on tää niin tätä. varattuun avoliitossa asuvaan mieheen rakastunut, suhdetta kestänyt puoli vuotta nyt. taukoa pidettii pari kuukautta, mitä nyt sähköpostia ja puheluita oli siinä välissä. miehen piti pistää peli poikki ja miettiä mitä haluaa elämältään eli tehdä jonkinlainen valinta. noh, nyt tavattiin ja homma jatkui siitä mihin oli jäänyt. oli aivan ihanaa taas yhdessä. tiedän että tämä ei varmastikaan tästä muutu miksikään, ei hän eroa avopuolisostaan, vaikka onkin myöntänyt ettei rakasta häntä. haluaisin tavallaan lopettaa suhteen, mutta en pysty, tunteet on niin vahvat häntä kohtaan.-kunpa tapaisin vapaan miehen joka veisi ne jalat alta, siinä tapauksessa suhdwe varattuun päättyisi.. onko kohtalotovereita?
ikuinen kakkonen
killi
303029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sama juttu. Mies nykyisin varattu. Kivaa yhdessä, ihanaa... Hän haluaa jatkaa ikuisesti, minä toivon voimia lopettaa. En voi aloittaa oikeaa suhdetta ennen kuin pääsen henkisesti ja fyysiseti hänestä eroon. Helpommin sanottu kuin tehty. Haluan häntä, kaipaan lähelle, pelkkä hymy saa polvet notkahtamaan. taidanpa rakastaakin häntä vaikka en sitä ole ikinä hänelle sanonut. Mistäpä löytyy se voima lopettaa? Ja hän ei ole ikinä minulle avovaimoaan moittinut, joten en halua myöskään häntä käräyttää, koska varmaankin, kaikesta huolimatta, vaimoke on hänelle rakas ja tärkeä. Siispä taistelu on käytävä yksin, löydettävä se voima...
eipä "minunkaan" mies ole koskaan avokkiaan mulle haukkunut... mutta rivien välistä on ollut luettavissa että avokki kattoo liikaa tvtä iltaisin.. pakkohan siinä suhteessa jotain mätää olla kun pitää pettää.. minun kanssa kuulema on niin ihanaa..
enpä tiedä mistä voimia lopettamiseen. :(
pitäisko meidän olla rehellisiä ja sanoa miehille että "mä rakastan sua" ? ainakin sitten he huomaisivat kuinka tosissaan ollaan ja tekisivät sitten vihdoinki jonkun päätöksen,. oli se sitten avokin jättämien tai ei, niin parempi kuin tämä roikkuminen epävarmuudessa?
sen miehen alapäässä, jossa myös hänen aivonsa sijaitsevat! Ja ei pidä lukea niitä rivien välejä, ne kun kuulee aina juuri niin kuin itse haluaa. Miten uskoa pettävän miehen puheisiin muutenkaan?
En tiedä, pitäisikö sanoa, että rakastaa.. Minä luulen ettei "mieheni" ole valmis kuulemaan sitä, tai siis ettei hän halua puhua tunteista, koska kuitenkin yrittää ihmissuhdetta avokkinsa kanssa. Toisaalta, meidän suhde on kestänyt jo monta vuotta, joten asia lienee hänellekin selvä, kai se pelkkä himo olisi jo puolin ja toisin laantunut. Suhteen alussa meidän elämän tilanteet olivat vaan niin erilaiset ( hän sinkku ja minä uusioneiti, hän "maailmanmatkaaja" ja minä äiti ), että tulin minä sanoneeksi, että tästä ei sitten ikinä voi tulla seksisuhdetta kummempaa ja muusta ei edes kannata puhua. En silloin kuvitellut huuman jatkuvan enkä irottautumisen olevan niin vaikeaa. No niin makaa kuin petaa. Ehkä pitäisikin sanoa, mitä tuntee. Jos siitä pelästyy, niin ehkä saisi tämän asian jotenkin järjestykseen.
Ei kaikki kakkoset ole pahoja, eikä ylpeitä. Ehkä ne voimat asian ratkaisuun löytyy jostakin, koska eihän se elämä näinkään mitään loistokasta ole. Olet oikeassa kun sanot, että jos tulisikin joku vapaa mies, joka veisi jalat alta.. Sitä minäkin toivon. :)
Niin olen sanonut rakastavani ja haluavani hänet omakseni...mut ei se siitä miksikään muuttunut, jo kohta viisi vuotta, välillä taukoa pari vuottakin, kun tosiaan löytyisi joku, joka veisi jalat alta ja saisi unohtamaan...haluaisin jo luovuttaa ja päästää irti....
Miten te naiset tuhlaatte elämäänne varattuihin miehiin?!?!?!
Se on Tidella harva mies kun lopettaa suhteensa varsinkaan jonkun kakkosen takia joka kuitenkin roikkuu hänessä vaikka on varattu. :)
En kuvittele hänen jättävän nykyistään, en haaveile ilmoittavani ykköselle enkä aiheuttavan tahallani tuskaa. En vaan ole saanut tarpeeksi voimaa lopettaakseni. Kuten muutkin kakkoset tässä keskustelussa, en nauti tilanteesta ja haluan siihen muutoksen, haluan siitä ulos. Ja se voima on jostain ammennettava. Toisena päivänä sitä on vahva ja varma, että pystyy, mutta kun mies viestii, se voima vastustaa kiusausta loppuu..
Niin se on, se on vaan vaikeaa...tänään en ole ainakaan vahva sanomaan hyvästejä...mutta ehkä huomenna. Liian paljon kaikkea yhteistä ja todella suuria tunteita ja rankkoja päätöksiä tullut koettua...
Olin myös n.vuoden verran kakkonen. Itse olen vapaa, hän oli varattu. Rakastuin mielettömästi häneen ja myös hän minuun, meillä oli aivan upeaa yhdessä mutta...en olisi halunnut lopettaa suhdetta ja olisin hänet halunnut omakseni ja kosinkin jopa häntä, ja aivan tosissani. Sitten suhde loppui yllättäen ja tämä mies teki ratkaisun ja ei jaksanut enää kaksoiselämää eli valitsi vaimonsa eikä tullut enää luokseni. On ollut aivan kauhean surullista ja ikävää, välillä tuntuu siltä että ikävään pakahtuu,oikein rinnasta repii ja raastaa kun ei enää nähdä. Olkaa te kakkoset onnellisia jos voitte itse olla päättämässä lopettaako suhde vai ei! Minulle kävi näin ikävästi, eli itse olisin jatkanut mutta hän lopetti suhteen. Tämän vaikean (vaikkakin niin ihanan!) suhteen jälkeen, en aio enää varattuun kajota!
seuraavan kerran kun mies tulee hakemaan sitä hellyyttä ja läheisyyttä, pistäkääpä se ensin siivoamaan pöytä, keräämään lattialta lasten lelut, imuroimaan, ja peskää tekin pyykkiä, kuorikaa pottuja yms. muuta arksita touhua!
Mitä nämä mies rukat joutuvat kotonakin tekemään ;)
voipi ääni muuttua kellossa ja se vaimokin tuntua hauskalta.
Kerrankin joku osuva huumoripitoinen kommentti :D.
Joo, vaikka se kakkonen olenkin, niin voisihan tuotakin konstia kokeilla... Joko ratkeaisi tämä tilanne sillä, tai saisi kämpän joutuisammin kuntoon.
Siivoamaan en taida laittaa, se ei ole miehen vahvin puoli. Mies on tehnyt minulle lattiarempan, huolehtii renkaiden vaihdot sekä muut autoon liittyvät jutut ja laittaa täällä ollessaan ruoat. Joten on jonkinsortin kotiorjana täälläkin :)
Pidemmissä "kakkossuhteissa" varmasti se arkikin jollain tavalla tulee mukaan. Jos vuosia tapailee jotain ihmistä, niin väkisinkin siinä on mukana muutakin kuin sitä ikuista onnea ja ihmeellisyyttä.
Näin meillä tapahtuukin. Mitä siinä on ihmeellistä? En edes käske, mies tekee ihan omasta tahdostaan noita juttuja, koska viettää luonani niin paljon aikaa. Aika lapsellista ajatella, että tässä asiassa olisi kyse siitä, että miesreppana "joutuu" tekemään kotitöitä kotona ja pakenisi sitä todellisuutta kakkosnaisen luo. Parisuhteessa on kyse hiukan muustakin kuin kotitöistä - jos et tiennyt.
Haloo... olet murtunut kun puolen vuoden jälkeen ei tapahdu mitään? Jos oikeasti olet rakastunut varattuun perheelliseen mieheen niin voin kokemuksesta sanoa et 5-8 vuotta on realistinen kakkosen odottamisaika.. Jos suhde vielä tällöin jatkuu niin voit olla varma et mies todella haluaa sinut rakkauden tähden etkä ole hänelle mikään 'pikapano'.
Kohta 4 v.. Joskus "ainoa" joskus kakkonen, vaan ei kuitenkaan ykkönen, mutta seuraavat lauseet sopinevat kaikille osapuolille
"joskus on niin väsynyt,
ja kyllästynyt,
ihmettelee vaan, miks ei ole lähtenyt,
ja joskus riittää se,
että tulet lähelle,
ja huomaan, kuinka tärkeä,
olet minulle"
-tero vaaran sanoja-
Voimia ja pitkää pinnaa kaikille
venata enää kun tavattiin jo vuonna 1991... mut ei oltu yhteyksissä neljääntoista vuoteen...
sama aika, puoli vuotta. Mutta alusta tehtiin selväksi, että meille riittää salasuhde, muuta ei haeta. Ihanaa kun voi elää itsenäisesti, toisesta riippumatta omaa elämäänsä. Kun tavataan se on yhtä juhlaa ;-). Eli elä omaa elämääsi, mies on vain sivujuonne siinä, ei se päätarkoitus. Siten kestät raastavat tunteesi.
Puoli vuotta ei ole vielä aika eikä mikään. Itse olen ollut tässä tilanteessa jo yli vuoden. Oli epärealistista alkaa miettiä näitä asioita jo puolen vuoden jälkeen. Mutta ennemmin tai myöhemmin miehelle on tultava tilinteon hetki. Jos se ei muuten tule, niin sinä laitat hänet valinnan eteen. Omasta sietokyvystäsi riippuu kuinka kauan vielä jaksat tätä.
kiitos vinkistä- yritän olla kärsivällinen. eiköhän se vuoden takaraja päätöksen odotteluun olisi hyvä. onneksi mulla on harrastuksia , ystäviä ja työ, joten aikaa ei jää liikaa pohtimaan tätä suhdetta.. vaikeetahan se on, kun se on niin upee mies kaikinpuolin, mutta jospa se odotus sitten palkitaan. ja jos ei, niin ei voi mitään..
Koeta vaan jaksaa ja suunnata mielenkiintoasi muihinkin asioihin, siis harrastuksiin jne. Mä olen ollut jo kohta 4v suhteessa, ensin ihan vaan seksi sellaisessa ja nyt sitten kun hän seurustelee, niin se kakkonen ( ja seksistähän tässä edelleen on kyse ).. Ja odoten sitä voimaa lopettaa tän.. :)
Ystävä oli 10 vuotta tuollaisessa suhteessa, sitten mies ilmoitti kännykällä että kannattaa lopettaa touhuilu.
Joo sitä odotan. On kuule niin monta kertaa "lopetettu", ja mies aina "palannut", eli koskaan en oo ruinannut palaamaan. Olisihan sekin jotain, jos sitten oikeesti loppuis. ;)
En panis pahakseni. Nyt joku sanoo, että lopeta sinä. Joo lopettaisin jos pystyisin...
jossa mies ollu kakkosen kans yli 10vuotta ja lopulta valitsee vaimonsa eli en usko siihen et mitä pitempään sitä varmempaa.
Itsensä kiduttamistahan tämä on selvästi kun se jatkuu ja jatkuu.
onhän näitä tapauksia. Mun tapauksessa mies on avoliitossa, ei edes kihloissa, eikä yhteisiä lapsia. avon kanssa olleet 4v yhdessä. jos mies olisi naimisissa, en olisi suhteeseen ehkä alkanutkaan. paha sanoa, koska tunnemme toisemme jo 15 vuoden takaa. meillä on siis paljon yhteistä ja ystävyys pohjana. mutta sitä en tiedä , miksi avosta eroaminen on niin vaikeaa, jos ei edes rakasta häntä .velollisuudentunto ja yhdessä ostettu asuntoko siinä niin paljon painaa ja ettei uskalla satuttaa avoa ottamalla ero.
Minulla on suhde mieheen, joka on naimisissa, on lapsia, on avuton kotiäitivaimo elätettävänä, on asuntolainaa. Siihen nähden sinulla on hyvä tilanne. On jopa huomattavan todennäköistä, että mies voi erota, kun käytännön asioiden järjestäminen on paljon yksinkertaisempaa. Minkäikäisiä olette? Jos alle 30 niin aina parempi. Itselläni ikää jo yli sen eikä tässä iässä enää ihan vähästä lähdetä jonkin ihastuksen perään. Silti epäilijöille tiedoksi, että mies laittoi juuri eron vireille. Rakkaus, jos se on todellista, voittaa kaiken.
haluan uskoa ja luottaa siihen,että jos meidät on tarkoitettu yhteen, se myös tapahtuu.. meillä on niin hyvä olla yhdessä.
olen kohta 33, mies 43. kaikkea hyvää sinullekin!!
Kuulostaa todella tutulta. Yksi parhaista ystävistäni on minulle se ainoa tällä hetkellä. Joskus nuorena jotain pientä säpinää oli, mutta sovimme tuolloin että täydellistä ystävyyttä ei pilata. Meni vuosia välissä, jopa neljä vuotta niin että emme nähneet/kuulleet ollenkaan. Tai sitten "pakollinen" puhelu/vuosi. Tiet vain erosivat kun paikkakunnat muuttuivat. Menin naimisiin, sain lapsia. Erosin, ja otin jostain käsittämättömästä syystä häneen yhteyttä. Hän oli kuulemma etsinyt minua, onnistumatta siinä. Siitä se lähti. Vuoden päivät on mennyt. Välillä tämä on todella rankkaa. Välillä taivas. Tiedän että hän rakastaa, on aina tuntenut näin minua kohtaan. Mutta joku asia tekee tästä vaikeaa. Uskalluksen puute? Hyppy tuntemattomaan, koko paletti kerralla uusiksi. Hänellä ei ole lapsia, on avoliitossa mutta ei ole onnellinen. Välimatkaa on satoja kilometrejä. Silti näemme usein. Rakastan mutta haluaisin tietyllä tavalla tilanteesta pois. Jotain valintoja molemmilta. Haluaisin kuitenkin sen tavallisen ja normaalin suhteen. En tiedä muuta kun sen että rakastan.
oletteko puhuneet yhteenmuuttamisesta? mä en tajua, miksi se on mun tapauksessa niin vaikeaa miehelle lähteä.- hän on sanonut,että tietää minun olevan hänelle hyväksi, mutta ei vain pysty eikä ilmeisesti uskalla. olen hänen sielunkumppani ja ties mitä. minäkin jostain käsittämättömästä syystä 14-vuoden jälkeen sain päähäni etsiä hänen numeronsa ja siitä se lähti,. meidän oli yhtä helppoa jutella asioista kuin silloin vuosia vuosia sitten. jatkaa siihen mistä jäätiin. mies oli myös aina silloin tällöin ajatellut minua, muttei koskaa tullut ottaaneeksi siitä selvää. oli todella iloinen kun sen sitten tein. ystävyys muuttui enemmän kuin ystävyydeksi pikkuhiljaa. aion tunnustaa hänelle rakkauteni seuraavalla tapaamisella, saa nähdä miten hän reagoi. enempää kuin vuotta en aio häntä odotella, siinä ajassa hänen täytyisi osata tehdä ratkaisu. puoli vuotta aion siis odottaa vielä...
Mutta emme yhteenmuuttamisesta. Hänellä ei ole lapsia, minulle on. Aikomoinen hyppäys olisi hänen osaltaan. Olen myös hänen nykyistä puolisoa melkein 10v vanhempi. Kuka vaihtaisi vanhempaan ja vieläpä yksinhuoltajaan? Tulee aina välillä mieleen että kaikki on aivan turhaa. Siltikään en halua hänestä luopua, samaa hän sanoo, ettei halua minusta luopua. Kuitenkaan kaikkea ei voi saada. Kerran on minusta luopunut yhteisestä päätöksestä, kolmatta kertaa ei tule. Tämä kerta saa ratkaista kaiken. Toisaalta vain toivoisin että elämään kävelisi joku toinen keneen rakastuisin. Mutta en kuitenkaan näe enkä kuule ketään muuta. =/ Hassua että meidän kahden välinen suhde on maailman rehellisin, vaikka muuten tästä touhusta onkin rehellisyys kovin kaukana. Kuitenkaan meidän välillä ei mikään ole muuttunut. Meidän suhde on aina ollut mutkaton. Pelottavan helppo. Itse olen kertonut että olen aina häntä rakastanut jollain tavalla, hänkin on kertonut tämän tunteen olleen siinä aina. Ei säikähtänyt. Mikä sitten on niin vaikeaa. Kertokaapa se...