Kun pappi vihille mennessä kehoittaa: "toinen toistensa kunnioittamisessa kilpailkaa", oletteko muistaneet tämän.
Se ei tarkoita että toisesta kaivellaan vikoja, haukutaan, mitätöidään, alistetaan.
Se tarkoittaa sitä, että toisessa nähdään hänen parhaat puolet, tuetaan ja ymmärretään. Sitä se tarkoittaa.
Kun lukee näitä parisuhde- ja avioliittopalstoja niin varsinkin naiset näyttää tämän kehoituksen unohtaneen.
Se ei tarkoita että toisesta kaivellaan vikoja, haukutaan, mitätöidään, alistetaan.
Se tarkoittaa sitä, että toisessa nähdään hänen parhaat puolet, tuetaan ja ymmärretään. Sitä se tarkoittaa.
Kun lukee näitä parisuhde- ja avioliittopalstoja niin varsinkin naiset näyttää tämän kehoituksen unohtaneen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
..se minulktakin ja olen mies. Seurauksena avioero. Täytyy muistaa että kunnioitus on ansaittava, sitä ei voi vaatia. En minäkään siinä suhteessa varmaan ollut kunnioittamisen arvoinen ja nämä on sellaisia juttuja jotka ehkä alitajuisesti vain antaa mennä siihen pisteeseen ettei paluuta enää ole. Elämä jatkuu yksin tai jonkun sellaisen kanssa jota voi kunnioittaa ihan aidosti.
Eli aletaanko täällä keksimään, että kun se toinen oli sellainen ja sellainen, niin enhän minä sitä voinut kunnioittaa?
Just tuota mä tarkoitin, että kohta täällä on kuoro selittelemässä miksi juuri hänen ei ole tarvinnut kunnioittaa omaa puolisoaan.
Jos kerran siinä toisessa on ollut jotain niin hyvää, että hänen kanssaan on mennyt naimisiin, niin tokihan siinä on jotain kunnioitettavaa.
Ja se lähtee ihan itsestä ja omasta ajatus- ja tunnemaailmasta, ei niin että toisen olisi oltava tietynlainen.
Voiko olla totta että vielä löytyy perus rehellinen ihminen joka voi myöntää ettei ole aina ollut kunnioituksen arvoinen.
Kunnioitus nimen omaan pitää ansaita,eikä pitää sitä itsestään selvyytenä.
Minulta loppui kunnioitus/arvostus 34v. jälkeen lopullisesti, tulin siihen tulokseen että mies oli minulle aivan liian hyvä ja viat kaikki vain minussa, ei jäänyt vaihtoehtoja...joten poistuin
Kesää ja kärpäsiä......
..muuttuvat ja maailma muuttuu. Minä muutuin, puolisoni muuttui ja luonnollisesti niin muuttui myös suhteemme. Ei tämä ollut suunniteltu juttu, eikä kenenkään vika. Tällä kertaa vain kävi näin.
Kyllä täytyy miehen osata myöntää itselleen että prkl mokasin. :) Toivon vaan että osaan jatkossa olla toistamatta samoja virheitä.
Olet oikeassa - kunnioitus (arvostuksesta puhumattakaan) on ansaittava. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen on itse vastuussa itsestään ja omista mokistaan. Ei papin aamen mitään merkitse, jos ihminen on lähtökohtaisesti sellainen, että ei ota vastuuta teoistaan.
Itse olen jättänyt miehen syystä, että mies on kohdellut minua huonosti. Ei siinä peiliin katsomista ole tarvittu. Jokaisessa liitossa on omat ongelmansa, mikä tarkoittaa, että se on kahden kauppa. Itse olen vastuussa omasta osuudestani. Mutta en sen toisen mokista. Ei siis ole mitään syytä korostaa papin aamenen merkitystä, jos kerran suhde on sellainen, jossa toista ei voi kunnioittaa. Se olisi tekopyhää.
Olkaamme realisteja!
Kun menet naimisiin, kunnioitat puolisoasi tiettyjen luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien vuoksi.
Mihin tämä kunnioitus häviää? Ei kai joku toinen ominaisuus sitä voi kumota?
Ei kunnioittaminen lähde siitä, että toiselta odotetaan hänen olevan tietynlainen, vaan kunnioitetaan niitä ominaisuuksia jotka hänellä ovat ja siitä pidetään kiinni.
Jos alkaa takertua toisen heikkouksiin ja vaatia toista muuttumaan jotta voisi kunnioittaa häntä, ollaan aika heikolla pohjalla.
Et tainnut ymmärtää, mitä tarkoitan. Vielä kerran:
Jos toinen ihminen kohtelee toista huonosti, niin ei hän kunnioitusta ansaitse. Kyse ei silloin ole toisen ihmisen persoonaan liittyvistä huonoista puolista, joita on kaikilla, vaan selkeästi huonosta kohtelusta. Tällaista voi ilmetä vasta papin aamenen jälkeen. Ihminen voi olla esim. täysin petollinen, ja pystyy kyllä salaamaan tämän piirteen papin aameneen saakka. Ei petollisuus ole jokin ihmisen pieni 'kauneusvirhe', jota tulee 'kunnioittaa' - vai oletko yhä toista mieltä?
Minun mielestäni toisen kunnioittaminen parisuhteessa on rakkauden jälkeen heti toiseksi tärkein asia.
Käännetäänpä kirjoittamasi toisin päin eli jos toinen arkielämässä koko ajan mitätöi, alistaa, haukkuu ja hakee puolisostaan vikoja, niin eikös sellaista puoliso ole vaikea kunnioittaa, vai mitä? Parhaita puolia on vaikea nähdä, jos toinen käyttäytyy noin.
Minä kunnioitan erittäin paljon puolisoani ja hän on kyllä sen ansainnut. Kunnioitan myös monia muita ihmisiä, mutta on myös niitä, jotka eivät todellakaan nauti kunnioitustani, koska eivät minun arvomaailmassani ole sitä ansainneet. Mutta, näin kai se kaikilla menee...
Naiset yleistit turhaan, koska totuushan on, että näille palstoille kirjoittajista suurin osa on juuri naisia.