mies ja vauva

ettei käy kuten mun tuttavalle, jolla oli samanlainen mies. Hitaasti paheni ja lopulta alkoi hakata. Alkoi tuolla naisten vihaamisella ja alistamisella, jota jatkui 5vuotta. On saanut oman poikansakin pelkäämään itseään. Lähde nyt.

Sähän oot löytäny oikein miehen ISOLLA M:llä! Pistä se aasi pihalle ja hyvin pian!

Miehelle on kova paikka 'menettää' vaimonsa uudelle vauvalle, tiedän sen kokemuksesta. Jos tilanne ei lukkiudu täysin, uskon että mies kuitenkin vähitellen sulaa, kun näkee, että ei menettänytkään sinua kokonaan ja kintyy myös lapseen.

Lisäksi pitää muistaa, että äidin side lapseen on alkanut kehittymään jo raskauden alusta lähtien, mutta miehellä vastaava vaihe alkaa vasta vauvan syntymästä. Muistan itse vastaavan tilanteen, kun vaimo paijasi uutta vauvaa ja itse sen näki lähinnä vain kaikki voimat vievänä taakkana, vaikka olinkin toivonut lasta. Tunteita tuota kääröä kohtaan ei kuitenkaan ollut vielä juurikaan ja tilanne oli tosi hämmentävä. Ehkä oli jopa pieni syyllisyys siitä, ettei tuntenut lasta kohtaan tarpeeksi rakkautta. Kiintymys lapseen syntyi kuitenkin vähitellen kun vähän kerrassaan osallistuin lapsen hoitoon ja pitelin lasta sylissä kaikessa rauhassa.

Yrittäkää keskustella myös kotityöasiasta silloin kun ette ole kovin väsyneitä. Kertokaa toisillenne, miten näette miehen ja vaimon roolin ja millaisia odotuksia teillä on toisianne kohtaan ja minkä kuvittelette kohtuulliseksi työmääräksi itsellenne. Nalkutus, riiteleminen ja syyttely ei kuitenkaan edistä asiaa millään tavalla. Ne ainoastaan kaivaa molempien osapuolten 'kuoppia' syvemmäksi siten että kummankin osapuolen käy yhä vaikeammaksi joustaa omista kannoistaan.

Meille kävi vähän samalla tavalla...
Isä oli onnessaan kun lapsi syntyi, oli heti viikon isyyslomalla, hoiti kodin ja auttoi minua lapsen hoidossa. Mutta sitten vain yhtäkkiä ei halunnutkaan pidellä lasta, vaippaa ei vaihtanut ainakaan kahteen kuukauteen, antoi vauvan huutaa jne... Kotitöiden teko loppui myös. Mutta meillä oli kyllä sopimus että minä hoidan kodin ja mies työn. Riitelimme jatkuvasti ja mieheni syytti siitä välillä jopa lasta(!!), että vauva on pilannut elämämme!! Ajattelin silloin että hänellä on jonkinmoinen babyblues ja yritin puhua asiasta, mutta ei ollut halukas puhumaan. Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin laukesi, siihen meni ehkä pari kuukautta, ylikin, mutta nyt asiat ovat mainiosti! Olimme silloin eroamassa, eikä hän olisi halunnut edes tapaamisoikeuksia, mutta nyt on lapsen kanssa paljon ja hoitaa mielellään. Parisuhdekin on nyt mallillaan. Voin hyvillä mielin lähteä perjantaina tyttöjen iltaan, kun tiedän että lapsi on hyvissä käsissä, ja isäkin on sanonut että hänen ja lapsen suhde on kehittynyt entisestään kun minä en ole kokoajan siinä vieressä sähläämässä, vaan he saavat tutustua toisiinsa aivan rauhassa. Tyttö oli vähän yli 3kk kun isä patisti minut ulos ja jäi lapsen kanssa kahden, ja siitä asti he ovat olleet kuin parhaatkin kaverit. Pitää luottaa myös toiseen osapuoleen, vaikka minä en kyllä lapsen ollessa esim. kuukauden sitä osannut tehdä..
Ja jättäkää kotihommat reilusti vähemmälle, ei kaiken tarvi olla niin tiptop. Imuroinnin voi hoitaa vaikka kerran muutamassa viikossa ja tiskit saa odottaa. Nyt on pääasia hoitaa vauvaa ja saada suhde kuntoon! Väsymys kiristää kaikkia, joten koittakaa levätä ja älkää yrittäkö setviä asioita ainakaan väsyneenä. Luulenpa että kaikissa parisuhteissa on riitaa yms lapsen syntymän jälkeen, on se niin iso asia että sopeutuminen vie aikaa, miehiltä enemmän kuin naisilta. Koita huomioida myös miestä ja hellikää toisianne ja levätkää yhdessä kun lapsikin nukkuu. Näin miehesikin pääsee lähellesi eikä tunne jäävänsä aivan ulkopuolelle. Pointtini on, että ei kai nyt heti kannata erota! Hyvä suhde kestää kyllä vaikeitakin aikoja!!! Katso muutama kk, ja päätä sitten mitä teet, mutta ei tällaisissa asioissa ainakaan hätiköimällä hyvää lopputulosta tule.
Voimia!

Mies on ihan selvästi psykopaatti.Kohta se tekee sen minkä mun mies teki sit ku huomasi etten alistu helposti.ELi soittaa mielenterveys puolelle ja kertoo kaikkea paskaa susta ja sun käytöksestä,on muka siis huolissaan sun jaksamisesta.Yllättäen kotiisi tulee 6-8 henkilöä puimaan miehen huolestuneisuudesta johtuvaa asiaa ja eivät sit usko sua kun olet aivan äimän käkenä,tulkitsevat sinun vain valehtelevan.Sinulle sanotaan et haluaisitko lähtee lepään osastolle?suostutellaan kaikin mahdollisin mielistelytaktikoin,sanotaan et se on sun etu yms.lastasi et kuitenkaan saa mukaan.(minä en onneksi mennyt.)NO,mielenterveys puoli sit joutuu kuitenkin tekeen sen ilmoituksen lastensuojelulle kun on kerta kotona niin outo ilmapiiri.Kun sit menet kertoon miehellesi liian rehellisesti et nyt oli viiminen sairas tekosi pakko ottaa ero,niin ukko juoksee ympärikaupunkia mustamaalaamassa virastoissa sinua hulluksi,tekemällä kotona ilkivaltaa esineille ja kertoo sinun sen tehneen.Sillee saa lapset huostaan.(eron jälkeen katsos psykopaatille maistuu verinen kosto kun hänestä sinä loukkasit häntä.)Normaalisti mies ajattelee lasten etua ja jossain välissä kuitenkin antaa lapset äidille vaikka joutuisikin maksamaan ne elarit.Minä ja muut jotka ei saaneet neuvoa nykypäivän hirviöistä olemme nyt "katellisia" niile äideille jotka mies jätti oman onnensa nojaan eikä koskaan lapsiaan kaivannut,ja vaikka joutuisivatkin taisteleen esim.niistä elareista,niin se on pieni tuska vauvansa menettäneelle äidille.Eli pakkaa kamppeet ja mee lapsinesi lähimmälle turvatalolle oli se sitten vaikka 200km päässä mut mee.Taxin maksaa muut sit sun puolesta.Älä vihjaa mitään tästä ukolles.

Tiedän monta samanlaista tapausta. Koskaan vaan ei voi tietää mitä se elämä tuo tullessaan.
Serkulle kävi tuossa tilanteessa juuri niin kuin edellinen vastaus minua ennen tässä. Tuli sossutantat ja sitten lapsi jäikin toiselle vanhemmista. Syyttä suotta. Ihmiset osaavat muuttua niin kieroiksi jos haluavat.
Sitten taas suhde (mieheni ent.) jossa oli sama tilanne, mutta tilanne oli hyvä sitten laukeamisen jälkeen 2v. Kunnes tuli sitten ero kun se johti taas samaan.
Ja sitten taas on noita joilla se on alkanut kuukauden parin päästä helpottaa ja yhdessä ovat edelleen.
Elämää ei voi tietää etukäteen, mutta se että onnellinen on lupa olla. Ja onnen johtaja on oma tahto, sydän ja mieli.
Päätökset on vaikeita, joskus niitä on vain tehtävä.