Miksi kaikki hyvä Suomessa kielletään?

Kun EU:n taholta tulee jotain mikä palvelisi suomalaisia ja hyödyttäisi meitä,silloin omat päättäjämme kiireesti anovat erivapautta tai tulkitsevat pykäliä niin ettei suomalaiset siis kansa vaan pääse hyötymään EU:n eduista.
Esimerkkejä löytyy,autoverosta ruuan hintaan ,meillä vallitsevaan salailuhenkeen koskien mm maataloutta ,joka lienee ainoa todellinen hyötyjä!
22854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

jota sitten tislataan alkoholiksi bensiiniin - jälleen EU:n tuella. Järjen käyttökin olisi sallittua, mutta ei silloin kun on kysymyksessä Ranska

Äänestä

Miten niin vain Suomessa? Virossa suunnitellaan valtakunnallista öisen alkoholimyynnin kieltoa (siis kaupoista, ei koske baareja/ravintoloita). Tallinnassahan ko. kielto jo on voimassa, mutta nyt on siis tarkoitus laajentaa koko maahan.

Kyllä nyt ahistaa!!!:)

Äänestä

Ehkäpä siksi, että päättäjät tajuavat, että nuo "edut" eivät välttämättä ole oikeasti etuja.

Esimerkiksi autoveron aiempi alennus on hyödyttänyt lähinnä autotehtaita: Autotehtaat myivät aiemmin Suomeen ja muihin korkean verotuksen maihin autoja halvemmalla hinnalla. Autoveron alennuksen myötä ne nostivat hintansa samalle tasalle kuin muihin maihin myytävissä autoissa. Näin veronalennus johti rahan valumiseen maamme rajojemme ulkopuolelle ja verotulojen laskuun. Tuo aukko verotuloissa on paikattava muita veroja korottamalla.

Minusta olisi ollut parempi pitää autoverotus entisellään, jolloin rahat olisivat kiertäneet verottajan kautta meidän kaikkien hyväksi.

Äänestä

Eipäs taa aleta syyttämään eun möhläyksistä Maataloutta:) kuule kyllä todellakin suurin syy ovat omat taitamattomat ja ahneet poliitikkomme jotka nyhtävät köyhältä kansalta rahaa ja naureskelevat partoihinsa kuinka tyhmää on kansa joka mm maksaa bensiini litrasat melkeinpä 2e/ltra:) on se ihan Suomalaisten omaa typeryyttä miksi ovat valinneet näin typerät päättäjät:)

Äänestä
  • Bensan verotusta ei voi alentaa koska EU:ssa on päätetty ettei hinnanalennukseen lähdetä.

    Siinä ei paljon omien päättäjiemme halu auta: niin tiukasti ollaan EU:n talutusnuorassa.

    Äänestä

  • ja EU kirjoitti:

    Bensan verotusta ei voi alentaa koska EU:ssa on päätetty ettei hinnanalennukseen lähdetä.

    Siinä ei paljon omien päättäjiemme halu auta: niin tiukasti ollaan EU:n talutusnuorassa.

    Hyvin yksinkertainen..irti eusta!!

    EU:lla ei ole osaa eikä arpaa jäsenmaiden polttoaineverotukseen. Oma hallituksemme ja eduskuntamme pysytisi alentamaan polttoaineveroa vaikka heti, jos haluaisivat.

    Toisin sanoen viestisi oli silkkaa valehtelua.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    12.9.2005
    Eikös nyt ollut niin, että EU ministerit sopivat kimpassa, ettei mikään eu-maa ala vekslaamaan ja hakemaan kilpailuetua bensaverolla tai sen alentamisella, näin ainakin uutisissa kerrottiin jokin aika sitten.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000010551562

    Pitäähän se pitää mitä porukassa menee lupaileen..

    Äänestä

  • kimpassa. kirjoitti:

    Nini, OMA hallituksemme päätti, että tehdään niin kuin muutkin, minkäänlaista velvollisuutta tähän sillä ei ollut (eikä ole vieläkään; kyseessä on pelkkä tahdon asia).

    Jälleen toistu sama kaava: syytetään EU:ta kaikista epäkohdista kun ei muutakaan syntipukkia löydä. Joskus olisi kuitenkin hyvä katsoa asioita hieman pidemmälle.

    Äänestä

  • kimpassa. kirjoitti:

    12.9.2005
    Eikös nyt ollut niin, että EU ministerit sopivat kimpassa, ettei mikään eu-maa ala vekslaamaan ja hakemaan kilpailuetua bensaverolla tai sen alentamisella, näin ainakin uutisissa kerrottiin jokin aika sitten.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000010551562

    Pitäähän se pitää mitä porukassa menee lupaileen..

    hyvänä.
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kokoomuksen Katainen torjuu bensan veroalen/1135220732105

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    EU:lla ei ole osaa eikä arpaa jäsenmaiden polttoaineverotukseen. Oma hallituksemme ja eduskuntamme pysytisi alentamaan polttoaineveroa vaikka heti, jos haluaisivat.

    Toisin sanoen viestisi oli silkkaa valehtelua.

    Kuten tuossa jo muut selittivät, kyse on EU-maiden keskinäisestä sopimuksesta.

    Tuota sopimusta perustellaan mm sillä, että bensaveron alentaminen antaisi öljyn tuottajille tilaa hinnanostolle. Juuri näinhän kävi autoverotuksen kanssa. Silti jotkut ihan vakavissaan vieläkin mainostavat tuota EU:n pakottamaa autoverotuksen laskua jäsenyyden etuna!

    Äänestä

  • tuottajien pussiin kirjoitti:

    Kuvatunlainen taktiikka (=suojautuminen tuottajien hinnannostoja vastaan) toimii vain, jos kaikki ovat siinä mukana. Näinhän ei ole laita autokaupan suhteen: suomessa maksetaan juuri verotuksen vuoksi paljon enemmän uudesta autosta kuin Manner-Euroopassa. Autoverossa on totta totisesti laskun varaa ja tuontiautojen verotus se vasta retuperällä on.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Autovalmistajat myivät korkean veron Suomeen autoja edullisemmalla hinnalla kuin matalan veron maihin. Veronlaskun ansiosta autotehtaat saattoivat nostaa Suomeen myytävien autojen hinnan samalle tasolle millä ne myyvät halvemman veron maihin.

    Tästä seurasi se, että tällä hetkellä kuluttaja maksaa uudesta autosta liki saman hinnan kuin ennen veronlaskua. Käytännössä veronlasku oli tulonsiirto suomalaisilta veronmaksajilta ulkomaiselle autoteollisuudelle. Ainoastaan autojen valmistaja hyötyi: saahan hän nyt samasta tuotteesta paremman hinnan.

    Saamatta jääneet verotulot valtio joutuu ottamaan muun verotuksen kautta. Ei kansalaisten maksama verosumma mihinkään pienentynyt, vaikka autovero laskikin.

    Äänestä

  • kimpassa. kirjoitti:

    12.9.2005
    Eikös nyt ollut niin, että EU ministerit sopivat kimpassa, ettei mikään eu-maa ala vekslaamaan ja hakemaan kilpailuetua bensaverolla tai sen alentamisella, näin ainakin uutisissa kerrottiin jokin aika sitten.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000010551562

    Pitäähän se pitää mitä porukassa menee lupaileen..

    Ei hintaa lasketa eikä biopolttoaineita valmisteta kun se ei sovi suurteollisuuden rahankerääjille . Mennään 1.luokassa helvettiin ja pilataan maapallo siinä menossa .

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Hyvin yksinkertainen..irti eusta!!

    Paras keino kaikkiin korkeisiin kuluttajahintoihin on "irti EU:sta", bensan lisäksi mm. elintarvikkeet ja monet palveluasiantuntijat.

    Äänestä

  • Oikeassa olet kirjoitti:

    Paras keino kaikkiin korkeisiin kuluttajahintoihin on "irti EU:sta", bensan lisäksi mm. elintarvikkeet ja monet palveluasiantuntijat.

    Ikävä kyllä on että noille eu kannattaja pummeille jotka euta kannattavat on mahdotonta takoa järkeä päähän! kaikkihan sen tietävät että eu nosti kaikkia kuluttaja hintoja Suomessa sehän selvä mutta miksi ihmeessä on Suomen hallituksen sitä niin vaikea myöntää? miksi on nniin kovin vaikeata erota eusta? miksi niin kovin vaikeeata erota järjestelmästä joka ainoastaan sortaa pieniä maita? emme me Suomalaiset normaalit kansalaiset koskaan tule eusta hyötymään ainoastaan teollisuus joka vie työpaikkoja kauko-itään ja teolisuus johtajat jotka on Suomen valtion rahoilla koulutettu ja joille on Suomen hallitus maksanut jos jonninmoista investointukea ja varmasti sitä tukea on mahdoton saada heiltä pois! mm Nokia jota kovasti ilakoidaan on yksi näistä hyötyjistä.

    Äänestä

Muistathan, että EU:n päätöksenteko on yhteistyötä eri maiden johtajien kesken, mahdollisimman lähellä kansan todellista tahtoa.

Kaikilla luettelemillasi "kielloilla" on oma paikkansa suuressa Eurooppalaisessa palapelissä.

Äänestä
  • Niitä typeriä eu direktiivejä? sitäpaitsi esimerkiksi eusta tuodaan Suomeen ruokaa joka on syömä kelvotonta ja pilaantunutta!! kaikenmaailman saataiset eu komissaarit pilaavat maamme maineen ja Siniristi lipun jonka Sotaveteraanit meille jopa sinunkaltaisillesi vänkyröille pelastivat!!!

    Äänestä

  • Päätöksiä tehdään suurteollisuuden ja pääomapiirien ehdoilla ja rähämällään rahan edessä ja sairaat ja köyhät kärsii .

    Äänestä

... eestiläisestä hammashoidosta on ainakin sallittua ;))

Äänestä
  • Tosin taitaisivat olla ilman EU-jäsenyyttäkin: tuo mahdollisuus sisältyi jo ETA-sopimukseen.

    Äänestä

  • ETA-myös kirjoitti:

    Tosin taitaisivat olla ilman EU-jäsenyyttäkin: tuo mahdollisuus sisältyi jo ETA-sopimukseen.

    .. edes itsenäinen ETA-sopimuksen aikoihin, idiootti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nikke48 kirjoitti:

Kun EU:n taholta tulee jotain mikä palvelisi suomalaisia ja hyödyttäisi meitä,silloin omat päättäjämme kiireesti anovat erivapautta tai tulkitsevat pykäliä niin ettei suomalaiset siis kansa vaan pääse hyötymään EU:n eduista.
Esimerkkejä löytyy,autoverosta ruuan hintaan ,meillä vallitsevaan salailuhenkeen koskien mm maataloutta ,joka lienee ainoa todellinen hyötyjä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu