sisarukset

voi pilata jopa toisten avioliiton.Eli luullaan että saa puuttua kun on sisar toisten asioihin.Mikään veriside ei voi olla tärkeäpi kun suhde omaan puolisoon.Miten näistä pääsee eroon kun ei voi oikein suoraankaan sanoa sisarelle että:painu h..ttiin!
4999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mun miehen sisarukset on myös piikkinä lihassa.
En tiedä mitä tekis. Ne ei onneks käy koskaan meillä ellei kutsuta, kun asutaan "niin" kaukana.
No enpä aio enää kutsua. Ei voisi vähempää kiinnostaa moiset ääliöt.
(purkaus...)

Äänestä

Eipä ole mun avioliittoa onneks sisarukset pilannu. Se meni piloille ex-miehen sukulaisten johdosta.
Tällä hetkellä asun avoliitossa ja meillä on lapsia, ehkä en koskaan enää mene naimisiin, sellainen trauma avioliitosta ja avioerosta jäi...
Anyway. Sisaruksetkin voi olla aika julmia toisilleen. Mä olen sisarusparven nuorin. Iltatähti. Eli ikäeroa seuraavaan sisarukseen on paljon.
Olen lapsesta asti tuntenut itseni jotenkin "ulkopuoliseksi" perheessä. Aivan kuin olisin ollut jotenkin erilainen.
Näin myöhemmin ajateltuna se johtuu ehkä siitä, että mulle on saanut sanoa mitä vain ja kohdella suurinpiirtein mitä vain koska mähän olen vain se "pikkusisko". En oo niitten mielestä osannu sitä enkä tätä. jopa aikuisiällä niillä on ollut tottakai varaa sanoa mun valinnoista että ne on huonoja ja kaikkea syyttää. En tajua miten isosiskot voi ollakaan niin julmia.
Kun mulle tapahtuu jotain hyvää, joka ei ole ehkä niille mieleen, niin enpä saa mitään hyvää palautetta. mut kun mä kuuntelen siskoni ongelmia ihan sydämestäni ja yritän auttaa, jos se tarvii auttajaa. Mut mä en saa samaa kohtelua. Hyvä jos sisko edes viitsii kuunnella mitä sanon, kun yleensä se puhuu päälle tai aloittaa uuden jutun.
Sit kun kerran sanoin oman mielipiteeni, koska en enää kestänyt sitä että mua saa kohdella kuin roskaa, niin sisko siellä sit rupes syyttämään että MINÄ en kestä koskaan mitä mulle sanotaan. (Vaikka LAPSESTA asti olen kaiken kestänyt ja niellyt!) Sanoin suorat sanat siskolle mm. siitä että kun hän ei edes kuuntele! No tietenkin sisko loukkaantui. Mutta mulla oli hyvä mieli, että kerrankin elämässäni (kolmikymppisenä!) sain sanottua asiat niinkuin ne MINUSTA tuntui. En ole pelkästään pikkusisko vaan ihminen ja haluan että mua kohdellaan aikuisten tavoin ihmisenä. Mua ei käytä enää muut heittopussina. ei siskot eikä kukaan. PISTE.

Äänestä
  • Et saa siis sukulaistesi antaa pilata avioliittoa! Älä missään nimessä anna. Ei ole ehkä helppoa puuttua asioihin puhumalla, mutta muuta keinoa ei oikeasti ole! Ota asia puheeksi, nosta kissa pöydälle. Sano mitä mieltä olet mistäkin, mikä sua loukkaa ja mitä et voi sietää. Samalla voit tietenkin tuoda hyvät puolet esiin, mutta tärkeintä on, että saat oman pointtisi läpi. On väärin jos omat sisarukset pilaavat avioliiton. Silloin jossakussa on pahasti mätää, ja se mätä et ole Sinä!
    Voimia!

    Äänestä

  • ykskuopus kirjoitti:

    Et saa siis sukulaistesi antaa pilata avioliittoa! Älä missään nimessä anna. Ei ole ehkä helppoa puuttua asioihin puhumalla, mutta muuta keinoa ei oikeasti ole! Ota asia puheeksi, nosta kissa pöydälle. Sano mitä mieltä olet mistäkin, mikä sua loukkaa ja mitä et voi sietää. Samalla voit tietenkin tuoda hyvät puolet esiin, mutta tärkeintä on, että saat oman pointtisi läpi. On väärin jos omat sisarukset pilaavat avioliiton. Silloin jossakussa on pahasti mätää, ja se mätä et ole Sinä!
    Voimia!

    ihan kun omasta elämästäni eli pikkusiskoille ei anneta mitään arvoa edes aikuisena jopa oma äitini puolustaa isosiskoa ja pitää sitä fiksumpana kun nuorempia.
    Olenkin päättänyt ottaa etäisyyttä jos he sitten tajuavat katsoa peiliin.
    En ole kans mikään kynnysmatto kun olen nuorempi.Tsemppiä ja nyt muuttu tyyli!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piinaa tämäkin kirjoitti:

voi pilata jopa toisten avioliiton.Eli luullaan että saa puuttua kun on sisar toisten asioihin.Mikään veriside ei voi olla tärkeäpi kun suhde omaan puolisoon.Miten näistä pääsee eroon kun ei voi oikein suoraankaan sanoa sisarelle että:painu h..ttiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu