Ei pitäs lukea liikaa..
Meillä oli aviokriisi ja on vähän vieläkin. Asiat ehkä korjaantumassa pitkien keskustelujen ja pitkän ajan mukana. Ollaan huomattu yhessä, ettei asiat ollu ihan kunnossa ennen tapahtunuttakaan. Etitään sitä kumppanuutta jotenki uudelleen.
Mutta nyt kun lukee näitä kertomuksia, niin.. ei perkele.
Otan eron ja painun helvettiin kaikkien jaloista pyörimästä. Toivottavasti lapset ei kärsi liikaa. Oon aatellu kyllä jo valmiiks, että jos huonosti käy, omaisuus yms. jää toiselle puoliskolle. Oma syyhän tämä oli.
Pitää varmaan itte vielä muistaa soittaa toisen osapuolen puolisolle, kun mun puoliso ei sitä kuiteskaan tehny ja pilata niittenkin elämä. Tai miksen soittais suoraan lapsille, ja kertois niille kuinka paha niitten on olla!??!
Puolet avioliitossa elävistä ihmisistä on kylmähermosia paskapäisiä ammattipettäjämulkkuja (kuten minä) ja toinen puoli verikostonhimosia kyttääjiä, joita ei oikeestaan kiinnosta parisuhde ja onnellisuus sinänsä, vaan lähinnä toisen puoliskon kiinniottaminen ja kivuliain kuviteltavissa kosto kaikille osapuolille.
Että jos se ei vielä ole pettänyt, niin kyllä se vielä virheliikkeen jonain päivänä tekee, kun tarpeeks tonkii, niin pääsee sitten toteuttamaan omaa elämäntehtäväänsä. Perkele, jos joku luulee leikkivänsä onnellista perhettä, niin se teeskentelee. Käräytettävä on kaikki!!??
Mulla on itelläki joskus ollu unelma, että vois olla mahollista elää tasapuolisessa parisuhteessa ja rakastaa kumppania.
Se, että mä rakastuin toiseen ihmiseen ei ollu helppoa. Mä tein virheen siinä, että toimin niitten tunteiden mukaan. Mä oon tehny monta virhettä elämässä, ehkä en näin pahoja. Tiedän että se on väärin. Mutta se on jo tehty.
Loppupeleissä oon satuttanut kaikkia rakkaita. Tiedän ja tunnen sen ihan hyvin. Yritin ittekin satuttaa vaan itteäni aluks. Olla epärehellinen ittelleni. Mutta kun sekin heijastu perhe-elämään, väkisinkin.
Mutta mitä varten mä enää yritän? Yksin ei voi pettää kuin itteänsä. Toivottavasti joku tulee onnelliseks. Yks pettäjä vähemmän.
Meillä oli aviokriisi ja on vähän vieläkin. Asiat ehkä korjaantumassa pitkien keskustelujen ja pitkän ajan mukana. Ollaan huomattu yhessä, ettei asiat ollu ihan kunnossa ennen tapahtunuttakaan. Etitään sitä kumppanuutta jotenki uudelleen.
Mutta nyt kun lukee näitä kertomuksia, niin.. ei perkele.
Otan eron ja painun helvettiin kaikkien jaloista pyörimästä. Toivottavasti lapset ei kärsi liikaa. Oon aatellu kyllä jo valmiiks, että jos huonosti käy, omaisuus yms. jää toiselle puoliskolle. Oma syyhän tämä oli.
Pitää varmaan itte vielä muistaa soittaa toisen osapuolen puolisolle, kun mun puoliso ei sitä kuiteskaan tehny ja pilata niittenkin elämä. Tai miksen soittais suoraan lapsille, ja kertois niille kuinka paha niitten on olla!??!
Puolet avioliitossa elävistä ihmisistä on kylmähermosia paskapäisiä ammattipettäjämulkkuja (kuten minä) ja toinen puoli verikostonhimosia kyttääjiä, joita ei oikeestaan kiinnosta parisuhde ja onnellisuus sinänsä, vaan lähinnä toisen puoliskon kiinniottaminen ja kivuliain kuviteltavissa kosto kaikille osapuolille.
Että jos se ei vielä ole pettänyt, niin kyllä se vielä virheliikkeen jonain päivänä tekee, kun tarpeeks tonkii, niin pääsee sitten toteuttamaan omaa elämäntehtäväänsä. Perkele, jos joku luulee leikkivänsä onnellista perhettä, niin se teeskentelee. Käräytettävä on kaikki!!??
Mulla on itelläki joskus ollu unelma, että vois olla mahollista elää tasapuolisessa parisuhteessa ja rakastaa kumppania.
Se, että mä rakastuin toiseen ihmiseen ei ollu helppoa. Mä tein virheen siinä, että toimin niitten tunteiden mukaan. Mä oon tehny monta virhettä elämässä, ehkä en näin pahoja. Tiedän että se on väärin. Mutta se on jo tehty.
Loppupeleissä oon satuttanut kaikkia rakkaita. Tiedän ja tunnen sen ihan hyvin. Yritin ittekin satuttaa vaan itteäni aluks. Olla epärehellinen ittelleni. Mutta kun sekin heijastu perhe-elämään, väkisinkin.
Mutta mitä varten mä enää yritän? Yksin ei voi pettää kuin itteänsä. Toivottavasti joku tulee onnelliseks. Yks pettäjä vähemmän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
... niinpä ei kannata ehkä vielä luovuttaa. tottakai suhteella kestää parantuu aikansa mutta ei siinä oo hirveesti vaihtoehtoi. pitää yrittää saada suhde toimimaan mikä ei ole hirveen helppoo tai sitten lähtee menemään mutta jos lähet menee nii sun pitää olla täysin varma asiasta
että se on kova koulu tuosta pettämisestä toipuminen. Eikö vähintä mitä voit pettäjänä tehdä on yrittää tukea ja lohduttaa niitä ,joita olet satuttanut ja loukannut. Eikö se toisi myös itsellesi paremman olon. Eikä se anteeksiantokaan ,vaikkakin kovan työn takana, ole mahdottomuus. Kerron tämän kokemuksesta ,nyt on asiat jo paljon paremmin ja iloakin elämässä.
Joo, kiitos.
Koulua on käyty ja käydään koko ajan.. en anele armoa enkä sääliä..
Mun pointti nyt hukku jonnekin matkalla. Että kun lukee tätä palstaa ja mitä ihmiset on mieltä mistäkin asioista, ja mitä kokemuksia muilla on, en olekaan enää varma, haluunko edes koskaan mitään parisuhdetta.. sen verran sairaita vaihtoehtoja ja ratkasumalleja näihin asioihin näyttää vaan olevan..
Pääasia ei oo parisuhde tai kadonnut rakkaus tai menetetty luottamus, vaan kosto ja kärsimys mahollisimman monelle.. ihan kun sitä ei ennestään olis jo tarpeeks.
Meillä kyllä on käsitelty näitä asioita ihan kahestaan, silmästä silmään.. se on kovaa ja vaikeeta ja rastkasta. Mut toivottavasti myös sen arvosta.
ja voit jättää nuo kostot sun muut omaan arvoonsa ja keskittyä oman parisuhteen ja perheen kanssa työstämään.
Ei se kärsimys , vaan kumminkin rakkaus , älä välitä sellaisista kommenteista. Ajattele mitä kaikkea hyvää teilläkin on avioliiton aikana ollut. Saa sitä olla itselleen armelias vaikka syyllisyyttä tunteekin. Tsemppiä !! Ajattele,että paskat minä muista , tämä on minun liittoni !
Ja jos sitten aikoinaan toteatte ettei suhde enää onnistu, olette sentään kaikkenne yrittäneet jaläpikäyneet.
minäkin, varmaan ne yhdet ja samat kirjoittaa noita, kosta, eroa... viestejä. Meillä myös mies kävi vieraissa, yllä piti salasuhdetta, ja nyt yritetään rakentaa sitä kumppanuutta uudelleen.
Luottamus on tietysti mennyt, mutta kovasti mies yrittää että luottaisin taas häneen, kertoo menoistaan, aina on puhelinta lupa katsoa, pyytää mukaan menoihinsa. Muutenkin on avoimempi.
Paljon työtä tämä vaatii, emmekä ole vasta kuin alussa.
Mutta emme heitä vielä kirvestä kaivoon.
Mieheni sanoi että tuntuu jotenkin oudolta lohduttaa ja hoivata, kun tietää että on itse aiheuttanut sen tuskan ja kivun, tulee niin paha olo siitä tuskan katsomisesta, ei osannut sitä tunnetta kuvata, sanoi vain että tekisi mieli aiheuttaa itselle samanlaista tuskaa...
No, joo! Tällä pastalla käynti harvoin helpottaa oloa ja minäkään en käy kuin silloin kun tarvin vertaistukea, koitan kokoajan vähentää täällä käyntejä.