Ollaan seurusteltu reilu neljä vuotta ja asuttiin yhdessä muutama vuosi ja viime lokakuussa muutettiin erilleen ja sit kuitenki jatkettiin seurustelua. Kaikki meni ihan hyvin viime huhtikuuhun saakka kunnes ihastuin... Yritin poistaa tämän ihastuksen mielestäni mutten millään onnistunut, nyt kuitenkin olen päässyt tästä ihastuksesta yli, mutta suhteeni poikaystävääni ei ole entisensä ja en tiedä mitä tekisin hänen ja meidän suhteemme kanssa... Hän lähtee vuodeksi ulkomaille ihan kohta ja jotain olisi tehtävä ennen kuin hän lähtee... Yritämmekö jatkaa tätä kummallista suhdetta, joka tuntuu tällä hetkellä pelkästään kaverisuhteelta, sillä seksi-elämä ei luista lainkaan ja toivoa parasta että jossain vaiheessa sekin alkaa luistaa...
Suurin ongelma on että miehessäni ei ole mitään vikaa vaan hän on suorastaan ihanne aviomies ehdokas! Hänen kanssaan olisin varmasti onnellinen ja hän tarjoaisi minulle kaiken mitä ikinä voisin tarvita mutten jostain syystä saa tätä asiaa itselleni mitenkään todistettua että tästä ihmisestä pitäisi pitää kiinni kynsin ja hampain!
Kaipaan varmaankin elämältäni jotain uutta ja mahtavaa kun kerran tämä tuttu ja turvallinen ei "kelpaa"! Mutta jos lopetan suhteen nyt en koskaan tule saamaan häntä takaisin... ja olisi väärin ajatella että hän jaksaisi minua odottaa maailmanääriin...
Aika loppuu kesken ja on tehtävä päätöksiä! Rakastan häntä, mutta seksuaalinenhaluttomuus on iskenyt! Mitä mä teen? Jätänkö vai sinnittelenkö? Yritänkö pelastaa suhteemme vaikka se tuntuukin mahdottomalta... Hän rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta ja haluaa viettää koko loppu elämänsä kanssani!
Apuja kaivataan!
Kiitos jo etukäteen josko kukaan jaksaa auttaa...
Suurin ongelma on että miehessäni ei ole mitään vikaa vaan hän on suorastaan ihanne aviomies ehdokas! Hänen kanssaan olisin varmasti onnellinen ja hän tarjoaisi minulle kaiken mitä ikinä voisin tarvita mutten jostain syystä saa tätä asiaa itselleni mitenkään todistettua että tästä ihmisestä pitäisi pitää kiinni kynsin ja hampain!
Kaipaan varmaankin elämältäni jotain uutta ja mahtavaa kun kerran tämä tuttu ja turvallinen ei "kelpaa"! Mutta jos lopetan suhteen nyt en koskaan tule saamaan häntä takaisin... ja olisi väärin ajatella että hän jaksaisi minua odottaa maailmanääriin...
Aika loppuu kesken ja on tehtävä päätöksiä! Rakastan häntä, mutta seksuaalinenhaluttomuus on iskenyt! Mitä mä teen? Jätänkö vai sinnittelenkö? Yritänkö pelastaa suhteemme vaikka se tuntuukin mahdottomalta... Hän rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta ja haluaa viettää koko loppu elämänsä kanssani!
Apuja kaivataan!
Kiitos jo etukäteen josko kukaan jaksaa auttaa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihme tyhmä muija olet! Käytä nyt järkeäs; ei mikään ihastus kestä arkea. Eli teet niin kun on aina tehty; käyt välillä naimassa ihastuksen kanssa, muuten oot oman äijän kanssa.
Muuten ihan hyvä idea joo... Mutta ongelmassa on se puoli vielä, ettei tämä Oma "äijäni" jaksa kovin kauaa tätä tilannetta enkä kyllä mäkään... Kerroin hänelle tästä ihastuksesta silloin ja hän myös nyt tietää sen että se on menneen talven lumia, mutta että Meidän välinen suhteemme ei ole parantunut vaan junnaa paikallaan... Häntä haluttaa mutta mua ei(seksi siis)... Olenkin puun ja kuoren välissä sen suhteen että kannattako toivoa jos aikaa on enää reilu kuukausi ennen kuin tämä äijäni lähtee muille maille kaukaisille... Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa... Mitä teitte? Rakastan häntä kyllä varmasti aina, mutta romanttisessa mielessä en välttämättä... Kun en tiedä... Olemmeko muuttuneet vain ystäviksi ken tietää...
Kyllä suhteessa pitää olla enemmän jalat alta meininkiä. Mikään suhde ei tule kestämään koko ikää, jos se jo alkuvaiheessa on tuossa jamassa.
Olette varmaankin aika nuoria?
No melko nuoria ollaan alta 25 molemmat, mä 22. Siinäpä se ongelma tosiaan on kun tuntuu siltä, että ollaan vaan ystäviä!! Ehdotin tätäkin miehelleni, mutta se ei tule koskaan olemaan vaihtoehto, sillä hän rakastaa minua ja ei voi olla kanssani pelkkä ystävä koska se sattuisi liikaa! Minkä kyllä ymmärrän... Ja ei tällaisesta suhteesta taida muutenkaan olla mahdollista muuttua vain ystäviksi... Hän on kuitenkin paras ystäväni eikä sitä ole helppo menettää, kuten ei mitään muutakaan elämässä... Olen jo pienen ikäni aikana menettänyt todella paljon läheisiäni ja tämä menetys olisi kyllä kanssa pelottavan raskas!(ja vielä ns. itseaiheutettu, voisinko sitä sitten antaa myöhemmin itselleni anteeksi jos tulenkin toisiin aatoksiin...)
Neljän tai no melkeen viiden vuoden yhdessäolo on tehnyt yhdessäolon helpoksi ja muutenkin ehkä jopa liian tutuksi ja turvalliseksi, alakaa pitää toista itsestään selvyytenä, mikä ei koskaan tiedä hyvää!!
ehkä kannattaa uskoa omaa sydäntä tuossa ja jos tuntee ettei toinen oo se oikee niin pitää vaan uskaltaa lopettaa ajoissa...
sitä voi yrittää pitkittää mutta se lopettaminen muuttuu vain vaikeammaksi myöhemmin, varsinkin jos hankkii lapsia;-) yleensä jos on vaikea unohtaa jotain toista niin kannattaa oikeasti miettiä kenen kanssa haluu olla, sitä voi aina luulla päässeensä yli mutta kummasti ne 'ihastukset' palaa mieleen jonkin ajan päästä kun elämä ei toisen kanssa sujukaan niin kuin on uskonut...
ja on se myös reilumpaa toista kohtaan että antaa periksi ajoissa eikä vasta kymmenen vuoden päästä...
Niin oletko valmis jatkuvaan suhteeseen että näet hänet aina.. etsi ne kymmenen hyvää ja kymmenen huonoa puolta.. Rakkaus ei ole ikuista KOHDE vain vaihtuu!!
olisin lukenut oman tarinani!Aivan uskomatonta!!!
Minulla ja miehelläni myös neljä vuotta takana yhteiseloa, asuttu yhdessä 2 vuotta. Nyt sitten minun aloitteestani halusin erota, koska en tuntenut häntä kohtaan muuta kuin sydänystävyyttä!
Mies on mitä parhaimmasta päästä ja koko suku on toitottanut samaa!Kihloja on kysytty ja milloin niitä pieniä tulee..Aina mielessä kuitenkin kalvannut etten oikeasti rakasta häntä, että jotain puuttuu, mutta hulluhan nyt täydellisen miehen jättäis, kun nyt koko sukukin tykkää!!!Nyt sitten aloin kuuntelemaan oman sydämmeni ääntä, mitä minä itse haluan!Ja se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten..Tiesin heti vastauksen..
Seksi ei ole ikinä ollut kovin iso osa meidän suhdetta ja olenkin miettinyt sitä monet kerrat, että missä vika..
Mieheni rakastaa minua paljon ja siksikään en ole uskaltanut loppua tehdä, koska olen ajatellut hänen tunteitaan!!Kunhan muilla kaikilla olisi hyvä, miunusta nyt ei niin väliä...
Olen nuori, 23, ja tästä eteenpäin olen sen verran itsekäs ja elän täysillä vain itselleni. Nautin elämästä!
Kun asian otin puheeksi etten ole onnellinen, mies sanoi että tiesi sen ja pelkäsi vain milloin uskallan sanoa sen ääneen. Itkettiin ja juteltiin koko yö..haikeaa se on kummallekkin, mutta mies haluaa että olen onnellinen!Ystävinä sovittiin pysyä ja mikään muu ei muutu miksikään kuin vain se että osoitteet on erillään!Parempaa ystävää en voi mistään saada ja näin halutaan sen olevan!Tuetaan toisiamme aina...
Minulle siis kävi näin onnellisesti että saan pitää tämän tärkeän miehen elämässäni ja olla onnellinen etten tarvitse vaihtaa kadun puolta jos hän vastaan joskus kävelee!
Suosittelen kaikille että puhukaa jos siltä tuntuu ettei kaikki tunnu oikealta!Eikä aina ole pakko tehdä siitä niin rumaa ettei sen jälkeen voida puhua tai nähdä riitelemättä!
Tosiaan ihan samalta kuulostaa! Mutta ainut ero on tosiaan se ettei ystävyys ole mahdollista! Jos vain olisi niin ei minulla edes olisi mitään ongelmaa! Sehän olisi sillä selvä! Mutta kun... Minun tilanteeni on ikävä kyllä tällainen kaikki tai ei mitään...
Miten miehesi sitten pystyy olemaan vain ystävä? Eikö se satu liikaa? Tätä minun mieheni koko ajan toitottaa, ettei pysty koska olisi liika kivuliasta nähdä minua ja joka kerta muistaa, ettei siitä kuitenkaan tule koskaan yhtään mitään... Tai siis ettei voi saada minua omakseen. Tämä on todella kinkkinen tilanne ja tätä ollaan puitu jo monta kuukautta ilman ratkaisua, mutta onneksi kohta se tulee automaattisesti jollei muuten! Toinen lähtee toiselle puolen maailmaa niin siinäpä tuon viimeistään huomaa, että mitä tehdä!
mietin että kuinka kummassa se pystyi ottamaan sen niin helposti!Olin varautunut huutoon, epätoivoon, aneluun, itkemiseen...Mutta yllätyksenä sanoikin ettei halua nähdä minua surullisena ja onnettomana!Vaikeaa kuulemma on muttei halua menettää minua kokonaan!Haluaa kuitenkin jollain osin minut elämäänsä, vaikka se olisikin vain ystävänä! Sovittiin myös että nähdään samaan tapaan, meillä on samat ystävät, niin ei tarvitse kummankaan hylätä porukkaansa!Juteltiin myös siitä että miten sitten, jos jompi kumpi löytää uuden kumppanin, mitä se tulee vaikuttamaan. Kova juttuhan se varmasti on kummallekkin sitten ja tietysti myös sille uudelle kumppanille. Moniko uusi ymmärtää exien läheistä suhdetta?Mutta se tulee eteen sitten. Uskon että puhumalla selvitään siitä..en halua kyllä ikinä olla jarruna toisen elämässä ja siltä varmaan tuntuu nyt miehestäni. Hän on ainutlaatuinen mies!Arvostan häntä suuresti juuri siksi...
Toivon että työ saatte puhuttua ja setvittyä asianne, koska voin luvata että se kannattaa!Ota asia puheeksi, on kuitenkin kyse sinun onneellisuudesta ensisijassa!Voimia!
Joo kiitos kiitos! Voimia tässä todella tarvitaan! Alkaa tämä henkinen hyvinvointi ja jaksaminen olla todella vähissä! Mutta kyllä tämä tästä! On sitä kamalammistakin asioista selvitty! Toivotaan että saataisiin tähän jokin hyvä molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu!
Hmm oli pakko kirjoittaa koska minulla oli täsmälleen samanlainen tilanne ja olen miespuolinen ja ajattelin että haluat myös kuulla näin päin tämän..Siis minä rakastan aivan hirmuisesti ex-tyttöystävääni joka jätti minut kuukausi sitten sen takia että jurnattiin paikallaan ja hänen mielestään oltiin enemmän kavereita kuin pari. Mutta se meni kyllä niin että hän halusi olla kaveri minun kanssa mutta minä rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa joten nyt olen aivan rikki. Tuosta kaverina pysymisestä niin minulle se on vaikeaa periaatteessa koska rakastan häntä niin paljon että en pystyisi olemaan vain kaveri mutta toisaalta en haluaisi häntä kokonaankaan menettää joten tuntemukset ovat tosi ristiriitaiset..En tiedä mitä tekisin kun välillä tunnen puhdasta vihaa ja välillä rakkautta huoh.. No mutta jos nainen oli onneton niin minkäs teet? tottakai haluaisin hänen olevan onnellinen mutta jos hän löytää esim toisen miehen niin romahdan täysin. Kauhean vaikea kirjottaa täs yhtäkkiä tunteistani mutta jos haluat jutella tästä lisää niin voit lähettää vaikka s-postia
Juu tuota samaa se kans sanoo et välillä vihaa ja tuntuu pahalta ku on mun kaa ku tietää jotenki et menee tosi huonosti ja et ei ehkä koskaan enää saa mua "ittelleen"... Ja kuitenkin rakastaa tosiaan niin paljon et sattuu! Kyllä mäkin häntä rakastan mutta jotenki ei tunnu enää sillä tavalla juuri siltä oikealta! Tai jotain tässä nyt kuitenki on pielessä... en tiedä! Olen todella toivoton!
Hän lähtee ihan kohta ja jotain ratkaisua tähän on saatava ennen kuin hän lähtee! Toisaalta täytyisi ajatella myös itseä jollen oo onnellinen niin kannattaako jatkaa.. mutta koko ajan toivon että voisin olla onnellinen tämän ihmisen kanssa ja että jollain tavoin voisin pitää hänet!