Itsenäisyyspuoluetta jos mitä tarvitaan nyky-Suomessa. Olen lukenut itsenäisyyspuolueen tuoreen eduskuntavaaliohjelman ja suosittelen samaa kaikille. Se poikkeaa täysin EU-jäsenyttä kannattavien puolueiden ohjelmista ja peräänkuuluttaa valtiollisen itsenäisyyden, kansanvallan ja sosiaalisen eli yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden palauttamista maahamme.
Ilman omaa itsenäistä päätöksentekoa olemme joutuneet jatkuvasti lisääntyvään turvattomuuteen ja kasvaviin vaikeuksiin.
Vain valtiollisesti itsenäisenä maana voimme päättää omista asioistamme kansan enemmistön haluamalla tavalla sekä harjoittaa puolueettomuuspolitiikkaa, pysyä erossa kansainvälisistä selkkauksista ja toimia niissä sovittelijana rauhantilan palauttamiseksi.
Toivottavasti seuraavaan eduskuntaan saadaan mahdollisimman monta itsenäisyyspuolueen edustajaa. Nykyiset kansanedustajat eivät jotakin harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ole kansan vaan EU:n edustajia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Puolue olisi ihan hyvä, mutta totuushan on että kannatusta, tai siis äänestäjiä se ei saa niin paljon, että sillä olisi mitään vaikutusta. Eli äänet menevät hukkaan, valitettavasti.
Kun tietäisikin että kaikki samoin ajattelevat äänestäisivät puoluetta, niin sitten voisi itsekin niin tehdä.
Ongelmana on se, että lehdistö on pääosin sidoksissa vallanpitäjiin. Näin oli jo silloin kun Laitinen kirjoitti totuuden Kekkosesta ja sai liikanimen Loka-Laitinen. Totuutta ei yleensä haluta julkaista koska se voi usein antaa negatiivistä julkisuutta vallanpitäjille. Eihän edes Esko Seppänen saa minkäänlaista asemaa Vasemmistoliitossa vaikka luulisen sen puolueen olevan aika EU-kriittinen. Raha ja valta kulkee käsi kädessä ja näin on myös politiikassa ja lehdistössä. Lehdistö ei anna näkyvyyttä niille ajatuksille jotka kritisoivat vallanpitäjiä. Sama tapahtuu Venäjällä, mutta huomattavasti rajummin ja jopa murhien kautta. Timo Soinin pitäisi saada myös yhdistämään voimansa Itsenäisyyspuolueen kanssa ja miksi ei muutkin EU-kriittiset politikot.
Ennen vanhaan piti ylistää YYA-sopimusta ja sen tärkeyttä jotta pystyi luomaan poliittisen uran. Samoin on tänään suhtautumisessaan EU-hun.
Takana ovat isot yritykset ja niiden enemmän tai vähemmän salaiset järjestöt sekä kokoontumiset. Jos todellinen valta olisi esim. Vanhasella tai Bushilla, olisi sinne pyrkimässä huomattavasti enemmän ja vaikutusvaltaisempia henkilöitä. Näin ei ole tänään koska vapautettu talous ohjaa elämäämme enemmään kuin politiikka. Esko Seppänen sanoi että tänään ei ole olemassa politiikkaa vaan finanssipolitiikaa. Kun nämä voimat ohjaavat politikkoja ja he taas lehdistöä on uusilla itsenäisesti ajattelevia puolueilla erittäin vaikeata päästä julkisuuteen ja eduskuntaan.