Missä vaiheessa tuttavuutta/seurustelua on aiheellista ja reilua kertoa miehelle, ettei pysty saamaan lasta?
Loukkaannuin vakavasti liikenneonnettomuudessa parisen vuotta sitten. Elämä pysähtyi hetkessä. Kaikki oli epävarmaa; miten selviän taloudellisesti, toivunko koskaan työkuntoon jne? Aikaa kului ja kuin ihmeen kaupalla asiat selvisivät ja nyt olen toipunut fyysisesti ennalleni.
Mutta onnettomuuden yhteydessä kuukautiset jäivät pois, ilmeisesti ankaran stressin ja/tai lääkityksen seurauksena. Tutkimuksista ja hormonihoidoista huolimatta ovat pysyneetkin poissa. Tämän takia olen nyt vältellyt kaikkia vähänkään läheisempää suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen ja tuntenut alemmuudentunnetta naisena. Lähestulkoon kaikki miehethän haluavat ennemmin tai myöhemmin biologisen lapsen. En halua huiputtaa tai johtaa harhaan ketään. Ulkoisesti näytän hyvinkin terveeltä ja hedelmälliseltä.
Itse olen lapsettomuuteni parin vuoden "suruajan" jälkeen hyväksynyt. Työskentelen hoiva-alalla, joten hellimisen ja huolehtimisen tarpeeni tulevat jo näin täytetyksi. Kunnollisen parisuhteen kuitenkin haluaisin, jos löytyisi miestä, joka ei välttämättä lasta halua. Toistaiseksi olen päättänyt "säästää" hyvät miehet niille naisille, jotka lapsia pysyvät saamaan. Lapsen synnyttäminen rakastamalleen miehelle on minusta parasta, mitä nainen voi tarjota.
Loukkaannuin vakavasti liikenneonnettomuudessa parisen vuotta sitten. Elämä pysähtyi hetkessä. Kaikki oli epävarmaa; miten selviän taloudellisesti, toivunko koskaan työkuntoon jne? Aikaa kului ja kuin ihmeen kaupalla asiat selvisivät ja nyt olen toipunut fyysisesti ennalleni.
Mutta onnettomuuden yhteydessä kuukautiset jäivät pois, ilmeisesti ankaran stressin ja/tai lääkityksen seurauksena. Tutkimuksista ja hormonihoidoista huolimatta ovat pysyneetkin poissa. Tämän takia olen nyt vältellyt kaikkia vähänkään läheisempää suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen ja tuntenut alemmuudentunnetta naisena. Lähestulkoon kaikki miehethän haluavat ennemmin tai myöhemmin biologisen lapsen. En halua huiputtaa tai johtaa harhaan ketään. Ulkoisesti näytän hyvinkin terveeltä ja hedelmälliseltä.
Itse olen lapsettomuuteni parin vuoden "suruajan" jälkeen hyväksynyt. Työskentelen hoiva-alalla, joten hellimisen ja huolehtimisen tarpeeni tulevat jo näin täytetyksi. Kunnollisen parisuhteen kuitenkin haluaisin, jos löytyisi miestä, joka ei välttämättä lasta halua. Toistaiseksi olen päättänyt "säästää" hyvät miehet niille naisille, jotka lapsia pysyvät saamaan. Lapsen synnyttäminen rakastamalleen miehelle on minusta parasta, mitä nainen voi tarjota.
Vastaukset 18
Vanhimmat
ollakaan? ei tarvita ehkäisyä!
Mutta toisin kävi. Olen tällä hetkellä liitossa rakastamani naisen kanssa ja haluaisin lapsen. Seurustelun alussa ajattelin että onnenpotku ettei tarvitse ehkäisyn kanssa leikkiä tai pelätä vahinkolaukauksia. Minua ei asia edelleenkään niin paljoa haittaisi, mutta kun naiseni suree välillä sitä, eikä haluaisi nähdä muiden onnea. Tämä heikentää sosiaalista elämää, koska ystäväni saavat lapsia. Itse tilanne ei lapsellisten kanssa ole vaikea, mutta aina illan jälkeen naiseni itkee ja suree ettei voi sitä onnea koskaan itse kokea.
Lapsettomuus ei haittaisi minua, jos naiseni ei ottaisi sitä niin raskaasti. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että tämä suru saa minut ajattelemaan että minun pitäisi katkaista suhde ja ottaa nainen joka voisi saada lapsia, vaikka rakastankin vaimoani yli kaiken. Kuitenkin jotain puuttuu jota vaimo ei anna minulle. En tarkoita lasta, vaan sitä ettei hän suostu päästämään irti surustaan ja käymään sitä läpi, ja hyväksymään sitä että me olemme tällainen pari joka ei saa lasta, mutta että muut saavat ja meidän tulisi olla iloisia heidän puolestaan aidosti.
Ihan oikeasti olisin halukas saamaan lapsia, mutta samalla myös hyväksymään sen etten niitä saisi, mutta tällä hetkellä joudun myötäelämään sitä vaimoni surua. En tiedä mitä tässä keksisi, kun ei mitään voi itse tehdä.
Täytyykö sen lapsen välttämättä olla "oma"? Ja miksi?
Maailmassa on niin paljon jo olemassa olevia lapsia, joilla ei ole vanhempia tai ketään joka välittää, niin miksi ei voisi edes ajatella että ottaisi adoptiolapsen? Kun ottaa jonkun toisen ihmisen elämän vapaaehtoisesti vastuulleen, siitä tulee ajan kanssa varmasti yhtä tärkeä henkilö perheensä muille jäsenille, kuin jos hän olisi biologisesti hankittu oma lapsi.
itsetunto ihmisillä on. Oma pentuko tekisi autuaaksi? Itsepähän kärsitte ahdasmielisyydestänne.
Minulta löydettiin pari vuotta sitten PCO (munasarjojen monirakkulaisuus), joka on yleisin yksittäinen syy lapsettomuuteen ja vaikeuksiin raskaaksitulemisessa.
Kokonaan mahdotonta lapsen saamisen ei minulle pitäisi olla, kaikki osaset ovat paikoillaan jne, mutta hedelmöityshoitoihin joutunen joka tapauksessa turvautumaan. Myös minua on mietityttänyt se, miten miehet asiaan suhtautuvat.
Onko sellainen nainen miesten mielestä nainen ollenkaan, joka ei pamahdakaan paksuksi heti kun pillerit jättää pois? Ja jos tosiaan jonkun ihanan miehen tapaisin, missä vaiheessa tällaisesta asiasta toisaalta uskaltaa kertoa ja toisaalta pitäisi kertoa?
Lisäksi minua kieltämättä huolettaa aika lailla perustuslakivaliokunnan versio uudeksi hedelmöityshoitolaiksi. Se kun läpi mennessään sinetöisi niin minun kuin monen muunkin äitiyttä kaipaavan sinkkunaisen kohtalon ja tuomitsisi meidät ikuisesti lapsettomiksi.
Mulle voisit kertoa ton vaikka heti ensimmäiseksi,enkä todellakaan lähtis karkuun.Päinvastoin kiinnostusin enempi sinusta,koska en kokisi tuota minään ongelmana ja tää ei ole provo !
Omalta kohdaltani voin kertoa etten ole kovinkaan kiinnostunut hankkimaan omia lapsia ja sellainen nainen joka ei ole heti kärttämässä muksuja miehen tavattuaan on mielestäni kiinnostava.
Tietenkin naiselle joka todella haluaa lapsia,niin asia voi olla vaikea,mutta ainahan voi adobtoida.
Niin monet naiset etsivät miestä 30.n iässä vain siksi koska biologinenkello tikittää ja tälläiset naiset meikäläinen kiertää kaukaa...seurauksena tästä vain on että taidan jäädä ikisinkuksi,koska oman jälkikasvun hankkiminen ei kiinnosta yhtään !
Tasan ei käy onnenlahjat,mutta minulle tuo ongelmasi ei olisi mikään järkytys,vaan päin vastoin.
Tärkeintä lienee se miten itse asian koet,onko se kirous vai lopulta siunaus ?
Itse en ole koskaan tuntenut vauvakuumetta, päinvastoin. Jostain syystä tapaan aina miehiä, jotka ihastuvat huolehtivaan olemukseeni ja muutenkin työskentelen hoitoalalla niin olettavat ilman muuta, että haluan lisääntyä. Tästä on todella muodostumassa ongelma, koska epäilen etten koskaan tule haluamaan lapsia ja mistä löydän samoin ajattelevan miehen!? Aina saa kuulla, että naiset ne lapsia haluu ja suunnilleen pakottavat miehen isukiksi, mutta entäs päinvastoin?
selvästi paras vaihtoehto on sellainen mies jolla on jo entuudestaan lapsia. Yleensä ne ei enää halua lisää lapsia ja niille se sopii hyvin.
Moni jolla ei ole lapsia voi sanoa nyt ettei ne haluakaan lapsia, myöhemmin mieli voi taas muuttua ja haluaakin tai toisinpäin. Vähän hankala tilanne tuo sun kannalta pitkän päälle.
Nykyään suhteissa kai seksi alkaa hyvinkin nopeasti ja siinä jutustelussa kai sivutaan ehkäisyä ja sitten nainen kertoo että ehkäisyä ei tarvita ollenkaan, koska.......?
Useimmat mun tuntemat miehet stressaa sitä kun leidi haluaa niin pian lapsia... Jos lapsettoman naisen kanssa itse seurustelisin, tuskin homma siihen kaatuisi jos muuten synkkaa. En ole erityisen lapsirakas ja voisi sitten ainakin elää "erilaisen elämän" - panostaa suhteeseen paljon kun ei tarvi panostaa lapsiin. Ei kuulosta lainkaan huonolta =)
Pieni vinkki että kun kerrot sen niin kantsii antaa kundin kelata hetki, ei se ensireaktio välttämättä kerro vielä kaikkea.
miehiä, jotka eivät halua koskaan lasta. Naisethan niitä lapsia yleensä aina vouhkaavat. Teet vain tilanteesi selväksi siinä vaiheessa viimeistään, kun suhde muuttuu vakavaksi.
"Lapsen synnyttäminen rakastamalleen miehelle on minusta parasta, mitä nainen voi tarjota"
Luovu moisesta vanhakantaisesta ja masokistisesta asenteesta ja muista, että olet arvokas omana itsenäsi, sellaisena kuin olet juuri nyt. Nainen on ihminen, ei synnyttämiseen valjastettava orja. Ei lapsettomuudessa ole mitään hävettävää.
Lopeta tuollainen itsesi halveksunta, sä olet ihana nainen ja hyvä tuleva vaimo kenelle tahansa, vaikket biologisia lapsia saisikaan!! Ja äitiyskin on mahdollista..
Mun mielestä kertoa pitää heti kun suhde muuttuu vakavaksi, ja asia tulee luonnostaan esille kun aletaan miettiä tulevaisuutta yhdessä. Onhan miehellä kuitenkin oikeus tietää asiasta.
En usko et suurimmalle osalle miehistä olisi kuitenkaan suuri ongelma lapsettomuus. Ja voihan syitä olla muutenkin monia tai miehessäkin, ikinä kun ei voi tietää kuka saa ja kuka ei..
Tärkeintä on kuitenkin se rakkaus ja yhdessä olo. Lapset tulevat siihen omina yksilöinään, ei kenenkään statusta pönkittämään tai siksi et kuuluvat avioliittoon. Ja adoptio tai sijaisvanhemmuuskin ovat hyviä vaihtoehtoja, ja kun tietää jo ettei omaa tule saamaan, voi prosessin käynnistää nopeammin.
Nauti naiseudestasi ja bongaa itsellesi se unelmiesi mies!!
ps. jos hän ei sua hyväksy sellaisenaan, ei ole unelmiesi mies ;)
Rehellisyys kannattaa. Kyllä.
Turha sitä on salailla, kun asia kuitenkin tulee ilmi. Ei sitä tietenkään heti ensitapaamisella kannata mainostaa, mutta aika nopeasti kuitenkin kannattaa kertoa.
Siis miksi pitäisi kertoa nopeasti? Ettei miehen tarvitse "tuhlata" aikaa naiseen, joka ei saa lapsia? Itse olen samassa tilanteessa, en voi saada omia lapsia, mutta se kuuluu mielestäni vain minulle niin kauan kuin vain seurustellaan. Kuka hullu nyt muutamien tapaamisten jälkeen ajattelee jo yhteisiä lapsia! Asiasta on tietenkin kerrottava, jos suhde alkaa etenemään vakavampaan suuntaan, puhutaan naimisiinmenosta tai perheenperustamisesta jne. Olen tietysti tavannut miehiä, jotka jo alussa alkavat puhua kuinka haluavat perheen ja lapsia. Näille olenkin heti sanonut, etten lapsia aio hankkia.
Älä nyt vaan tee samaa virhettä kuin minä! Sain jo nuorena kuulla etten saa biologisia lapsia ja tämä aiheutti sen, etten uskaltanut koskaan edetä suhteessa pidemmälle samanikäisten lapsettomien miesten kanssa vaan lopulta aina ajauduin seurustelemaan itseäni huomattavasti vanhempien eronneiden miesten kanssa, joilla jo oli lapsia. Nyt olen jo lähes 40 v. ja kyllä kaduttaa, että vuosia sitten jätin elämäni miehen, koska en uskaltanut kertoa "vammastani". Elämässä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Miten voit olla varma, että mies edes saa lapsia tai välttämättä haluaisi omia? Voin vain neuvoa olemaan rohkea ja unohtamaan lapsettomuutesi. Kerrot sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi.
Uskon, että miehelle on lapsettomuus helpompi hyväksyä kuin naiselle. En voi kylläkään tietää mikä osuus lapsettomuudella oli meillä suhteen päättymiseen, tulin kuitenkin sanoneeksi haluavani lapsia ja paljastui sitten ettei niitä ainakaan kovin helposti tule..
Tosiaankin, jos asia kovasti vaivaa, voihan lapsen adoptoida. Tai kun sinulla ei vielä ole miestäkään, etsi mies, jolla on jo lapsia..
Olkaa nyt perkele aikuiset ihmiset aikuisia. Pennut eivät ole tämän maailman ihanuuden täyttymys, ei todellakaan.