Vuitton euroopassa

Kuinka paljon kalliimpia mahtavat olla muualla kuin ranskassa? Kun ei ole suunnitelmissa matkaa ranskaan, muualle eurooppaan kyllä. Miten esim Italia ja Ruotsi poikkeavat ranskan hinnoista?

Samaa tietoa kaipailisin myös Guccista? eli onko paljon maakohtaista vaihtelua?
3316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen aikaisemminkin vastannut tällaiseen kysymykseen. Vuittonia saa Ranskasta noin 10% halvemmalla kuin jenkeistä tai Briteistä. Ruotsissakin hinnat ovat usein valuuttamuunnoksen mukana pyöristyneet hieman ylöspäin. Mutta euroalueella hintaeroja ei ole välttämättä ollenkaan tai ne ovat pieniä.

Italialaisia merkkejä saa usein kotimaastaan halvimmalla, mutta Guccin kohdalla näin ei välttämättä ole. Taitaa olla sekin melko saman hintainen kaikkialla euromaissa. Ennen euroa hintaerot ovat Euroopassakin olleet merkittävät, mutta yhteisen valuutan myötä myös luksustuotteiden hinnat ovat tasoittuneet.

Äänestä
  • Näin vähän ajattelinkin asioiden olevan :) Eli italiasta voi ihan järkevästi ostaa vuittoninkin. Kun semmoinen olisi ostoslistallani kuitenkin kärjessä. Kovin montaa luksuslaukkua kun ei kerralla kuitenkaan hankita :)!

    Äänestä

  • shopper kirjoitti:

    Näin vähän ajattelinkin asioiden olevan :) Eli italiasta voi ihan järkevästi ostaa vuittoninkin. Kun semmoinen olisi ostoslistallani kuitenkin kärjessä. Kovin montaa luksuslaukkua kun ei kerralla kuitenkaan hankita :)!

    ''Kovin montaa luksuslaukkua kun ei kerralla kuitenkaan hankita :)!'' täh?! aina kun menen äidin kanssa shoppaamaan pariisiin/muualle eurooppaan/jenkkeiihin, niin me tuomme mukanamme ainakin 7-10 vuittonin laukkua siihen vielä guccit, chanelit, ysl:t, burberryt sun muut.
    Kannattaa todellakin kerralla monta ostaa, eihän sitä tiedä koska seuraavaan kerran pääset paikkaan, josta aitoa luksusta saat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


shopper kirjoitti:

Kuinka paljon kalliimpia mahtavat olla muualla kuin ranskassa? Kun ei ole suunnitelmissa matkaa ranskaan, muualle eurooppaan kyllä. Miten esim Italia ja Ruotsi poikkeavat ranskan hinnoista?

Samaa tietoa kaipailisin myös Guccista? eli onko paljon maakohtaista vaihtelua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu