkot, äläkä katkeroita itseäsi muiden kokemusten tähden.
minä eron tiedän.
Tiedän myös sen, että olen harrastelijakirjoittelija ja käytän nettifoorumeita eri tyylilajien harjoitteluun - vaihtelevalla menestyksellä. Tuo yritelmä oli sitten varmaankin susi, koska palaute on tätä laatua?
Nimimerkki AM, jolle vastasin, reagoi odotetulla tavalla; juuri niin ärhäkkä ja karkea kuin odotinkin...
Jos on koko elämänsä toivonut rakastavaa, hellää ja uskollista miestä ja sitten oma ryyppää,hakkaa ja pettää, niin etkö sinä jättäis?
Eli jos on aina halunnut lapsia ja olla hyvä isä niille ja sitten muija sanoo että enpäs oo aiemmin maininnu, mutta tähän taloon ei pikkuvekkareita tuu!
On se kumma kun omat toiveet menee yhteisen rakkauden edelle!
Ensin pitää katsoa itselle sellainen tasavertainen kumppani, josta olisi myöhemmin isäksi myös lapsille. Sitten, kun lapsia syntyy, on suhde puolisoon jo niin tukevalla pohjalla, että molemmat voivat keskittyä vaativaan uuteen tehtäväänsä, lapseen. Rakkaus lapseen on aivan eri asia kuin rakkaus kumppaniin. Mitä enemmän puolisot rakastavat toisiaan sitä enemmän he kykenevät lapselleen rakkautta antamaan.
Mutta ei pidä keskittyä lapseen niin paljon, että puoliso kokonaan unohtuu. Meillä vaimo toimii juuri niinkuin alkuperäinen kirjoittaja kuvasi ja siinä sekä lapsi että vanhemmat kärsii. Vanhemmuus on jyrännyt parisuhteen alleen. Taitaa ero on ainoa vaihtoehto.