Kuinka usein käy niin että perheväkivallan uhria syyllistetään ensiksi lyöjän taholta ( "sinä aiheutit tämän, olet niin v%%tun ärsyttävä, provosoit") ja sitten ympäristön ("ei sillä naisellakaan ollut kaikki kohdallaan kun sieti lyömistä") ?
Minulla ainakin kävi niin. Ex-mieheni syyllisti minut täysin väkivallasta. Otin syyllisyyden vastaan, ja yritin parantaa tapani. Tuloksetta. Asiat pahenivat kunnes hengenlähtö oli lähellä. Siinä vaiheessa irrottauduin, mutta olin henkisesti täysin rikki.
Läheiseni tiesivät. Perhe yritti auttaa. Monet ystävät silti vaikenivat tapahtuneesta. He eivät halunneet ottaa sitä esille kanssani, ja välttivät kommentoimasta kun itse puhuin. Ehkä he eivät tienneet mitä sanoa.
Muistan kun olimme kahvilassa, ja eräs tuttava alkoi puhumaan elokuvasta "Kerran sotureita", mikä kertoo perheväkivallasta. Hän ei sanallakaan tuominnut miehen käytöstä, mutta vaimon kyllä: "Miksi se nainen katsoi sitä miestä? Se nainen ei ollut kyllä terve päästään."
Hän ei tiennyt että minut oli hakattu. Meinasin sanoa jotain, mutta hiljenin. Aihe oli liian arka, haavat liian syvällä. Helpointa minun oli aina puhua niiden naisten kanssa jotka ovat kokeneet saman kuin minä.
Minulla ainakin kävi niin. Ex-mieheni syyllisti minut täysin väkivallasta. Otin syyllisyyden vastaan, ja yritin parantaa tapani. Tuloksetta. Asiat pahenivat kunnes hengenlähtö oli lähellä. Siinä vaiheessa irrottauduin, mutta olin henkisesti täysin rikki.
Läheiseni tiesivät. Perhe yritti auttaa. Monet ystävät silti vaikenivat tapahtuneesta. He eivät halunneet ottaa sitä esille kanssani, ja välttivät kommentoimasta kun itse puhuin. Ehkä he eivät tienneet mitä sanoa.
Muistan kun olimme kahvilassa, ja eräs tuttava alkoi puhumaan elokuvasta "Kerran sotureita", mikä kertoo perheväkivallasta. Hän ei sanallakaan tuominnut miehen käytöstä, mutta vaimon kyllä: "Miksi se nainen katsoi sitä miestä? Se nainen ei ollut kyllä terve päästään."
Hän ei tiennyt että minut oli hakattu. Meinasin sanoa jotain, mutta hiljenin. Aihe oli liian arka, haavat liian syvällä. Helpointa minun oli aina puhua niiden naisten kanssa jotka ovat kokeneet saman kuin minä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
jälkeen kun asiasta oli kulunut muutamia kuukausia, alkoi ne ympäristön syyllistykset. Esim. muutama käytti aseena minun väkivaltaista kokemusta. Jos oli riita, saatettiin sanoa: "No oot sä niin ärsyttävä, etten ihmettele että hakkas sut." Jne. Jne.
Ajattelin, että olisi aina ollut helpompaa jos minut olisi kadulla vain joku tuntematon hakannut. Rikos olisi ollut selkeämpi. Vai olisiko? Ehkä minä olisin sen tuntemattomankin mielestä ollut niin ärsyttävä, että ansaitsin tulla hakatuksi.
Riittäähän joillekin raiskaajille se että nainen on pukeutunut hameeseen, se on heille provosoivaa.
Hymy, mikä ikinä. Miksi se riittää? Koska he hakevat "provosointia". Samoin hakee mieleltään väkivaltainen.
Miksi uhria siis syyllistetään ympäristönkin taholta? Miksi niin usein perheväkivallan tekijää taas kohdellaan silkkihansikkain, yritetään ymmärtää?
Luin siis koko ketjun ja ai että ottaa päähän kun jutut lähtee aina väärille urille. Sun kysymyksesi oli täysin aiheellinen. Miksi uhri syyllistetään?
Tässäkin ketjussa kävi heti niin että uhriksi joutuneet sitten syyllistettiin.
Se, että ruvetaan puhumaan uhrin "vastuusta" johtuu ehkä siitä, että ajatellaan että kaikki tilanteet on aina vältettävissä. Jos itseä ei ole raiskattu,, on helppo (vääristyneesti) ajatella,, että se johtuu vain omasta toiminnasta ja valppaudesta.
Raiskauksen yhteydessä muistetaan että naishenkilö on ollut yksin kävelemässä kotiin tai oli ollut baarissa eli humalassa. Otti tietoisen riskin. NIINKUIN 70% IHMISISTÄ TEKEE? Vai kuka näistä arvostelijoista miettii kun kaverit pyytää baariin, että nyt lähden tietoisesti mahdollisesti raiskattavaksi? EI KUKAAN.Uhrin arvosteleminen on helppoa, koska ihminen yleensä unohtaa itse omat toilailunsa siinä vaiheessa kun rupeaa toista arvostelemaan. Ehkä arvostelijat haluavat niin kiihkeästi uskoa siihen, että he voivat itse hallita täysin elämäänsä ja väkisin ottaminen sotii sitä vastaan. Joten elämänhallinnan illuusio on helppo säilyttää siten että ajattelee että se uhri on tehnyt jotain jolla edesauttoi tapahtumaa. Eli näin ei voi käydä oikeasti mulle koskaan.
Se, miksi kaverit kääntää katseen pois kun yrität puhua sinuun kohdistuneesta väkivallasta voi johtua siitä, että kaverit tuntevat häpeää siitä, että ovat tienneet asiasta, mutteivät kuitenkaan tehneet silloin mitään asialle. Ottamalla asian puheeksi muistutat heitä siitä ja he tuntevat syyllisyyttä. Kun syyllisyyttä taas ei halua kukaan tuntea, on helpompi kääntää se pois, eli juurikin siihen uhriin. Eli se oma syyllisyys tekemättömyydestä poistuu kun ruvetaankin (suojellakseen omaa "mukavan ihmisen" minäkuvaa) kääntämään niitä vaikeita tunteita uhriin. Siihen tyyliin että "Kyllähän sitä tavallaan olisi voinut jotain tehdä, mutta toisaaalta se suurin vastuu on sillä uhrilla. SILLÄ on omavastuu raiskauksen/väkivallan uhriksi joutumisesta. Enhän mä oikeastaan olisi voinut mitään tehdä. Ja olihan se raiskaaja/hakkaajakin tosi paska, mutta oishan sen uhrin pitänyt tajuta..."
Eli uskoisin että vastaus piilee siinä oman syyllisyden lieventämisessä kun vastuu siirretäänkin uhrille. Kyllähän pettävät puolisotkin rupeaa tiuskimaan sille petetylle ties mistä, kaikki on aina väärin ja petetyn syytä. Sekin johtuu siitä, että ärsyttää se oma syyllisyys ja kun ei kestä ajatella itseään niin paskana ihmisenä niin ne ajatukset siirretään siihen syyttömään kumppaniin.
En usko, että väkivalta voi koskaan olla täysin yksipuolista. Jos ei uhrin puolelle muuta syyllisyyttä tule niin ainakin se, että antaa itseään kohdella huonosti. Tämä TÄYTYY nähdä ja selvittää, miksi niin tein, jotta elämä väkivallan jälkeen voisi jatkua täysipainoisena.
Jos ihminen pelkää syyllisyyttä, hän ei uskalla elää. Paljon on ihmisiä, joitten kasvatuksessa on narsistinen virhe, joka aiheuttaa sen, että häpeää ei osata tuntea eikä syyllisyyttä osata käsitellä pois. Juttu on niin pitkä, etten sitä nyt lähde tässä selittämään ilman erityistä syytä. Mutta sanonpa vain, että syyllistyminen on henkisen kasvun ehto.
joka siihen syyllistyy, tämän sanoo lakikin.
Mutta mikä tarve ympäristöllä on syyllistää väkivallan, raiskauksen ja koulukiusaamisen uhreja?
Kaikista kolmesta halutaan liian usein vaieta. Uhria halveksitaan, uhri nähdään heikkona.
Onko 7-vuotiaan lapsen, jota hyväksikäytetään ja pahoinpidellään kotona, tunnettava vielä syyllisyyttä? Sinun mukaasi hän "antaa" kohdella itseään huonosti, ja on siten syyllinen. Entä koulukiusatut, jotka kokevat VÄKIVALTAA muodossa tai toisessa?
Ei, ei, ei...koulumaailmassa syyllisiä ovat kiusaajat ja opettajat, jotka eivät uskalla/halua puuttua. Raiskaajat ja väkivallantekijät ovat syyllisiä, ja vastuussa omista teoistaan.
Etkö ymmärrä, että lapsi ei ole täysivaltainen yhteiskunnan jäsen, eikä näin ollen pätevä tekemään itseään koskevia päätöksiä?
Itse väkivallan teko on tekijänsä vastuulla, mutta laki ottaa huomioon ainakin muissa pahoinpitelytapauksissa ne olosuhteet, joissa juttu tapahtui. Muutenhan itseään puolustavakin olisi automaattisesti rikollinen.
jotain muuta?
ONKO JOKU VÄITTÄNYT JOTAIN MUUTA?
"En usko, että väkivalta voi koskaan olla täysin yksipuolista."
"Kolarissa on aina kaksi osapuolta"
-vihamiehensä kuoliaaksi autolla ajanut psykopaatti poliisikuulustelussa.
Mielestäni ei ole syyllistämistä vaan realismia kysyä väkivallan uhrilta "miksi et lähtenyt suhteesta kun väkivalta alkoi"?
Ei raiskauksen uhrikaan halua veljeillä raiskaajansa kanssa. Ja harvempi mies haluaa olla kaveri sellaisen miehen kanssa, joka silloin tällöin iskee turpaan. Miksi kuitenkin niin moni hakattu nainen jää roikkumaan parisuhteeseen hakkaajansa kanssa vaikka tietää, että ennemmin tai myöhemmin taas lätty lätisee?
Lapset, joita pahoinpidellään kotona ovat aivan eri asemassa. Ei 7-vuotias voi lähteä mihinkään, vaan hänen on tyytyminen sellaisiin vanhempiin jotka hän on saanut. Mutta aikuinen ihminen voi AINA ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä väkivaltaisesta parisuhteesta.
Uhrin ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, mutta tervettä järkeä hän voi toki käyttää. Kissatkin oppivat välttelemään niitä ihmisiä, jotka ovat niitä joskus piesseet. Mikseivät naiset?
halua vielä vähän lisätä omalta osaltani.
Syyllisyyttä ei saa vältellä, siitä ei hyvä seuraa. Hän ei voi käyttää tervettä järkeä eikä voi onnistua tulevissa parisuhteissaan yhtään paremmin, jos hän ei mieti, mitä teki ITSE väärin, jotta näin kävi.
Siis korostan, mieti, mitä hän teki itse väärin. Turhan syyllisyyden tuntemisesta ei ole hyötyä, mutta sitä ei tiedä, ennen kuin asian on uskaltanut kohdata ja käsitellä, onko se turhaa vai ei.
Tämmöstä.
Väkivaltainen ihminen lyö mistä syystä tahansa, ei siihen toisen osapuolen tekemiset vaikuta. Teki tai jätti tekemättä saa turpaansa joka tapauksessa. Tämä on fakta. Eri asia on sitten satunnaisesti väkivaltaa käyttävät..heitä voi siihen ärsyttää ja jotkut naiset niin tekevät, eli nalkuttavat niin kauan että ukko hikeentyy ja lyö. sitten saa sympatiaa hakea lääkäriltä ja muilta. oikeasti väkivaltaisen puoliso harvoin uskaltaa edes paljastaa mitä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu.
Eikä ole todellakaan helppoa lähteä tuollaisesta suhteesta, koska ihminen pyrkii rauhaan yleensä ja haluaa uskoa hyvään. Ja yleensä pelko pitää suhteen koossa. Miettikää nyt hyvät ihmiset omalle kohdalle ennekuin tuomitsette.
kukaan ei ymmärrä, ettei tässä pohdita sitä, miksi lyöjä lyö vaan sitä, miksi lyöty ei lähde.
En ymmärrä, millaisella vintillä varustetusta ne ovat yksi ja sama asia. Minulle ne eivät ole samoja.
Jokainen lyönti ENSIMMÄISEN lyönnin jälkeen olisi estettävissä, miksi niin ei tehdä? Miksi jäädään odottamaan, että turpiin tulisi lisää?
Ei ole helppo lähteä suhteesta, jossa antaa tyystin alistaa itsensä, kyllä minä sen tiedän, mutta ihmettelen edelleen, miksi normaali ihminen antaa alistaa itsensä (ensimmäisen lyönnin jälkeen se tapahtuu - jos jää) ja käyttää sitä sitten tekosyynä sille, että suosii väkivaltaa? Onko kyseessä kuitenkaan se, ettei muka alistamiselta kykene lähtemään, vaiko se, ettei halua lähteä ja soittaa samaa levyä kuin lähes kaikki muutkin hakatut ja suhteessa pysyvät: ei PYSTY eroamaan, jolloin EI TARVITSE lähteä.
Jos sinut esim. raiskataan, menisitkö ja haluaisit lisää seuraavana iltana? Kuinka uskottavalta tuntusi kahdesti tai useammin saman raiskaajan raiskaaman henkilön selitys, että ei kyennyt pysymään poissa raiskaajansa luota? Mielestäni on ollut helvetin väärin, että on koskaan hyväksytty mitään selityksiä sille, miksi EI HALUA lähteä pois. Se on koitunut ja koituu joka vuosi noin 15-20 naisen kohtaloksi, viime vuonna heitä oli 18. Vastaavasti miehiä puolisonsa surmaamina oli 5. Nämäkin 23 henkeä olisi ainakin joissan tapauksissa voitu säästää, jos olisi sanottu ehdoton ei väkivallalle. Ensi- ja tyrvakotien liiton edustjan mukaan suurin osa perheväkivallan uhreina kuolleista oli kokenut väkivaltaa jo vuosia. Ja sama edustaja kertoi, että väkivalta raaistuu AINA, kun se jatkuu, eikä lopu siihen ensimmäiseen kertaan. Silti kukaan ei ajattele tätä!! Vain anisten väkivalta on raaistunut, joten mies kohtaa lopppunsa useammin kerrasta kuin naiset, huolestuttava seikka tuokin. Naisten käyttämä väkivaltahan on valtion erityissuojeluksessa, koska se kohdentuu usein lapseen.
Miksi vastuun ottaminen omasta ja ehkä myös lastensa elämästä on näin äärimmäisen vaikeaa? On todettu tutkimuksin, että lapsuudenkodissaan väkivaltaa nähneet tytöt ja pojat turvautuvat siihen aikuisena muuta väestöä useammin itsekin. Miksi kukaan ei ajattele sitäkään, millaiseksi omien lasten elämä ehkä muodostuu tulevina väkivallan tekijöinä, merkitseekö se esim. sinulle mitään? Vai alistatko lapsesi kaikelle muullekin epäsosiaaliselle ja jätät hönet sitten kylmästi yksin selviämään niistä tarumoista, joita sinä käytökselläsi olet aiheuttanut?
Jos kyseessä on läheisriippuvuus, siihen ON olemassa apua, joten se EI kelpaa selitykseksi sille, miksi olisi otettava vuosikymmeniä turpiinsa. Muuta sellaista todettavaa sairautta en tiedä, joka sallii ihmisen muuten käyttäytyä normaalisti, mutta ei ymmärrä omaa parastaan (eikä lastensa) väkivallan uhrina...
että monet lähtevät väkivaltaisesta suhteesta, mutta eivät ensimmäisen lyönnin jälkeen?
Ihminen joka on sitoutunut puolisoonsa ei lähde romuttamaan liittoaan ekasta lyönnistä. Se nyt vain ei mene niin.
En minäkään ymmärrä miksi jäädään vuosikausiksi hakattavaksi. (Tavallaan ymmärränkin).
Mutta ei se ensimmäinen vastamäki yleensä kaada suhdetta, oli se sitten millainen hyvänsä.Ei varsinkaan jos ei ole mitään tietoa näistä perheväkivalta-asioista ja kaikilla ei ole.Se tulee täysin yllättäen.
ihminen joka ei hyväksy väkivaltaa ei sitä hyväksy itseltään eikä toiselta. Jos on itse väkivaltainen se on helpompaa hyväksyä toisenkin väkivalta.
Minä sanon tiukasti ei väkivallalle enkä puolustele sitä millään tavoin. En itseni enkä muiden tekemänä.
Niin minäkin.
Siitä huolimatta olin joskus parisuhdeväkivallan uhri. Ja yritin pelastaa liittoni, ennen kuin lähdin.
Silti olen ihminen vielä tänäkin päivänä!
Eikö ole kummallista? Näin tyhmä ja yksinkertainen, ja silti selvisin ja elän ihan tavallista elämää, niin kuin sinäkin.
Ulkopuolisen järjellä ajatellen ei tule mieleen muuta syytä jäämiseen kun se ainoa joka estää lähtemisen. Alistuneisuus ja huono itsetunto.
Logiikalla pelaava hirviö alistaa ja latistaa ensin toisen itsenäisyyden henkisin keinoin. Ei ole edes kovin vaikeaa, jokainen on varmaanjoskus kokenut mitä on olla toisen halveksunnan alainen. Kun toinen ei luota että tekisit mitään kunnolla, et pysty mihinkään, jälkesi on huonoa, juttusi helvetin typeriä jne.
Jos tuosta tilanteesta ei ymmärrä painella pakoon, tulee takuuvarmasti lytistetyksi ja joku päiväherää siihen, että koko maailma pelottaa, ahdistaa ja vaatii liikaa mitättömillä taidoillasi.
Ja siihenkun stten otetaan se hakkaaminen mukaan niin voila, toinen on siististi alistettu, orjuutettu ja viety viimeinenkin yksilöllisyys, ilman että tällä enää on mitään keinoja irrottautua yksin koska maailma on pahempi ja arvaamattomampi kuin yksikään tuttu pahoinpitelijä.