Paljon tällä palstalla on ouhuttu siitä, mihin kaikki pitäisi perustu, eli siihen luottamukseen. Ei se luottamus ihan aina niin helppo juttu ole.
Itselläni on tässä viimeiset reilu kaksi vuotta ollut elämä ihan yhtä helvettiä. Olen naimisissa ja omistan kaksi ihanaa poikaa ja kaiken piti olla ihan hyvin, paitsi että mieheni on hirvittävän mustasukkainen ollut aina. No kuinkas sitten kävikään kun tapasin toisen miehen, joka hänkin naimisissa tahollaan. Kaikki alkoi yhteiseltä työmatkalta, niin kun nämä jutut nyt yleensä ruukaa alkaa. Ei silloin ollut yhtään järkeä päässä. Sitä meni ihan sen onnenhuuman mukana.
No kaikki jatkui sittein viestilemällä ja salaisilla tapaamisilla. Tapaamiset oli helppo järjestää, kun kerran samalla työpaikalla ollaan. Mies lupasi maat ja taivaat ja piti hyvänä ja kaikkee mitä ilman olin luullut jääneeni paitsi.
No kuinkas sittten kävikään, että mieheni sai asiasta vihiä ja meillä lähti eroprosessi käyntiin. Luulin ja kuvittelin, että tämä toinen mies haluaisi alkaa elämään minun kanssani ihan niin kun oli luvannut suurissa puheissaan. Joskin aina hän sanoi, että otetaan rauhallisesti ja odotellaan. Tuli vaan monta kertaa mieleen, että mitä tässä odotellaaan kun kerran toisen kanssa kerran on hyvä olla.
No sitten kun omassa avioliitossani tuli tämä rysäys ja sanoin omalle miehelleni, että haluan erota. Oma mieheni ei tietenkään ollut uskoa, että näin on käynyt ja halusi yrittää ja kaikkee. Minä en olisi halunnut, koska tiesin että oma käyttäytymiseni oli vienyt luottamuksen ja pohjan koko hommalta. No sitten tämä toinen mies rupesi puhumaan minulle, että älä eroa vielä. Odotellaan. No minähän sitten uskoi, että ehkäsitten on parempi odotella jotakin. Oma mieheni sairastui tästä syystä sitten vakavaan masennukseen ja elämämme oli yhtä helvettiä. Yritin saada mieheni ois masennuksesta olemalla tukena ja kaikkee. Lapsetkin alkoi olla ihan rikki ja minä vaan uskoin tuota toista miestä, että meidän ei kannata luovuttaa vaan odotella ja hän pyysi minua olemaan kärsivällinen. Ja hän pyysi, etten jättäisi häntäkään kun meillä synkkasi mukavasti ja seksi oli kuulemma tosi hieoa. Samaan aikaan hänellä itsellään meni kuulemma ihan hyvin kotona.
No aika monet kerrat sai kuulla lupauksia, että ensi kesänä sitten ollaan yhdessä ja kun se kesä tuli, niin sitten taas luvattiin, että ei nyt vaan sitten vähän ajan kuluttua.
Tällaista siis kuuntelin ja toivoin, että hän rakastaisi minua niin kun minä rakastin häntä. Olisin halunnut jättää kaiken tämän miehen vuoksi, mutta hän ei.
Näin siis jatku ja jatkui, kunnes eräänä päivänä huomasin, että minähän olin ihan tyhmä. Ei hän ole valmis vaimoaan jättämään. Ei nyt eikä ensikesänä.
Sanoin miehelle, että nyt tämä saa riittää. Ja kuinkas sitten kävikään. Mies meni ihan paniikkiin, etten saa häntä nyt jättää, kun hänellä menee kotona huonosti ja hän ei halua minua menettää ja mitä kaikkea. Hän ruikutti ja roikkui ja aneli ja rukoili. Sanoi rakastavansa minua enemmän kun mitään.
Ja yhä edelleen hän itkee perääni ja vannoo rakkauttaan ja lupaa tehdä kaikkensa, että saisi minut pidettyä.
Omalta osaltani usko on jo loppunut ja vaikka olisimmekin "virallisesti" yhdessä, en voisi koskaan unohtaa miten hänen tyhjät lupaukset satutti niin syvältä.
Nyt siis elän yhä avioliitossa mieheni kanssa ja yritämme päästä eteenpäin tästä kehdenvuoden helvetistä. Mieheni on päässyt pahimman masennuksen ohi ja olen hyvin iloinen siitä, että vaikka tekoni hänet sinne saikin, niin ollaan siitä sitten yhdessä noustu ylös. Ja lapset voivat hyvin, mutta tämä toinen mies ei vaan jätä rauhaan. Jos hän kerran minua niin kovasti omien sanojensa mukaan rakastaa, niin eikö rakkautta ole myös päästää irti.
No jakatapauksessa huomasin, että vaikka itsekkäästi minä toimin pettämällä miestäni, niin kyllä nuo miehet ovat sitten äärettömän itsekkäitä. Oma mieheni ei antanut minulle eroa, koska rakastaa minua niin paljon ja tämä toinen ei päästä irti, koska rakastaa minua niin paljon. Entäs minun tunteet???? Niillä ei ole väliä kunhan vaan toisilla olis hyvä olla.
Tuli pitkä teksti ja varmaan aika sekava.
Itselläni on tässä viimeiset reilu kaksi vuotta ollut elämä ihan yhtä helvettiä. Olen naimisissa ja omistan kaksi ihanaa poikaa ja kaiken piti olla ihan hyvin, paitsi että mieheni on hirvittävän mustasukkainen ollut aina. No kuinkas sitten kävikään kun tapasin toisen miehen, joka hänkin naimisissa tahollaan. Kaikki alkoi yhteiseltä työmatkalta, niin kun nämä jutut nyt yleensä ruukaa alkaa. Ei silloin ollut yhtään järkeä päässä. Sitä meni ihan sen onnenhuuman mukana.
No kaikki jatkui sittein viestilemällä ja salaisilla tapaamisilla. Tapaamiset oli helppo järjestää, kun kerran samalla työpaikalla ollaan. Mies lupasi maat ja taivaat ja piti hyvänä ja kaikkee mitä ilman olin luullut jääneeni paitsi.
No kuinkas sittten kävikään, että mieheni sai asiasta vihiä ja meillä lähti eroprosessi käyntiin. Luulin ja kuvittelin, että tämä toinen mies haluaisi alkaa elämään minun kanssani ihan niin kun oli luvannut suurissa puheissaan. Joskin aina hän sanoi, että otetaan rauhallisesti ja odotellaan. Tuli vaan monta kertaa mieleen, että mitä tässä odotellaaan kun kerran toisen kanssa kerran on hyvä olla.
No sitten kun omassa avioliitossani tuli tämä rysäys ja sanoin omalle miehelleni, että haluan erota. Oma mieheni ei tietenkään ollut uskoa, että näin on käynyt ja halusi yrittää ja kaikkee. Minä en olisi halunnut, koska tiesin että oma käyttäytymiseni oli vienyt luottamuksen ja pohjan koko hommalta. No sitten tämä toinen mies rupesi puhumaan minulle, että älä eroa vielä. Odotellaan. No minähän sitten uskoi, että ehkäsitten on parempi odotella jotakin. Oma mieheni sairastui tästä syystä sitten vakavaan masennukseen ja elämämme oli yhtä helvettiä. Yritin saada mieheni ois masennuksesta olemalla tukena ja kaikkee. Lapsetkin alkoi olla ihan rikki ja minä vaan uskoin tuota toista miestä, että meidän ei kannata luovuttaa vaan odotella ja hän pyysi minua olemaan kärsivällinen. Ja hän pyysi, etten jättäisi häntäkään kun meillä synkkasi mukavasti ja seksi oli kuulemma tosi hieoa. Samaan aikaan hänellä itsellään meni kuulemma ihan hyvin kotona.
No aika monet kerrat sai kuulla lupauksia, että ensi kesänä sitten ollaan yhdessä ja kun se kesä tuli, niin sitten taas luvattiin, että ei nyt vaan sitten vähän ajan kuluttua.
Tällaista siis kuuntelin ja toivoin, että hän rakastaisi minua niin kun minä rakastin häntä. Olisin halunnut jättää kaiken tämän miehen vuoksi, mutta hän ei.
Näin siis jatku ja jatkui, kunnes eräänä päivänä huomasin, että minähän olin ihan tyhmä. Ei hän ole valmis vaimoaan jättämään. Ei nyt eikä ensikesänä.
Sanoin miehelle, että nyt tämä saa riittää. Ja kuinkas sitten kävikään. Mies meni ihan paniikkiin, etten saa häntä nyt jättää, kun hänellä menee kotona huonosti ja hän ei halua minua menettää ja mitä kaikkea. Hän ruikutti ja roikkui ja aneli ja rukoili. Sanoi rakastavansa minua enemmän kun mitään.
Ja yhä edelleen hän itkee perääni ja vannoo rakkauttaan ja lupaa tehdä kaikkensa, että saisi minut pidettyä.
Omalta osaltani usko on jo loppunut ja vaikka olisimmekin "virallisesti" yhdessä, en voisi koskaan unohtaa miten hänen tyhjät lupaukset satutti niin syvältä.
Nyt siis elän yhä avioliitossa mieheni kanssa ja yritämme päästä eteenpäin tästä kehdenvuoden helvetistä. Mieheni on päässyt pahimman masennuksen ohi ja olen hyvin iloinen siitä, että vaikka tekoni hänet sinne saikin, niin ollaan siitä sitten yhdessä noustu ylös. Ja lapset voivat hyvin, mutta tämä toinen mies ei vaan jätä rauhaan. Jos hän kerran minua niin kovasti omien sanojensa mukaan rakastaa, niin eikö rakkautta ole myös päästää irti.
No jakatapauksessa huomasin, että vaikka itsekkäästi minä toimin pettämällä miestäni, niin kyllä nuo miehet ovat sitten äärettömän itsekkäitä. Oma mieheni ei antanut minulle eroa, koska rakastaa minua niin paljon ja tämä toinen ei päästä irti, koska rakastaa minua niin paljon. Entäs minun tunteet???? Niillä ei ole väliä kunhan vaan toisilla olis hyvä olla.
Tuli pitkä teksti ja varmaan aika sekava.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos saan olla utelias miten sun mies sai teistä vihiä kun olitte samalla työpaikalla ja jäljet helpp o peittää?
mieheni sai tietää siitä kännykästä tietenkin. Yksi viesti, jota en ollut poistanut. Joskin viestissä ei mitään ihmeellistä lukenut, mutta kun kerran oli tullut mieheltä, niin kyllähän sen tyhmempikin huomaa.
Aika tyypillinen kuvaus asioista miten ne menee näissä ykkös/kakkostapauksissa.
Ainoa voima joka piti sinua kiinni siinä rakastajassasi oli rakkaus häneen ja usko siihen että hänkin rakastaa sinua. Ja toisen ainoa motiivi näemmä oli se että sinua on hyvä pitää "takataskussa" kun saanti on varmaa ja nainen niin tyhmä että nielee kaikki lupaukset. Näitä tapauksia mahtuu 13 tusinaan.
Mutta kuten olet huomannut, elämässä on muutakin tärkeää kuin vaaka-asennossa toimiminen. Ja onneksi sait järkesi takaisin ja ymmärsit mistä oli kyse. Valitettavasti vain oikea miehesi ja perheesi joutui tempauksestasi kovin kärsimään. Ja sinäkin, näemmä.
Nyt, jos haluat lopullisesti päästä ex-rakastajastasi eroon: uhkaat paljastaa vaimolleen asian ellei hän jätä sinua rauhaan. Jos sekään ei tepsi, niin sitten ilmoitat hänen vaimolleen asian minkälainen sika miehensä on. Ja äärimmäinen keino on hakea lähestymiskieltoa.
Etkö ymmärrä että se on vaan joku Murphyn-laki että se ketä jätetään jää usein roikkumaan toiseen. Ja varsinkin jos jättäminen tapahtuu noinkin julmasti kuin pettämisen ja uuden suhteen aloittamisella ennen kunnollista suhteen purkua.
Tämän ko. menetelmän kun jokainen petetty nainen rokenisi ottaa käyttöön, niin johan rupeaisivat ukot menemään ruotuun.
Tunteet tuppaavat muuttumaan ja vaihtelemaan aikalailla, kuten huomaat, ei niihin kannata elämäänsä perustaa. Käytäntö ja arki, ne taas on niitä, joihin kannattaa panostaa. Kummallinen heebo tuo sinun toinen mieskin, nössö. Sano sille, että tunteet on nyt loppu (tässä tapauksessa on hyvä valehdella, ellei ne ole oikeasti loppuneet), ystävinä voidaan jatkaa. Ei koskaan tapaamisia kahdestaan kuin julkisella paikalla.
No niin. Sinä olet se joka petti...
Eikö sinulle tullut mieleen tämän miehen perhe ja vaimo, miltä vaimosta tuntui kun sai varmasti jossain vaiheessa tietää miehensä pettävän.
Minulla on itselläni takana(?) juttu, joosa mieheni vannoo jättäneensä nk. toisen naisen
Kuitenkin kun jo aloin pikkuisen uskoa, jostain tuli kumma tunne ja hain puh.laitokselta erittelyn....
Tämä toinen nainen kirjoitti minulle kirjeen jossa leimasi minut luulotautiseksi väitti ettei luuloissani ole perää ja saman aikaan miehelleni salla kirjattuna kirjeen, jossa kertoi rakastavansa ja pyysi pitämään yhteyttä...
Sain yhteisten tuttavien kautta kuulla ko. naisella olevan sulhasen, joka ei tiedä asiasta mitään.
Valitit etteivät miehet päästä irti eivätkä ajattele tunteitasi. Ajattelitko sinä, kun aloitit ko. suhteen.
Naisella pitäisi olla hieman enemmän järkeä kuin peniksensä ympärillä pyörivällä miehellä.
Perutelen tämän sillä että nainen kuitenkin kantaa elämää...
On itesllänikin ollut kiusauksia, mutta olen aina muistanut mitä olen kerran vihkivalassa luvannut.
Jos on tarvetta vaihataa tee se niin päin, että hae vapautesi ensin ja sitten vasta uusi.
Joo tiedän, että petin. En siihen myötätuntoa etsi.
Mutta niin petti myös tuo toinen mies. Vaimoaan ja perhettään. Ja se mikä tässä asiassa tekee tästä toisesta miehestä itsekkään on se, että hän vaan halusi jatkaa suhdetta salassa kuukaudesta toiseen, vaikka minä halusin sen päättyvän. Olin valmis eroamaan hänen takiaan. Ja nyt hän yhä haluaa jatkaa suhdetta salassa, kun minä haluan olla rauhassa, enkä pettää ja salailla. Haluan elää omaa elämääni. Ja tällä hetkellä siihen kuuluu oma aviomies. Minusta sitä päätöstä tulisi kunnioittaa, vaikka hän kuinka sanojensa mukaan rakastaa ja rakastaa eikä voi elää ilman minua.
Miksi oletat, että päätöstäsi pitäisi kunnioittaa? Ethän sinäkään kunnioittanut miestäsi saatikka sen toisen miehen perhettä.
Siis mitä valitat? Itse olet soppasi keittänyt. Kärvistele nyt vain siinä rauhassa.
No en miestäni kunnioittanut, kun menin uuteen suhteeseen. Ja kunnioitan tämän toisen miehen perhettä, etten halua enää jatkaa ja halusin lähes heti lopettaa salailun.
Ja tiedän tehneeni väärin, mutta kysymys onkin siitä, että miksi toinen roikkuu ja roikkuu vaikka olen sanonut selvällä suomen kielellä ei.
ajattelet, että tämä mies kunnioittaisi sinua sen enempää kuin vaimoakaan?
Te molemmat olette olleet sairaita tunne-elämältänne, olette sitä edelleen ja paranette hiukan eri tahtiin nähtävästi, siksi ette enää ymmärrä toisianne, ettekä vielä tervettäkään tunne-elämää.
Viesteistäsi näkee, että olet menossa prosessissa eteen päin, mutta et vielä ole ihan pohjia myöten ymmärtänyt, mikä kokonaisuus teillä on käsiteltävänä, josta sinulla on melkoinen kantovastuu.
Työ suhteenne eteen ei ole se, että päätät jäädä miehesi luokse, vaan se on valintatilanne, josta työ alkaa. Voin lohduttaa ja kertoa kokemuksesta, että varaa aikaa useampi vuosi, äläkä asennoidu asioiden muuttumiseen liian nopeasti.
Jos salasuhteesi on nyt hiljattain päättynyt, niin rankimmat ajat tulee todennäköisesti tuossa puolen vuoden-puolentoista vuoden kuluessa, jona aikana miehesi muuttuu, kun käsittelee järjestyksessä tunne-elämäänsä.
Tietyssä vaiheessa menette miehesi kanssa asioissa aivan eri tahtia ja se, jos joku koettelee teidän suhdettanne, äläkä ota sitä henkilökohtaisena loukkauksena, jos miehesi tahtoo ottaa rajusti etäisyyttä käsitelläkseen omaa tunne-elämäänsä.
Et vielä ymmärrä, minkälaiseen kriisiin olette joutuneet, mutta jos ette luovuta, niin kyllä selviätte, helppoa se ei ole, sillä se on vaikein työ ja valinta, rakentaa kaikki uudelle pohjalle entisessä liitossa, jossa on tällainen tapaus tapahtunut.
En moralisoi tai arvostele sinua, sillä ihmisiä me kaikki olemme ja saamme oppia virheistämme. Kannattaa jossakin vaiheessa ottaa ulkopuolista apua ongelmissa/umpikujissa, sillä olette liian läheisä sanomaan toisillenne asioita, ettette ymmärtäisi niitä väärin ja ottaisi liian henkilökohtaisesti. ammatti-ihminen pystyy kääntämään sanomanne oikealle kielelle ja pääsette ASIAN ytimeen, jossa ei etsitä syyllisiä tai syyttömiä, vaan ratkotaan ongelmia ja auotaan solmuja.
Tsemppiä ja haluan sinun ymmärtävän yhden asian: Teitte valinnan jatkaa yhdessä, siispä nyt aloitatte vasta työn yhdessä ja korostan, että parisuhteen eteen tehtyä työtä ei ole se, että sinä korjaat tunne-elämääsi miehen suuntaan ja mies tekee parisuhdetyötä. Tulet huomaamaan, että mies tekee sitä tunne-elämätyötä myöhemmässä vaiheessa, joten siellä puntit tasaantuu ja molempien pitää sen tunne-elämätyön aikana satsata aivan samalla tavalla parisuhteeseen satasella.
On hyvä, jos olet oppinut jotain ja ymmärrät nykyään toistenkin arvon siis puolisosi.
On ihmisiä, jotka eivät koskaan tule ymmärtämään mitä toinen ihminen todella merkitsee.
Tämä pettäjä partnerisi ei ymmärrä vieläkään kunnioittaa toista saatikka toisen mielipidettä. Hänelle on vain tärkeintä saada se mitä hän itse haluaa. Luultavasti hän ei tule näitä asioita edes koskaan ymmärtämään ja jatkaa pettämistään sinun tai jonkun muun kanssa
Onneksi kuitenkin ymmärsit lopettaa.
sitähän lopultakin kaikki janoaa ja huutaa, se on selvä. Pääasia, että pystyt vilpittömästi rakastamaan itseäsi. Muuten on näet ihan mahdotonta rakastaa muitakaan. Tuollaiset epätoivoiset rakkauden vannomiset ja peräänhuutamiset tarkoittavat nekin "tule ja rakasta minua, koska minä en osaa itse". Vähän säälittävää sinänsä.