kysymys

Kuinka halukkaita keskimäärin te yksinhuoltajaäidit olisitte saamaan uusia lapsia/lapsen miehen kanssa, josta välittäisitte paljon? Olen miettinyt kauhuskenaariota, jossa minä olisin lapseton vielä esim. 35-vuotiaana ja tällöin suurin osa vapaista naisista lienee yh-äitejä. Kuitenkin haluaisin perheen joskus. Onko lapseton tuon ikäinen mies yh-äidin näkökulmasta ikään kuin paitsiossa tai ehkäpä huonommassa asemassa kuin mies jolla on lapsia?
91115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tilastot kertovat että ne liitot joissa on molempien ja yhteisiä lapsia toimivat parhaiten ja ovat pysyviä. Toiseksi parhaiten toimii liitot joisssa on toisen ja yhteisiä. Huonoimmin menestyvät ne liitot joissa on toisen tai molempien lapsia..

Elämänkokemus kertoo että nelikymppinen mies voi löytää elämänsä naisen jota ei edes ole kaivannut koskaan ja saada perheen sekä omia lapsia. On kyllä aika rajua poikamiehestä perheenisäksi jo vähän isommille lapsille, mutta se on taas sitten sinusta kiinni! Kolmesti noin on käynyt ja ihmeen sujuvaa on elo noissa perheissä ollut. Epäitsekkyys ja joustavuus on avainasioita kyllä ja se tieto että se elämäsi nainen on jaettava ihan oikeasti monen ihmisen kesken..

Kyllä lapsettomuutesi lisää markkina-arvoasi sillä siinä on suhteesta yksi kompastuskivi ja järjestelyasia pois jaloista heti.

Lasten saanti mahdollisuudet taas ovat aika makuasia. Yhden ovat nelikymppiset naiset suostuneet ja halunneetkin toki tehdä vielä, mutta useampaan ei ole löytynyt puhtia. Tuossa iässäsi vaan voi vielä luoda katseita aika nuoriin naisiinkin joten lapsia ei edes välttämättä ole olemassakaan vielä synnyttäneiden iän noustua kolmenkympin korville.

Eipä vielä ole paha tilanne ollenkaan..

Äänestä

mutta äiti kuitenkin.
Ajattelisin asiasta niin, että se riippuisi hyvin paljon uuden miesystävän suhtautumisesta minun lapsiini.
Ehdoton edellytys olisi, että mies välittäisi aidosti lapsistani.

Äänestä

Itse olen 1-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja. Kyllä minä ainakin mielummin ottaisin lapsettoman kuin lapsellisen ;) miehen. Ei se, että on ennestään lapsia kerro oikeastaan mitään. Mielestäni parempi vaihtoehto on 35 v lapseton mies kuin 35 v jo vaikka 4 lapsen isä. Pääasia tietenkin on se, että mies hyväksyy lapseni ja osoittaa sen. Me tulemme pakettina lapsen kanssa.

Äänestä
  • Ihan vain mielenkiinnosta - on vongatakseni - entäpä lapsellinen vuoroviikkohuoltaja?
    Harkitsemisen arvoisempi kuin lapseton?

    Olen huomannut että treffipuolella todella monet naiset haluavat nimenomaan lapsettoman miehen.

    »Me tulemme pakettina lapsen kanssa.»
    Kyllä näin on: et toista ilman toista saa..

    Äänestä

  • Pariton Isä kirjoitti:

    Ihan vain mielenkiinnosta - on vongatakseni - entäpä lapsellinen vuoroviikkohuoltaja?
    Harkitsemisen arvoisempi kuin lapseton?

    Olen huomannut että treffipuolella todella monet naiset haluavat nimenomaan lapsettoman miehen.

    »Me tulemme pakettina lapsen kanssa.»
    Kyllä näin on: et toista ilman toista saa..

    Kyllähän vuoroviikkohuoltajaisä paremmalta kuulostaa kuin isä, jolla on lapsia eikä käy heitä katsomassa kuin joskus ja jouluna eikä muutenkaan piittaa tuon taivaallista. Itse kuitenkin haluaisin ehdottomasti lisää lapsia, jos niitä vaan suodaan.

    Kyllä se lapsettomuusvaatimus pätee myös toisinpäin. Itse olen välillä käynyt ihan mielenkiinnosta katsomassa noita treffinhakuilmoituksia. Suurimmassa osassa miesten ilmoituksia on ihannekumppanin vaatimuksena -ei lapsia-. Ja tietenkin nämä miehet ovat itse juuri niitä lapsettomia, yleisesti ottaen ainakin.

    Ehkä minunkin pitäisi keskittää "hakuni" joko yksinhuoltajaisiin tai isiin, jotka säännöllisesti näkevät lapsiaan. Ehkä se on aika mahdoton yhtälö itse yksinhuoltajana löytää lapseton mies joka hyväksyy meidät molemmat.

    Äänestä

  • Elina kirjoitti:

    Niin, kuinka moni_äiti_voisi kuvitella edes ihastuvansa mieheen jolla olisi niitä lapsia mutta joista ei liiemmin murehtisi vaan toimisi tyyliin "käy heitä katsomassa kuin joskus ja jouluna eikä muutenkaan piittaa tuon taivaallista"?

    Meinaan, että lapsettoman olisi ehkä helpompi ns. hairahtaa mutta onko sellaisia "lapsellisia" naisia jotka hyväksyvät sellaisen miehen rinnalleen ja lastensa esikuvaksi?

    Äänestä

  • sinulle ja muille naisille: kirjoitti:

    Olin lapseton kun tutustuin lapseni isään, jolla jo entuudestaan oli lapsia. Ei hän nyt sentään aivan välinpitämätön lapsiaan kohtaan ollut. Lapset asuvat aika kaukana ja käy heitä n. kerran kuussa katsomassa. Oli se parempi asia minun silmissäni kuin joskus ja jouluna eli tietynlainen säännöllisyys kuitenkin.

    Itse otin senkin vaihtoehdon huomioon, kun yhteisestä lapsesta alettiin puhua, että mahdollisesti voin päätyä yksinhuoltajaksi. En sitä tietenkään toivonut. Mies oli lähinnä se, joka lapsentekoa alkoi ehdottaa. Oli sitten kuitenkin aika yllättynyt kun tulin raskaaksi heti ensi yrittämästä. En olisi koko "projektiin" lähtenyt, jos olisin ajatellut etten pärjäisi yksihuoltajana. Itse olin jo vuosia halunnut lasta, tottakai olisin myös halunnut sen parisuhteen. Ehkä sitä joskus tekee muiden silmissä ns. vääriä ratkaisuja vaikkei itse näe niissä sitä.

    Olen ajatellut tämän kokemuksen jälkeen, että olisi helpompaa jos löytäisin miehen, jolla ei ole lapsia, mutta joka niitä ehdottomasti haluaisi. Ja joka hyväksyisi täydelllisesti sen, että minulla on lapsi entuudestaan. Voi olla paljon vaadittu joiltakin.

    Olen ajatellut myös sitä, että pitääkö virheestään siis jos joku luokittelee lapseni virheeksi niin maksaa lopun elämäänsä? Jos mies ei kyennnyt/halunnutkaan elää meidän kanssamme perheenä niin onko se pelkästään minun syyni ja minä maksan siitä hinnan? Miehen osahan tässä tilanteessa on helppo, voi mennä ja tulla miten vaan. Ei tarvitse kantaa huolta kuin itsestään. En valita, koska minulla on aivan ihana, kiltti lapsi jolta saan päivittäin niin paljon rakkautta :) Se rakkaus on aitoa ja pyyteetöntä :)

    Äänestä

Itse olin 3- ja 2-vuotiaiden lasten yh-äiti ja kun löysin uuden, lapsettoman rakkauden elämääni, olin valmis siihen, että yhteisiä lapsia voi toki tulla.

Itse pidän lapsista hirveästi ja omieni lisäksi odotan innolla kun syksymmällä syntyy kummilapsia, että he kasvaisivat hieman ja saisin heidät hoitoon ja leikkimään meille ja yökylään yms. :) Haaveissa on isompi perhe kuitekin, joten en olisi miestä tyrmännyt omien lapsien takia, vaikka hänellä olisi niitä ollutkin. Nyt kun ei ole, ne pitää itsellä vielä "tehdä". :)

Perusehto on kuitenkin se, että ei voi kuvitellakaan alkavansa seurustella miehen kanssa, joka ei hyväksy lapsiasi. Se on ihan sama onko lapseton vai lapsellinen mies, kunhan pystyy hyväksymään itse kumppanin ja kumppani sinun lapsesi.

Ja minä kun luulin että tämän päivän ongelma on siinä, että miehet eivät halua lapsia, mutta olisi paljon naisia jotka mielellään tekisivät niitä. Mutta on toki toisinkin päin, että mies alkaa kypsyä ajatukseen vuosien saatossa, että voisi tullakin lapsia, mutta nainen ei sitten haluakaan tehdä niitä, kun on ulkonäköpaineet ja uran luonti, mutta on helpompi sanoa että "vihaan lapsia, en ole ikinä niitä halunnutkaan".

Luulenpa siis, että riippuu tapauksesta. :)

Äänestä
  • Itse luulin lapseni tehneeni, viimeisen kuusi vuottaas sitten ja ajattelin, että enempää en tee, en ainakaan toisen miehen kanssa, jos silloisesta sattuisin eroamaan. Niin siinä sitten kävi että pari vuotta sitten erosin ja muutin lasten kanssa pois paikkakunnalta ja päätin että mun elämään ei astuisi yhtään uutta miestä muuta kuin satunnaisina suhteina silloin tällöin..
    Sitten tapasin nykyisen mieheni, riehakasta sinkkuelämää elävän, minun ikäisen, lapsettoman.

    Hän kysyi minulta heti ekojen kuukaausien aikana että olisinko valmis vielä tekemään lapsia. Mietin ja sanoin että kyllä vaan jos mies on oikea, niin se rakkaus muuttaa...
    Nyt olen viidennellä kuulla raskaana ja mieheni onnesta soikeana rinnallani. Eli jos mies on oikea ja rakkaus todellista niin eiköhän se järjesty...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yh-äideille kirjoitti:

Kuinka halukkaita keskimäärin te yksinhuoltajaäidit olisitte saamaan uusia lapsia/lapsen miehen kanssa, josta välittäisitte paljon? Olen miettinyt kauhuskenaariota, jossa minä olisin lapseton vielä esim. 35-vuotiaana ja tällöin suurin osa vapaista naisista lienee yh-äitejä. Kuitenkin haluaisin perheen joskus. Onko lapseton tuon ikäinen mies yh-äidin näkökulmasta ikään kuin paitsiossa tai ehkäpä huonommassa asemassa kuin mies jolla on lapsia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu