Tänään oli mieheni veljen lapsen syntymäpäivät. Tyttö täytti kolme vuotta. Vanhemmat olivat etukäteen toivoneet lahjan rahassa, että voivat sitten ostaa jotain tarpeellista, kun eteen sattuu. Ajatus tuntuu sinänsä ihan järkevältä.
Rahastuksen maku jäi pikavisiitistämme sadan kilometrin päähän siinä vaiheessa, kun saimme tietää että vaimon puolen suku kahvitetaan kahden tunnin päästä - eli juokaapa kahvinne ja jatkakaa matkaa.
Mitään syntymäpäiväiloa emme myöskään rahalahjalla voimeet kolmevuotiaalle tuottaa. Kuulimmekin että "varsimaiset" lastensyntymäpäivät onkin pidetty erikseen...
Perheen muut lapset ovat kaksi ja seitsemän vuotiaita ja sama rahastus toistuu eri muodoissa (esim kalliit lahjatoiveet, ellei rahatoive) joulu mukaan luettuna neljä kertaa vuodessa. Kaiken huipuksi osa sukulaisista ostaa syntymäpäiväsankarin lahjan lisäksi lahjat myös muille lapsille (ettei tule paha mieli), mikä vie mielestäni pois koko syntymäpäivien ajatuksen.
Tämä ei suinkaan ole sukumme ainoa lapsiperhe vaan niitä on useita. Tuntuu että melkein joka viikonloppu saisi olla "juhlimassa" milloin kenenkin mukuloita kalliiden lahjojen kera. Oman veljeni lapsella on kaikkiaan VIISI kummia - miksiköhän?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Likallani on neljä kummia. Kovasti sitä kyseltiin että miksi niin monta. En edes osanut sanoa miksi. Kun aikaa kului niin mm. ainoa kummisetä erosi vaimostaan ja samalla loppui kummius tytärtäni kohtaan. Pojallani taas kaksi joista toinen lopettti kummittelun yks kaks. Jäipi sitten yksi kummi. Että tätärataa... Mutta muuten tohon lapsilla rahastamiseen. Pitäisi vaan pitää kylmästi oma päänsä ja viedä päivänsankarille se omaideoima lahja. Jättää nämä muut naperot ilman ja jos tulisi pulputusta toiselta suunnalta niin jättää sitten vaan menemättä. Oli sitten kyseessä miehen veljen tai oman veljen lapset.
Mulla oli 7 kummia, niistä tasan 3 on ollut oikeita kummeja, joista yksi joka on tavannut minua läpi lapsuuden muutoinkin kun jouluna ja synttärinä. lämmitin välini yhteen kummipariskuntaan nyt aikuisempana kun "kummius" on jo ohitse.. ei kummeja voi koskaan olla liikaa?! osa karsiutuu ihan takuulla pois, ja jos kummiuden tarkoitusta miettii, kai niitä voi hyvin ollakin paljon, ketä se haittaa? tarpeen tullen vastuuta voi jakaakin :) ja kuka muka rahastaa kummeilla? se on tyhmä joka maksaa? en ikinä pikkulapselle rahalahjaa antaisi. jos kipeä tarve on kummilapselle saada jotain "sitten kun on sopiva tarve johon tuon lahjarahan muka käyttää", voin ilmoittautua tuota investointia sponsoroimaan muutenkin kuin synttärilahjana. lapselle ostan jotain josta se lapsi ilahtuu, sehän on lapsen juhla, ei vanhempien?! mielestäni se ei tarkoita että pitäisi vyöryttää lapsi julmalla määrällä isoja kalliita ja hienoja leluja, lapsi tyytyy usein varsin pieniinkin uutuuksiin ja ylläreihin. ainakin minun kummilapseni. ei hemmetti jos kummikakarani vanhemmat pyytäisivät kallista tavaraa tai rahaa? kattoisin varmasti aika kakkosella että häh?! sisaruksille korkeintaa pienesti karkkia, mitään lahjontaa kaipaa!
huh huh sanon minä!
Mene pankkiin ja avaa tili lapselle. Sano, että keräät tilille summan, jonka annat sitten kerralla, vaikka kouluun pääsyn kunniaksi tai rippilahjaksi tai polkupyörän ostoon tms.
Eipähän mene ainakaan vanhempien taskuun se raha.
Epäilisin, että 3-vuotiaan rahalahja helposti sinne sujahtaa.
Luin tekstisi uudelleen, ja huomaan että perheessä onkin monta lasta. Ei heille ehkä kaikille voi tiliä avata. Ota siis tähtäimeesi vaikka jokin kirjasarja jokaiselle lapselle. Joka merkkipäivänä seuraava kirja. Tai lusikoita. Pussilakanoita. Toikan lasilintuja. Tms. jotka ovat säästämisen arvoisia tulevaisuutta ajatellen.
Ei raha ole lahja. Ei lapsi muista saaneensa sinulta mitään, jos olet vuosi toisensa jälkeen ojentanut kirjekuoren äidille.
Teini-ikäisenä sanovat synkeästi, ettet ole ikinä vaivautunut antamaan heille mitään, yrittänyt vain kuitata merkkipäivät rahalla, kuulemma.
kolmivuotiaalle. Kas ku ei kondomeja tulevaisuutta silmällä pitäen
Eikös lahjan kuulu ilahduttaa syntymäpäiväsankaria? Pitääkö 3-vuotiaan lapsen lahjan olla välttämättä hyödyllinen? Lapset tahtovat leluja ja pelejä, eivät vaatteita tai rahaa. Vielä ala-asteikäiselle koululaisellekin ostaisin jonkun hänelle itselleen mieleisen lahjan. Mitä vitsi siinä on että tökätään kirjekuori vanhemmille? Itse olisin lapsena varmasti kirkunut naama punaisena jos en olisi koskaan saanut mukavaa lelua tms. vaan kirjekuoren, joka olisi vieläpä annettu vanhemmille.
Tylsä juttu... ei ees jaksanu loppuun lukea...
tuollaiseen rahastukseen.?
Mielestäni sinä voisit aivan hyvin sanoa,että teillä ei oletapana antaa rahalahjoja.
Itse olen neljän lapsen äiti ja mileeni ei tulisi koskaan pyytää rahaa lapsieni kummeilta.
Se on eri asia,jos kummit haluavat antaa rahaa,mutta että kehdataan oiken pyytää.
Itse en antaisi ja minulle olisi se ja sama loukkaantuisivatko vanhemmat siitä,tulisipahan todistettua sekin,että kuka sitä rahaa siellä haluaa.
Muistelen markka aikaa jolloin oli sopivaa antaa satanen rippi ja yo juhlissa, nyt 100 eurosta valitetaan. Voi tätä ahneuden aikaa..