Kaste ei ole kuuliaisuuden teko Jumalle!

Kastetavalla ei ole merkitystä. Se voidaan tehdä upottamalla, valelemalla, ottamalla astiasta vettä käteen ja valuttaa päälle, mennä veteen polviin asti ja sitten kastaja ottaa kämmeniin vettä ja valuttaa pään päälle jne. Kaste tulee suorittaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Raamattu opettaa selkeästi näin. Sanaa baptizo käytetään alkukielessä sellaiissa yhteyksissä myös missä puhutaan mm. jonkun peseytymisestä tai pirskottamisesta. Sillä on siis synonyymejä upottamisen ohella. Raamatun kaste kertomukset eivät tue käsitystä jonka mukaan upotus olisi ainoa käytetty kastetapa. Kastetilanteita on ollut sellaisissa paikoissa mm. hoviherran koti jossa ei ole voinut olla niin suurta allasta jossa olisi voinut tehdä upotuksen. Lisäksi Raamattu puhuu suurista kastetuiden lukumääristä esim. se 3000 kastetun tilanne joita ei ole kaikkia voitu JAKSAA upottaa. Upottaminen ON ERITTÄIN RASKASTA FYYSISESTI!!! Lisäksi termit astua veteen , nousi vedestä eivät kerro mitään kastetavasta.

Jeesus kastettiin todennäköisimmin niin että Hän astui veteen polvia myöten ja sitten Johannes otti kämmeniin vettä ja nosti veden pään päälle ja laski veden Jeesuksen pään päälle.

Kaste ei perustu kastettavan uskon varaan tai ymmärryksen määrään vaan Kristuksen sovitustyöhön ja Ylösnousemukseen. Se on Uuden liiton sinetti suoraan Kaikkivaltiaalta Jumalalta, jossa Hän toimii ja antaa uskon lahjana kastettavalle ja samalla myös Pyhän Hengen jota ilman kukaan ei voi uskoa. Jos kastettava on jo ymmärryksen iässä niin kasteen "ehtona" saa olla vain ja ainoastaan kastettavan halu kääntyä Jeesuksen puoleen tai halu huokaista ja huutaa avuksi Herraa. "..huuda avuksesi Herraa ja anna kastattaa itsesi niin sinä pelastut." Riittää siis pelkkä huokaus ja halu kääntyä, kaipaus Jumalasta. Valmista uskoa ei Raamattu edellytä. Sitten kasteessa Jumala toimii niin kuin on luvannut ja antaa pelastavan uskon joka vie kohti taivasta. Kristillinen kaste on Jumalan teko, jossa Hän armossaan antaa synnit anteeksi. "..antakaa Kastattaa itsenne, jotta syntinne pyyhittäisiin pois." Kristillinen kaste EI OLE pelkkä tunnustustoimi seurakunnan edessä eikä se ole kuuliaisuuden teko Jumalalle. Se ei ole lakia vaan armoa suoraan Jumalalta. Sen voima ja vaikutus perustuu Jumalan sanaan ja LUPAUKSEEN siitä että synnit annetaan anteeksi ja kastettava saa iankaikkiseen elämään johtavan uskon ja Pyhän Hengen. Sitten on erikseen vielä ns. Pyhän Hengen kaste joka voi ilmetä mm. kielillä puhumisena tai profetoimisena, mutta se on jo uskovassa olevan Pyhän Hengen aktiivisempaa toimintaa tai ns. heräämistä uskovassa. Kyllä siis jokaisella uskovalla on jo Pyhä Henki.
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

jakooo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu