Miksi laihaa miestä nälvitään?

Sama otsikko oli Ilta-Sanomien keskustelupalstalla pari vuotta sitten.
Nyt halusin avata saman aiheen tännekin, koska joku ns. "asiantuntija" tuli aiheesta jälleen kerran meikäläiselle vittuilemaan. Sivuunkirjoittanutta suivii todella ne ääliöt, jotka herjaavat ruumiinrakenteeseen ja luontaiseen ulkoiseen habitukseen liittyvistä asioista. Etenkin, jos kyse on muusta kuin itse aiheutetusta asiasta.

Okei, nuorehkolle naisihmiselle solakka olemus on varmaan eduksi. Mutta
kun miespuolinen, yli 3-kymppinen on yhtä laihassa kunnossa kuin 2-kymppisenä, niin kysytään
että ootko sairas tai jotain. Minkä sille voi, jos olen syntymässä on saanut linnunluut ja nopean aineenvaihdunnan? Entä minkä sille mahtaa, jos syö riittävästi, säännöllisesti ja monipuolisesti, harrastaa liikuntaa korkeintaan keskinkertaisest,i ja on silti keskiverto mäkihyppääjän kokoinen?? Tämä nyt sattuu olemaan geeniperimässä saatu fyysinen kokonaisuuteni.

Viimeisimmät verikokeetkin osoittavat myös olevani terve. Entinen "tuttavani" kyseli myös mahdollisesta anoreksiasta. Yritin selittää hänelle, että syön paljon, ja että minun ruokavaliollani moni lihoisi, mutta minä en. Ei mennyt jakeluun.

Ongelmansa kullakin, kuka on liian lihava, kuka liian laiha. Tässä vain yksi versio asiasta.
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On se nyt kumma jos ei mene jakeluun nuo asiat vaikka oikein kädestä pitäen selitetään. Miksiköhän se on niin vaikea käsittää, ettei sellainen ulkomuoto ole itse aiheutettu. Usein hoikkia saa ihmetellä ja kauhistella mutta odotas jos menet punkerolle sanomaan kauhuissasi: "Voi kauheeta, sä taidat kyllä syödä aika paljon."

Äänestä
  • Itse olen myös reippaasti alipainoinen.
    Jos joku "normaali" ihminen tulee aukomaan alipainosta, niin kannattaa vain sanoa, että asialle
    ei mitään voi, vaikka söisi hatullisen paskaa.

    Ainakin on paremmassa kunnossa, kuin ylipainoinen (ei millään pahalla, mutta tämä on totuus).

    Äänestä

  • Juurihan tässä kävi ilmi, että hatuttaa laihaakin kun aina huomautetaan. Minne sä sen unohdit ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jani_ kirjoitti:

Sama otsikko oli Ilta-Sanomien keskustelupalstalla pari vuotta sitten.
Nyt halusin avata saman aiheen tännekin, koska joku ns. "asiantuntija" tuli aiheesta jälleen kerran meikäläiselle vittuilemaan. Sivuunkirjoittanutta suivii todella ne ääliöt, jotka herjaavat ruumiinrakenteeseen ja luontaiseen ulkoiseen habitukseen liittyvistä asioista. Etenkin, jos kyse on muusta kuin itse aiheutetusta asiasta.

Okei, nuorehkolle naisihmiselle solakka olemus on varmaan eduksi. Mutta
kun miespuolinen, yli 3-kymppinen on yhtä laihassa kunnossa kuin 2-kymppisenä, niin kysytään
että ootko sairas tai jotain. Minkä sille voi, jos olen syntymässä on saanut linnunluut ja nopean aineenvaihdunnan? Entä minkä sille mahtaa, jos syö riittävästi, säännöllisesti ja monipuolisesti, harrastaa liikuntaa korkeintaan keskinkertaisest,i ja on silti keskiverto mäkihyppääjän kokoinen?? Tämä nyt sattuu olemaan geeniperimässä saatu fyysinen kokonaisuuteni.

Viimeisimmät verikokeetkin osoittavat myös olevani terve. Entinen "tuttavani" kyseli myös mahdollisesta anoreksiasta. Yritin selittää hänelle, että syön paljon, ja että minun ruokavaliollani moni lihoisi, mutta minä en. Ei mennyt jakeluun.

Ongelmansa kullakin, kuka on liian lihava, kuka liian laiha. Tässä vain yksi versio asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu