Oih & voih

Ihastuin muutama kuukausi sitten erääseen palveluammatissa toimivaan mieheen. Ihastuin ulkomuotoon, ääneen, rauhallisuuteen. Hän huomasi minut jo kaukaa ja katsoi aina pitkään silmiin. Mies tietysti käyttäytyi ammattinsa mukaisesti ja kohteliaan asiallisesti. Kerran jutellessamme työasioista hän tuijotti varmaan sen 10 sekuntia räväyttämättä silmiini. Lisäksi hän vilkuili minuun päin usein, monena päivänä tavatessamme. Minä en noita silmiä pysty enää unohtamaan. En kuitenkaan tiedä mitä tehdä. Mies pyörii mielessä enkä tiedä näemmekö koskaan hänen työnsä ulkopuolella. En edes tiedä onko silmäpeli vain hänen tapansa tehdä työpäivästään mieluisampi tai onko kotona odottamassa jo jotain erityistä.

Toivoisin jotain järkevää kommenttia. Tätä menoa päkistelen onnesta pakahtuen hänet nähdessäni, välttelen katsetta ja piilotan intoani niin, että lopulta näytän tyystin välinpitämättömältä. Kuinka päästä nynnyyden oravanpyörästä?
8959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

juttu ei oo ainakaan kauheen hyvä lähtökohta.
Just toi et esitetään kylmää/etäistä...Alkaa se mielenkiinto varmaankin laskemaan sieltä miehen puolelta ellei se nyt oo sit ihan lovena suhun :)

Voisin ite olla ihan hyvin toi kyseinen mies...
Tykkään pelata naisten kanssa tollasta silmäpeliä duunissa ja muuallakin, mutta "tuttujen" kanssa se on jotenkin "jännenpää" kun tuntee toisen edes jotenkin. Ja saahan sinkkumies pelailla silmäpeliä kenen kanssa tahtoo??!!

Ois kiva jos kertosit ton miehen iän :) tai jos et tarkkaa ikää tiiä niin ees sinneppäin.

Äänestä
  • Epäilisin miehen iäksi 30 tai vähän alle kolmenkymmenen.

    Saahan sitä sinkkuna silmäillä vapautuneesti miten lystää. Itekin teen sitä. Mä vaan epävarmuuden maksimoijana tuppaan selittämään miehen olevan kuitenkin varattu, vaikka saattaisi kovinkin kiinnostavaa olla tutustua lisää.

    Täytyy olla rennompi taas seuraavalla kerralla, sitä jo odottelen sukat pyörien sukattomissa jaloissani. Mies taisi kesälomansa jo pitää, joten yhteisiä kohtaamisia toivottavasti riittää.

    Äänestä

  • Nynnelström kirjoitti:

    Epäilisin miehen iäksi 30 tai vähän alle kolmenkymmenen.

    Saahan sitä sinkkuna silmäillä vapautuneesti miten lystää. Itekin teen sitä. Mä vaan epävarmuuden maksimoijana tuppaan selittämään miehen olevan kuitenkin varattu, vaikka saattaisi kovinkin kiinnostavaa olla tutustua lisää.

    Täytyy olla rennompi taas seuraavalla kerralla, sitä jo odottelen sukat pyörien sukattomissa jaloissani. Mies taisi kesälomansa jo pitää, joten yhteisiä kohtaamisia toivottavasti riittää.

    Avitatko hieman lisää jotta mahdollinen henkilö voisi tunnistaa itsensä, millä alalla, pituus & paino, hiustenväri, kenties jopa nimi jne ..

    Äänestä

  • Eräs kiinnostunut kirjoitti:

    Avitatko hieman lisää jotta mahdollinen henkilö voisi tunnistaa itsensä, millä alalla, pituus & paino, hiustenväri, kenties jopa nimi jne ..

    että kaukoihastukseni rallattelisi s24-maailmassa on kauhian pieni, mutta miksipä en tuntomerkkejä antaisi :)

    Nimeä en tiedä, sehän olisikin loput lastenleikkiä, mikäli tietäisin. Pituus ehkä noin 175-180 cm, yleisimmin istuskelee kun hänet näen. Painoa arvelisin olevan siinä 90:n kieppeillä. Hiukset ovat tummanvaaleat. Silmien väri pitäisi muistaa, mutta täysin saletti en ole :) Siniset tai vihertävänharmahtavat. Ala on palveluala.

    Odotan ihmettä nyt tapahtuvaksi :-)

    Äänestä

  • N-ström kirjoitti:

    kuvailehan hieman itseäsi:=

    Äänestä

  • eräs kiinnostunut kirjoitti:

    kuvailehan hieman itseäsi:=

    Nii-i!

    Kerrohan vaikkapa aluksi missä päin maailmaa silmiäsi vilkuttelet...

    Äänestä

  • N-ström kirjoitti:

    Nii-i!

    Kerrohan vaikkapa aluksi missä päin maailmaa silmiäsi vilkuttelet...

    tämä loppujen lopuksi kuitenkin on, pääkaupunkiseudullahan tämän miehen silmiä tulee vilkuteltua.

    Äänestä

  • eräs kiinnostunut kirjoitti:

    tämä loppujen lopuksi kuitenkin on, pääkaupunkiseudullahan tämän miehen silmiä tulee vilkuteltua.

    toden totta on pieni, mutta valitettavasti ne meidän silmämme eivät ole toisilleen vilkkuneet :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nynnelström kirjoitti:

Ihastuin muutama kuukausi sitten erääseen palveluammatissa toimivaan mieheen. Ihastuin ulkomuotoon, ääneen, rauhallisuuteen. Hän huomasi minut jo kaukaa ja katsoi aina pitkään silmiin. Mies tietysti käyttäytyi ammattinsa mukaisesti ja kohteliaan asiallisesti. Kerran jutellessamme työasioista hän tuijotti varmaan sen 10 sekuntia räväyttämättä silmiini. Lisäksi hän vilkuili minuun päin usein, monena päivänä tavatessamme. Minä en noita silmiä pysty enää unohtamaan. En kuitenkaan tiedä mitä tehdä. Mies pyörii mielessä enkä tiedä näemmekö koskaan hänen työnsä ulkopuolella. En edes tiedä onko silmäpeli vain hänen tapansa tehdä työpäivästään mieluisampi tai onko kotona odottamassa jo jotain erityistä.

Toivoisin jotain järkevää kommenttia. Tätä menoa päkistelen onnesta pakahtuen hänet nähdessäni, välttelen katsetta ja piilotan intoani niin, että lopulta näytän tyystin välinpitämättömältä. Kuinka päästä nynnyyden oravanpyörästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu