Olen 26v nainen ja mieheni on 29v. Ollaan oltu tässä jo aika monta vuotta yhdessä ja lapsiakin on kaksi. Asumme maalla ja miehellä on pihassa korjaushalli jossa hän on töissä. Nykyään vain ottaa välillä päähän mieheni hitaus ja saamattomuus. Lisäksi mieheni ei pidä kännykkäänsä koskaan mukana, vaan se on keittiön pöydällä. Sitten se soi useita kertoja päivässä. Olen sanonut monta kertaa että pidä puhelin mukana, mutta aina se vain jää pöydälle. Sitten mieheni vain kysyy että miksen vastaa kun puhelin soi. No ei minua kiinnosta olla koko ajan sihteerinä, ärsyttävää. Lisäksi mieheni on koko ajan töissä tai työasioiden takia kylillä samalla jääden suusta kiinni eri ihmisten kanssa. Eikä koskaan puhelinta mukana, jos on jotain tärkeää asiaa. Ja ärsyttää kun en koskaan tiedä milloin hän tulee ja missä hän yleensä on.
Toinen juttu mikä ärsyttää on, että kaikki asiat aina siirretään "no sitten ensi viikolla" tyyliin. Olen kuukausi sitten sanonut että terassille pitäisi laittaa painekyllästetty alusta. Mies sanoi silloin että no sitten ensi viikolla, kun on asiaa kaupoille. Sitten taas ensi viikolla, ja tähänkään päivään saakka ei ole puulattiaa ilmestynyt terassille. Minä kun haluan HETI, ärsyttää tuo saamattomuus. Tekisin lattian itse, mutta kun en osaa ja se on miesten hommaa se. Myös monia muita pikkuasioita, joita tekisi mieli heti saada, lingataan aina ensi viikolle. Jos haluan kaupoille, niin mies alkaa aina nuukailemaan että menee bensaa. Siis 10 kilometrin ajomatka kaupoille!!! Sitten pitää olla jotain muuta TÄRKEÄÄ asiaa myös. Eräänkin kerran minun piti odottaa kauppaan pääsyä seuraavaan päivään, kun olisin halunnut heti mennä vaateostoksille. Mieheni veljenpoikaa piti viedä serkuille vasta huomenna, ja k-maataloudesta hakea jotain varaosia samalla. Siinä välissä minulla oli ruhtinaallinen puoli tuntia aikaa käydä kaupoilla, kunnes mieheni jo odotti kärsimättömän näköisenä autossa. Ja motkotti minulle että muut kaupassakävijät olivat nopeampia.
Lisäksi tuntuu välillä että mieheni elää kuin keski-ikäiset. Pukeutuu maalitahraisiin verkkareihin ja lenkkareihin, päällään rupuinen t-paita. Vaikka toki eihän se täällä maalla ole väliäkään, mutta voisi joskus edes skarpata, edes minun mieliksi. Toki eipä hän paljoa sohvalla loju, se on plussaa. Saanpahan tehdä rauhassa kotona asioita ja puuhiani, kun mies asettuu vasta illalla puoliyhdeksän uutisiksi olkkariin. Yleensä hän auseeraa iltapäivät kaikenlaista, työhön ja ei-työhön liittyvää, maalla kun on paljon niitä hommia. Välillä huomaan että miestä ei näy missään, ja yhtäkkiä hän tulee autolla pölyyttäen pihaan ja marssii likaisena keittiöön ihmettelemään että onko ruokaa jo. Aina ei ole, kun ei oikein tiedä milloin mies tulee ja menee, mutta pitää olla skarppina ja seurata milloin herra tulee ja pistää pata heti liedelle. Turha soittaa, kun kännykkä on pöydällä.
Välillä sitten ärsyttää kun kylän miehet tulevat katselemaan mitä mieheni puuhaa. Sitten ilta saattaa venyä hyvinkin pitkäksi, kun hallissa on pari kolme naapurin äijää, jotka pitkittävät mieheni työn tekemistä turhanpäiväisellä rupattelullaan ja uteliaisuudellaan. Joskus harvoin käskemme vanhoja kavereitamme kylään, mutta ne hetket ovat liian harvassa. Tuntuu välillä että elän yksin kotona lasten kanssa, ja laitan miehelleni vain ruokaa, odottaen milloin hän ilmestyy. No näitä luonteenpiirteitä ei kai koskaan saa muutettua, mutta tulipahan kerrottua silti. Avautuminen helpottaa oloa...
Toinen juttu mikä ärsyttää on, että kaikki asiat aina siirretään "no sitten ensi viikolla" tyyliin. Olen kuukausi sitten sanonut että terassille pitäisi laittaa painekyllästetty alusta. Mies sanoi silloin että no sitten ensi viikolla, kun on asiaa kaupoille. Sitten taas ensi viikolla, ja tähänkään päivään saakka ei ole puulattiaa ilmestynyt terassille. Minä kun haluan HETI, ärsyttää tuo saamattomuus. Tekisin lattian itse, mutta kun en osaa ja se on miesten hommaa se. Myös monia muita pikkuasioita, joita tekisi mieli heti saada, lingataan aina ensi viikolle. Jos haluan kaupoille, niin mies alkaa aina nuukailemaan että menee bensaa. Siis 10 kilometrin ajomatka kaupoille!!! Sitten pitää olla jotain muuta TÄRKEÄÄ asiaa myös. Eräänkin kerran minun piti odottaa kauppaan pääsyä seuraavaan päivään, kun olisin halunnut heti mennä vaateostoksille. Mieheni veljenpoikaa piti viedä serkuille vasta huomenna, ja k-maataloudesta hakea jotain varaosia samalla. Siinä välissä minulla oli ruhtinaallinen puoli tuntia aikaa käydä kaupoilla, kunnes mieheni jo odotti kärsimättömän näköisenä autossa. Ja motkotti minulle että muut kaupassakävijät olivat nopeampia.
Lisäksi tuntuu välillä että mieheni elää kuin keski-ikäiset. Pukeutuu maalitahraisiin verkkareihin ja lenkkareihin, päällään rupuinen t-paita. Vaikka toki eihän se täällä maalla ole väliäkään, mutta voisi joskus edes skarpata, edes minun mieliksi. Toki eipä hän paljoa sohvalla loju, se on plussaa. Saanpahan tehdä rauhassa kotona asioita ja puuhiani, kun mies asettuu vasta illalla puoliyhdeksän uutisiksi olkkariin. Yleensä hän auseeraa iltapäivät kaikenlaista, työhön ja ei-työhön liittyvää, maalla kun on paljon niitä hommia. Välillä huomaan että miestä ei näy missään, ja yhtäkkiä hän tulee autolla pölyyttäen pihaan ja marssii likaisena keittiöön ihmettelemään että onko ruokaa jo. Aina ei ole, kun ei oikein tiedä milloin mies tulee ja menee, mutta pitää olla skarppina ja seurata milloin herra tulee ja pistää pata heti liedelle. Turha soittaa, kun kännykkä on pöydällä.
Välillä sitten ärsyttää kun kylän miehet tulevat katselemaan mitä mieheni puuhaa. Sitten ilta saattaa venyä hyvinkin pitkäksi, kun hallissa on pari kolme naapurin äijää, jotka pitkittävät mieheni työn tekemistä turhanpäiväisellä rupattelullaan ja uteliaisuudellaan. Joskus harvoin käskemme vanhoja kavereitamme kylään, mutta ne hetket ovat liian harvassa. Tuntuu välillä että elän yksin kotona lasten kanssa, ja laitan miehelleni vain ruokaa, odottaen milloin hän ilmestyy. No näitä luonteenpiirteitä ei kai koskaan saa muutettua, mutta tulipahan kerrottua silti. Avautuminen helpottaa oloa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä??? Tekiskö Helsinkiin mieli huoraamaan???
Sori, nti. Pink, jos menee vähän ohi, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Sinun ongelmasi on "hidas" mies. Minulla se on nainen, jonka kanssa en luojan kiitos ole naimisissa. Emme edes asu yhdessä, vaan muutaman kilometrin päässä toisistamme. Tuskin ikinä muutammekaan yhteen, sillä ketuttaa samankaltainen hitaus ja saamattomuus. Yhdessä ollaan kituuteltu kuitenkin jo melkein neljä vuotta. Lähinnä hänen asunnossaan. Onneksi minulla kuitenkin on pakopaikkana oma yksiö, sillä hetkillä kuten tämä en kestä koko ihmistä.
Minua (31 v.) ottaa päähän se, että tyttöystäväni (25 v.) ei todellakaan jaa käsitystäni normaalista siistiydestä kodin suhteen. Meidän yhteiselossamme hänen asuntonsa siivoaminen ja siihen tarttuminen on täysin harteillani. Kerronpa esimerkin. Toukokuussa hajosi liesi. Siis se vaan hajosi, eikä ruokaa voinut enää laittaa. Päätin sitten, että nyt katson miten hän toimii, enkä ottanut ohjia. Kyseessä on vuokra-asunto, ja ainoa mitä uuden lieden eteen tarvitsi tehdä on puhelinsoitto.
Tätä puhelinsoittoa hän ei sitten voinut tehdä, sillä sitä ennen olisi pitänyt tiskata ja siivotakin. Eli siis jonkinlainen häpeä hänellä on sotkuistaan. Lattiat väärällään vaatteita, papereita, lehtiä, pölyä ja hiekkaa. Sipsipusseja sängyn alla ja karkkipapereita siellä täällä. Vaatteet on ripusteltu tuolinselkämyksille jne.
Menikin sitten osan toukokuuta, koko kesäkuu ja alun heinäkuuta kunnes hän sai sen verran aikaiseksi, että viimein siivosi. Tuolloinkin minä jouduin tiskaamaan. Siis oikeastaan siten, että viimein minulla meni hermot ja aloin tiskaamaan samalla sanoen että nyt jumalauta alat siivoamaan. Nopeastihan se pieni kämppä näytti taas ihmisasunnolta. En voi käsittää miten se on hänelle niin vaikeaa siivota ja tiskata. Nainen on häpeissään siitä, että ei uskalla edes vieraita pyytää käymään, kun kaikki on niin tajuttoman rempallaan. Siltikin hän vaan makaa sängyssä, tuijottaa telkkaria ja mussuttaa sipsejä.
Nyt hän sitten sai vähän aikaa sitten kuningasajatuksen ja päätti ottaa koiran. Iso rotukoira on tulossa parin viikon päästä luovutusikäisenä hänelle. Tähän yhteyteen sitten kävi hänen haaveensa, että nytten muutetaan isompaan asuntoon yhdessä. Arvaa huvittaako? Tiedän tasan tarkkaan, että saan piikoa sitten koiraa sekä naista ja siivota kummankin jäljet. Ehei, nyt on aika viheltää peli poikki, alkaa tuntua siltä.
Minäkin seurustelin jonkun aikaa saamattoman naisen kanssa. Kyllä hän sentään siivosi, mutta muuten asiat olivatkin miten sattuu. Laskujen maksu oli aina myöhässä. Vasta kun uhkauksia perinnästä alkoi sadella, nainen vaivautui maksuautomaatille. Sama juttu kirjaston kirjojen kanssa. Pyykkitupaakaan nainen ei saanut varattua, vaan likaiset vaatteet ja lakanat kasautuivat kylppärin nurkkaan valtavaksi röykkiöksi. Nainen osti mieluummin uusia vaatteita kuin varasi pyykkitupaa että olisi saanut likaiset pestyä. Puhelinsoitot eri virastoihin tai terveyskeskukseen olivat aivan mahdoton urakka ja jos nainen sai viikkojen jahkailun jälkeen viimein varattua ajan, hän ei yleensä jaksanut tai viitsinyt mennä paikalle. Tapaamisista nainen oli aina vähintään puoli tuntia myöhässä jne...
Hyvinkin tuttua tuo sinun tekstisi. Varsinkin likaisten vaatteiden röykkiöt ja uusien osto niiden tilalle. Ja laskujen maksamatta jättäminen! Mikä siinä on, että ei voi hoitaa asioita, vaikka on rahaa ja läppäri siinä ihan käsien ulottuvilla? Kirjastoon ei muuten edes taida olla asiaa tätä nykyä, lienee saldo sen verran pakkasen puolella.
On niitä varmaan uusavuttomia ja saamattomia miehiäkin, mutta itse näin miehenä näen asian siten, että vielä enemmän kummastuttaa tämä naisen käytös. Roolit ovat ikäänkuin päinvastoin, miten stereotypisesti ajatellaan. Tasa-arvossahan tässä eletään, eli kummankin pitäisi ottaa vastuuta, mut kun ei niin ei. Rooleista ja sukupuolesta viis, kyllähän asia on siten, että tämä taitaa olla ihan oma ihmistyyppinsä.
En nyt tiedä katsellako tässä vielä jonkin aikaa tätä menoa. Tuskinpa se miksikään muuttuu. Pahenee vaan, kun koira tulee.
Kait se on jonkin moinen "kasvatuksellinen" asia tuo, - en minä nyt kerkeä, teen huomenna tai ensiviikolla -.
Ja suoraan sanottuna se tarkoittaa sitä, että sitä EI KOSKAAN tehdä. Varmasti johtuu siitä, kun häneltä on pyydetty jotain, niin hän siirtää asian tekemistä ja lopulta on jättänyt sen kokonaan tekemättä. Ja sitten joku "muu" (vaimo) tekee homman hänen puolestaan.
Ei muuten tällaistä kommenttia tähän kirjoittaisi, mutta olen huomannut tämänkaltaista "vetkuttelua" omissa lapsissani. Anoppini aina sanoo - ahkeralla äidillä on laiskat lapset -.
Kyllä sinä sen terassin osaat tehdä itsekin. Ihan varmasti. Siis tutkit tarkaan miten se laudoitus on tehty nyt ja vaan kopioit koko jutun. Lasket paljonko tarvitset lautaa ja siitä vaan puutavarakauppaan. Ota varmuudeksi ylimääräistäkin.
Tästäkös ukkosi hämmästyy. Samalla viestität hänelle, että et tarvitse koko äijää mihinkään, koska olet osaava ja pystyvä nainen. Luulisi tuollaisen korjaushallimiehen itsetuntoa vähän kaivavan, jos kerran eukko joutuu tekemään nämä "miesten työt".
Tsemppiä vaan ja vasara sekä saha kauniiseen käteen.
-tilaat sen terassin lattian kalleimmalta rakennusliikkeeltä paikkakunnaltanne.
-et anna puoleen vuoteen piparia ukolle.
-ja ruokaa teet niin vähän että se riittää vain sinulle ja lapsille, ukko tekee itse.
johan on kumma jos ei juntti tajua....
t:etelän ukko.
Pitää laittaa kortta kekoon.Joo oli minullakin hidas mies perheen asioissa.Muille kyllä teki,mutta ei meille,vaikka olisin maksanut tarvikkeet ja hänelle palkankin.
Kaikki oli kesken omakotitalossa.Mies oli vielä ammatiltaan RAKENNUSMESTARI.
Listas sai viimeiset laitettua vasta,kun oli avioero jo ovella,että akka ei niistä enää vinoile..
toinen WC pönttö oli parvekkeella 12-vuotta..siis 12.
Jätti jälkeensä ainoastaan jätekuormia.Öljyä ja roskia.kaksi kuukautta siivosin hänen jäkiään ja raahasin tavaroita kaatopaikalle.Maksoin laskuja,kun kaikkea ei voinut ilmaiseksi sinnekään viedä.Muistaakseni 800 mk.
Avioeron jälkeisenä kesänä remontoin mitä pystyin.Eli paneloin varaston ja maalasin seiniä ja ovia.Lattioita.
Hienoa ei ole vieläkään,mutta siistiä kuitenkin.
Kyllä olen ihmetellyt,miten sitä kehdataan tavallaan"kiduttaa" toista.
Itse tein kaikki ns naisille kuuluvat työt.leikkasin mm. nurmikon,kolasin pihan ja kannoin puut.Kävin töissä n9 tuntia päivässä:hoidon lapset siihen.Olisin olettanut,että hän olisi myös hoitanut leiviskänsä,mutta ei.
No joo sellaista on elämä.Mutta olenpahan naisena oppinut paljon ns,miesten töistä,jos niin voi enää puhua.kaikista eniten loukkasi ehkä toisen hyväksi käyttö,kun ei oikein tuo avioelämä tuntunut maistuvan hänelle.
Mutta erohan siitä tuli.Tänä kesänä alkoi parvekkeen laudat tipahteleen päälle.ai ukko oli unohtanut kokonaan laittaa niihin nauloja.
No vasara käteen ja naulaamaan.Samalla naulasin lattian,jossa ei myöskään oltu naulattu lautoja kiinni.Oli raskasta,mutta niin vain sain tehtyä ja kohta maalaan sen uudelleen.
en odota enää,että joku muu tekee yritän itse.
"Pitäisikö pyytää isä tekemään sitä terassia".
Tuo lause on kuin punainen vaate tee se itse miehelle.
Voi hyvänen aika teitä naisia!
Miksi ette anna miesten olla miehiä? Kaikki pitäisi mennä juuri niin kuin te haluatte ja ne miesten omat ominaiset jutut pitäisi jättää ja heistä tulla teidän orjia ja puppelipoikia.
Munkin mies on just tuollainan ja monet muutkin miehet joita tunnen, nää maaseudun miehet on aina olleet tuollaisia ja minä ainakin sallin sen heille.
Olenpa itsekin monesti siellä hallissa turinoimassa miesten kanssa.
Antakaa nyt vähän löysiä kontrollifriikit.
olemaan suvaitsevainen myös toiseen suuntaan. olet se perusnalkuttaja-akka, johön äijällä palaa käämi ennenpitkää.
et kinaamalla saa parannusta aikaan. koita muita keinoja ja muista huomioida hänet ihan kiltillä tavalla. kai tiesit mihin ryhdyit kun hänen kanssaan olemaan?
ja voit itsekin tehdä asioita etkä vain komentaa miestäsi tekemään. tai tehkää edes yhdessä. ei ole naiselle paha asia opetella miesten asioita!
elämä maalla on tuollaista. paitsi että kaupunkilaisakat eivät siellä tule tuollaisella asenteella toimeen.
terveisin nainen!