9 vuoden väkivaltainen suhde takana. Erosta kolme vuotta. Lähestymiskielto on. Yli 400 rikosilmoitusta ex-miestä vastaan. Kolme uutta autoa. 7 asuntoa. Työpaikka mennyt alta. Lasten huolto asiat paperilla ok. Tulos: Asutaan täydessä pelossa lasten kanssa neljän seinän sisällä. Terveys mennyt kaikilta. Omaisuus asianajajalla. Perhe hylännyt pelon vuoksi. Sosiaaliviranomaiset pyytää miehen käytöselle ymmärrystä. Poliisi myöntänyt olevansa avuton.
Joten kaikille: Ei tämä paska koskaan lopu, jos mies on täydellinen psykopaatti. Ei ole väliä, että lapset menettäneet terveytensä pelossa elämisen vuoksi. Suomessa ei edes ole tällä hetkellä ihmistä, joka tietäisi mitä tehdä tässä tilanteessa. Me ollaan omillaan. Me eletään pelossa. Me kuollaan tänne.
Joten kaikille: Ei tämä paska koskaan lopu, jos mies on täydellinen psykopaatti. Ei ole väliä, että lapset menettäneet terveytensä pelossa elämisen vuoksi. Suomessa ei edes ole tällä hetkellä ihmistä, joka tietäisi mitä tehdä tässä tilanteessa. Me ollaan omillaan. Me eletään pelossa. Me kuollaan tänne.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sanomatta, kannattiko antaa toiselle valta omaan itseen ja jäädä YHDEKSÄKSI vuodeksi hyväksymään hiljaa väkivalta?
Kehotatko muita tekemään samoin, vai sanotko, lähde heti?
Asiallinen vastaus kärsivälle ihmiselle, niinkö?
Itseäsi ilmeisesti pönkität näillä mielipiteilläsi.
Valitettavasti teitäkin on jotka saa tyydytyksensä toisen kärsimyksestä ja onnettomuudesta.
Lähden tästä oksentamaan...
Voiko tuollaista olla nyky-Suomessa. Miks sitä äijää ei pistetä kalterien taakse?
Pakkohan sen sossun on jotain tehdä, kun jutussa on mukana lapsiakin!!!
Paikallisten poliisien eteen, ei ole tullut yhtä sitkeää ex-miestä kun minun. Jos asia olisi heistä kiinni, hän olisi ollut kaltereiden takana jo hyvän aikaa. Asian päättää kuitenkin käräjäoikeus, joka päästää miehen aina sakoilla takaisin minua ja lapsia häiriköimään. Mies on hyvä manipuloimaan nais-sosiaalityöntekijöitä. Hän vakuuttaa heille muuttuneensa ja parantaneen tapansa. Minulta pyydetään ymmärrystä. Paperipinot ja rikosilmoitukset puhuvat kuitenkin puolestaan. Kuitenkin ne on vain kasa paperia. Lääkärintodistukset, ne ovat vain paperia. Murtuneet luut ja sielut. Ne ovat vain tilastoja paperilla. Nyky sosiaali-hoiva yhteiskunnalla puuttuu kyky nähdä kokonaisuus tilanteesta. Asiat ripotellaan eri työntekijöille, joilla ei ole mitää kuvaa oikeasta tilanteesta. Paperilla kaikki on selkeää ja kaunista. Se on kuitenkin harhaa.
Ei, ei todellakaan käy. Kyllä on tämän maan oikeuslaitos aika kuralla, täytyy sanoa.
Otapa lapsesi, mene sinne sossun naissosiaalityöntekijän luo katraasi kanssa, ja sano, että ymmärrys loppui just nyt! Sano, että et poistu toimistosta/hänen huoneestaan, ennenkuin asialle tapahtuu jotain.
Menen taas tekemään ilmoituksia lähestymiskiellon rikkomuksesta. Kaikki huolto sopimukset on rauenneet, joten nyt olisi mahdollisuus pakata kamppeet taas kasaan ja lähteä pakoon. Kuitenki pidän sitä kaukaisena ajatuksena, koska tästä loukusta on tullut meille jo koti. Voimavarat ei riitä taas uuteen kaupunkiin ja uusiin ihmisiin. Lapsillakin alkaisi koulu. Haluaisin palata työelämään mutta se tuntuu liian raskaalta, kuka vahtisi lapsia heidän ollessa koulussa, kaappauksen pelko on olemassa. Tuntuu ettei maailmasta löydy ihmistä, joka ymmärtäisi meitä. Me jatketaan omillaan, täytyy olla jokin ratkaisu. Täytyy vain löytää se. Kiitos viesteistä, ne antaa lisää voimia jaksaa.
tiedän tapauksesi olevan mahdollinen tämän päivän sivistysvaltiossa.
Psykopaatti ja hänen uhrinsa ovat eri asia kuin "tavallisen" perheväkivallan viitekehyksessä elävät.
Psykopaatti jatkaa niin kauan kun on onnistunut tuhoamaan uhrinsa. Vaikka siihen menisi loppu elämä.
Mekin pakenimme asuinpaikasta toiseen, jopa toiselle puolelle maata. Perässä psyko tuli, verkostoitui naapureita, työpaikkaani, lasten koulua myöten.
Ainut mikä on auttanut, on lasten kasvaminen isoiksi ja puoliaan pitäviksi nuoriksi. Viimeksi kun heidän isänsä oli mennyt koululle, olivat nostaneet sellaisen metelin, ettei enää ole ainakaan näköhavaintoja ollut, kirjeitä tulee tosin harvakseltaan jossa kertoo seuraavansa ja tietysti haukkuu äitiä eli minua. Siis ei mitään uutta auringon alla.
Mutta se pelko. Erossa ei erottu pelosta ja pedon uhasta, ikävä kyllä. Traumat niin lapsilla kuin itselläkin kasvoivat vain joittenkin viranomaisten
kyvyttömyydestä tunnistaa luonnehäiriöisen/psykopaatin luomia tilanteita saivat aikaan jopa lisää traumoja- ikäänkuin meillä väkivallanuhreilla ei olisi ollut niitä tarpeeksi- se vuosia kestänyt jatkuva todistelu oli uuvuttaa lopullisesti.
Ammattitaitoisia viranhaltijoitakin ONNEKSI oli, Muitan aina, miten eräs muistutti, että heti valvotut tapaamiset jne.Toinen ilmaisi olevansa huolissaan siitä, että näinköhän yksi sairas sairastuttaa kolme tervettä.
Tosin sitten psykon taitavan yhteydenpidon ja manipuloinnin avulla lastensuojelupäälikkö tuli toisiin ajatuksiin. Ne jatkuvat kantelut isän toimesta lääninhallitukseen lannisti niin monen asiantuntijankin, eli aina kun uusi työntekijä astui kuvioihin, alkoi sama todistelu selittely jne. Psyko laukoi aina uusia valheita ja kutoi verkkojaan sinnetänne, aina joku myös tarttui ansaan, joutuen osallistuneeksi tukemaan väkivaltaisesti käyttäytyvää psykoa.
Se väkivallan pelon uhka oli ilmeiseti voimakkaampi kuin lasten ja äidin oikeus elää turvallista elämää. Eli pelot senkun kasvoivat. Jopa lastensuojelupäälikkö uhkaili, että huostaanottoa voidaan kokeilla, jos ne tapaamiset sitten alkavat sujua. Niin ja lasten pelot, onko ne todellisia. Sitä vain ihmettelin, miten muilla on oikeus ottaa todesta lastensa tunteet, mutta minunko on oltava kuuntelematta lapsiani ja heidän mielipiteitään?
Vasta saatuani yksinhuoltajuuden helpotti ja toipumisemme ja terapiat auttoivat takaisin elämään. Hyvät ystävät erottuivat akanoista vuosien kestäneessä kriisissä. Perusvarmuus Jumalan avusta ja rukouksen voimasta tulivat todistetuksi.
Vertaankin pelkoa tuleen. Huono isäntä, renkinä tarpeellinenkin. Enää en juokse eivätkä lapset karkuun, jos kuolemme väkivaltaisen psykon uhrina, silloin päivämme on määrätty näin. Jatkuvat muutot, todistelut, oikeudenkäynnit, ym. ovat ylittäneet kipukynnyksen.Ei enää, Jumala on rakkaus, eikä rakkaudessa ole pelkoa.
Surullista on, että kukaan tänäkään päivänä ei voi todellisille psykopaateille mitään. Vain silloin kun he saavat uuden uhrin jota käyttää hyväksi, imeä kuiviin, kirjaimellisesti, helpottaa kummasti edellisiä uhreja tai tietenkin nämä surullisen "keltaisten lööppien" kuuluisat perhesurmien uhreiksi joutuneet.
Tahdon lohduttaa sinua ja lapsiasi, meitä on tässä maassa valitettavan paljon. Rukoilen puolestasi, että pääsisit pois tuhoavista peloista.Älä luovuta, lapset kiittävät sinua vielä. He ymmärtävät miiten konkreettisesti olet uhrautunut heidän oikeudestaan elää turvallista ja hyvää elämää. Näin meilläkin kävi, se on paras palkkio.
Hae rohkeasti sairaslomaa, tarvitset sitä. Traumaterapiaa saa yhä useammista kaupungeista. Hoida itseäsi, hemmottele suorastaan aina kun siihen tulee tilaisuus. Älä näytä pedolle pelkääväsi, sitä juuri hän odottaa. Kyllä lastensuojelusta löytyy asiantuntijoitakin, jotka ymmärtävät ilmiön.
Lapset tarvitsevat myös terapiansa, parasta terapiaa on tietenkin pienessäkin perheessä oleva perusrauha ja ne rutiinit, miten niitä osaa vasta nyt arvostaa, sitä ihmettelen yhä.
Tiedät varmaan, että se mikä ei tapa ,vahvistaa lopulta. Lapset ovat hyvä esimerkki tästä, tosin vieläkin jotkin tapahtumat aiheuttavat painajaisia ja puhetta perheessämme. Vieläkin lapset toisinaan kyselevät, miksi kukaan ei uskonut, kun he kertoivat peloistaan?
olevan ihmisiä jotka ovat joutuneet psykopaatin kanssa tekemisiin. Te varmasti tunnistatte psykon heti? Mitäs mieltä olette tälläisestä:
Jätin mieheni 2 vuoden seurustelun jälkeen, emme asuneet yhdessä. Mies kävi kerran käsiksi ja kerran uhkasi omaa henkeään. Hän kävi joskus keskellä yötä luonani katsomassa vain että olin kotona, jos en ollut puhelimeen vastannut. (meno-palu yht 140km) Yöksi ei voinut jäädä koska oli tullut niin äkkilähtö kotoonta. Oli aivan uskomattoman rakastunut ja nyt kun jätin hänet, kaduin, itkin, selitin hänelle kuukauden ajan mistä riidan puuskassa sanottu harkitsematon sanatulva tuli, itkin. Mieheni sanoi vaan että anna aikaa ja rauhaa, hänellä on ajatukset ihan hukassa, pitää kasata niitä. Hänellä on ihan tyhjä olo, hän antoi kaikkensa ja tuntui että mitään ei jäänyt. Tätä hän hokee minulle. Osa tavaroistani on edelleen hänen luonaan, mikään päivä ei ole käynyt kun olen ehdottanut että menen hakemaan ne. Aikaa on kulunut liian vähän hän sanoo (2kk) hän ilmoittaa milloin tavarat voi hakea. Pyytää vaan odottaa rauhassa. Sanoo sitä että ei pysty kuvittelemaan että oltaisiin yhdessä enää, silti pyytää aikaa, ja sanoo että kun ajatukset selkiintyy minulla on jo varmasti uudet kuviot enkä halua olla hänenlaisensa kanssa. Haukkuu itseään ja osittain syyllistää minua --> olen ollut turhankin äksy, mutta eikös sitä kuka tahansa ole jos tuntuu että ahdistetaan nurkkaan, stressi painaa päälle ja tuntuu että aika ei riitä mihinkään. Viime viikolla ilmoitin että yhteydenottoni loppuvat, hän saa ottaa yhteyttä minuun. ei ole mitään kuulunut...Liekö mies miettii siellä mitä tehdä minun suhteen vai ettiikö jo uutta uhria. Sanoi kyllä että minun ei tarvi pelätä että hän lähtisi naisia iskemään. Sanoi että häntä ei enää tarvi satuttaa.
No, en tiedä odotanko turhaan, onko hän sairas vai olenko minä sairas jos en tajua sitä? Mitä mieltä olette?
se näkyy läpi. Aiheeton pelkonne, neuroottisuutenne. Kasvakaa kakarat.
Mutta kehotan harkitsemaan epäkonventionaalisia keinoja, jotka eivät kuitenkaan johtaisi tilanteeseen, jossa lapsesi joutuisivat kärsimään siitä ettet pystyisi heistä enää huolta pitämään.
Jokaista vaarallista ihmistä kohti on kymmenen 1000 kertaa vaarallisempaa. Tämän suorempaan tätä ei taida voida sanoa lain puitteissa.
ihan kohdallaan? Sekavuus painaa sulla päälle. Ethän nouse tänään bussinrattiin.
Onnistun siis vetämään sinunkaltaistasi puoleeni. Pitänee vaihtaa partavettä :p'