Aivan kamalaa nämä perintöjakeluhommat !!HUH,HUH!!Ahdistaa,jukra kun pinna on kireellä
ja pää kohta posahtaa.Pitäis mennä lääkäriin,et sais rauhottavia.Välillä naurattaa nämä hommelit,
mutta taas tuntuu et itkettää.Vaan onneksi on olemassa asianajajat.Tosiaan,jos katse vois tappaa niin olisi paljon jakoon kuolleita.
Katsotaan sanoi lääkäri.
ja pää kohta posahtaa.Pitäis mennä lääkäriin,et sais rauhottavia.Välillä naurattaa nämä hommelit,
mutta taas tuntuu et itkettää.Vaan onneksi on olemassa asianajajat.Tosiaan,jos katse vois tappaa niin olisi paljon jakoon kuolleita.
Katsotaan sanoi lääkäri.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joopa, näin se on. Kumma juttu, kun jaettavaa ilmaantuu, niin "sen" arvo nousee arvoon arvaamattomaan.
Esimerkkinä, suvun yhteinen kesäpaikka. Silloin kun tarvitaan "työmiestä", niin paikka ei tunnu kiinnostavan ketään. Ei löydy ruohon- ja aidanleikkaus apua, eikä talkoohenkeä yhteisten nurkkien kohentamiseen. Talon maalaamiset/korjaukset jäivät aina yhden kontille.
Mutta lyön vetoa, että kun perinnönjakoa joskus aletaan tekemään, niin kiinnostuneita on varmasti useampi. Vaikka tällä hetkellä he ilmoittavatkin, etteivät he ole kiinnostuneita koko talosta.
Isovanhemmista viimeinen kuoli (äitini puolella), ja tämän seurauksena käytännössä koko suku on hajonnut. Äidillä on 5 sisarta, ja hommat meni kyllä sen perinnönjaon jälkeen tosi "putkeen"! Niin uskomatonta ja pikkumaista kusipäisyyttä sekä ahneutta on harvoin nähty. Meno oli sitä luokkaa että eräät sisaret pilasivat välinsä varmaan lopullisesti. Vittumaiset yksilöt halusivat aivan välttämättä itselleen jotain pikkuesineitä millä oli ollut tosi kova tunnearvo jollekin toiselle. Silkkaa ilkeyttään piti tehdä niin ettei se todellinen haluaja saanut niitä. Riitaa tuli kaikesta mahdollisesta, romuista pesukoneista alkaen! Eikä tämä ole edes vitsi. Kyseessä on lauma keski-ikäisiä naisia joilla kaikilla on perheet. Useimmilla ei kylläkään elämää. Hienoa työtä. Siinä ei paljon sisarusrakkaus painanut kun piti saada joku tietty pannu tai pata juuri itselleen.
Laitetaan tuohon päälle että isovanhemmat oli tavallaan se tekijä joka yhdisti koko suvun. Heidän luokseen mentiin ja kokoonnuttiin etenkin kesäisin, hyvät ruoat piti huolta että jokaisen sisaruksen aviomiehetkin tuli enemmän kuin mielellään appivanhempiensa luo. Ilman tuota tekijää suku olisi muutenkin aika hajallaan. Sen perinnönjakokiistan ansiosta saatiin koko suku käytännössä hajotettua. Jäljellä on lähinnä pieniä klikkejä, ja osalla perheistä on välit pysyvästi poikki. Lohtu tuossa on ettei niitä "menetettyjä" sukulaisia ole todellakaan ikävä, ja se etten itse joutunut osalliseksi tuohon paskaan, missä surkeat ihmiset osoitti miten pikkumaisia voidaankaan olla. Tosi hyvä juttu, olikohan ne kaikki kilkuttimet, kalkuttimet ja vanhat telkkarit suvun rikkomisen arvoisia? Jessu sentään ihmiselämää.
..nuo perintöhommelit on näköjään suvulle kun suvulle se viimeinen niitti yhteyksienpitoon.
Aika käsittämättömiä juttuja kuulee. Siis tosiaan jostain vanhoista romuista jotka järkevä ihminen heittäisi roskiin. Ahneus on kamala tauti.
Joka kerta kun kuulen näitä juttuja, luojaani kiitän, että mun vanhemmat on rutiköyhiä, samoin minä.
Ukkini sisaruksia on monta ollut alunperin ja muutama heistä ihan oikeasti varakkaita "vanhojapiikoja"..
Erään siskon asunnolla kun olivat jakamassa tavaroita, niin jokaisesta tavarasta tuli useampia halukkaita esille ja tunteet kävi kuumina muutaman sisaruksen edustajien(eli serkusten) kesken.
Meidän perheelle jäi siitä jaosta parhaat muistot, kun ukkini huomasi jossain vaiheessa jotta serkukset riitelivät ukkini nahkatakista!
Kumpikin oisi halunnut periä sen..
Eivät vissii ymmärtäneet, että mitä miesten nahkatakki tekee vanhanpiian naulakossa!
että kaikki rikkinäiset heitettiin roskiin ja ehjät tavarat jaettiin lajeittaan neljään pinoon (4 sisarusta) ja pinot arvottiin. Esim. astioissa minulla kävi mahtava mäihä. Kukaan ei silloin vielä arvostanut vanhoja Arabian astioita ja kaikki vanhat Arabiat osuivat minulle. Samoin kävi maljakoissa, niitäkin oli huikea määrä. Jostain syystä niitä vanhemmat saivat aina lahjoiksi. Minulle osui Wirkkalan maljakko, jossa on signeeraus ja pari muutakin nyt arvossa arvaamattomassa olevaa helmeä. Kirjat laitettiin pinoihin ja taas arvottiin. Huonekaluista ja isommista esineistä sai esittää toiveita, ja ellei kukaan muu halunnut jotain, sai toivoja ottaa sen. Jos jostain tuli kina, esine arvottiin. Suosittelen arpomista! Ja tietysti sitten oli vaihtopörssi, jos joku sai arvonnassa jotain, mille ei ollut käyttöä ja joku muu halusi sen, piti antaa tilalle jotain. Eipä ollut isoja riitoja, pientä kinaa välillä tuli, mutta taas arvottiin.
Tuttu perhe, jossa oli lapsia (aikuisia siis) 8 jakoi vanhempiensa omaisuuden siten että myytävä t myytiin ja laitettiin tasan keskenään, kaikki pienempi tavara ja tunnearvoa sisältävä, kasattiin. Sitten pyydettiin ulkopuolinen huutokaupan pitäjä ja vaan nämä sisarukset paikalla (ei puolisoita tai lapsia). Jonainen esine huudettiin, se huusi eniten jolle esineellä eniten tunnearvoa periaatteella.. Sitten pottiin kerätty raha jaettiin tasan kahdeksaan osaan. Omaisuus jaettu ja kaikki tyytyväisiä..