Liian rehellinen

Minun ongelmani on se, että olen liian rehellinen.

En siis pysty elämään suhteessa, jossa tunteet – syystä tai toisesta – ovat kuolleet. Meidän tapauksessamme erosta keskusteltiin jo muutenkin muiden syiden takia ja uskottomuus tuli ilmi yhden erokeskustelun yhteydessä.

Olen kai vanhanaikainen ja naiivi, mutta minulle kahden ihmisen välinen rakkaus on tunteineen kuin sokerikakkupohja ja parhaimmillaan rakastelu täydentää rakkautta, on kuin kermavaahto kakun päällä. Jos ei kakkupohjaa ole enää olemassa, kermavaahtoa on vaikea minnekään kuorruttaa, toisin sanoen rakastelu muuttuu tunteettomaksi seksiksi.

Koska tämä uskottomuus kaivaa mieltäni, en voi antaa mieheni lähestyä itseäni. Rehellinen kun olen, en voi teeskennellä, että seksimme voisi enää olla samanlaista rakastelua kuin ennen.

Ihailen niitä naisia ja miehiä, jotka petetyiksi tultuaan jaksavat rakastaa ja jatkaa suhdetta.
161413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Et ole liian rehellinen. Et vain halua myöntää elämän realiteetteja ja pakenet yltiöromanttiseen maailmaasi. Oliko pahasti sanottu...

Äänestä
  • Olen tähän asti ollut sinisilmäinen romantikko, joka on uskonut johonkin sellaiseen, mitä oikeasti ei ole ollut olemassa.

    Enää en romantisoi asioita vaan todellakin myönnän elämän realiteetit.

    Äänestä

  • Hannele_67 kirjoitti:

    Olen tähän asti ollut sinisilmäinen romantikko, joka on uskonut johonkin sellaiseen, mitä oikeasti ei ole ollut olemassa.

    Enää en romantisoi asioita vaan todellakin myönnän elämän realiteetit.

    Olet uskonut rakkauteen "sokerikakkureseptisi" mukaan. Nyt et usko, enää (vai uskotko?). Se ei silti tarkoita sitä, ettei rakkautta olisi ollut olemassa ja ettei rakkautta ole. Se vain on erilaista kuin luulit.

    Äänestä

  • joka käy läpi ehkä elämänsä suurinta kriisiä. Joskus olisi hyvä, jos osaisi pitää suunsa vähän soukemmalla. Vaikka tuota mieltä olisitkin.

    Äänestä

jossa jompi kumpi on pettänyt ja jäänyt siitä kiinni. Tavallaan jotain kuolee, niin ja se sinisilmäisyys petetyn osalta varmaan häviää.
Kuitenkin, pettämisestäkin voi toipua ja suhde omaan puolisoon voi jatkua. Pettäminen luo kyllä jonkinlaisen pilven suhteen ylle. Mutta pilkistää se aurinko sen pilvenkin ohi aika ajoin, joskus jopa porottaa. Mutta jotta suhteen saisi uudelleen "kasaan", vaatii se paljon työtä molemmilta osapuolilta.
Ei ole mikään ihme, että rakastelu ei tunnu hyvältä alkuvaiheessa. Kun mikään ei oikein tunnu hyvältä. Mielikuvat toisesta pettämässä ovat väkisin mielessä. Mutta pikkuhiljaa sen rakastelun ilonkin voi löytää uudelleen. Olen elävä esimerkki siitä.
Moni voi olla kanssani eri mieltä, se suotakoon, mutta näin minä ajattelen.

Äänestä
  • väliin... kun kerran innostuin.

    Haluan vain pyytää kaikkia maailman ihmisiä (...) miettimään tätä uskottomuusasiaa juuri "kiinnijäämisen" näkökulmasta. Se mitä ei tiedä, ei satuta, vai miten juttu menikään. Jokatapauksessa. Uskottomuus ei todellakaan satu, ei aiheuta harmia eikä minkäänlaista vaivaa kenellekään (ellei uskottoman omatunto kuitenkin kolkuta, joka sekin on hyvin mahdollista), ellei sitä tiedä! Tieto näin ollen "tappaa" jotain, ei uskottomuus.

    Äänestä

  • Tiina* kirjoitti:

    väliin... kun kerran innostuin.

    että miten niin se uskottomuus ei satu, aiheuta harmeja, eikä minkäänlaista vaivaa kenellekään. Kun minä olen niin yksinkertainen ihminen, etten ymmärrä. Ja ajattelen vähän eri tavalla. Se, joka pystyy olemaan uskoton ilman että ei tunne mitään omantunnontuskaa ei mielestäni ole edes ihminen. Ja kakkonen jota ei satu se, että on kakkonen... en ymmärrä! Uskottomuus heijastuu varmasti myös parisuhteeseen, vaikka toinen ei tietäisikään puolison pettävän. Minä tiedän mistä puhun. Ja kun salasuhde syystä tai toisesta loppuu, niin melkeinpä poikkeuksetta jotakuta sattuu.
    Siis hyväksytkö pettämisen niin kauan kun toiselle ei siitä kerrota eikä kiinni jäädä?
    Kyllä se on se uskottomuus mikä tappaa.

    tietää oletko sinkku, oletko eronnut, oletko pettänyt, oletko ollut tai oletko parhaillaan kakkonen, onko sinua petetty ja oletko mies vai nainen?

    Äänestä

  • vielä kerran kirjoitti:

    uskottomuus ei sinällään aiheuta mitään ilkeää; vain tieto uskottomuudesta. Toki se saattaa kolkuttaa uskottoman omaatuntoa tai vaikka kakkosenkin, riippuu ihmisestä; mutta hehän tietävät uskottomuudesta :), silti ovat siihen ryhtyneet. Siksi siis, tuo "silti ryhtyneet" sisältää koko uskottomuuden ytimen. Eikä se koskaan ole sama.

    Vaikka toisin voisi luulla, niin uskottomuus ei aina heijastu parisuhteeseen. Joskus se jopa pitää suhdetta yllä ja auttaa jatkamaan. Että niinkin voi käydä. Itseasiassa tiedän pari sellaista tapausta. Loukkaannuin kerran, kun joku kotimainen kirjailija julkaisi kirjan, jossa oikein mainostettiin syrjähyppyjen positiivista vaikutusta. Ajattelin "törkeää, ei tuollaista saa kirjoittaa, ei noin voi ajatella, ei tuollaista tapahdu". Sitten kuulin tuttaviltani pari tarinaa, jotka osoittivat kiistattomasti, että kirjan sisällöstä oli osa totta. Miksei siis voinut olla muukin osa? Se, ettei noita asioita ollut tapahtunut minulle, ei estä sitä, etteikö ne olisi olleet tosia joillekin muille.

    mutta veikkaisimpa että tuollainen on poikkeus. Mutta selvä, jos joku pettämisestä nauttii ja oma vakisuhde siitä vaan paranee, niin siitä vaan. Mutta en kuitenkaan suosittele!

    Äänestä

  • olisi mielenkiintoista kirjoitti:

    tietää oletko sinkku, oletko eronnut, oletko pettänyt, oletko ollut tai oletko parhaillaan kakkonen, onko sinua petetty ja oletko mies vai nainen?

    Aiotko nostaa syytteen siitä, etten ole samaa mieltä kanssasi? Hurjalta kuullosti nuo kysymykset, ihan kuin amerikkalaisten sarjojen poliisikuulusteluissa "kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää todisteena sinua vastaan" :D.

    Mitenköhän ilmaisin vastaukset, etten paljastuisi enkä vaan paljastaisi todellista minääni??

    Yritetäänpäs
    Olen keski-ikäinen, vuosikaudet avioliitossa saman miehen kanssa. Mikä tärkeintä: Olen kerran harkinnut syvästi uskottomuutta, se oli ihan siinä hilkulla. Täysin käsittämätön kokemus minulle, joka olen tuominnut - ellen heti ensimmäisenä - niin ainakin toisena - kaikenlaisen vehtailun toisten kanssa. Karmeinta on ollut todeta kaikki kliseet oikeiksi. Ihmiset siis oikeasti tarkoittavat juuri sitä mitä "selittävät". Mm. "Ei sillä ollut mitään merkitystä", "se oli vain seksiä", "minä vain rakastuin ja sitten kävi näin". On nimittäin niin, ainakin minun kohdalla, että nämä ja moni muu asia aukaisi silmäni näkemään uskottomuuden aivan eri valossa. Ei ole mitään merkitystä sillä, hyväksyykö uskottomuuden vai ei. Niin saattaa vain tapahtua. "shit happens". Eikä se sille uskottomalle ole edes shittiä. Jos olisi, niin ei tapahtuisi.

    kysymyksillä. Sori. Ajattelin vain kun olen lukenut vastauksiasi, että minkälainen ihminen niiden takana on.
    Niin ja sitten siihen mielipiteen vaihtoon. Olen myös keski-ikäinen 17 vuotta naimisissa ollut, kahden lapsen äiti. Minua on petetty ja minuun nuo "se vain tapahtui" selitykset eivät uppoa. Jossain on tilaus tapahtuneelle, sille on olemassa syy. On se sitten pettäjän alapäässä, omassa suhteessa tai pettäjän yläpäässä. Ja jos on uskomista siihen että ihmiset tarkoittavat sitä mitä sanovat, niin kyllä se koko mieheni petosepisodi oli lopulta täyttä paskaa myös miehelleni.
    Mutta näin. Kiva vaihtaa mielipiteitä. !

    Äänestä

  • Tiina* kirjoitti:

    väliin... kun kerran innostuin.

    Haluan vain pyytää kaikkia maailman ihmisiä (...) miettimään tätä uskottomuusasiaa juuri "kiinnijäämisen" näkökulmasta. Se mitä ei tiedä, ei satuta, vai miten juttu menikään. Jokatapauksessa. Uskottomuus ei todellakaan satu, ei aiheuta harmia eikä minkäänlaista vaivaa kenellekään (ellei uskottoman omatunto kuitenkin kolkuta, joka sekin on hyvin mahdollista), ellei sitä tiedä! Tieto näin ollen "tappaa" jotain, ei uskottomuus.

    Kun en vielä tiennyt uskottomuudesta, minulla oli helpompi olla tässä suhteessa. Toisaalta minulla oli kuitenkin koko ajan epäilys siitä, että miehelläni on ollut jotain, mitä hän haluaa salata.

    Äänestä

  • Hannele_67 kirjoitti:

    Kun en vielä tiennyt uskottomuudesta, minulla oli helpompi olla tässä suhteessa. Toisaalta minulla oli kuitenkin koko ajan epäilys siitä, että miehelläni on ollut jotain, mitä hän haluaa salata.

    Olen tiennyt miehen pitkästä uskottomuudesta vasta kuukauden, ja ajatukset ja tunteet ovat vetäneet viime viikkoina vuoristorataa tiheästi.

    Luottamuksen puute on erittäin vahvasti läsnä päivittäin. Seksiä ei voi verrratakaan rakasteluun. Mutta oli jotenkin niin valaiseva kommentti tuolla aikaisemmissa ketjuissa (en muista keneltä), ettei enää kiellä itseltään mitään tunteita, tarpeita tai haluja.

    Voiko pettäjän kanssa rakasetella? No ei voi, mutta seksistä ja läheisyyden tunteesta (ihokosketuksesta toiseen ihmiseen) voi hänen kanssaan kuitenkin nauttia.

    Ja silti voin jättää hänet huomenna, jos ei enää hyvita. Tai jos tuntuu siltä, että olisi aika löytää joku, jonka kanssa voisi uskoa taaas rakasteluun.

    Äänestä

  • Tiina* kirjoitti:

    Aiotko nostaa syytteen siitä, etten ole samaa mieltä kanssasi? Hurjalta kuullosti nuo kysymykset, ihan kuin amerikkalaisten sarjojen poliisikuulusteluissa "kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää todisteena sinua vastaan" :D.

    Mitenköhän ilmaisin vastaukset, etten paljastuisi enkä vaan paljastaisi todellista minääni??

    Yritetäänpäs
    Olen keski-ikäinen, vuosikaudet avioliitossa saman miehen kanssa. Mikä tärkeintä: Olen kerran harkinnut syvästi uskottomuutta, se oli ihan siinä hilkulla. Täysin käsittämätön kokemus minulle, joka olen tuominnut - ellen heti ensimmäisenä - niin ainakin toisena - kaikenlaisen vehtailun toisten kanssa. Karmeinta on ollut todeta kaikki kliseet oikeiksi. Ihmiset siis oikeasti tarkoittavat juuri sitä mitä "selittävät". Mm. "Ei sillä ollut mitään merkitystä", "se oli vain seksiä", "minä vain rakastuin ja sitten kävi näin". On nimittäin niin, ainakin minun kohdalla, että nämä ja moni muu asia aukaisi silmäni näkemään uskottomuuden aivan eri valossa. Ei ole mitään merkitystä sillä, hyväksyykö uskottomuuden vai ei. Niin saattaa vain tapahtua. "shit happens". Eikä se sille uskottomalle ole edes shittiä. Jos olisi, niin ei tapahtuisi.

    Periaatteessa voi olla niin, että uskottomuus, josta ei tiedä ei aiheuta vahinkoa petetylle. Mutta totuus voi olla toisinkin.

    Olen ollut joskus "kakkosen" ystävävä, tiennyt kolleegan uskottomuudesta, tai kuullut mutkan kautta ystävän puolison pettämisestä. Moraalikysymyksiä tuli silloin pohdittua, mutta ulkoapäin.

    Olen myös pari kertaa ollut itse niin ihastuksen huumassa, että askel pettämiseen ollut vain hetkien kysymys. Ja toistaiseksi onneksi on järki voittanut.

    Tuttavien pettämiseen liittyvät tiilanteet ovat joskus olleet itsellenikin epämiellyttäviä, mutta vasta omakohtainen kokemus sai miettimään asioita peristeellisesti.

    Jos kysymys olisikin vain aikuisten keskinäisestä sähläämisestä, ei asioilla olisi ehkä niin väliä. Mutta kyllä pieneltä vauvalta pois varastettu aika satuttaa näin vuosien jälkeenkin. Eikä asiaa voi sillä vähätellä, että jos ei siitä olisi tullut tietoa, ei sitä olisi ollutkaan.

    Isä joka on ollut pois kotoa valheiden verukkeella, ei ole miettinyt vauvan tai perheen hyvinvointia.

    Äänestä

  • Hyvin kuvaa sitä muutosta tämä: "Aiemmin olimme yhtä siis me, nyt on minä ja hän".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Hannele_67 kirjoitti:

Minun ongelmani on se, että olen liian rehellinen.

En siis pysty elämään suhteessa, jossa tunteet – syystä tai toisesta – ovat kuolleet. Meidän tapauksessamme erosta keskusteltiin jo muutenkin muiden syiden takia ja uskottomuus tuli ilmi yhden erokeskustelun yhteydessä.

Olen kai vanhanaikainen ja naiivi, mutta minulle kahden ihmisen välinen rakkaus on tunteineen kuin sokerikakkupohja ja parhaimmillaan rakastelu täydentää rakkautta, on kuin kermavaahto kakun päällä. Jos ei kakkupohjaa ole enää olemassa, kermavaahtoa on vaikea minnekään kuorruttaa, toisin sanoen rakastelu muuttuu tunteettomaksi seksiksi.

Koska tämä uskottomuus kaivaa mieltäni, en voi antaa mieheni lähestyä itseäni. Rehellinen kun olen, en voi teeskennellä, että seksimme voisi enää olla samanlaista rakastelua kuin ennen.

Ihailen niitä naisia ja miehiä, jotka petetyiksi tultuaan jaksavat rakastaa ja jatkaa suhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu