Kertokaas miehet ja naiset mitä ajattelette sellaisesta iältään n. 20-25 v. ihmisestä, joka on hyvinkin kaunis/komea ja lisäksi kaikin puolin ns. hyvä tyyppi, mutta silti AINA (=useita vuosia) yksin? Ei siis tiettävästi ole ollut ainoatakaan seurustelukumppania tai edes yhdenillanjuttuja sitten teini-iän (tai mahdollisesti ikinä). Ja kuitenkin enemmän tai vähemmän tosissaan olevia ottajia riittäis niin arkielämässä kuin viihteellä.
Tunnetteko tällaisia tapauksia? Mikä tuohon kummallisuuteen vois olla syynä, muu kuin että on kaappihomo tai -lesbo?
Tunnetteko tällaisia tapauksia? Mikä tuohon kummallisuuteen vois olla syynä, muu kuin että on kaappihomo tai -lesbo?
Vastaukset 12
Vanhimmat
En nyt sanos että kuulun tuohon "hyvinkin kauniiseen sakkiin" mutta joskus aikoinaan lauseita kuulleena, että miten sä olet sinkku, johtui vuosien sinkkuus (deittejä tosin jatkuvasti) yksinkertasesti siitä, että en huolinut heti ensimmäisiä vastaantulijoita. Eli kranttu. Tällanen mulla siis tulee mieleen muistakin vuosia yksin viihtyneistä - eivät vaan ole löytäneet sitä henkilöä, joka natsaisi. Ja minusta se on ihan fiksua odottaakin, eikä alkaa olla yhdessä jonkun kanssa vaan yhdessä olemisen takia.
Osa minun tuntemista ovat ylijärkeviä, siis koskaan ei laiteta (ainakaan hetkellisiä) tunteita järjen edelle.
Ajattelutapa ko. henkilöillä: "kiinnostava ihminen--->yksi yö hänen kanssaan--->voisi olla hauskaa--->aamulla ehkä huono olo--->en viitsi ottaa riskiä--->parempi olla tekemättä mitään"
Tai seurustelua mietittäessä: "kiinnostava ihminen--->koko elämä hänen kanssaan--->voisi olla ihanaa--->hän saattaisi satuttaa--->oma kiinnostus saattaa lopahtaa--->joku vielä parempi saattaa tulla vastaan--->liikaa riskejä--->yksinkin suht tyytyväinen--->ei kannata nähdä vaivaa"
Saattavat vaikuttaa ulkopuolisista joko täysin tunteettomilta tai sitten vain totaalisen tylsiltä. Itse olen kuitenkin miettinyt, että jospa tällaiset ihmiset ovatkin paljon tunteellisempia kuin ne helposti tunteensa ilmaisevat, mutta niin herkkiä, että pelkäävät satuttavansa itsensä?
Jos ihminen ei vain kohtaa tarpeeksi mielenkiintoista tyyppiä, joka kolahtaisi sen verran, että jaksaisi innostua edes yrittämään seurustelua? Jos ihmistä ei vain kiinnosta tunteeton kännipano tuntemattoman idiootin kanssa josta ei jälkikäteen muista kuin kusen hajun ja tautien pelon?
Ihan järkevää mielestäni. Oudompia on nämä tyypit, jotka jatkuvasti etsivät epätoivoisesti seurustelukumppania/panoa eivätkä osaa kuukauttakaan olla yksin.
sitten vaan niin vitun kyllästynyt siihen kaikkeen säätöön ja sähläykseen...
Onpas täällä roppakaupalla jo nuorena siipeensä saanutta porukkaa. Minäkin olen tullut elämäni aikana jätetyksi, petetyksi sekä samassakin suhteessa joutunut molempien kataluuksien uhriksi. Silti minulta ei koskaan ole mennyt usko ihmisiin eikä parisuhteisiin. Kuten vanha viisaus sanoo, mikä ei tapa, se vahvistaa.
Sitten itse asiaan. Kyllä minun pollassani heräisi epäilys seksuaalisesta suuntautumisesta, jos parasta nuoruuttaan viettävä ihminen ei sen enempää seurustele kuin harrasta yhdenyön suhteitakaan. Lisäksi saattaa olla esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön traumatisoimia ihmisiä tai joku äärettömän harvinainen aseksuaali, mutta ne ovat poikkeuksia.
Saattaa olla toisiaan taustalla jotakin traumoja tai hyväksikäyttöä.
olen 21v neitokainen, enkä ole harrastanut seksiä 2,5 vuoteen, koska "en ole tavannut ketään kenelle olis tehny mieli antaa". (okei, yhden kans oisin halunnu mut siit ei tullu mitään)
ei ole siis mennyt usko ihmisiin, vaikka se välillä kyllä vähän horjuu..
enkä ole lesbo.
eikä minua ole käytetty hyväksi.
olen kai "liian järkevä" ja mietin aina tekojeni seurauksia.
koska en ole kovin kokenut, seksi ei tunnu mitenkään järisyttävältä ja ei ole mielestäni terveydellä leikkimisen arvoista. ja tarkoitan nyt yhdenillanjuttuja.
lisäksi en pysty erottamaan seksiä tunteista eli ei kiinnosta seksi ihmisen kanssa, jota kohtaan ei ole muita tunteita kuin himoa.
jos löytyisi sopiva seurustelukumppani, harrastaisin seksiä oikein mielelläni :)
ehkä olen jonkun mielestä outo mutta ei mahda mittää!
On kyllä todella suoraviivaista olettaa, että homo se on jos ei koskaan ole seurustellut.
Ihmisillä voi olla kaikenlaisia syitä miksi he eivät seurustele. Enkä minä ainakaan tuhlaa aikaani sen miettimiseen että miksi joku ei seurustele. Ja jos olemme läheisiä, niin tiedän sen syyn jo. Jos olemme vieraita, niin se ei todellakaan kuulu minulle.
Aikuisten pitäisi jo ymmärtää, että elämä on todennäköisyyspeliä. Lapset voivat nojata ehdottomuuksiin, aikuisilta se on typerää. Lapsi voi olettaa, että jos teen teon A, niin siitä seuraa satavarmasti seuraus B. Aikuiselta on käsittämätön ajatus, että jos olen hyvännäköinen niin siitä seuraa automaattisesti seurustelusuhteita. Tämä "olen hyvännäköinen eikä mulla ole ketään, miksi ei ole" -ihmettely on täysin turhaa. Ei kukaan ole luvannut, että hyvännäköisille on aina tarjolla hyviä ihmissuhteita eikä heidän koskaan tarvitse tuntea yksinäisyyttä. Todennäköisyys seurustella on suurempi, koska hyvännäköinen kiinnostaa vastakkaista sukupuolta aina, mutta mitään se ei takaa.
Kaikki tapahtuu ajallaan.
Hyvännäköistä vaikeampi lähestyä joten jos hän ei itse lähesty muita niin on helppoa jäädä yksin. Mistä hän tietäisi että ottajia olisi, jos ottajat ovat kuitenkin tästä halustaan hiljaa. Sitten joku tavallinen taaperi on se ensimmäinen joka lähestyy ja kas, heti nappaa. Muut katsovat vierestä että miten se ton sai.
Hyvännäköisyys voi olla kirous jos sitä ei itse tiedä eikä osaa sitä hyödyntää.
Ja sitten naiset ihmettelee suureen ääneen miksi miehillä on tavallisen näköinen nainen ja miehet ihmettelevät miten toi juntti on voinu saada noin hyvän näköisen naisen.
Ujo tekemään aloitteita kun te naiset ette niitä TEE!
Olen itse monesti saanut kuulla varsin positiviisia huomautuksia naisilta ulkonäöstäni. Kuitenkin lapsuudessa sattuneet asiat ja vaikeahko isäsuhde ovat tehneet minusta äärimmäisen sulkeutuneen ja minun on todella vaikeaa lähestyä vastakkaista sukupuolta. Ei etteikö halua olisi, mutta kun tuntuu ettei vaan osaa...