Mielenkiintoinen havainto vuoden "täyshaku päällä" ajastani, olen tutustunut moniin naisiin ja kaikkien kiinnostavimpia ihmisinä ovat olleet ne, joista en ulkoisesti/seksuaalisesti ole juurikaan kiinnostunut - oikeastaan yksi poikkeus ollut, mutta se tuli sitten mokattua, huoh..
Olen harmitellut itsekseni että miksen osaa ihastua "tylsän näköisiin" naisiin (en siis tarkoita "tavallisen nättejä" vaan semmoisia jotka ei herätä juuri mitään kun katselee..), koska jos elämän saisi elää järjellä, se tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta...
Vai onkohan mulla tässä jotenkin muna ja kana väärinpäin, ei tiedä...
Olen harmitellut itsekseni että miksen osaa ihastua "tylsän näköisiin" naisiin (en siis tarkoita "tavallisen nättejä" vaan semmoisia jotka ei herätä juuri mitään kun katselee..), koska jos elämän saisi elää järjellä, se tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta...
Vai onkohan mulla tässä jotenkin muna ja kana väärinpäin, ei tiedä...
Vastaukset 9
Vanhimmat
ovat kauniita!
..käytän nyt nössöjen aikuisten "aivotostinluusereidenomastanarsistisestaverbaalimasturbaatiollatäytetystänäiniskennaisennettioppaasta" kieltä: oletko mahdollisesti ATM mies?
Puheesi kielivät tasottomuudesta. Juttusi ovat loukkaavia kaikkien niiden mielestä, joiden mielestä ihmisarvo ei riipu ulkonäöstä. Itse en ainakaan koskaan halua käyttää yhdestäkään ihmisestä sanaa "ruma ulkoisesti". Joskus niin on pakko tehdä, ja silloin (rumista ihmisistä puhuessani) mä ainakin viittaan lähinnä johonkin ihmisen ulkoiseen epäsiisteyteen tms. seikkoihin. En ainakaan ulkoisen olemuksen pysyväisluontoisiin piirteisiin, never.
Itse olen koko ikäni saanut kuulla enemmänkin olevani hyvännäköinen, enkä ikinä ainakaan ruma, joten en kärsi _henkilökohtaisesti_ sanoistasi. Tuntevana ihmisenä pahaa tekee silti kaikkien niiden puolesta, jotka saavat jatkuvasti kaltaisiltasi kuulla itsestään määrityksiä "ruma".
Siisti vähän kieltäsi, jooks? Nyt en nimittäin pystyny yhtään keskittymään tekstissäsi muuhun sanomaasi, kun kaiken huomion vei tuo kielenkäyttösi. Oletko jo yli 20- vuotias?
Sitten kun löysin itseäni hieman lyhemmän mitättömän näköisen miehen niin hän olikin sängyssä aivan upee. Olin aina katsellut vääränlaisia miehiä ja pettynyt. Nyt olen ollut kakskymmentä vuotta itseäni hieman lyhemmän miehen kanssa yhdessä ja meillä on synkannyt tosi hyvin.
Olin itse kaunotar nuorena ja miehiä pyöri ympärillä mutta en saanut kosketusta kehenkään kunnes se "rumilus" tuli kohdalle. Mies oli sisältä niin upea ja ihana etten ikinä voinut sellaista itselleni edes kuvitellakkaan. Ulkoiset puitteet eivät hänellä olleet mitkään hääppöiset ja häpesin sitä aluksi, mikä olikin tyhmyyttäni. Onneksi tulin tajuihini jossain vaiheessa etten menettänyt häntä. Sittemmin myöhemmin itselleni tuli ongelmia ja menetin itse ulkonäköni ylipainon merkeissä ja olen onnellinen että hän pysyy kaikesta huolimatta rinnallani vaikka elämä ei aina menekkään tiettyjen raamien mukaan.
Tosi rakkaus pysyy ikuisesti, vaikka miten kävisi. Palavasti rakastuin vasta myöhemmin mieheeni. En minäkään heti ens alkuun ollut mitenkään hullaantunut. Mutta kun olin tarpeeksi monta pettymystä hullaantumiseni vuoksi kokenut aikasemmin... Päätin rakastua ihmiseen, enkä ukonäköön! Ulkonäkökeskeisyys esti minua löytämästä sitä oikeeta!
Sanon kokeneena sen että ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä vaan sillä luonteiden synkkaamisella. Vaikka olis kuinka vetävän näköinen niin sillä ei pitkälle pötki jos luonteet ei synkkaa yhteen.
Vaikka löytäisit kenet tahansa unelmiesi kumppanin niin hän ei välttämättä pysy sellaisena, en minäkään pysynyt. Ja itse kukin muuttuu iän ja elämän myötä, itse ainakin muutuin. Mistä erot johtuu? Siitä kun kumppanin ulkomuodon, luonteen tai elämäntapojen muuttumista ei hyväksytä! Olen paljon miettinyt asiaa!
Olen 20 vuotta elänyt samassa suhteessa, ja rakastan miestäni yli kaiken vieläkin, jotenkahan mitä vikaa voi olla kun kaikki suhtteet kariutuu ennenpitkää?
Mä en myöskää osaa innostua tavallisen näköisistä miehistä, jotain särmää täytyy olla että kiinnostus herää. välttämättä ei tarvitse olla mikää täydelinen urheilijan vartalon omaava eikä todellakaan mikään "harlekiinien" unelmien prinssi.
olen omasta mielestäni, ja kuullut myös kehuja omasta ulkonäöstäni, että olen kaunis, seksikäs jne. kai sitä sitte haluaa löytää vertaisensa...
Mulla vähän sama juttu suhteessa miehiin.. Olen yleensä ihastunut kivannäköisiin miehiin,mutta aina on seurannut pettymys eli tyypit on pinnallisia,kovia,uskottomia.Luonne on siis ollut mätä.Joskus on käynyt niin,että olen löytänyt ihanan sydänystävän syvällisestä,henkisesti kypsästä vähemmän komeasta miehestä ja on arvostettu toisiamme,mut kun kaveri ihastui minuun enkä itse tuntenut samoin, niin hän viileni ja etääntyi minusta.Siinä meni sekin hyvä ystävyys.. Nyt pelkään et sama on käymässä toisenkin miehen kans,joka on vain kaveri.Ei ulkonäkö ole tärkeä seurustelusuhteessa,mut tietty on tärkeää et kemiat kohtaavat joka tasolla.
Jep siinä se, ei kyse oo siitä että halveksisi "rumempia" mutta vähän ikävää se on jos ei tee mieli koskea seurustelukumppaniaan. Itse ainakin pitäisin pikkuisen loukkaavana jos joku olisi mun kanssa ilman että pitää fyysisesti lainkaan, sen aistii vaikkei sitä ääneen sanottaisikaan...
Oon vain miettinyt että liittyykö tuo "henkinen kypsyys" ja vaatimaton ulkonäkö toisiinsa muutenkin kuin sattumalta? ehkä ihmiset jotka ei ole saaneet olla teiniprinsessoja ja alfauroksia ovat "joutuneet" vähän kasvamaan nuoruuden harhaluuloistaan?
mielenkiintoista pohtia tätä ulkonäön ja henkisen kypsyyden systeemiä,vaikkei se ihan yksinkertainen ja helppo juttu olekaan.Vähemmän kauniilla ja "rumilla" ei ole ainakaan ulkonäkö noussut hattuun,toistuvat valloitukset ei pääse ylpistämään ja muutenkin kun ei kaikenmaailman pintajutut pyöri päällimmäisenä mielessä,on syvemmille arvoille tilaa.Oppii arvostamaan rehellisiä,aitoja ihmissuhteita.Jokaisella on tietysti oma makunsa vastakkaisen sukupuolen suhteen.Eivätkö useimmiten kauniit nai kauniita ja vaatimattomamman näköiset itsensä kaltaisen?Itse nostan luonteen ja aikuisen miehuuden tärkeimmälle sijalle.Kypsät ja henkisiä arvoja vaalivat miehet on aika harvassa..
"Kypsät ja henkisiä arvoja vaalivat miehet on aika harvassa.." - tai sitten liian rumia.. - heh, joking ;)
Mutta totuuden perää kyllä, en itsekään usko hakevani mitään mitä ei ole olemassa, koska olen sellaisia naisia jo kohdannut, tosin ne ominaisuudet tulevat perin harvoin samassa paketissa vastaan.. ominaisuudet siis = kiinnostava ulkonäkö (= subjektiivinen käsite, kunhan on sitä jotain) kiinnostava, mukava persoona ja vielä että tuota kiinnostusta olisi vastapuoleltakin..
Kyllä omienkin havaintojen perusteella pääsääntöisesti (muutama poikkeus vahvistaa säännön..)pariutuvat ihmiset on ulkoisesti jossain määrin "samaa luokkaa" - vaikken periaatteessa pidäkkään ihmisten luokittelusta, mutta tässä yhteydessä sallittakoon...
En pidä tervettä ulkonäön katsomista pinnallisuutena, ehkä enemmänkin rehellisyytenä itseään kohtaan, tuntee omat mieltymyksensä.
Mulla kysymys on ainakin pikkusen päinvastaisesta 'ajattelumallista'. Kaikki seurustelukumppanini ovat olleet ns. länsimaisen standardien mukaan joko erittäin hyvännäköisiä, tai ainakin atleettisia vartaloiltaan. Saan sellaisia helposti.;)
Kokemukseni näistä ihmisistä tietyt omat maailmankuvaani syvästi muuuttaneet henkilökohtaiset kokemukset ovat saaneet mut ajattelemaan asioita..heh..hieman toisin.
Toki yhä vieläkin haluan kumppanikseni ainoastaan ihmisiä, jotka viehättävät mua ulkoisestikin, mutta en koskaan voisi (tällä elämänkokemuksella) seurustella päivääkään(!) kenenkään sen tyylisen yksilön kanssa, joka jaottelee ihmisiä ulkonäöllisesti joihinkin eriarvoisiin "tasoihin".
Hieman ilkeämielisesti & kieli poskessa onkin pakko sanoa, että usein nuo muita ihmisiä "tasoihin jaottelevat" ovat itse aika tasotonta kamaa.;D Lienee monia _ulkonäköön perustuvia_ pettymyksiä ihmissuhteissa taustalla, jos jutut muokkaantuvat ihmisiä ulkonäköpohjalta arvottaviksi, heh?