Taidan olla laastari eronneelle. Ehkä hänkin on tavallaan laastari minulle, mutta haluaisin viedä suhdetta eteenpäin. Hän ei ole vielä valmis. Ties milloin on. Haluaisin olla rauhallinen ja edetä harkiten uudessa suhteessa, mutta toisen selvittämättömät aivoitukset huolestuttavat välillä kovastikin. Neuvoja? Kokemuksia? Kysyn taas, että voiko laastarisuhde kasvaa eheäksi ihmissuhteeksi? Kannattaako odottaa toisen toipumista?
laastari
elina
91831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei kokemusta kuin sivusta katsojana. no tää tilanne aika sekava. erottiin miehen kanssa kun se meni yhteen mun parhaan ystäväni kanssa.
niiden suhde kesti pari kuukautta kun nainen alkoi itkeä kaikesta oli masentunut, hänen miehensä oli jättänyt hänet toisen naisen takia n. puoli vuotta ennen meidän eroa.
sanoi vaan ettei ollut käynyt läpi heidän eroaan. nyt nainen haluaisi parantaa välejään minuun ja mies siinä keskellä ovat kuulemma kavereita, nainen kun ei halua sitoutua kehenkään. mies odottaa että nainen olisi valmis niin ainakin luulen koska ovat paljon yhdessä. tilannetta mutkistaa juuri tämä että nainen haluaisi saada ystävyytemme takaisin.. ja soppaa hämmentää naisen ex joka puhunut mahdollisesta paluusta yhteen.
eli mies odottaa ,mutta kuinka kauan on valmis siihen koska nainen hyvin sekavassa tilassa kuten minäkin. joten vaikea sanoa kannattaako odottaa ehkä hyvä selvittää kuinka paljon hänellä läpikäytävää erosta.
ei toivu hetkessä ja ihmettelen suhteita että heti eron jälkeen aletaan asua esm.yhdessä.
Tietenkin jokainen on oma persoona ja minkalainen suhde on ollu sekin ratkasee.
Minua voi sanoa että vähän alkanu säälittää ex-ni kun uutta kotia rakentaa vauhdilla nuorikkonsa kanssa ja itse olen vasta tottumassa yksinelämiseen mutta kaikki ei osaa olla yhtään yksin.
Ehkä se ei kasva, kuten voi olla monissakin tapauksissa, mutta miksi ei? Jos todellakaan toinen ei ole toipunut, niin parasta olisi varmaan antaa hänen rauhassa toipua. En tiedä, ehkä käsitän laastarin eri tavalla kuin muut. Mutta en näe siinä mitään pahaa, että toinen ihminen auttaa palauttamaan uskon ihmisiin ja on tukemassa. Eikö sitä juuri "oikeiltakin" parisuhteilta vaadita?
Itselläni kokemusta sen verran, että minä ja mieheni olimme kumpikin tavatessamme vielä vähän rikki. Tiedostimme nämä laastari-jutut ja otimme asiat hiljalleen. Ja nyt yhdessä jo kymmenen vuotta, enkä ole ollenkaan pahoillani siitä että joskus sain olla laastarina miehelleni.
Ja mitä sitten luin noita aiempia kommentteja, tietenkään ei voi yleistää. Jos erosta on TODELLA lyhyt aika (ja varsinkin jos jo liiton aikana!) erosta niin on syytä harkita itse kannattaako sopia vaikka että katsotaan ajan x päästä.
Itse valintasi teet ja elät elämäsi.
elän elämäni ja valintani teen. Ehkä haen täältä näkökulmia, joita ei omasta lähipiiristä löydy. Omat ajatukset tapaavat pyöriä yhtä ja samaa ympyrää.
Itse koen tarvitsevani toista jaksamaan eteenpäin. toisen läheisyys ja välittäminen tuntuvat tärkeiltä, vaikka on minulla muutakin elämää, lapset, työ, ystävät, harrastuksia jne.
Ehkä tässä on pelkoa aika paljon. Oikeastaan en tiedä kuitenkaan, mikä pelottaa. Tämä ihmissuhde on minulle hyvin tärkeä ja tuntuu pahalta katsoa toisen kipuilua. Välillä ketuttaa, että miksei hän työstä eroaan ja käy sitä läpi... Jokainen toimii tavallaan, minulla oli oma tapani toipua (ja olenko vieläkään täysin ok eroni suhteen?) ja hänellä oma tapansa. Aika on hyvä asia, mutta taidan haluta sen toipumisen jo nyt :-)
kiitos kommenteista!
Minulla on tuttavapiirissä kokemuksia sekä hyviä, että negatiivisia kokemuksia laastariudesta. Toisista kehittyi suhteita, toisista ei. Itse olin laastarina ja sain siitä aikamoiset haavat. Teki kipeää katsoa kuinka toinen kipuili ja oli epävarma kaikesta ja välillä taas halusi yhteisen tulevaisuuden. Ei siitä mitään tullut, vuoden sitä kesti ja minä tavallaan estin hänen toipumistaan näin jälkeenpäin katsottuna.
Itse en enää halua olla kenenkään laastarina, sillä koska olen itse käynyt eroni läpi, haluan löytää suhteen, jossa ei tarvitse olla epävarma. On hyvä asia opetella seisomaan omilla jaloillaan ja opetella olemaan välillä yksin. Silloin ei vie entisen suhteen virheitä uuteen suhteeseen.
Tsemppiä sinulle ja toivotaan, että kaikki käy hyvin.
Laastarisuhteen rasite on usein se, ettei vasta eronnut ole käsitellyt tunteitaan edes auttavasti eron jälkeen. Tunteet edellistä puolisoa kohtaan ovat yleensä vielä voimakkaat. Jos eivät olisi, ei laastaria tarvitsisikaan niin pian eron jälkeen. Asiat eronneen itsensä mielessä ja toiminnoissa, joihin olisi pitänyt kiinnittää huomiota jo katkenneessa suhteessa, tulevat varmasti ja melko pian esiin laastarisuhteessa. Itseään ei voi paeta. Tylyä, mutta mielipiteeni.
Olen samaa mieltä. Järki sanoo toista kuin tunteet, jotka pyytävät odottamaan. Ehkä tätä pitää nyt katsoa aikansa rauhallisesti ja toivoa parasta. Se eroaminen on sitten aina niin tuskallista, se päätöksen tekeminen. Jospa sittenkin kaikki menisi hyvin. Kuten joku tuolla jo kirjoitti, myös miesystäväni toivoo yhtenä päivänä yhteistä tulevaisuutta ja toisinaan ei "jaksa" tavata, kun on niin vaikeaa...
Kyllä mä tuonkin ymmärrän. Jos toiseen on tykästynyt niin jaksaa jotenkin toivoa niin kovasti. Toivon toki sulle parasta, oli sen saavuttaminen sitten minkä tahansa päätöksen takana. Vaikeaan väliin olet itsesi kuitenkin saanut. Zemii sinne =)
löysi heti lohduttajan mutta palasi parin kuukauden päästä luokseni...
Asiat riippuvat niin monesta seikasta. Mikä johti eroon? Onko lapsia ja miten tämä uuden x on asennoitunut eroon.
Jos tuntee että on toiselle laastari on parasta antaa aikaa, tai mielummin sanoa että ottaa sitten myöhemmin yhteyttä kun tietää mitä haluaa.