Mitäpä tykkäätte hellittelystä? Siis sellaisesta, kun nainen ottaa syliin ja silittelee, halailee ja paijailee? Minulle sellaisesta tulee jostain syystä yleensä vain ahdistunut ja tukahduttava olo. Suuteleminen on mukavaa ja sellainen kunnon haliminen, myös hieronta, tietysti seksi. Mutta kaikenlainen kevyt hipelöiminen ja lääppiminen aiheuttaa pakokauhun. Leikkasin aikoinaan pitkät hiuksenikin, koska minua ärsytti kun naiset halusivat hipelöidä niitä.
Toisaalta itse kyllä tykkään ottaa naisen kainalooni ja hellitellä häntä, mutta en halua ottaa naiselta vastaan samanlaista kohtelua. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä hellittelykammoni johtuu. Vanhempani eivät olleet kylmiä eivätkä etäisiä, eikä minua ole lapsuudessa pahoinpidelty eikä hyväksikäytetty, joten ei tämä ongelma sieltäkään juonna juuriaan. Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia?
Toisaalta itse kyllä tykkään ottaa naisen kainalooni ja hellitellä häntä, mutta en halua ottaa naiselta vastaan samanlaista kohtelua. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä hellittelykammoni johtuu. Vanhempani eivät olleet kylmiä eivätkä etäisiä, eikä minua ole lapsuudessa pahoinpidelty eikä hyväksikäytetty, joten ei tämä ongelma sieltäkään juonna juuriaan. Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 43
Vanhimmat
On todella raastavaa jos ei saa helliä rakastaan. Kokemusta on nimenomaan niin päin, että mieheen ei saanut koskea, ei kehua, ei helliä. Vain seksi kelpasi. Mutta: jos kyse olikin siitä, etten minäkään osannut ottaa vastaan, vain antaa. Mistä löytyisi sellainen mies jota voisi rakastaa sydämensä kyllyydestä?
Uskon itse olevani tässä asiassa poikkeus ja suurin osa miehistä nimenomaan haluaa, että heitä rakastettaisiin sydämen kyllyydestä.
Hyvä muuten että otit esiin tuon kehumisenkin. Minun on aika vaikea ottaa vastaan kehuja, elleivät ne tule aiheesta, kuten hyvin suoritetusta työstä. Mutta jos joku kehuu minua vain kehumisen vuoksi, alan heti ajatella että mihin tuokin nyt imartelullaan ja makeilullaan pyrkii, enkä oikein tiedä kuinka kehumiseen pitäisi reagoida.
No mistä lie johtuu se, että sellaista miestä ei ole vielä kohdalle osunut joka kaipaisi hellyyttä. En ymmärrä miksi parisuhteessa tai seurustelussa tai yhdenkään yön suhteessa pitäisi harrastaa jotain itsesensuuria? Kosketan, kun tekee mieli, sanon mitä ajattelen. Vaikka sitten kehuja. Mielestäni se ei edes mene niin että haluaa sanoa jotain kaunista, vaan niin että sanoo mitä mieleen juolahtaa. Kun sitten ne kosketukset ja kehut torjutaan niin pitemmän päälle se alkaa nakertamaan itsetuntoa. Tuntuu kuin pitäisi tukahduttaa oma itsensä, omat ajatukset ja tunteet. En osaa sanoa mistä johtuu se, että hellyys sattuu. Sen voin kertoa että minuun sattuu kun en saa rakastaa.
Kyky antaa ja vastaanottaa hellyyttä kuuluvat kuitenkin perustarpeisiin - ainakin useimmilla ihmisillä.
Millaisia nuo hellyyttä kaipaamattomat miehet ovat muuten olleet? Ovatko he halunneet antaa hellyyttä, vaikka eivät ole halunneet vastaanottaa sitä? Ovatko he vaikuttaneet muuten kylmiltä ja etäisiltä; ovatko esimerkiksi olleet halukkaita keskustelemaan asioista ja kertomaan tunteistaan vai enemmänkin purkaneet pahaa oloaan hiljaa, keskittymällä työhän tai fyysiseen treeniin?
Ihmisiä on erilaisia ja varmaan aika suuri osa suomalaisista(kin) miehistä on kasvatettu välttelemään herkkyyden ja tunteiden kohtaamista. Mutta paljon on niitäkin, jotka kaipaavat kipeästi hellyyttä ja muuta tunnevuorovaikutusta.
Olen hiukan sinua nuorempi nainen ja tunnistan itsessäni samanlaisia piirteitä. En pidä siitä että minua "hiplataan" ja olen useammin antavana kuin saavana osapuolena hellimisessä.
Tiedostan hyvin että tämä liittyy itselläni siihen että haluan ympärilleni tilaa; niin henkisesti kuin fyysisestikin. Välillä loukkaan toista tahattomasti ärähtämällä kun tämä tulee liian lähelle. En silti oikein näe muutakaan keinoa päästä tilanteesta jos mies ei ymmärrä nätisti sanomalla että tämä on minun tilaani ja juuri nyt siihen ei muita mahdu. En kertakaikkiaan voi sietää ajatusta siitä että minuun olisi kenelläkään mikään jakamaton oikeus; että toinen saisi hiplata milloin tahtoo ja vaikken minä sitä halua. Ihan sama vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä ja rakastava.
Hellyyttä meillä on paljon mutta rajansa kaikella. Olemme oppineet kyllä vuosien varrella kummatkin joustamaan, mutta aina on vaara että toinen ahdistuu ja topinen tuntee itsensä hylätyksi.
Toisaalta mieskin pitää siitä että meillä ei lupia kysytä eikä anneta; omat menot ja yhteiselämä on saatu sujumaan ihan vapaaehtoisuusperiaatteella. Eli joissain asioissa tilan ja vapauden kaipuu menee meillä kuitenkin ihan yksiin :)
Ei ole kovin äijää käpertyä naisen kainaloon. Toisinpäin kyllä käy useinkin ja se on OK.
juoksee muijan perässä kymmenessä nasitenvaatekaupassa ja kaivaa kukkapenkkejä...nehän ne vast äijää onkin :)
kun säkin saat joskus ittelles ihan oikeen naisen, huomaat että sitä joutuu tekemään kompromisseja.
Imartelee, että joku pitää vaatimatonta persoonaani niin tärkeänä, että muistaa vielä noinkin vanhoja kirjoituksia :)
PS. Ole rohkea ja käytä reilusti vaan yhtä nimimerkkiä, äläkä vaihda sitä joka vittuiluun.
tuota lesboksi muuttumista.
Tosin parisuhteessa joudutaan tekemään kompromisseja puolin ja toisin, tarkoitan tätä kaupoissa ramppausta.
Puutarhassa häärääminen ei välttämättä ole miehisintä hommaa, mutta kukkapenkit jäävät avon murheeksi, se vaatii vähän herkempää otetta. Mulle jää lähinnä ruohon leikkaus, isommat rakennus ja lapiohommat.
Saattaisi olla äijempää istua puutarhatuolissa ja litkiä kaljaa, mutta kun luonto ei anna periksi.
vastauksiin kiinnittää huomiota useammat ihmiset ja niitä löytyy niin miehissä kuin naisissa. Ja jotkut vastaukset on sellaisia että niitä ei VOI edes unohtaa.
jotenkin äitiisi. Ehkäpä äitisi hellitteli sinua "liikaa"?
Tunnetko menettäväsi voimasi, kun nainen hellittelee sinua? Jonkinlainen henkinen kastraationpelko... Kaikkivaltias äiti vie riippumattomuutesi jne.
Ylihuolehtiva tai välinpitämätön äitihän se aina löytyy kaikkien miehisten traumojen taustalta... Liekö riittävän hyviä äitejä psykoanalyytikoiden mielestä olemassakaan?
En ole tulkinnut ongelmaani noin pitkälle. En kuitenkaan koe menettäväni voimiani ja riippumattomuuttani, vaan kevyt kosketus yksinkertaisesti sattuu enemmän kuin rajut otteet ja aiheuttaa tukahtumisen tunteen. Ehkä siellä on sitten taustalla jotain tiedostamatonta kastraatiokauhua, mene ja tiedä...
voi esiintyä kosketusherkkyyttä
Mielestäni pystyn ilmaisemaan itseäni kutakuinkin järkevästi, eikä kielellisessä kehityksessäni ollut lapsenakaan viivästymää (itse asiassa opin puhumaan ennen kuin kävelemään ja lukemaankin jo 3-vuotiaana), joten tuskin minulla ainakaan autismia on.
Jos ei ole aidosti tai kunnolla rakastunut silloin ei siedä hellyyttä.
Olen kyllä ollut aivan päättömästi rakastunut, mutta silti hellittely ei ole tuntunut hyvältä. Toki se tuntuu vielä pahemmalta silloin, kun tunteet ovat jo alkaneet hiipua. Ja jos tunteet ovat jo kokonaan haihtuneet, se tuntuu suorastaan kidutukselta.
Hullunrakastuneena olemisessa on ehkä lähinnä se etu, että silloin hiplailu johtaa varmemmin ja nopeammin seksiin, mutta suhteen myöhemmissä vaiheissa hellittelystä tulee helposti vain päämäärätöntä pakkopullaa.
No mikset tutkisi tätä pakokauhua ja jää siihen hellittäväksi? Niin se selviäisi. :)
Itselläni on joogaharjoituksessa asana jossa lattialla suorinjaloin istuttaessa kumarrutaan venyttelemään niin että painetaan pää polviin. Minulla herää itselläni tuossa asennossa pakokauhu. Tunnen etten saa henkeä, oksettaa, kangas kasvojani vasten tuntuu vastenmieliseltä. Ruumis reagoi henkisiin juttuihin ja joogaohjaajani ovat moneen kertaa muistuttaneet että asian kokeminen eikä siitä pakeneminen auttaa ja saa ymmärtämään. Jos jatkat -voi tulla muistoja joita et tiennyt olevankaan.
Noo, tiedän, pakokauhu ei o mitenkään mieltäylentävää. Ei ole helppoa tiedän juu.
aspergeria.
Ennen ongelmani oli, etten osannut antaa tarpeeksi. Hively ja koskettelu (mitä suurin osa miehistä kuitenkin kaipaa), tuntuivat luonnottomilta ja ahdistavilta, en vaan uskaltanut. Miehen hellittelystä olen kyllä aina pitänyt, on ihanaa kun ottaa syliin ja halailee. Onneksi tänä päivänä osaan antaa jotain takaisinkin.
Ei mulla sitä hellittelyä varsinaisesti mitään vastaankaan ole. Erityisesti jos itsellä sattuu olemaan surullinen, murheellinen, melankolinen tms. kaihoisa olo...
Mutta tietystikin kohtuus kaikessa ja kohtua en kyllä millään erityisellä tavalla (toivottavasti)kaipaa...
Mä inhoan sanaa haliminen...Se tuo jotenkin mieleen jotain imelää ja siirappimaista...Mutta kyllä mä hyväksyn naisen puolelta pelkän hyväilyn ja koskettelunkin. Se kertoo vain siitä, että toinen välittää..
Toisaalta toi hively, paijaaminen, koskettelu, hyväily ja halaaminen monasti tuo molemmat henkisesti niin lähelle toisiaan ettei siitä ole pitkä matka seksiinkään...
Taas se seksi...
Kyllä minäkin tykkään hellittelystä silloin, kun minulla on murheita ja kaipaan lohdutusta. Mutta silloinhan hellittelyyn on ihan selvä syynsä. Samoin silloin kun hellittely on osa esileikkiä.
Useimmat naiset haluavat kuitenkin halitella ja silitellä ilman mitään järjellistä syytä ja jopa vastoin nimenomaista kieltoani. En haluaisi olla mikään pehmolelu tai kotieläin, johon nainen voi purkaa ehtymätöntä koskettelun tarvettaan.
Etkö ymmärrä että SINÄ luot sen hellyyden tarpeen, ne naiset haluavat koskettaa SINUA! Mitäs olet niin houkutteleva.
Olen vain karvainen, siitä se johtuu!
15 vuotta sitten lähti hiukset, nyt pitää varmaan sheivata muukin kroppa. Ja kiinnittää piikkejä tilalle.
jos sun naisesi lakkaisi yhtäkkiä koskettelemasta ja halimasta sua?
Luuletko että sulle tulee ikävä hellyydenosoituksia vai myhäilisitkö suu maireava tyytyväisenä sisäänpäin? :)
Tuosta ei saanu erkkikään selvää...
Siis "maireana" piti kirjoittamani.
Taidatte itse vastata tuossa viestissänne omaan ongelmaanne.."ette haluaisi olla mikään kotieläin tai pehmolelu,jota naiset.."
Mutta,kun me emme itse voi valita ulkonäköämme.Ja te Kelli Kollinen,olette aika hellyyttävän näköinen..ja kun on hellyyttävän näköinen,se herättää muissa hellimisen tarpeen..
So simple?
selitys on varmaan tämä?
Oman tilan saaminen suhteessa.
Ehkä sitten on hirveän vaikea määritellä missä ne rajat kulkee ja saada toinen ymmärtämään, että aina ei voi koskettaa. Siinähän silloin rikkoo ikäänkuin toisen rajan ja tunkeutuu liian lähelle silloin, kun toinen haluaa olla rauhassa.
Voi olla hirveän loukkaavaa, jos tästä hellittelystä sitten kieltää toista. Mistä ihmeestä vois päätellä milloin toista voi koskettaa tai vois toiselle edes puhua? Tulee kyllä väistämättä mieleen, ettei sinulla ole ollut semmoista 'oikeaa' kumppania, jonka kanssa samalla aaltopituudella ja nää 'kosketukset' ei sattuis.
Minun kosketuksellani on tarkoitus hyväillä. Se tuntuu minusta myös ihanalta, koskettaa toista. Kyllähän iho on äärimmäisen lähellä oleva raja. Voi tuntua myös siltä, että koskettaja vaikuttaa liikaa itseen häiritsemisen lisäksi...jopa pyrkii (tiedostamatta) hallitsemaan. Ties mitä 'näkymättömiä' motiiveja voi olla kummallakin osapuolella.
Sinä olet sen sitten tuntenut niin, että sattuu.
Mulla oma ongelma ja taka-ajatus. Mulla ollut komeitakin miesystäviä ja oli ihana helliä=tutkia joka muoto. Sitten toisen kuva mulla käsissä aina mukana. Minä tunnen toisen. Voi olla kyllä todella ahdistavaa olla tämmöisenä kohteena-ymmärrän.
Vaikka ton yrmiön kanssa.
Exä kans luimisteli ja karkas käden alta ketterästi kuin notkea kissa jos sitä silitti hempeästi.
Siitä sitten opin, että miestä saa pajata vähän napakammalla otteella :)
Kyllä se toisinpäin menee. Otan itse naisen kainalooni ja puristelen joka puolelta. Se jotenkin menee luonnostaan niin. :)
Minulla on ollut aikamoisia ongelmia suhteissani, kun en osaa tuota paijalun ja vastaavan jaloa taitoa. En vain käsitä, että miksi pitäisi jatkuvasti olla iholla. Jos telkkaa katellaan, niin mulle riittää, että se toinen on siinä.
Juu, ja palautetta on tullut (vaikka miestenhän pitäisi näissä asioissa olla huonompia!).
Joskus mietin, että kyse on henkilökohtaisesta reviiristä, mutta kyllä minä Etelä-Amerikassa osasin olla kuin kala vedessä, ja siellä vasta lähellä ollaankin. Mutta täällä Suomessa... en tiedä. En vain tykkää, että kukaan tulee metriä lähemmäs ja kumppani puolta metriä :)
Mutta ei hätä ole tämännäköinen. Minä nimittäin olen opettelemalla opetellut. Hipaisemaan ohimennen, silittämään tukkaa, ottamaan kädestä. Alussa se oli tosi tönkköä ja omituista, mutta kyllä se siitä lähti. En edelleenkään ole mikään kyöhnääjä, en esim ymmärrä aikuisten ihmisten hinkkailua julkisilla paikoilla tms, mutta olen oppinut - edes vähäsen - jakamaan fyysistä hellyyttä. Ihan vain harjoittelemalla.
Täytyy kyllä sanoa, että voihan se tässä parissa vuodessa olla kadonnutkin, mutta hassua kyllä olen jopa ohikiitävien harvinaisten hetkien aikana kaivannut sitä. Noin sekunnin, mutta kumminkin.
Sun täytyy vain etsiä sopiva harjoituskappale, kertoa avoimesti tästä "ongelmastasi" ja sitten ryhtyä toimeen. Ongelma on se, että pitäisi olla sitten sellainen vastakappale, josta tosiaan välittää.
Mietteet. Kyllä pieni hellittely ja paijaus menee joten kuten kuhan ei hirveen pitkään kestä muuten menee kyllä herne nenään. Jostain kumman syystä sitä kiusaantuu jos se menee liiallisuuksiin ja hirveeksi lässyttämiseksi. Kyllä jokin hartia hieronta tai jalkojen hieronta höystettynä pienellä paijauksella on ihan jes tai satunnaiset halaukset sun muut eleet.
Mielummin kyllä itse nappaan naisen kainaloon ja alan hiveleen hiuksia, silitteleen päätä, ym, ym sitä vois jatkaa hyvinkin pitkään ja hartaasti.
etkä mikään epävarma poju, siit se johtuu ;) tosimiehet on harvassa tänä päivänä. Good for u :)
NÄIN SE ON. MEENKÄÄS JOSKUS JOUTOILTOINA PIRRUUTTANNE KUN EHITTE, BAARIIN NORKOILEE. OOTTEKOS MUUTEN TÄNÄ KESÄN EHTINNY...?!!
Aika herkkä.?
baariin :)
On sellanen "äijä", alussa monesti erehdyin päätä silittämään ja mies väisti tai tokas että "älä viitti" "mä en tykkää". Tai hivelin vatsaa tms. Mutta nyt oon alkanu oppimaan mieheni tavat ja lopetin sen paijaamisen. Mies kyllä silittelee ja paijailee mua esim. telkkarin ääressä. Yhtenä päivänä mies makoili mahallaan sängyllä niin menin itsekkin mahalleni hänen selän päälleen makoilemaan ja siinä vaan oltiin. Jostain syystä mieheni ihastui tähän ja pyytää nykyään monesti että tulisin "köllimään" hänen selkänsä päälle :) elikkä tässä muodossa se hellyys sitten kelpasi kun en hivele enkä pussaile vaan olen vaan lähellä. Ja olen sen verran pieni ja mies sen verran iso ettei se siellä mun alla tukehdukkaan :D
Kaipa sä yrität esittää kovaa äijää. Raukka tunnet itsesi avuttomaksi jos nainen onkin se aloitteentekijä hellyydessä. Ehkä sulla on edelleen ala-aste/tarha vaihe päällä, "tytöt on ällöi, mua ne ei ainaskaan tuu koskemaan tai mä tukistan niit"
Hellyyden tarve ja sen antamisen määrä ovat yksilöllisiä. Kaikki eivät halua lähelle ja toisille se taas on elämänehto. Ei siihen ole olemassa mitään standardia, kuinka paljon ja millaista läheisyyttä pitää olla.
Itse olen niitä jotka kaipaavat jatkuvaa kontaktia. Kumppanini pitää kestää läheisyyttä ja antaa sitä myös, muuten alan kärsiä aika pian. Minun onneni on ollut (pitkän liiton kariuduttua) nettideittailu. Sen kautta löysin itselleni yhtä paljon läheisyyttä haluavan naisen.
Jos kosketus tuntuu pahalta jossain muodossa, siitä pitää tietysti sanoa. Ei sellainen suhde kestä kovin kauaa, missä toinen haluaisi olla jatkuvasti iholla ja toinen tarvitsee kovasti tilaa.
ärsyttää, kun kissoja ei saa oikein kunnolla paijata ja rutistaa silloin, kun itse haluaisi. :) Vasta sitten, kun kissa itse haluaa, niin se tulee silitettäväksi. Mutta rutistaa ei koskaan saa ja paijata yhtä antaumuksella kuin esim. koiraa.
Perässäkään ei saa juosta, muuten lähtee karkuun. :)