On-Off

Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä yli neljä vuotta, mutta erottiin tässä välissä joksikin aikaa - minun aloitteestani.
Tosin tämänkin jälkeen ollaan-ei olla-juttua jatkui jonkun aikaa.
Erossa olevan ajan "tapailin toista ja niin teki miehenikin. Olin juuri hieman päässyt hänestä yli kun hän yllättäen pyysi takaisin.
Olemme nyt palailemassa yhteen ja se todella tuntuu hyvältä, ikävä oli ollut suuri.

Mutta huomaan siltikin aina välillä miettiväni tätä toista, jota hetken tapailin..
Vaikka luulisi oppineensa jotain, erossa olevan ajan ehdin kerätä muutamankin vertailevaa materiaalia ja siinä viimeistään tajusi toisen arvon.
Olen aina ollut sitä mieltä, että mieheni on erittäin oikea minulle. Meillä ei edes varsinaisesti ole koskaan ollut mitään ongelmia ja olo on hyvä ja turvallinen kun olemme yhdessä.
Luulen että alkuhuuma vain loppui ja emme ajoissa selvittäneet asioita.

Mutta nyt tämä toinen kummittelee mielessä ja kaipaan kai "perhosia vatsassa-tunnetta.
Vaikka tiedän että sellainen ei pidemmän päälle kestä ja se mitä meillä on tällä hetkellä, on niin paljon parempaa.

Kaipaan lähinnä muiden kokemuksia..?
12906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miksi erositte jos kaikki hyvin? Kauanko olitte erossa ja pidittekö yhteyttä? Siksi kysyn, koska itse jätin mieheni 1,5 vuoden seurustelun jälkeen (teko oli TÄYSIN harkitsematon, tuli riita) Mieheni ottikin sen todella raskaasti eikä usko että meillä enää tulevaisuutta yhdessä on.

Pidimme reilun kuukauden yhteyttä ja nyt vasta päätin ja sanoin hänelle että nyt en aio enää ottaa yhteyttä häneen, saa miettiä rauhassa, olen kaiken hänelle selvittänyt ja kertonut ja paljon muuta.

Nyt vain odottelen että hän ottaa yhteyttä joskus, enkä tiedä kuinka kauan siihen menee. Kun ilmoitin hänelle että en aio häneen yhteyttä ottaa hän sanoi että älä nyt viitti,,,Jämäkästi sanoin että en ota, hän saa palailla asiaan. Puhelun jälkeen hän sanoi että "palataan"

No nyt on vain kestettävä jotenkin ja odotella,,,,Enkä todellakaan tiedä mitä hän touhuilee. Sanoi kyllä että minun ei tarvitse pelätä että hän jotain muita katselisi.

Miten helvetissä pystyy olemaan erossa ihmisestä jota rakastaa näin paljon?? Todella vaikeata...tiedän että tulemme näkemään vielä, koska tavaroitani on edelleen hänen luonaan.

Se, että en usko että itsekään ketään tässä kattelen tai muuta, mutta jos niin kävis niin pitäisin sen jutun pelkkänä "laastarina". Enkä ole ihmisenä sellainen että heti juoksen jonkun toisen syliin, haluan olla itsekseni ja pitkään. Sinun tapauksessa varmaan tämä mies, jonka olet tavannut on saanut sinussa jotain ensihuuman tunnetta aikaan ja siksi ajattelet häntä. Ja kun asiasta on vähän aikaa (oletan) niin väkisinkin hän pyörii vielä mielessäsi, mutta jos oikeasti rakastat nykyistä miestäsi niin uskon että sen toisen miehen aiheuttama "perhosia vatsassa" tunne laimenee ajan myötä, nopeammin kuin uskotkaan.

Mutta senhän vain aika näyttää. Mikäli se vielä pyörii parin kuukauden päästä vahvasti päässäsi, niin silloin kannattaa punnita ketä oikeasti rakastat, mitä haluat.

Äänestä
  • Meidän eroon oli monia syitä..mm. miehen ajankäyttö, joka sai minut epäilemään että hän todella haluaa edelleen olla kanssani.
    Oikeastaan voisin sanoa, että kaikki johtui nimenomaan epävarmuudesta. kun on niinkin pitkään yhdessä sitä alkaa tietyllä tavalla pitää toista itsestäänselvyytenä ja siitä voi seurata epävarmuutta.
    Toisaalta taas mies oli vihjaillut lapsista yms. Kaiken kaikkiaan minun oli yhtäkkiä vaikea suunnitella tulevaisuutta.
    Oltiin erossa muutaman kuukauden mutta pidettiin kyllä yhteyttä.
    Miehesi taitaa vain olla hieman itsepäinen ja oikeasti todella odottaa että sinä otat yhteyttä ja että sevitätte asiat - koska sinä teit aloitteen erostakin. Hän varmasti haluaa jatkossa olla varma että tiedät mitä haluat.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Meidän eroon oli monia syitä..mm. miehen ajankäyttö, joka sai minut epäilemään että hän todella haluaa edelleen olla kanssani.

    Älä kuvittele,että "sen toisen kanssa voisi olla hauskempaa". Koska se ei varmasti ole, ainakaan pitkään.

    Luottamuksellinen suhde on aarre,johon joskus totumme liikaa ja pidämme itsestäänselvyytenä.. Yritän itseänikin aina välillä muistuttaa(jos suhde tuntuu 'tylsältä') että oikeasti tämä voi olla parasta,mitä voi olla.

    Kyllä se "väliaikainen" sitten unohtuu. Sinua varmaan vain alintajuntaisesti hämää,että olisiko jutusta tullut mitään kunnollista ja olisiko hän ollut "se oikea".

    Kyllä se siitä..=)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Meidän eroon oli monia syitä..mm. miehen ajankäyttö, joka sai minut epäilemään että hän todella haluaa edelleen olla kanssani.
    Oikeastaan voisin sanoa, että kaikki johtui nimenomaan epävarmuudesta. kun on niinkin pitkään yhdessä sitä alkaa tietyllä tavalla pitää toista itsestäänselvyytenä ja siitä voi seurata epävarmuutta.
    Toisaalta taas mies oli vihjaillut lapsista yms. Kaiken kaikkiaan minun oli yhtäkkiä vaikea suunnitella tulevaisuutta.
    Oltiin erossa muutaman kuukauden mutta pidettiin kyllä yhteyttä.
    Miehesi taitaa vain olla hieman itsepäinen ja oikeasti todella odottaa että sinä otat yhteyttä ja että sevitätte asiat - koska sinä teit aloitteen erostakin. Hän varmasti haluaa jatkossa olla varma että tiedät mitä haluat.

    Mutta hän on sanonut minulle että ei tällä hetkellä pysty kuvittelemaan olevansa minun kanssa enää. ehkä se on vain reaktio siitä että olen satuttanut. Mutta ei hän ole ollut vielä halukas (ei pysty vielä, ajatukset eivät ole kasassa; hän sanoo) selvittämään mitään

    Miehellä on erittäin huono itsetunto ja onhan hän sanonutkin että tarvii paljon aikaa ja myös että silloin minulla on jo varmaan uudet kuviot. eli hän epäilee koko ajan sitä, että haluaisin olla hänen kanssaan. Ekä hän haluaa vain varmuuden siitä, koska hän on sanonut että kun aikaa menee niin huomaan etten haluakaan olla hänenlaisensa kanssa.

    Hirveesti en viitti häntä pommittaa, tai muutakaan , ettei hänelle tule ahdistunut olo. Jos nyt pidän vähän hiljaiseloa ja laitan sitten jonkin ajan päästä viestiä. Ellei hän ota yhteyttä ennen sitä.

    Kärsivällisyyttä tämä vaatii minulta...pää vain meinaa hajota eikä mielessä pyöri muu kuin hän.

    Sinun tilanteeseen sen verran että suhteenne tuntuu olevan hieno, ei mitään epäkohtia. En neuvoisi tekemään mitään radikaalia, vaan katselemaan rauhassa miten tilanne kehittyy, olen varma että huomaat tämän ulkopuolisen miehen häipyvän ajatuksistasi mitä enemmän päiviä menee. Rinnallasi on kuitenkin mies, jota rakastat, jonka kanssa olet kokenut hienoja hetkiä ja rakentanut jotain kaunista. Kai jokaiselle tulee jossakin vaiheessa hetkittäisiä ihastuksia, vaikka parisuhteessa onkin, mutta ne tuntuu olevan aika normaali asioita, jotka menevät myös ohitse.

    Äänestä

  • kertoa että se laastari-suhdekin on todella väärin, kokemusta on.. paitsi tietenkin jos toiselle kertoo että tämä on vain "laastaria".

    Äänestä

  • ehkä näin kirjoitti:

    Mutta hän on sanonut minulle että ei tällä hetkellä pysty kuvittelemaan olevansa minun kanssa enää. ehkä se on vain reaktio siitä että olen satuttanut. Mutta ei hän ole ollut vielä halukas (ei pysty vielä, ajatukset eivät ole kasassa; hän sanoo) selvittämään mitään

    Miehellä on erittäin huono itsetunto ja onhan hän sanonutkin että tarvii paljon aikaa ja myös että silloin minulla on jo varmaan uudet kuviot. eli hän epäilee koko ajan sitä, että haluaisin olla hänen kanssaan. Ekä hän haluaa vain varmuuden siitä, koska hän on sanonut että kun aikaa menee niin huomaan etten haluakaan olla hänenlaisensa kanssa.

    Hirveesti en viitti häntä pommittaa, tai muutakaan , ettei hänelle tule ahdistunut olo. Jos nyt pidän vähän hiljaiseloa ja laitan sitten jonkin ajan päästä viestiä. Ellei hän ota yhteyttä ennen sitä.

    Kärsivällisyyttä tämä vaatii minulta...pää vain meinaa hajota eikä mielessä pyöri muu kuin hän.

    Sinun tilanteeseen sen verran että suhteenne tuntuu olevan hieno, ei mitään epäkohtia. En neuvoisi tekemään mitään radikaalia, vaan katselemaan rauhassa miten tilanne kehittyy, olen varma että huomaat tämän ulkopuolisen miehen häipyvän ajatuksistasi mitä enemmän päiviä menee. Rinnallasi on kuitenkin mies, jota rakastat, jonka kanssa olet kokenut hienoja hetkiä ja rakentanut jotain kaunista. Kai jokaiselle tulee jossakin vaiheessa hetkittäisiä ihastuksia, vaikka parisuhteessa onkin, mutta ne tuntuu olevan aika normaali asioita, jotka menevät myös ohitse.

    Kiitos palautteesta:)
    Minua tosiaan taitaa vaivata vain se epätietoisuus, kun asiat jäivät vähän kesken tämän toisen kanssa. Siksi hän pyörii mielessä, ei kiinnostuksen vuoksi.
    Sekin on NIin totta että harva suhde varmasti on täydellinen, pitkissä suhteissa väkisinkin tulee aikoja että voi hetkittäin hieman ihastua (liian radikaali sana; enemmänkin kokea viehättävänä)toisiin. Mutta ei se tarkoita että se oikea rakkaus olisi kuollut. Hunompia aikoja tulee aina välillä. Ihmiset usein luovuttavat liian helposti, tosiasia on että nämä jutut vaativat työtä.

    Äänestä

ollut tälläisessä suhteessa missä sitten nainen meni takaisin ex luokse, ja eipä tuntunut kivalle tällä puolellakaan. Itse olin ainakin silloin pettynyt siihen ettei toinen kertonut että .. tai olkoon.
Ollut siis rehellinen.

Äänestä
  • Mitä olisi pitänyt kertoa? Mietin vain tässä tätä kolmatta osapuolta, en halua että minuakaan pidetään huonona ihmisenä. Sillä hetkellä ei tosiaan ollut mitään kerrottavaa.

    Äänestä

  • suhde.. kirjoitti:

    Mitä olisi pitänyt kertoa? Mietin vain tässä tätä kolmatta osapuolta, en halua että minuakaan pidetään huonona ihmisenä. Sillä hetkellä ei tosiaan ollut mitään kerrottavaa.

    kolmasosapuoli sitten on mieltä siitä että jätit hänet? Vai mikä suhde sinulla oli häneen`?

    Mitä tulee tuohon kertomiseen, tarkoitan olitko rehellinen kolmannelle osapuolella kokoajan?

    Äänestä

  • aku68 kirjoitti:

    Olin rehellinen koko ajan, enhän voinut ennustaa tulevaa, että ex haluaisi aloittaa alusta. Olin siis mielestäni vapaa.

    Äänestä

  • suhde... kirjoitti:

    Olin rehellinen koko ajan, enhän voinut ennustaa tulevaa, että ex haluaisi aloittaa alusta. Olin siis mielestäni vapaa.

    no silloinhan oletkin toiminut ihan ok, eli oikein.
    Itsellä vain on toisenlaisia kokemuksia.

    Äänestä

  • aku68 kirjoitti:

    no silloinhan oletkin toiminut ihan ok, eli oikein.
    Itsellä vain on toisenlaisia kokemuksia.

    ..Että mennyt suhde on lopullisesti loppu. Silloin saa jatkaa niin pian kuin haluaa. Eihän exältä tarvitse mitään kysyä.

    Itselläni kävi sama tilanne.. ja jälkeenpäin tullut vähän syytöksiä siitä,mutta oikeastaan hän oli se,jolla oli ensin jo seuraava!:D

    Mustasukkaisuus on kumma juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suhde kirjoitti:

Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä yli neljä vuotta, mutta erottiin tässä välissä joksikin aikaa - minun aloitteestani.
Tosin tämänkin jälkeen ollaan-ei olla-juttua jatkui jonkun aikaa.
Erossa olevan ajan "tapailin toista ja niin teki miehenikin. Olin juuri hieman päässyt hänestä yli kun hän yllättäen pyysi takaisin.
Olemme nyt palailemassa yhteen ja se todella tuntuu hyvältä, ikävä oli ollut suuri.

Mutta huomaan siltikin aina välillä miettiväni tätä toista, jota hetken tapailin..
Vaikka luulisi oppineensa jotain, erossa olevan ajan ehdin kerätä muutamankin vertailevaa materiaalia ja siinä viimeistään tajusi toisen arvon.
Olen aina ollut sitä mieltä, että mieheni on erittäin oikea minulle. Meillä ei edes varsinaisesti ole koskaan ollut mitään ongelmia ja olo on hyvä ja turvallinen kun olemme yhdessä.
Luulen että alkuhuuma vain loppui ja emme ajoissa selvittäneet asioita.

Mutta nyt tämä toinen kummittelee mielessä ja kaipaan kai "perhosia vatsassa-tunnetta.
Vaikka tiedän että sellainen ei pidemmän päälle kestä ja se mitä meillä on tällä hetkellä, on niin paljon parempaa.

Kaipaan lähinnä muiden kokemuksia..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu