Mitä isompi kaupunki, sitä enemmän on kumppanitarjontaa. Mitä enemmän on kumppanitarjontaa, sitä korkeammat ovat omat tavoitteet kumppanilleen. Mitä korkeammat tavoitteet ovat kumppanilleen, sitä todennäköisempää on oma sinkkuus / yksinäisyys. Tämä on syy miksi Helsingissä kriteerit ovat korkealla ja sinkkuja on uskomattoman iso osa kotitalouksista.
Ilmeisesti on myös niin että yksinäisyys ei haittaa ihmisiä niin paljoa todellisuudessa, koska muuten olisi rationaalista alentaa omia kriteereitään kumppanilleen ja olla suhteessa niin kauan kunnes saa paremman / mieleisemmän kumppanin.
Ja nyt mun varsinaiseen kysymykseeni: maksavatko ihmiset liikaa ihannekumppanin löytymisen mahdollisuudesta olemalla liian kauan sinkkuna / yksin? Onko ihannekumppanin löytyminen kuinka todennäköistä, vai arvoivatko ihmiset oman viehätysvoimansa systemaattisesti väärin ja maksavat liikaa mahdollisuudesta löytää ihannekumppani kärsimällä liikaa sinkkudesta (aina on mahdollista alentaa kriteereitaä ja löytää kumppani heti).
Ilmeisesti on myös niin että yksinäisyys ei haittaa ihmisiä niin paljoa todellisuudessa, koska muuten olisi rationaalista alentaa omia kriteereitään kumppanilleen ja olla suhteessa niin kauan kunnes saa paremman / mieleisemmän kumppanin.
Ja nyt mun varsinaiseen kysymykseeni: maksavatko ihmiset liikaa ihannekumppanin löytymisen mahdollisuudesta olemalla liian kauan sinkkuna / yksin? Onko ihannekumppanin löytyminen kuinka todennäköistä, vai arvoivatko ihmiset oman viehätysvoimansa systemaattisesti väärin ja maksavat liikaa mahdollisuudesta löytää ihannekumppani kärsimällä liikaa sinkkudesta (aina on mahdollista alentaa kriteereitaä ja löytää kumppani heti).
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mulla on kriteerit todella löysät, mutta akoilla ei.
Voit kuvitella että kriteerisi ovat löysät, mutta väitätkö todella että et saisi itsellesi seuraa?
Eikö 35 ylipainoinen finninaamainen työtön YH-äippä olisi kiinnostunut sinusta? Eikö todellakaan ole yhtään naista joka ei olisi sinusta kiinostunut? Veikkaan että on, mutta sinulla on korkeammat kriteerit naiselle - tämä on syy miksi olet sinkku. Koet että sinkkuutesi on parempi vaihtoehto kuin oleminen epäkelvon naisen kanssa, eli rajaat itsesi tietoisesti sinkuksi kriteereilläsi.
vaikka olisi hyvännäköinen ja mukava kuten minä. Syy on siinä, että kaikki mitkä kiinnostaisi on varattuja. Itsestä välillä tuntuu että olen Helsingin ainoa sinkku.
Ja itselläni ei ole mitään erikoisempia kriteerejä toisen ulkonäön suhteen...
Typerä hemmoteltu bilehuora ei ainakaan kelpaa, ja niitähän riittää! Paras oli kun uusi tuttavuus ja nykyään entinen tuttavuus kertoi loistavin silmin suihinottokisasta jossa oli jätte-kivaa. Huomattuaan tyrmistyneen katseeni neiti totesi kuitenkin hätäisesti ettei ITSE ollut mukana, mutta miksi olisi sitten kertonut siitä? Hah, bilehuoraa ei kannata kenenkään ottaa.
Aika hämärän oloinen nainen... johon ei kannata koskea ennen kuin on mennyt tautitesteihin.
Mistä tällaisia naisia löytyy? Itse suhtautuisin tähän vähän samalla tavalla kuin että kyseinen nainen olisi kertonut olevansa piikkihuumeiden käyttäjä... välittömästi olisin osoittanut taakse-poistua...
Baaristahan tuo löytyi. Toisaalta pakko sanoa että löytyi sieltä yksi vallan ihana naikkonenkin, mutten uskonut tämän olevan millään tavalla tosissaan joten lemppasin sen ennen kuin tulin itse lempatuksi.
MINKÄ TAKIA nuo reilu 30 vee sinkkumiehet roikkuvat tuolla suomi24:ssä ikuisesti ?? Ja baareissa. He eivät huoli ketään ! Valitetaan että naiset muka esittävät prinsessaa, mutta tosiasia on se, että miehet haluavat prinsessan. Sellaisen uhkeatissisen ja lopez-peppuisen missinkasvoisen naisen, joka on hyvässä työssä, ja suostuu kotiorjaksi miehelle.
Tavallisia naisia on vaikka kuinka paljon, eivätkä nuo miehet tavallista naista huoli, vaikka toista väittävät.
Toinen ongelma lienee se, että koska ehdokastarjonnasta on jo kermat kuorittu päältä kolmekymppisinä; jäljellä on vain pyöreähköt tytöt ja/tai yh:t, joilla on kiva luonne, ja sitten ne nirppanokat/hirmut, joita ei kukaan mies halua. Miehistä on jäljellä LYHYET, eli alle 175cm pitkät, jotka eivät luonnollisestikaan halua L/XL- tyttöä, joka näyttää valtaisalta pienikokoisen miehen rinnalla. Loppuosa sinkkumiehistä on ongelmaisia/ylipainoisia, ja liian nirsoja.
Olen itse sellainen pyöreä, mutta en lihava tyttönen, jolla on nätit kasvot. Miehet pitävät minua varalla, kun etsivät hoikkaa prinsessaansa. Nämä 170-177 "pitkät" miehet, joille ei kelpaa kukaan, ja roikkuvat loppuikänsä netissä.
Miksi hyvin monet yli 185 cm pitkät miehet eivät pane pahakseen, vaikka nainen olisi pyöreä/uhkea ? Miettikäähän sitä, te lyhyet miehet, jotka meitä reheviä naisia haukkuvat. Huomautan että tarkoitan tässä todellakin sellaista painoindeksi 25-28 pyöreyttä, enkä vaikeaa lihavuutta.
Näin juuri, eli vastenmielisen kumppanin katseleminen on huonomi vaihtoehto kuin yksin oleminen / sinkkuilu.
MUTTA se mikä on mielenkiintoista on se että nämä kriteerit kiristyvät sitä kireämmälle mitä suuremmasta kaupungista / tarjonnasta on kyse sekä sitä kireämmälle mitä pinnallisempi on kulttuuri. Naisten lehtien lukeminen sekä amerikkalainen silikoni kulttuuri ruokkivat ideaalikumppaninen ihannetta, joka väistämättä nostaa kriteerejä. Näistä syistä sinkkuus on yleistä. Ennen varmaan otettiin kumppanikseen naapurin liisa, riippumatta liisan ulkonäöstä jos se vaan oli kova lypsämään lehmiä. Nyt kumppanin tulee näyttää täsmälleen samanlaiselta kuin Bay Watch pimut.
Entä ottaisitko itse pyöreänä tyttönä lyhyempää ja hintelämpää miestä itsellesi jos mies olisi kiinnostunut? Vai onko sinullakin tavoitteena oma 195cm David Hasselhof Bay Watchista?
sellainen mies, jolla on hiukan vatsaa. Olen tavannut miehiä, jotka ovat minun mittaisiani, mutta ilmeisestikin HE eivät ole halunneet itseään isompaa naista. En odota että mies olisi minua pitempi, mutta jos on lyhyt, saisi kyllä olla massaa.
190 cm 30 sinkkumies, korkeakoulututkinto, mukava luonne, ei ketään kiinnosta enkä ole itsekään enää vapauttani herkästi myymässä eli bilehutsut ja muut vastaavat eivät todellakaan kiinnosta. Olen siis itsekin nirso ja sinkkuus tuntuu niin hyvälle, että....
Luulen, että yksinäisyys haittaa eri tavoin eri ihmisiä, riippuu siitä millainen ihminen on. Joku ehkä kohta älähtää, että kaikilla ihmisillä on samat perustarpeet. Miksi sitten eri ihmiset toimivat niinkin eri tavoin ja etsivät eri asioita?
Luulen myös, että ihmiset kärsivät eri tavoin epätyydyttävistä suhteista. Joillekin läheisyys on niin tärkeä tarve ja arvo, että roikutaan jopa epätyydyttävissä suhteissa mahdollisimman pitkään. Tai ollaan valmiita suuriinkin kompromisseihin, kunhan vain olisi joku.
Toisten mielestä taas yksinäisyydessä on monet hyvät puolensa siinä missä sitoutumisessa myös monet huonot puolensa, joten sinkkuutta ei herkästi vaihdeta epätyydyttävään suhteeseen.
Luulen, että yksinäisyydestä kärsivä ihminen tekee asialle jotakin ja ottaa kumppanin heti. Jollei ihminen kärsi yksinäisyydestä tai pitää toisenlaisesta elämänvaiheesta, ei kai voida puhua kärsimyksestä lainkaan. Itse olen ainakin kokenut elämänvaihesinkkuudet kivoimpina vaiheinani nuoruudessani.
Toisinaan yksinäisyys vaivaa,mutta kun ajattelee sen hyviä puolia,niin lopulta se on parempi kuin sen kompromissi eli huonohti toimiva ja pakonomainen suhde.
Suhde jossa kumpikaan osapuoli ei ole tyytyväinen,mutta ollaan nyt yhdessä ettei tarvi olla yksinään..hii-o-hoi oikein järjen riemuvoitto !!!
Jos en kohtaa koskaan sitä oikeaa,juuri sellaista naista kun toivon hänen olevan,niin miksi sortuisin johonkin huonohti toimivaan suhteeseen.
Ei mieluummin olen yksin ja nautin sen tarjoamista mahdollisuuksista ja vapaudesta !
Tämä hokema että mielummin yksin kuin huonossa suhteessa on semmoinen fraasi joka kertoo sinkkuuden keston olevan aika lyhyt ja myös kertojan nuoren iän.
Entä jos oletkin ollut 10 vuotta yksin, alkaisiko mieli alkaa tekemään kompromisseja kumppanin suhteen. Alkaisitko ehkä vähän katsomaan virheitä läpi sormien, jopa ymmärtämään niitä virheitä. Entäpäs 15 vuoden yksinolon jälkeen?
Ei sen suhteen ihan välttämättä tarvitse olla pelkkää juhlaa loppuelämäksi shampanjaa ja kaviaaria ja ilotulitusta. Joskus on mukavampaa katsella telkkaria kahdestaan kuin 15 vuotta yksin.
You win some, you lose some. Kun olin pitkään eräässä parisuhteessa, olin kateellinen sinkuille ja loppua kohden alkoi yhä enemmän harmittaa tavatessani yhä enemmän itseäni kiinnostavia henkilöitä. Miksi minä en voi/saa seurata kiinnostuksen kohteitani? Miksi olenkaan sitoutunut? Ketä kaikkia minulta jää tapaamatta, missä käymättä?
Parisuhteessa luopuu jostakin, yksinolemisessa jostakin muusta. Mikä on kenellekin se itseisarvoisin asia?
Joillekin ihmisille tietysti sopii sellainen, että ollaan yhden kanssa ja katsellaan samalla koko ajan parempia ja ollaan valmiita vaihtamaan. Sopii hyvin tähän maailmanaikaan sitä paitsi, muttei sovi kaikkien ihmisten psyykkeelle sekään? Ihmiset ovat toisilleen nykyisin pelinappuloita, hieman surullista mielestäni.
On näköjään niin että kun on sinkku, toivoo elämänsä muuttuvan mielenkiintoisemmaksi ja mukavammaksi kumppanin mukana.
Sitten kun taas seurustelee, kokee olevansa vankina suhteessa ja että missaa hyviä mahdollisuuksia (muuttaa vaikka ulkomaille, tavata mielenkiintoisempia kumppaneita jne).
Mikä on yhteistä molemmille on se että nykytilanne ei miellytä, on saatava enemmän ja parempaa. Eikö silloin ole loogista mieltää kaikki väliaikaisena - aina kun tulee parempi tarjous itselle, on siihen tartuttava. Jos kumppanisi sairastuu, vaihda terveeseen. Jos kumppanisi jutut alkaa kyllästyttään, vaihda uuteen. Jos löydät kauniimman naisen, rumempi pois. Näin pysyt aina onnellisena, surffaat onnellisuuden allolla alati kohti uusia seikkailuja, elät täyttä elämää - eikö tämä ole se mitä kaikki haluamme, mutta vai harvoilla on rahkeita toteuttaa.
pohdinnat on sinänsä turhia. niin kauan kun on kyse ihmisistä, ni ei siinä mitään kaavoja tai sääntöjä ole, niin käy jos käy. ei stadis mitenkään vaikeata hommata itselleen tyttöystävää tai sitoutua. itse olen saanut viimeisen kahden vuoden aikana kuusi kertaa seurustelu ehdotuksen...lähinnä vituttaa, kuinka kuinka helppoa se on ja saa olla suht usein sanomassa, et sori kultsi, seukkailu ei oikein sovi aikatauluun. "joutuu kärsimään sinkkuudesta"...hmm, no makunsa kullakin.
Näistä täällä esitetyistä "taso"teorioista tulee mieleen erään kuuluisan puolalaisen ohjaajan elokuva kymmenestä käskystä.
Voit laskea vaikka miten idioottivarmasti, että kevätjää kestää pienen luistelijan (tai vaikka, että se ei kestä itävalmisteisia panssarivaunuja). Kaavaan voi toki vedota vielä silloinkin, kun tosielämä kuitenkin toimii toisin. :)
Niin mistäs sen tietää missä se raja kulkee, milloin maksaa sinkkuudestaan liian suuren hinnan olemalla valikoiva..? Tuskin kenenkään kuitenkaan kannattaa sitoutua heti ensimmäiseen vastaantulevaan ehdokkaaseen (ellei sitten siltä tunnu että hän voi olla se oikea), tuskin sellainen suhde tulisi pitemmän päälle toimimaankaan. Yksin on tervettä pystyä myös elämään. Mutta tietty ainahan sitä voi ajatella loputtomiin että voisi löytyä parempikin, mikä ei ole välttämättä kovin hyvä ajattelutapa sekään.