välillämme 200km

sinulle joku, aivan varmasti. Tosin tuo 200 km ei ole niin paha. Itse jossain vaiheessa olin kaukosuhteessaa, välimatkaa n 100 km ja kuitenkin meni välit poikki juuri eniten välimatkan takia.
Toisaalta tunnen erään pariskunnan, joista toinen asuu Helsingissä ja toinen Rovaniemellä ja yhä suhde jatkuu, puolen vuoden jälkeen.
Itse en kestä kaukoa, haluan tavata toisen ihan ex tempore koska vaan.

tuosta aloituksesta mitään?? Mä en ainakaan...

Eihän 200km ole matka eikä mikään tänä päivänä. Meillä suunnilleen tuo matka ja nähdään viikottain, max 2 vk oltu erossa. Molemmilla kuitenkin oma elämä kotipaikkakunnillamme, siis lapsia, työ ym. Kaukosuhde toimii, jos sitä molemmat haluaa. Mutta mustasukkainen ei pidä olla toisen menoista ja luotettava on.
Yhteenmuuttoa kannattaa sitten harkita ajallaan.

meillä oli 400 km välimatkaa yli vuoden ajan. nykyään asutaan yhessä ja elämä hymyilee... ainakin aina välillä :)

itällänikin on tällä hetkellä kaukosuhde ja matkaa meillä on 400 km.tavattiin juhannuksena joten aika uusi tuttavuus tämä..tämä tyyppi on ollut juhannuksen jälkeen joka viik.loppu mun luona..ja ihanaa on ollu:)
hieman kyllä pelottaa että voiko tämä toimia..koska olen itse muuttamassa vielä kauemmas ja välimatka meillä kasvaa 250 km.
tämä poika kyllä puhuu koko ajan et seuraavan kerran ku nähdään niin muuttaa samalle paikkakunnalle mun kans..mutta onko siinäkään mitään järkeä koska ollaan kuitenkin niin vähän aikaa tapailtu..
saas nähdä mitä tulee..aika näyttää!
mutta onnea teidän kaukosuhteelle:)

Me elettiin kaukosuhteessa reilu vuosi kunnes muutin poikakaverini kaupunkiin, kun sain töitä täältä. Hyvin on mennyt nyt ollaan asuttu 5 kk yhdessä. Hirmu riitoja ei edes ole ollut. Mulla oli kyllä valmiiksi ns.turvaverkko tässä kaupungissa (kavereita ja työpaikka)joten se on ehkä helpottanut sopeutumista. Ilman edellä mainittuja kaikki olisi voinut olla hankalampaa! Tsemppiä!

Nykyisen suhteen alkaessa välimatkaa oli 300km. Tutustuimme vuosi sitten juhannuksena festareilla ja seuraavat viikonloput poikaystäväni vietti kotikaupungissani. Viikot olivat raskaita kun oli niin ikävä ja puhelinlaskut nousivat pilviin, välillä eteen tuli väistämättä myös viikonloppuja jolloin ei nähty. Välillä tilanne tuntui tosi toivottomalta, varsinkin niinä sunnuntai-iltoina kun toinen oli juuri lähtenyt ja jos seuraavana viikonloppuna ei ollut mahdollista nähdä. Tunteet heittelivät ihanasta rakastumisen ja onnen tunteesta synkimpään ikävään ja toisen lähtöä alkoi monesti murehtimaan jo lauantai-iltana ja niin vähästä yhteisestä ajasta ei osannut nauttia täysillä.

Syksyllä päätimme että tilanteeseen on tultava ratkaisu, välimatka söi molempia liikaa. Mietimme jo eronkin, tai ainakin pienen tauon mahdollisuutta, mutta emme onneksi siihen kuitenkaan päätyneet, kuumallakin oli jo liikaa tunteita pelissä. Päätimme että minä hakisin opiskelupaikan siirtoa kaupunkiin jossa myös poikaystäväni opiskelee ja joulupäivänä muutimme yhteen.

Kesällä olemme taas nähneet vähemmän koska molemmat menimme kesätöihin omille kotipaikkakunnillemme joilla on myös välimatkaa noin 400km, viikonloppuisin olemme olleet joko jommankumman kotikaupungissa tai sitten yhteisessä kämpässä opiskelukaupungissamme.

Hyvin on mennyt, enkä usko että kumpaakaan kaduttaa tippaakaan nopea yhteenmuutto vaikka molempien ystävät ja perheet aluksi kauhistelivatkin.

Toivotan onnea teille, 200km on kuitekin pieni matka ja suomi on pieni maa, joten jos todella välitätte toisistanne niin älkää antako välimatkan tulla esteeksi.

eihän toi 200 km mitään..meillä välimatkaa 1000 km..ja ikävä on valtava..tosin suhde vasta uus, aika näyttää mitä tulemanpitää..

ei tule mitään, minun ja nykyisen poikaystävän välillä on ihan saman verran välimatkaa ja poikaystäväni tunnusti vastikään seurustelevansa vaikkakin sanoi ettei piitaa tuontaivaallista nykyisestä tyttöystävästä.

Välimatka on vain hidaste, ei muuta. Jos henkinen yhteys toimii, ei tarvitse edes miettiä, että välimatka olisi jotenkin ongelmallinen.


Kohdattiin täällä, :), tavattiin useamman kerran, ja molemmilla on lapsia. Suunniteltu on kuvioita siitä lähtien, kun tavattiin ja rakastuttiin, ja asiat alkaa olla selkeät. Mä muutan lapseni kanssa, ensin lähemmäksi häntä, sillä hänellä on vakituinen työ asuinpaikallaan. Muutan oikein mielelläni, tottakai halutaan asua ja elää rakastamamme ihmisen läheisyydessä. Kaikki muu on järjestettävissä. Elämä vie.

Puhtia päätöksiisi ja Onnea elämääsi!

Tottakai kaukosuhde onnistuu, jos on rakkautta ja halua sovitella aikatauluja ym. Olemme seurustelleet kymmenisen vuotta ja olleet jo naimisissakin pari vuotta. Emme edelleenkään asu yhdessä, koska työpaikat ja kodit ovat eri paikkakunnilla.

Meillä alkoi kaukosuhde nettichatin kautta ja välimatkaa oli ja on viä 2kuukautta. Luonteenpiirteeni on sellainen, että en ikinä voisi pettää sitä jota rakastan. Me ollaan tyttökaverin kanssa täysin luodut toisillemme ja juteltiin puhelimes ja tekstarein kaikista jutuist jo ennenkuin tavattiin ekan kerran. Kyl se voi toimia. USKOKAA POIS! Tiedän sata varmasti ettei tyttöystäväni petä, vaikka pojat sitä turhan paljon katteleekin. Me inhotaan molemmat yhden yön juttuja, että ehkä se on jo siinä et luottamus on tosi vahva toiseen.

Moi! Ajattelin ottaa kantaa. Kyllä kaukosuhteesta voi tulla lähempi suhde, mutta edellyttää tietenkin syvää luottamusta ja todellista "hengen heimolaisuutta". Mulla kaukosuhde lähes kolmen sadan kilometrin etäisyydellä ja ollaan oltu yhdessä kolmatta vuotta nyt. Ollaan todella molemmat löydetty se ainoa OIKEA! Muutetaan syksyllä yhteen ja aloitetaan vihdoin se mistä jo kauan on haaveiltu eli yhdessä olo ihan jokapäiväinen sellainen!! Ikävää on koettu ja kärsitty ja monet itkut itketty kun toista on ollut ikävä mutta meidän kohdalla kaikki on ollut vain hyvästä! Ollaan huomattu kolmen vuoden aikana ettei meitä erota mikään,ei välimatka eikä muut ihmiset, ei mikään. Tavattiin chatissa sattumalta ja edelleen ihmetellään miten kävi sellainen tuuri.. Olisinkohan törmännyt poikaystävääni muuta kautta...?? Sitä saa kysyä.. Henkimaailman hommia taisi olla että satuttiin yhteys löytämään netin kautta. Jännä homma.. :) Olen ikionnellinen ja toivon että Sinullakin kaikki menee hyvin ja jaksatte yhdessä! :) :) Kaikenlaisille ihmisille kaukosuhde ei vain sovi. Kaukosuhteessa elävä kyllä tulee huomaamaan nämä luonteenpiirteet ja ominaisuudet mitä kaukosuhteeseen vaaditaan.

Meidän suhteemme alkoi 3,5 vuotta sitten Espajassa. Olin viettämässä joululomaa äiti luonna ja ja olin viimeisiä päiviä viettämässä lomastani. Parvekkeella ollessani katselin alhaalla kadulla rullaluistelevaa pojankloppia joka ei todellakaan osannut luistella yhtään. Lopulta menin auttamaan häntä, jossa selvisi että tämä pojankloppi olikin 28-vuotias vallan mukava mies. 30 min jälkeen hänen piti palata takaisin töihin sillä siesta aika loppui. Sovimme että tapaamme illalla uudelleen. Tapaismme ja vaihdoimme samalla sähköpostiosoitteet. Palasin Suomeen seuraavana päivänä jonka jälkeen kirjoittelimme hyvin säännöllisesti sähköpostia ja minä kävin espanjassa lomilla auttamassa äitiäni ja siinä samalla tapasin tätä miestä iltaisin. Suhteemme alkoi ensin ihan ystävyytenä mutta vuodessa välillemme oli tullut rakkaus ja kihlauduimme 1,5 vuotta ensitapaamisen jälkeen. Minä jatkoin edelleen opsikelua suomessa ja hän oli edelleen töissä Espanjassa. Nyt ryhdyin viettämään koko kesälomat Espanjassa asuen tämän miehen kanssa.
Talvet tosin oli rankkoja, kun näkemisien välillä oli 4-6kk mutta niistä selvittiin ilman ongelmia. Pettäminen ei ole käynyt kummankaan mielessä kihlautumisen ja rakkauden tunnustamisen jälkeen. Itse muutin 3 kuukautta sitten Espanjaan ja elo mieheni kanssa on mitä ihanteellisinta. Ihanaa elää miehen kanssa joka arvostaa mitä opiskelen ja arvostaa minua naisena sekä tukee kaikinpuolin. En olisi voinnut parempaa miestä löytää merenrannalta. Kaikkissa suhteissa joudutaan tekemään töitä sen onnistumisen eteen. Niin myös meillä. Pahin aika on kuitenkin jo takana ja kaunis tulevaisuus edessä.
Olimme ja olemme sitoutuneita toisiimme 110% ja tässä kaiketi syy siihen miksi suhde pelasi myös kaukosuhteena ollessa.