PARISUHDETERAPIASTA

Onkohan mitään mahdollisuuksia yrittää luoda suhdetta uudestaan parisuhdeterapian tai vastaavan kautta? Erosimme siten, että asumme nyt eri osoitteissa mutta olemme suht hyvissä väleissä ja ajateltiin, että jos tämä ois "huilia" vähän aikaa... Minulla on vain yksi huono kokemus jossa tuo "etäisyys" oli vain naisen kehittelemä keino loiventaa lopullista eroa. Tässä tapauksessa en haluaisi saman toistuvan uudestaan.
Joten siis, olen ajatellut, että ongelmat ratkotasiin jonkun kolmanen osapuolen avustuksella. Onko tästä mitään hyötyä, iloa, tai auttaako se ylipäänsä koskaan palaamaan takaisin yhteen? Tuntuu surkeelta ajatukselta luovuttaa...
4641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos molemmilla on halua työstää suhdetta aina on toivoa. Lisäksi kolmannen osapuolen mukaantuleminen avaa varmasti uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia suhteeseen. Pieni taukokin saattaa olla hyvästä, koska silloin huomaa mitä toinen oikeasti merkitsee. Jos tunteita ei ole voi suhteelle sanoa hyvästi. Niin että rohkeasti vain kokeilemaan. Ainoa huono puoli on terapioiden kalleus :(

Äänestä

Eipä taida auttaa parisuhdeterapiakaan. Erohan siitä syntyy. Jatka vain elämääs ja etsi uusi mussukka.

Äänestä
  • Voi herranjumala. Taas on täällä yksi korottanut itsensä ihan asiantuntijatasolle ja neuvoo ihmisiä eroamaan. Jätä ap nää hihhulit ihan omaan arvoonsa. Terapiaa kannattaa kokeilla AINA.

    Äänestä

kulunut hieman vajaa vuosi ja meillä on pari kappaletta yhteisiä lapsia. Tässä hiljattain kun kävimme jotain jutustelemassa lastenvalvojan luona, tämä ehdotti meille parisuhdeterapiaa. En tiedä, onko jo myöhäistä selvitellä mitään asioita, kun on tuo ex-puoliso yrittänyt jo jotain uutta suhdettakin viritellä itselleen.

Tai ei kai koskaan ole liian myöhäistä jos nyt oikein ajattelee. Ehkä tässä tapauksessa se voisi tehdä ihan hyvääkin, ainakin kun ajattelee lastenkin tulevaisuutta. Joko siellä sitten selviäisi se, että meillä on vielä mahdollisuus palata yhteen tai sitten toteaisimme yksissä tuumin, ettei se ole mahdollista. Mutta siinäkin tapauksessa tulisi asiat selvitettyä perin pohjin, eikä jäisi mitään hampaankoloon.

Niin ja emme siis ole tätä kulunutta vuotta olleet mitenkään kokonaan erossa ja sen vuoksi juuri molemmilla on jäänyt koko ero käsittelemättä. Ja tietäähän sen, ettei ainakaan kovin suuria mahdollisuuksia ole saada uutta suhdetta toimimaan, ennenkuin on vanhankin kanssa sopusoinnussa. Se parisuhdeterapia tuntuisi kyllä siinä mielessä hyvältä ratkaisulta, vaikkei se meitä uudelleen saman katon alle johdattaisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vahinko tapahtui jo... kirjoitti:

Onkohan mitään mahdollisuuksia yrittää luoda suhdetta uudestaan parisuhdeterapian tai vastaavan kautta? Erosimme siten, että asumme nyt eri osoitteissa mutta olemme suht hyvissä väleissä ja ajateltiin, että jos tämä ois "huilia" vähän aikaa... Minulla on vain yksi huono kokemus jossa tuo "etäisyys" oli vain naisen kehittelemä keino loiventaa lopullista eroa. Tässä tapauksessa en haluaisi saman toistuvan uudestaan.
Joten siis, olen ajatellut, että ongelmat ratkotasiin jonkun kolmanen osapuolen avustuksella. Onko tästä mitään hyötyä, iloa, tai auttaako se ylipäänsä koskaan palaamaan takaisin yhteen? Tuntuu surkeelta ajatukselta luovuttaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu