Luulisi että täältä saisi vertaistukea. Mutta täältä saakin miljoona syytä sihen miksi on itse vastuussa siitä että saa turpiin.
Kai se sit on niin et se on oma vika.
Kai se sit on niin et se on oma vika.
Kumma juttu
****
5350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ne on itse niitä väkivaltasia miehiä/naisia jotka syyllistää täällä. Kyllä täältä saa ihan OIKEITAKIN neuvoja ja hyviä semmosia!!!!
Voi olla niitäkin, mutta asia ei ole koskaan noin teinimäisen mustavalkoinen että kaikki väkivallan uhrit uhriutuisvat loppuiäksi, eivätkä koskaan ymmärtäisi omaa syyllisyyttään. Täydellistä ihmistä ei ole. Harmaata aluetta on tässkin paljon välissä.
Sana "syyllistää" jo kertoo ainakin minulle paljon, jos syyllistymistä pelkää, pelkää elää. Näin se vaan on.
Olen itse todella raa'an ja pitkään jatkuneen väkivallan uhri, kirjoittelin eilen tänne ensi kertaa ja lueskelin vähän muitten juttuja.
Kun väkivallan kokemusta lähdetään purkamaan ja samalla siihen liittyviä pelkoja, ei millään voida ohittaa ajatusta, että myös itse pitää vastuu hommasta kantaa.
Oman vastuun piiriin kuuluu omasta itsestä huolehtiminen. Jos jää tilanteeseen, ottaa riskin. Sen voi sanoa johtuvan alistamisesta tai pelosta tai uhkailusta, mutta aina sen taustalla on valinta jäädä. Ihminen pitää silloin lähtemistä jäämistä huonompana ratkaisuna. Se miksi näin on, ei lopulta ole kovin oleellinen, sillä kukaan ei kykene vartioimaan toista niin tarkasti aina, etteikö karkuun jossain vaiheessa pääsisi. Ja jos pystyy, on kyseessä jo laiton teko.
Mitään asiaa ei koskaan saa kunnolla kuntoon, jos siitä piilottaa jonkin yksityiskohdan. Oma syyllisyys on joillekin ihmisille aivan mahdoton käsiteltävä. He karttavat syyllistymistä kuin ruttoa, vaikka se on kaiken henkisen kasvun edellytys. On siis pakko katsoa syyllisyyteensä, vaikka se tekee kuinka kipeää, jos mielii päästä elämässä eteenpäin ja jättää taakseen ajan, jota ei halua enää toistaa.
Usein lukee naisista ja miehistäkin jo nykyään, kuinka hän menee uudelleen samanlaiseen ansaan ja ottaa kumppanikseen yhtä väkivaltaisen henkilön.
Varoitusmerkkejä on aina esillä etukäteen, mutta henkilö, joka ei ole asiaa tarkastellut, ei näe niitä vielä toisellakaan kerralla. Sitä paitsi ihmisellä on kumma tapa langeta tuttuuden tunteeseen. Jossain henkilössä on jotain tuttua, ja siitä syntynyttä turvallisuuden tunnetta sitten erehtyy luulemaan rakkaudeksi.
Minä olen posttraumaattisen stressin läpikäynyt. Olen taistellut itseni jälleen elämään, mutta en syytä kokemuksistani ketään. Olen antanut anteeksi ja saanut rauhan.
Jos sinua kiinnostaa vertaistuki, olen valmis kuuntelemaan.
Ymmärrän pointin vastuusta ja sen asian selvittämisen itselleen, että miksi näin kävi ja miksi jäin jne... Mutta sen käsitteleminen tapahtuu paljon myöhemmin terapiassa esimerkiksi.
Jos joku joutuu ensimmäistä kertaa väkivallan uhriksi parisuhteessa tai vaikka raiskatuksi missä tahansa, on todella väärin mainita tällöin "uhrin vastuusta". Uhri kun miettii itsekin sitä, että mitä teki väärin että joutui sen kohteeksi. Itsesytökset ovat voimakkaat sokkitilassa.
Ei voi olla pahempaa raiskauksen uhrille, joka hakee apua ja ymmärrystä kuin se, että sanotaan että "raiskatulla on aina omavastuu tapahtuneesta". Olitko humalassa, mitä oli päällä, flirttasitko? Sillä iskostetaan uhriin se ajatus että itse kerjäsit sitä, oma vika. Raiskauksesta ja väkivallasta vastuu on AINA PELKÄSTÄÄN sen tekijällä. Tekijällä on ollut muitakin mahdollisuuksia, joista on valinnut sen väkivallan tahallisen käytön. Ei kukaan voi olettaa että nainen on vastuussa myös raiskaajamiehen käytöksestä.
Väkivaltaan turvautuva mies/nainen voi valita myös tilanteesta poistumisen väkivallan sijaan. On turha valistaa uhria omasta vastuusta. Uhri on voinut "provosoida" ( mikä kenellekin on sitten provosointia) tai "nalkuttaa" tms. Mutta toivottavasti kenellekään ei tule yllätyksenä se, että parisuhteessa pitää voida ja saada nalkuttaa, riidellä, sanoa mielipiteensä, huutaa jne. Näihin voi toinen vastata sitten samalla mitalla huutamalla jne. tai sitten lähteä tilanteesta pois, ennen kuin tuntee tarvetta lyödä.
Ei voi olla niin että uhrille sanotaan, että ymmärräthän oman vastuusi uhriksi joutumiseesi koska rupesit riitelemään puolisosi kanssa.
Jos toinen tappaa pikaistuksissaan puolisonsa riidan päätteeksi, voidaanko katsoa lieventäväksi seikaksi se, että uhri oli riidellyt puolisonsa kanssa. Eli oikein kerjäsi tulla tapetuksi? Uhri onkin oikeastaan vastuussa puolisonsa äkkipikaisuudesta ja aiheutti itse oman kuolemansa?
Kyllähän se helkkari sentään on jokaisen ihmisen perusoikeus parisuhteessa sanoa ääneen omat mielipiteensä ja näyttää suuttumuksensa ilman että toinen lyö.
Miettikääpä jokainen omalle kohdalle: Puoliso loukkaa sinua henkisesti jollain tapaa ja sinulle tulee paha mieli, ehkäpä teille tulee pientä riitaa. Kuka on ihan aina ja joka tilanteessa jättänyt riitelemättä tai näyttämättä loukkaantuneisuutensa, koska on tiedostanut sen,, että jos en ole kaikilla tavoilla mieliksi toiselle (vaikka toinen ei sitä ansaitsisi), niin olen itse vastuussa siitä, jos toinen vaikka hyökkää kimppuun?
Jos minun puolisoni loukkaisi minua niin että pahoittaisin todella mieleni, aivan satavarmasti näyttäisin sen avoimesti ja mies saisi ottaa vastuun loukkaamisestaan. Jos mies vielä löisi minua kun olisin suuttunut hänelle enkä jaksaisi tämän loukkauksen takia olla mukava, en todellakaan suostuisi ottamaan vastuuta miehen lyömisestä. Se olisi täysin hänen vastuullansa. Jos ei aikuinen ihminen kykene riitelemään tai ottamaan vastaan kritiikkiä aiheuttamastaan pahasta mielestä ilman väkivaltaa, ei vastuu siitä voi ainakaan olla sillä kritiikkiä käsittelemään pystyvällä henkilöllä.
Välillä puolisot ajautuvat helposti riitaan esimerkiksi väsyneinä ja nälkäisinä tai jos on ollut huono päivä muutenkin. Ja se on ihan normaalia. Toki riitoja tulisi välttää. On kuitenkin väärin jos kaikennäköistä riitaa pitää välttää väkivallan pelon takia.
ja ymmärtävää puhetta!