Mikä siinä on, että aina kun löydän itselleni miehen suhde kariutuu lopulta siihen, että mies on liian kiltti. En tarkoita tällä mitään keskiverto kiltteyttä, vaan äärimmäisyyksiin menevää kiltteilyä.
Viimeisimmällä kerralla alkuun tuntui siltä, että nyt löytyi todellinen helmi. Oli yhteisiä harrastuksia, mies älykäs ja muutoinkin pitkälti sellainen kuin miehen toivoisinkin olevan. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin enemmän ja enemmän ärsyttämään se, kun mies oli aina valmis tekemään kaiken niinkuin minä halusin: perumaan menonsa jos satuin ehdottamaan jotain tekemistä tietämättä siitä, että hänellä oli omia suunnitelmia jne. Edes yskäistä ei voinut ilman että toinen on heti paijaamassa, että mikä on.
Ei voi mitään, ihastus muuttui ärtymykseksi ja lopulta oli pakko lopettaa suhde, vaikka *järjellä* ajatellen mies olisikin ollut todellinen kultakimpale noin muutoin.
Juttelin muutaman miespuolisen ystäväni kanssa, jotka arvelivat tämän johtuvan siitä, että mies pelkää menettävänsä minut ja siksi käyttäytyy näin. Pitäisi kuulemma kehittää joku mahtava riita, jotta mies saisi räyhätä oikein kunnolla ja sitten huomata ettei menettännytkään minua, vaikka uskalsikin sanoa mitä ajattelee/ olla oma itsensä. Näinkö on?
Mies soittelee ja roikkuu vieläkin perässä. Kehitänkö sen mahtavan riidan ja saan sillä koiranpennun muutettua "tosimieheksi"?
Viimeisimmällä kerralla alkuun tuntui siltä, että nyt löytyi todellinen helmi. Oli yhteisiä harrastuksia, mies älykäs ja muutoinkin pitkälti sellainen kuin miehen toivoisinkin olevan. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin enemmän ja enemmän ärsyttämään se, kun mies oli aina valmis tekemään kaiken niinkuin minä halusin: perumaan menonsa jos satuin ehdottamaan jotain tekemistä tietämättä siitä, että hänellä oli omia suunnitelmia jne. Edes yskäistä ei voinut ilman että toinen on heti paijaamassa, että mikä on.
Ei voi mitään, ihastus muuttui ärtymykseksi ja lopulta oli pakko lopettaa suhde, vaikka *järjellä* ajatellen mies olisikin ollut todellinen kultakimpale noin muutoin.
Juttelin muutaman miespuolisen ystäväni kanssa, jotka arvelivat tämän johtuvan siitä, että mies pelkää menettävänsä minut ja siksi käyttäytyy näin. Pitäisi kuulemma kehittää joku mahtava riita, jotta mies saisi räyhätä oikein kunnolla ja sitten huomata ettei menettännytkään minua, vaikka uskalsikin sanoa mitä ajattelee/ olla oma itsensä. Näinkö on?
Mies soittelee ja roikkuu vieläkin perässä. Kehitänkö sen mahtavan riidan ja saan sillä koiranpennun muutettua "tosimieheksi"?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Miehistä kun on kyse, niin koiranpennut on aina pentuja, ne ei isoks kasva..!
Mulla oli joskus sama vaiva. Joskus kuulin sellastakin analyysia, että kun olen niin kovaluonteinen ja itsepäinen niin mun kanssa joutuu väkisinkin tossun alle :O Siis HÄH, kyllä sinne ihan vapaaehtoisesti menee jos menee. Enkä mä mitään tohveleita ole ikinä itselleni halunnut. Ja toisaalta suurin osa ihmisistä tuntuu elävän parisuhteissa sillä periaatteella, että toista huomioidaan joustamalla = luopumalla esim. omista menoista ja minua ei sellanen ole ikinä napannut.
Mutta löytyhän sitä sit lopulta sellanen mies joka uskaltaa olla ihan oma ittensä tällasen kauheen pirttihirmun kanssakin xD
'Mikä siinä on, että aina kun löydän itselleni miehen suhde kariutuu lopulta siihen, että mies on liian kiltti.'
Valitset ilmeisesti tiedostamatta miehiä, joilla on tuo ominaisuus. Kaiva omaa päätäsi ja tiedosta asia, jonka jälkeen osaatkin välttää saman sudenkuopan.
Ilmeisen itsekeskeisiä ihmisiä olen kyllä tietentahtoen koittanut karttaa, mutta eipä tässä viimeisimmässäkään tapauksessa ollut alkuun mitään tällaista ylikiltteyttä havaittavissa.
Tapasimme kaveriporukan kautta ja alkuun mielikuvani tästä tyypistä oli varsin välitön. Mutta eipä tarvinnut kuin muutamilla treffeillä käydä, niin alkoi jo tämä hermoilu ja kiltteily kundin osalta.
Samankaltainen kokemus sattui muutama vuosi sitten vielä opiskellessani. Tapailin hetken kundia samasta koulusta, jonka tunsin varsin sosiaalisena tyyppinä. Tätä hän laajassa kaveriporukassaan olikin, mutta minun kanssani varsinainen nössö.
Pirttihirmun piirteitä en itsessäni tunnista, joten tästäkään tuo nössöily tuskin johtuu.
Et sä sitä muuttamaan pysty ainakaan millään keksityllä riidalla. Jos jotain kannattaa tehä niin sano suoraan mikä mättää. Monet miehet on niin hyväuskoisia ettei ne todellakaan tajua naisten pitävän vittumaisista miehistä. Itellänikin kesti asian ymmärtämisessä kauan mutta jotkut onnettomat ei ikävä kyllä opi sitä koskaan.
Ainakin minä ottaisin oikein mieluusti naisen, joka olisi valmis vapaaehtoisesti ja nurkumatta joustamaan omista menoistaan ja mielihaluistaan minun vuokseni.
Oletko ajatellut, että ehkä ne miehen suunnitelmat eivät olleetkaan hänelle niin tärkeitä ja siksi hän suostui niin helposti ehdotuksiisi? Ehkä hän ei halunnut vain muodon vuoksi ruveta riitelemään ja pitämään jääräpäisesti kiinni omista suunnitelmistaan, kuten niin monilla naisilla on tapana? Luulenpa, että kyllä se mies olisi ärähtänyt ja pitänyt kiinni suunnitelmistaan, jos ne olisivat olleet hänelle todella merkityksellisiä.
Vai ilmenikö miehen "kiltteys" sellaisena marttyyrimäisenä käytöksenä, että hän suostui ensin muka mielellään toimimaan kuten tahdot, mutta myöhemmin nurisi happamena, että miksi elämää eletään aina vaan sinun ehdoillasi, tuomatta kuitenkaan koskaan omia halujaan ilmi? Jos näin oli asia, niin ymmärrän ärtymyksesi oikein hyvin.
Moi.
Missä oot luurannu kun ei ole sua "näkynyt", kiva kun tulit takas.
Kyllä minunkin puolesta pitää välillä joustaa omista menoistaan toisen vuoksi, mutta kun se menee siihen että kaikki tehdään niinkuin minä haluan eikä toisesta saa irti minkäänlaista mielipidettä siitä mitä tyyppi oikeasti haluaisi tehdä, alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Marttyrointia ei tämä mies harrastanut ollenkaan, siitä plussaa - vaikka olisihan sekin toisaalta ollut jonkinlainen osoitus siitä että sitä omaa tahtoa sittenkin jostain löytyy.
Tuo omista menoista tinkiminen oli vain yksi esimerkki siitä ylikiltteydestä mikä alkoi ärsyttämään. Esimerkkejä riittää vaikka kuinka. Vaikkapa se, että hän tuli aina hakemaan minut töistä ja vaikka välillä sanoin että minulla menee vielä varmaan reilun tunnin ennekuin pääsen lähtemään ja voin hyvin tulla julkisilla kotiin. Niin eiköhän tämä tyynesti istu parkissa pihalla odottamassa sen tunnin, ja vielä monen monta kertaa.
Lomailin kierrellen tuolla maakunnissa. Ajattelin, että tänä kesänä tutustun kauniiseen kotimaahamme ja käyn samalla tapaamassa kavereita ja sukulaisia joita en ole nähnyt aikoihin. Mukavaa oli ja sääkin suosi. Ei tehnyt mieli etelään.
Kerroitko sille miehelle, mitä mieltä olet ylikiltteydestä, siitä kuinka se sinua ahdistaa ja ärsyttää? Aika oudolta tuntuu, että mies tulisi kerta toisensa jälkeen sinua vastaan töihin ja odottelisi parkkihallissa mikäli olisit kertonut selväsanaisesti, kuinka se sinua vituttaa.
Ehkä se mies ihan tosissaan kuvitteli, että tykkäät jatkuvasta passaamisesta ja palvelemisesta? Ehkä se oli hänen tapansa osoittaa rakkautta? Ehkä se oli toiminut miehen edellisissä parisuhteissa ja hän toimi samalla tavalla sinun kanssasi kun arveli että myös sinä osaisit arvostaa hänen pyytettömyyttään.
Miehet nyt vain yleensä ovat sellaisia putkiaivoja, että toimivat hyväksi toteamallaan tavalla niin kauan kunnes joku kertoo heille, että se ei olekaan niin hyvä tapa juuri sinun mielestäsi.
Sanoin kyllä, että olisit hyvin voinut mennä kotiin odottelemaan. Ihan niin en sanonut, että miehen toiminta pistää vituttamaan, mutta kerroin että mielestäni hän on monessa asiassa liian kiltti. Neuvoin häntä pitämään paremmin puoliaan myös työpaikallaan (kun tekee ilmaiseksi ylitöitä), johon hän vaan naureskellen totesi että kun hän on liian kiltti. Eli tajuaa varmasti kyllä asian, mutta ehkä sitten olisi pitänyt räväkämmin tuoda tämä ärtymys esiin, että oikeasti tajuaa miten ärsyttävältä se tuntuu. Tuntuu vaan jotenkin hankalalta vetää kunnon herneitä nenään ja ruveta paasaamaan asiasta, kun toinen on siinä niin muikeana. Ja auta armias, jos huomasi että olen jostain kärttynä, niin vielä entistä enemmän muikeana, mikä taas meikäläisen ärtymystä lisäsi :I
Olisikohan siitä räväkkyydestäkään ollut loppujen lopuksi apua, jos mies olisi todennut: "Kyllä, kulta. Ymmärrän oikein hyvin että sinua vituttaa, enkä enää tule sinua vastaan töihin". Silloinhan hän olisi taas taipunut tahtoosi.
Mutta entä jos hän olisikin kimpaantuneena ärähtänyt: "Saatana, ämmä, sähän et mua määräile! Minä olen herra talossa ja odotan sua vaikka viikon parkkihallissa jos mua huvittaa!!!"
Kumpi sitten olisi ollut parempi???
Hankalia nämä ihmissuhteet...
Näistä varmaan tuo ensimmäinen olisi ollut se todennäköinen vaihtoehto. Mutta kakkosvaihtoehto olisi kyllä yllättävyydessään saattanut toimiakin..! :D
Ei vaan, nyt pitänee suunnata nukkumaan. Oli kiva turista tästä aiheesta :)
Ehkä tuo ihminen olisi tarvinnut sitten selkeämmän viestin. Jos sanoo "olisit hyvin voinut mennä kotiin", se voi tajuta sen esim. niin että "olisit voinut mennä kotiin koska en halua että sinulla on tylsää" ja päätellä että koska hänellä ei ole tylsää vaan hän oikeasti viihtyy autossa, hänpä jää. Ja on sitten ihan ihmeissään kun sinä olet myrskyn merkkinä.
Vihjailun sijaan kokeile sanoa seuraavalle vaikka "ei kun mä tuun bussilla". Silloin toinen ei jää siihen luuloon että asia on sulle se ja sama ja hän voi päättää vaan että sulla on kanta.
Joskus naiset käyttää myös tuota "olisit voinut mennä" -rakennetta ihan vain kursaillakseen tyyliin "ei sun tarvi mutta voi kun ihanaa kun kuitenkin". Ota siitä nyt sitten selvää mitä milloinkin tarkoitetaan :-)
Tasan ei käy onnen lahjat, milloin valitetaan miehen liiallisesta itsekkyydestä ja millon liiallisesta kiltteydestä. Mahtaako edes sitä keskitietä olla edes olemassa?
Ota seuraavalla kerralla itelles kunnon narsisti niin tiät sitte millanen mies on kun ei ole liian kiltti....
Kerran erehdyin vakavampaan suhteeseen tällaisen narsistin kanssa (mikä sekin paljastui vasta aikaa myöten). Siipeeni sain ja siitä oppineena olen tietynlaisia piirteitä miehessä oppinut kavahtamaan. Liekö tässä sitten syy, että nykyisin osakseni lankeaa näitä ylikilttejä tapauksia. Sen keskitien kulkijan kun tapaisikin! :)
Keskitie löytyy yleensä yhdessä neuvottelemalla. Kyllä kaikilla normaaleilla ihmisillä (ehkä ne narsistit ja tahdottomat olmit poislukien) on sen verran henkistä liikkumavaraa, että he pystyvät muuntautumaan tarpeen ja tilanteen mukaan joko huomioonottavammiksi tai itsetietoisemmiksi kunhan tietävät missä mennään.
Kuule, mulla ollut joskus samanlainen poikaystävä. Hyvä nimitys tuo koiranpentu. Tosiaankin mies vissiin pelkäsi menettävänsä minut...siitä alkoi molemminpuolinen ahdistus, kun mies tarrasi enemmän ja enemmän kiinni. Hellyyttävällä tavalla yritti tehdä kaikkee enemmän kuin piti, mutta siitä aiheutui onnettomasti sekaannusta ja jopa vahinkoa.
Sitten jo alkoi olla paha olla, kun miehen menettämisen-pelko alkoi saada mustasukkaisuuden piirteitä. Siihen ei tietenkään ollut mitään todellista syytä. Kerran esim. olin opiskelupaikkakunnallani lähtenyt uimaan. Mies ei tavoittanut puhelimella ja lähti ajamaan parinsadan km keikkaa vain tarkistaakseen opiskelukavereiltani ja ehkä etsimään minua. Jotenkin kaikki alkoi olla ihan järjettömissä äärissä sen miehen kanssa ja hän pelkäsi, että löydän jonkun toisen. Hän kyllä itse vietti aikaa yömyöhään omassa kotonaan vanhempien luona ja ties missä ilmoittamatta missä, vaikka asuimme yhdessä.
Ei edes keskustelut siitä, että molemmat ovat ahdistuneita ja voivat huonosti, auttaneet. Mies takertui minuun. En olisi halunnut 'heittää' häntä pihalle, mutta niin siinä kävi...sananmukaisesti. Vielä melkein vuoden mies hiippaili asuntoni ympäristössä. Vissiin vakoilemassa kuka minun miesystäväni on. Eikä sellaista ollutkaan!
Nyt tuli mieleen...olisiko se vakoillut minua enemmänkin kuin ne kerrat, kun huomasin? Kolisteli makuuhuoneen ikkunoitten takana ja tuli soittelemaan ovikelloja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Soitteli ja kävi sukulaisten luona anelemassa. Joku oli jo painokkaasti sanonut, että pitää uskoa jos toinen ei halua olla yhdessä ja kieltänyt tulemasta enää uudestaan.
Se oli järjettömän komea nuori mies ja hyväntahtoinen ja isomunainen, mutta hirveä nössö. Miehellä PITÄÄ olla oma elämä! Ei riitä tämmöinen 'palvelija' minulle ollenkaan.
No kyllä minua myös tässä höynäytettiin suurilla puheilla. Piti olla osaava, kaikenlaisia taitoja ja vaikka mitä tietoja. Tosiasiassa komean ulkokuoren alta löytyi pikkuinen pelokas poika, joka tuskin hallitsi oman elämänsä piiriä!
Sinulle Ihmettelijä* toivotan kunnon itsearvostuksen kohotusta. Etsi korkeatasoisempaa, itsellesi vaativampaa seuraa. Jos mies tuntee olevansa kovinkin heikko tapaus rinnallasi, hän alkaa pelätä menettävänsä sinut. Siitä tämä kuvio johtuu. Ei se mies nössö ole, se vain ei ole sopiva tyyppi juuri sinulle. Eikä tässä kovuutta haeta vaan laaja-alaisempaa miestä, jolla muutakin tekemistä kuin pyöriä naisensa ympärillä.
nää olla todellinen palkinto :-)
ketään et pysty muuttamaan koskaan. Eikä se nyt ole reilua olettaa sellaista. Vai mitä mieltä olet siitä, että tällainen tapailemasi sinun mukaasi liian kiltti mies ajattelisi, että minun täytyy muuttaa tämä nainen sellaiseksi että hän pitää minun kaltaisestani miehestä? Ei ole järkee...
Ihmisillä on erilaiset tarpeet parisuhteissa. Sinä vain tunnut haluavat miehen, joka ei ole niin perhanan kiltti ja aina saatavilla. Ehkä tarvitset jopa säännöllistä tappelua tunteaksesi, että suhde elää. Etsi siis sellainen mies! Se on juuri näin yksinkertaista. Tapailet sinulle vääriä miehiä, miehissä sinänsä ei ole mitään vikaa.
Suosittelen, että työnnät tuon miespuolisten ystäviesi neuvon sinne minne päivä ei paista. He eivät tiedä mistä puhuvat. Toisen manipuloiminen on kaikista typerin ja huonoin tapa toimia oli tilanne mikä tahansa. Siitä et saa mitään irti vaan se pelkästään pahentaa asioita.
rusalkan ja hone-y:n kanssa samaa mieltä: olet roikkunut väärien tyyppien kanssa.
Parisuhteen idea ei ole, että nainen saa muokattua miehen mieleisekseen (yllätys yllätys) vaan, että parisuhteessa on kaksi yhtä vahvaa ja itsenäistä ihmistä. Toki jotkut voivat haluta alistuvan kumppanin, mutta tässä tapauksessa ehkä enemmänkin sopivassa suhteessa positiivisesti alistavan. Miehen, joka näyttää silloin tällöin tarvittaessa kaapin paikan. Miehen, joka osaa ottaa naisen yksilönä huomioon. Miehen, joka omaa omia eriäviäkin mielipiteitä. Miehen, joka ei pelkää riitaa. Miehen, joka osaa ja uskaltaa näyttää tunteensa. Lyhyesti: Miehen.
Itse olen komeaksikin haukuttu (kiltti) nuorimies.
Kiltit miehet ovat pitkälti luonteeltaan
sellaisia, jollaiseksi heidän äitinsä
on heidät kasvattanut. Isä on saattanut
luistaa nuoren miehen kasvatuksesta.
No, olen kuitenkin näinä päivinä melko
sujut itseni kanssa. On oikeastaan hauskaa
esim. kapakassa keskustella henkeviä itseäni
vanhempien naisten kanssa, jotka sitten
loppuillasta tokaisevat jotain tyyliiin:
”lähes kuule nyt mun kämpille niin
teen susta tuhman.” ;-)
Minusta kiltteys on arvostettava piirre miehessä! Älä siis muutu! :) Olet kuule kultakimpale ja löydät varmasti vielä naisen, joka arvostaa sinua. Minusta maailma olisi paljon parempi paikka, jos miehissä esiintyisi enemmän kiltteyttä.
En voi käsittää niitä ihmisiä, joiden mielestä kiltteys voi mennä liiallisuuksiin.. Kiltteyshän on vaan toisten ihmisten huomioonottamista ja varovaisuutta, ettei loukkaa ketään. Mielestäni kiltteys ei tarkoita sitä, että "ei ole omia mielipiteitä".. Kyllähän kilteilläkin ihmisillä on omia mielipiteitä, heillä saattaa olla esim. sellainen mielipide, että " tämä asia ei ole niin tärkeä, että tahtoisin loukata toista ihmistä tai aiheuttaa riitaa. " Mitä pahaaa näette siinä, että joku jaksaa aina ottaa toiset huomioon????!!! En voi ymmärtää...! Kiltit ihmiset osaavat paremmin asettaa itsensä toisen asemaan ja miettiä miltä toisesta tuntuu.. Sympaattisia ihmisiä ei vaan enää arvosteta kun "heissä ei ole tarpeeksi särmää".. Eikö siinä ole särmää, että uskaltaa täällä hedonismin kukoistuksessa ottaa toiset ihmiset huomioon??!! Nykyään kai arvostetaan sit enemmän sitä et "kyynärpää"-taktiikalla teilataan muut ihmiset tieltään ja ajatellaan vain omaa parastaan ja itseään.
Heh, viestisi on melkein kuin minun kirjoittamani. Olen myös nuori mies. Omaan pitkän pinnan, enkä meuhkaa kovin herkästi mistään. Minulla on kyllä mielipiteeni, mutta en helposti alennu riitelemään. Pikkuasioista räyhääminen on mielestäni jotenkin epämiehekästä ja epäherrasmiesmäistä.
Itsellänikin parhaat suhteet ovat syntyneet muutamia vuosia vanhempien naisten kanssa. Ja niissä ollaan oltu sopivasti tuhmia molemmin puolin ja kivaa on ollut. Näiden vanhempien naisten kanssa on yleensä ollut mahdollista kommunikoida ihan sivistyneesti, myös erimielisyydet.
Monet nuoremmat naiset kaipaavat jotain sellaista ihme valta- ja roolipeliä, liekö joku roolimalli kotoa sekin? Vaiko barbileikkien jäänne :)? Noh, rehellisyyden nimissä olen tavannut kyllä myös ihan fiksuja nuorempiakin naisia.
Myönnettäköön myös, että olen välillä yrittänyt opetella sellaista röyhkeämpää ja tylympää tyyliä näitä naisia lämmittääkseni. Jotain laimeita tuloksia silläkin on tullut, mutta vähän teennäiseltä se tuntuu. Pitäisi varmaan harjoitella enemmän. Tai mielummin taidan unohtaa nämä tyttöset, joiden kanssa ei voi olla oma itsensä..
En oo vielä koskaan tavannu miestä, joka ois liian kiltti. Nimenomaan arvostan miehissä kilteyttä ja olen huomannut elämän olevan paljon helpompaa ja miellyttävämpää kiltin miehen kanssa. En pidä riitelystä ja olen aika voimakastahtoinen niin se ehkä vaikuttaa asiaan. Mieheni taas on niin joustava luonteeltaan ja hänelle sopii se, että asiat tehdään useimmiten minun tahtoni mukaan.
Olemme ystäväni kanssa todenneet, että säästymme paljolta riitelemiseltä ja sydänsuruilta kun mies on vähän tossun alla. Tuttavapiirissämme onkin myös pariskuntia, joissa naiset ovat täysin miestensä pompoteltavina ja ei ei ei.. ei näytä hyvältä. Ehkä sinä olet sitten onnellisempi voimakastahtoisemman miehen kanssa, mutta pysy kuitenkin kaukana näistä sovinisteista vaimonhakkaajista!
ollut suhteessa tällainen koiranpentu.
Vain yhdessä suhteessa. Yleensä muualla elämässäni olen juurikin päinvastaista. Tai ehkä ns. kirkko keskellä kylää.
Kyseinen tyttö jätti minut aikanaan, mikä oli minulle aivan loistava opetus. Silloinen käyttäytymiseni johtui kovasta ihastuksesta ja juurikin tuosta "menettämisen pelosta". Kun on tuollaisessa tilanteessa kovasti ihastunut, haluaa vain säilyttää tilanteen, tai ainakin välttää aluksi ristiriitoja ja myötäillä, jotta homma ei kusisi.
Jos jostain ihmisestä oikein pitää on mielestäni tunteiden vastaista
alussa ryhtyä riitelemään ja antamaan oman tiukemman itsensä tulla.
Silloin kun ihastuu sitä tuppaa vähän pehmentymään. Maalaisjärjellä ajateltuna alun pitäisi olla pehmeä. Yleisesti ottaen vaatimukset ovat jonkinlaisessa ristiriidassa. Pitäisi samanaikaisesti vihata ja rakastaa.
Mahdoton yhtälö.
Muissa suhteissani kun en naisesta näin paljon ole pitänyt, on mennyt paremmin, koska en ole ollut niin koiranpentumainen. Yleensäkin toimivimmat suhteeni ovat olleet "ei mitään menetettävää" tai "voit lähteä kävelemään milloin haluat" - tyyppisiä. Siis periaatteessa sellaisia, joissa en naista kohtaan ole tuntenut mitään suurta tai kummempaa.
Mutta sellaisissa suhteissa ei ole päätä eikä häntää.
Sellaisista olen itse lähtenyt kävelemään.
Itse haluan naisen jota rakastaa eikä vihata. Riitelykään ei varsinaisesti kiinnosta. Riidat ja erimielisyydet ovat minulle merkki siitä, että naisen kanssa en tule olemaan pitkään, koska en pidä naisesta tarpeeksi ollakseni riittävän joustava. Yksimielisyys taas lupaa hyvää.
Viimeisin suhteeni meni taas meni metsään, koska olin liian ei-koiranpentumainen, enemmän oma itseni. Tyttö jätti minut koska olin kuulemma liian jääräpäinen/kusipäinen/joustamaton.
Mikään ei kelpaa.
Haluatte riidan, jotta suhde elää. Minä olen niitä antanut ja metsään on menty. Haluatte mukavan, kiltimmän ja vähemmän kusipäisemmän miehen. Olen antanut sitäkin ja metsään on menty.
Olen kuitenkin oppinut läksyni. Kiltti ja kohtelias ei pidä olla, se ei toimi. Herrasmies-tyyli on menneen talven lumia. Ehkä toisen maailmansodan aikaisia lumia. Toimiiko se , että olen enemmän oma itseni ja kovapäisempi, on toinen asia.
Tuoksi minua on joskus kutsuttu kun ihastuksissani olen myötäillyt pää pilvissä melkein asiasta kuin asiasta, valitaan sitten ravintolaa tai leffaa kotisohvalle niin mulle on ihan sama mikä se on kunhan toinen on vieressä ja saa pitää mielin määrin kiinni, puhuta ja pussata vaikka se tunteiden ilmaisu onkin parempaa kirjoittaessa, mutta kerron silti miltä tuntuu, liian lipevään tekstiin puhuen kuin vauvalle en ryhdy, uskottavasti ja silti sitä klisettä silmä kulmassa..=)
Mutta tosi asia on se ettei tuokaan sitä jokapäiväistä arkea tule olemaan, alkuihastusta joka vaan kestää toisilla pitempään ja siinä ajassa osa saa tarpeekseen.!!
En minäkään ottaisi mitään "miehistä" naista itselleni, kai se mieli vaan tykkää saman tyylisistä vaikka muuten voikin olla täysin erilaisia muilta osin..!!
Kai tästä tekstistäkin jo huokuu se keskitien kulkijan turvallinen tie josta pitäisi välillä poiketa ojan kautta oppien uusia asioita..!
Mikähän siinä sitten oikein on, että osa naisista viehättyy niin paljon "kusipäämäisyydestä"? Oon itsekin nainen, mutta en näe vittumaisuudessa mitään viehättävää. Oon monesti toiminut ystävieni olkapäänä kun he itkevät miestensä tekemisestä ja siitä miten heitä on kohdeltu.. On petetty, valehdeltu, jätetty riidan keskellä nainen kotiin itkemään ja lähdetty itse vieraiden naisten kanssa ryyppämään, on unohdettu lupaukset ja ärsytetty ja vittuiltu päin naamaa..
Olen kysynyt muutamilta ystäviltäni, että "miksi annat miehesi kohdella sinua näin?" "miksi et lähde tuollaisesta suhteestä?" ja sanonut että "jos ihminen oikeasti rakastaa toista hän ei tee tuollaisia asioita rakkaalleen".. jne. Itse en antaisi ikinä itseäni kohdeltavan noin ja lähtisin tuollaisesta suhteesta heti.
Olen yrittänyt kertoa ystävilleni, että he ansaitsevat ja että he voivat saada paljon paremman miehen, joka ei kohtele heitä noin. Tiedän, että naisia, parisuhdetta ja rakkautta arvostaviakin miehiä löytyy, koska itselläni on sellainen. Ystäväni eivät silti osaa jättää "kusipää"-miehiä vaan kerta toisensa jälkeen joutuvat tämän paskamaisen kohtelun uhreiksi, mutta silti aina antavat anteeksi ja rakastavat miehiään enemmän kuin mitään. Masokisteja?
Ystävänä kuitenkin tuntuu pahalta katsoa vierestä kun toinen joutuu suhteessaan aina silloin tällöin tuskaisena itkemään kun taas sattuu... Mikä niissä kusipäissä sitten on niin ihanaa, että sitä paskamaista kohtelua jaksetaan ja annetaan anteeksi??!!! Ei pysty ymmärtämään..
näköjään mennään taas! En kyllä itsekään kusipäistä pidä! mutta en liian nössyköistäkään, jotka eivät tiedä mitä haluavat tai vain 'sattuvat' aina haluamaan samaa kuin minä.. Miehellä pitää olla omaa tahtoa! tai että edes osaa/uskaltaa ehdottaa muitakin ratkaisuja kuin itseni esittämät, eikä vain ole aina myötäilemässä tai sanomassa 'ihan niinkuin sinä haluat, ennenkuin olen edes ehdottanut mitään!
Juu, tuntuu että tämä keskustelun pointti hukkui tuonne jonnekin ääripäiden välille.
Sovinistista kusipäämiestä en elämääni kaipaa, enkä todellakaan usko että se on ainoa vaihtoehto ylikiltille miehelle. Peruskiltti mies olisi se ideaali, eikä riidat ole se elämän suola joka parisuhdetta piristää, päinvastoin. Itsekin olen luonteeltani ns. peruskiltti, huomioin toisen, tykkään tehdä toiselle hyvää, pitää hyvänä, kuunnella jne. Osaan kuitenkin parisuhteessa olla myös ns. omillani. Minun ei tarvitse sovittaa ihan kaikkia tekemisiäni toisen mukaan. Uskallan tarvittaessa olla eri mieltä asioista ja ajatella välillä ihan sitä omaakin napaani :)
Kyse oli siitä, kun kiltteily menee sellaisiin äärimmäisyyksiin, että näkee ettei toinen jotenkin uskalla olla oma itsensä kun pitää miellyttää toista. Ainakaan minä en tällaista 'palvontaa' pystynyt kestämään.