Tuhoaminen tulee israelille aivan liian halvaksi

hitossa israelia ei laiteta maksamaan tuhoamiaan asuntoja teitä siltoja jne. lisäks siviilien tappamisesta pitää joutua maksamaan kuten missä tahansa demokraattisessa sivistys valtiossa ja sellaiseksihan israel on julistettu ainakin usan toimesta joten kyllä se sitten varmaan sellainen on.

kyllä bushi tietää parhaiten.

on tämä aivan älytön järjestely että suomalaisetkin joutuu maksamaan tätä tuhoamista.

niin helppoa olisi takavarikoida israelin varoja ja omaisuutta maailmalla ja myydä se ja korvata sillä tuhoja.

israelilla tuskin voi olla kovin eri mieltä tälläisestä järjestelystä jos kerran ovat demokraattinen sivistysvaltio se kun kuuluu siihen että vastataan omista teoista.

roistovaltiothan on asia erikseen mutta sellainen israelhan ei ole. eihän
9418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tutustu Palestiinan historiaan. Israelin valtio on alun perinkin tarjonnut teknistä kehitystä ja apua naapureilleen.

Se apu ei vaan ole oikein tahtonut kelvata. Myös mm. YK on syytänyt rahaa arabeille, jotka itsekin toisilleen kateellisena ovat aina toisinaan tuhonneet gazan ja länsirannan infrastruktuuria.

Jos alueelle saadaan taas rauha ja turvallisuustilanne kohdilleen, olen varma että Israel tulee rakentamaan ja rahoittamaan Libanonia uudelleen.

Äänestä
  • on tuhonnut.

    täytyy sitten saada tämä tieto brysseliin eulle etteivät mene lupeilemaan jälleen rakennus rahoja koska israel on lupautunut kustantamaan kaiken tuhoamansa.

    tää oli hyvä uutinen toivottavasti pitää paikkansa.

    Äänestä

  • minkä nyt kirjoitti:

    on tuhonnut.

    täytyy sitten saada tämä tieto brysseliin eulle etteivät mene lupeilemaan jälleen rakennus rahoja koska israel on lupautunut kustantamaan kaiken tuhoamansa.

    tää oli hyvä uutinen toivottavasti pitää paikkansa.

    Eipä Israel tietenkään yksinään pysty eikä korvaa kaikkea. Ilman vihollista ei olisi tätäkään sotaa.

    Sota on aina ei-toivottu ilmiö, kuten luonnonkatastrofi, ja sen tuhojen korjaamisessa tarvitaan samanlaista yhteisvastuullisuutta kuin vaikka tsunamin jälkeen.

    Israelissa ei aivan varmasti toivota sotaa, vaan rauhaa. Mitään mahdollisuutta ei rauhaan ole viime aikoina ollut.

    Äänestä

  • Tässä menee termit sekaisin; kenties on suurin uokomaalaisten evakuointi mutta ei taatusti siviilien.

    Ja Israel käy oikeutettua puolustussotaa Libanonia miehittävän yhden uskontopuolueen yksityisarmeijaa vastaan.

    Äänestä

  • ak49 kirjoitti:

    Tässä menee termit sekaisin; kenties on suurin uokomaalaisten evakuointi mutta ei taatusti siviilien.

    Ja Israel käy oikeutettua puolustussotaa Libanonia miehittävän yhden uskontopuolueen yksityisarmeijaa vastaan.

    Miksi ulkomaalaiset mielestäsi ei saisi sanoa siviileiksi ja paikalta on noin 500 000 ulkomaalaista siviiliä evakoitavana ja sitten noin miljoona Libanonilaista siviiliä joutunut lähtemään evakkoon.
    Missä on tapahtunut vastaavanlainen siviilien evakointi sitten toisen maailmansodan jälkeen.
    Suomalainen on siviili oli hän vaikka napajäätiköllä retkeilemässä tai Libanonissa Israelin rakettien ja pommien alla,slti hänon siviili.

    Äänestä

  • ei ole siviilejä kirjoitti:

    Toisen maailmansodan jälkeisissä konflikteissa Aasiassa on evakuoitu populaa todella paljon suuremmissa mitoissa.

    Äänestä

  • Älytöntä:[Kyllä olisi toi roistovaltio Israel saatava vastuuseen ja laskunsa maksamaan.]
    Mutta aloittajahan sanoi, ettei roistovaltiot korvaa mitään! Päätähän jo, pitääkö Israelin korvata vai ei?
    Entäs Karjala, eikö olisi ollut ihan kohtuullista, että Neuvostoliitto olisi vetäytynyt miehittämästään Karjalasta ja korvannut aiheuttamansa vahingot? Käytännössä kuitenkin me suomalaiset jouduimme korvaamaan, mitä ryöstösaaliista oli tärveltynyt. Tämäkin on oikeus, sitä sanotaan vahvemman oikeudeksi. Se totetuu usein.

    Äänestä

maksaa israelin aiheuttamasta ahdingosta miksi israel ei avusta kun ovat siellä paikalla eli kun pommittaa niin vois myös sitten ruokkia ja huolehtia ihmisistä joita haittaa pommituksillaan

EU-komissio lupaa kymmenen miljoonaa euroa lisää väkivallan keskellä olevien siviilien ahdingon helpottamiseksi Libanonissa. Asiasta kertoi Porissa vieraileva komission puheenjohtaja José Manuel Barroso. Aiemmin viikolla EU lupasi 5 miljoonaa euroa avustusta, joka ohjataan alueelle YK:n, Punaisen Ristin ja muiden järjestöjen kautta.

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id38920.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Siis miks kirjoitti:

hitossa israelia ei laiteta maksamaan tuhoamiaan asuntoja teitä siltoja jne. lisäks siviilien tappamisesta pitää joutua maksamaan kuten missä tahansa demokraattisessa sivistys valtiossa ja sellaiseksihan israel on julistettu ainakin usan toimesta joten kyllä se sitten varmaan sellainen on.

kyllä bushi tietää parhaiten.

on tämä aivan älytön järjestely että suomalaisetkin joutuu maksamaan tätä tuhoamista.

niin helppoa olisi takavarikoida israelin varoja ja omaisuutta maailmalla ja myydä se ja korvata sillä tuhoja.

israelilla tuskin voi olla kovin eri mieltä tälläisestä järjestelystä jos kerran ovat demokraattinen sivistysvaltio se kun kuuluu siihen että vastataan omista teoista.

roistovaltiothan on asia erikseen mutta sellainen israelhan ei ole. eihän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu