Turkkilaisille perhe ja koko suku on ehkä hieman tärkeämpi kuin suomalaiselle keskimäärin. Sukulaisten kanssa ollaan enemmän tekemisissä ja käsittääkseni turkkilaiset ihmiset yleensä ovat erittäin lapsirakkaita. Onko edes mahdollista, että turkkilaisen miehen kanssa voisi solmia (tahattoman) lapsettoman parisuhteen tai avioliiton? Vai onko tällainen jo suvulta tai perheeltä tulevan paineen vuoksi mahdotonta?
Kysymys turkkilaisista miehistä
kyselijä
81228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että tohon voi vastata vain tauno turkkilainen.
ja vielä sellainen joka tuntee maansa kulttuurin kaikkine moninaisine ilmiöineen ja muunnelmineen (esim maaseutu kontra kaupunki).
Eli tohon ei taida olla vastausta.
Jos kubbe on akateeminen kaupunkilainen, on tilanne sama jos se on joku ali ben betku maaseudun kaukalasta...
Ihan sma kuin suomessa... jos oot von Guggelyygel h:forssista tai Jope Jäppänen Turusenperälästä...
Nyt sitten kaipaisin niitä Tauno Turkkilaisia tai edes henkilöitä, joilla on enemmän kuin matkailukokemusta Tauno Turkkilaisten maasta ja Tauno Turkkilaisista.
Tuohon lienee aika vaikea vastata, kun niitä Taunoja on siellä niin kovin paljon, mutta tunsin kyllä jo kahdeksankymmenluvulla istanbulilaisen pariskunnan, turkkilainen mies ja suomalainen vaimo. Olivat lapsettomia ja iäkkäitä jo molemmat ja silti ihan onnellisilta tuntuivat. Siitä ei keskusteltu, mitä vastoinkäymisiä oli mahdollisesti ollut pariskunnan alkutaipaleella, mutta ainakin yhdessä oli elämää jo pitkään eletty.
Että kai se sitten mahdollista on nykypäivänäkin...
johon voi vastata vain omalta osaltaan. Kyllähän Turkissakin on lapsettomia pariskuntia, mutta mitkä liee itse kullakin sen lapsettomuuden syyt?
Tuohon on oikeasti todella vaikea vastata, luultavasti se onnistuu, aivan täysin henkilöstä itsestään kiinni.
On pareja, jotka aloittavat lasten hankinnan vasta 35 paikkeilla, kun ura on putkessa ja taloudelliset asiat kunnossa, mutta yleensä täällä tosiaan mennään naimisiin 18- 25 v. ja tehdään ne lapset sitten heti. Se on vähän niin kuin itsestäänselvyys.
Kannattaa oman miehen kanssa keskustella asiasta ja pyytää häntä myös perheensä/sukunsa kanssa puhumaan.
Jos lapsettomuuden syy on lääketieteellinen, niin kuka siihen on sanomaan vastaan? On meidän suvussakin tällä hetkellä pari, joka on lapseton, eikä heiltä enää kysellä 7 vuoden avioliiton jälkeen jälkikasvusta. Jos joku hölmönä vielä kyselee, on siihen helppo vain vastata inshallah....elikkä jos Luoja suo.
Kyse on siis naisen valitsemasta lapsettomuudesta ei mistään lääketieteellisistä syistä. Itse koen, että tavallaan tuo ettei kertakaikkiaan voisi saada lapsia olisi tavallaan helpompi juttu. Nyt kyse on ihan naisen omasta tahdosta jäädä lapsettomaksi.
Mielestäni kommenttisi, että pitäisi keskustella perheen ja suvunkin kanssa ehkä kertoo aika paljon. Asia ei siis välttämättä ole vain parin oma asia tai vain henkilöstä itsestään kiinni Turkissa?
En voi ymmärtää mitä ajat takaa? Ajatteletko, että parin pitäisi kysyä koko suvulta mielipidettä asiaan? Ei taatusti tarvi, mutta on mielestäni väärin miestä kohtaa, jos ei asiasta keskustele ja kerro ettei lapsia halua. Kertomatta jättämisellä kyllä saa takuu varmasti aikamoisen sopan aikaiseksi.
Olimme yhdessä seitsemän vuotta, mies turkkilainen, minä suomalainen. Tapasimme suomessa, minä eronnut ja 2 lasta, mies yksinäinen. Alusta asti tein selväksi, etten välttämättä ole valmis avioliittoon enkä myöskään lapsentekoon, jos hän muuta haluaa, on hänen löydettävä uusi kumppani. Noin 3 vuoden jälkeen, kun hän meni lomalle Turkkiin yksin pariksi kuukaudeksi (itse en koskaan käynyt sukulaisia tapaamassa), huomasin muutoksen. Mies pyysi minut Turkkiin viikon lomalle turistikohteeseen. Siellä hän arvosteli pukeutumistani, miten en hoida asioita oikein jne. Suomeen tultuaan hän tokaisi, ettei ole vielä tehnyt päätös minun suhteen ja kuinka isä ja sisarukset haluaisivat hänen menevän naimisiin ja saavan lapsia. Yritin lopettaa suhteen tämän jälkeen ja aloin miettiä mitä itse haluan elämältäni. Ostin oman asunnon jne. mutta mies ei kuitenkaan halunnut erota vaan jatkoimme yhdessä. Vuoden päästä isä kuoli turkissa, mutta sisarukset jatkoivat edelleen painostusta. Itse hän yritti vakuutella minulle, ettei enää kuuntele mitä suku sanoo vaan haluaa jatkaa elämää minun kanssa, koska ei pysty elämään ilman minua. Vähitellen kuitenkin aika ja painostus teki tehtävänsä ja mies sairastui masennukseen. Loppujen lopuksi, kun lääkityskään ei häntä auttanut. Hän teki eropäätöksen. Nyt kahdeksan kuukauden jälkeen, hän meni noin reilu kuukausi sitten turkissa naimisiin, tytön kanssa jonka on tiennyt vain ulkonäöltä. Viikko sitten tuli takaisin vaimon kanssa. Olemme olleet yhteydessä säännöllisesti eron jälkeen. Lähinnä tilanne on joka kerta ollut sama, kuinka hänellä on paha olla, mutta pakko mennä naimisiin omasta kultturista tai hänen sairaus ei parane. Samalla itkee, ettei halua menettää kuitenkaan minua, mutta sairauden takia pakko erota.
Eli kyllä suku voi vaikuttaa todella paljon!