olen sitä mieltä että jos työnantaja on tasapuolinen ja reilu niin kiusaamista ei katsota läpi sormien.miksi aina kiusattu joutuu lähtemään ja kiusaaja odottaa jo uutta uhria.vanhat työntekijät eivät puutu asiaan koska pelkäävät joutua uhriksi ja jos kertovat asiasta saa juoruilijan maineen. pidän omaa kiusaajaani todella lapsellisena ja kummallisena ihmisenä, että jaksaa pelata peliään ja aiheuttaa pahaa mieltä.onko parempi jäädä sairaslomalle kuin sanoa itsensä irti?
miksi aina
nyörinjämä
2376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos katsot asian sen arvoiseksi,et jää sairaslomalle etkä myöskään irtisanoudu. Rakenna oma yksityiselämäsi niin vahvaksi rakkaittesi, ystäviesi, harrastustesi, minkä vain avulla, että työpaikkasi "hiekkalaatikkotouhut" eivät paljon heiluta sinua sinne eikä tänne.
Näin minä olen tehnyt ja aion tehdä kaikkeni, että työn ulkopuolinen elämäni olisi jatkossakin antoisaa ja hyvässä lykyssä vain paranee vuosi vuodelta.
Tiedätkö tällä tavoin itseänsä vahvistamalla voi suunnilleen vain hekotella sisimmässään näille ihmisille, joilla ei nähtävästi ole muuta kuin työ ja työpaikan teennäiset ihmissuhteet.
annoit kyllä ohjeita joita meidän kaikkien pitäisi noudattaa. kiitos, pistit kyllä minut ajattelemaan. siittä vielä kiitos.