Vaimon kanssa on yhdessä oltu 12 vuotta ja viimeiset 2 vuotta aviossa. Ei lapsia. Ollaan oltu aina toistemme parhaat kaverit ja rakastavaiset. Elämä on kohdellut meitä hyvin, eikä huolia ole ollut.
Nyt kuitenkin allekirj. tekee ihmeellisen munauksen ja ihastuu toiseen naiseen. Alkaa muutaman kk suhde, jossa ei kuitenkaan mitään seksisekoiluja. Pikemminkin vaan teinimäistä ihastusta. Ahdistus kasvaa kunnes lopetan tuon suhteen ja kerron vaimolle. Alkuhuudon jälkeen alkaa keskustelu ja pystymme juttelemaan paljon tapahtuneesta, kuten aina olemme pystyneet kaikista asioista. Vaimon tuska on käsin kosketeltava ja vaikeasti vastaanotettava. Pettymyksen tunteet itseä kohtaan myöskin ovat kovat. "Eihän mun pitänyt olla sika..." Jutellaan paljon mitä kumpikin haluaa elämältä ja miten tästä eteenpäin. Paljastamisesta on nyt 2 kk. Kumpikin on käynyt juttelemassa"ammattilaiselle" nykytilanteesta.
Itsellä vaikeinta on lähteä elämään arkea eteenpäin tässä tilanteessa. Aika outoa, vaimollahan tää ongelma pitäisi olla! On vaan itse niin jumissa tuotettuaan tuollaisen pettymyksen, menettänyt ikiajoiksi luottamuksen (anteeksi voi saada, koskaan sitä ei unohdeta). Omakuvakin vääristynyt kun ei voi luottaa siihen mitä kuvitteli olevansa. Läpikotaisen likainen ja kurja olo. Ajattelen olisiko vaimon parempi olla toisen kanssa, jotta sen ei tarvitsisi koko ajan epäillä miestään. Ei tarvitsisi hänen elää parisuhteessa jossa on saastunut maku. Sen maun poislähtemiseen on juuri nyt todella vaikea uskoa. Sitä, etteikö tekemäni virhe varjostaisi kaikkea tulevaa jollakin tavalla. Itse en pysty sitä unohtamaan, siltä tuntuu. Vaimolla mieli vaihtelee, välillä se jaksaa uskoa tulevaan , välillä ei. Tuore asiahan tää on ja duunia paiskitaan suhteen eteen. Välillä vaan törmää seinään ajatuksissaan eikä pääse millään irti tapahtuneesta.
Nyt kuitenkin allekirj. tekee ihmeellisen munauksen ja ihastuu toiseen naiseen. Alkaa muutaman kk suhde, jossa ei kuitenkaan mitään seksisekoiluja. Pikemminkin vaan teinimäistä ihastusta. Ahdistus kasvaa kunnes lopetan tuon suhteen ja kerron vaimolle. Alkuhuudon jälkeen alkaa keskustelu ja pystymme juttelemaan paljon tapahtuneesta, kuten aina olemme pystyneet kaikista asioista. Vaimon tuska on käsin kosketeltava ja vaikeasti vastaanotettava. Pettymyksen tunteet itseä kohtaan myöskin ovat kovat. "Eihän mun pitänyt olla sika..." Jutellaan paljon mitä kumpikin haluaa elämältä ja miten tästä eteenpäin. Paljastamisesta on nyt 2 kk. Kumpikin on käynyt juttelemassa"ammattilaiselle" nykytilanteesta.
Itsellä vaikeinta on lähteä elämään arkea eteenpäin tässä tilanteessa. Aika outoa, vaimollahan tää ongelma pitäisi olla! On vaan itse niin jumissa tuotettuaan tuollaisen pettymyksen, menettänyt ikiajoiksi luottamuksen (anteeksi voi saada, koskaan sitä ei unohdeta). Omakuvakin vääristynyt kun ei voi luottaa siihen mitä kuvitteli olevansa. Läpikotaisen likainen ja kurja olo. Ajattelen olisiko vaimon parempi olla toisen kanssa, jotta sen ei tarvitsisi koko ajan epäillä miestään. Ei tarvitsisi hänen elää parisuhteessa jossa on saastunut maku. Sen maun poislähtemiseen on juuri nyt todella vaikea uskoa. Sitä, etteikö tekemäni virhe varjostaisi kaikkea tulevaa jollakin tavalla. Itse en pysty sitä unohtamaan, siltä tuntuu. Vaimolla mieli vaihtelee, välillä se jaksaa uskoa tulevaan , välillä ei. Tuore asiahan tää on ja duunia paiskitaan suhteen eteen. Välillä vaan törmää seinään ajatuksissaan eikä pääse millään irti tapahtuneesta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
itse asiassa on? SE on uskollisessakin parisuhteessa ihan normaalia, että välillä ihastutaan johonkin mukavaan, vastakkaisen sukupuolen ihmiseen, mutta siihen se sitten jääkin. Ei sitä sänkyyn asti tarvitse mennä. Se on sellaista hallittua ihastumista.
JA EIHÄN TEILLÄ TAPAHTUNUT MITÄÄN!!!!
Varmasti vaimosikin on, vaikkei sitä ikinä myöntäisikään "ihastunut" suhteenne aikana johonkin toiseen mieheen vähäksi aikaa, mutta mitä siitä, kun ei mene mitään tyhmyyksiä tekemään.
Pitkä tai lyhyt suhde, houkutuksia tulee aina. Joskus vieraan viehätys voi käydä ylivoimaiseksi, mutta jos antaa paholaiselle koko käden niin tässä mielestäni ainoat 2 vaihtoehtoa:
1. Sivusuhde kestää minkä kestää, mutta se pysyy sivusuhteena, salaisena sellaisena, eikä KUKAAN saa ikinä tietää siitä. Kaikkein vähiten kerrot siitä vaimollesi, kuka hemmetin idiootti niin menisi tekemään? MIKSI? Jos vaimosi ei ole tätä "haistanut", niin kunnioita nyt herranjestas toista sen verran että kärsit itseksesi syyllisyydentuskissa, mutta säästät hänet siltä. Ei ole mitään syytä miksi hänen pitäisi tästä tietää.
2. Sivusuhde kehittyy isommaksi tai katoaa kokonaan, mutta niin tai näin, kerrot vaimollesi kaiken ja otat samantien eron. Se on reilu peli, vaimo tietää miksi otit eron, ja sinä toimit kuten suoraselkäinen mies toimii.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että jonkun ihmisen kanssa voi olla pitkäänkin yhdessä, luulee olevansa onnellinen, mutta näin ei ole. Sen tietää sitten kun hairahtaa vieraaseen. Jos suhde toimii kaikinpuolin, vieraat ei edes kiinnosta, ei edes monen vuoden suhteen jälkeen.
Itse olin aikoinani menossa joka toisen vastaantulijan perässä, vaikka olin vakisuhteessa. Tämä toistui useiden tyttöystävien kohdalla, ja totesin vain että ehkä tämä on sitten luonteeni, ei voi mitään. Sitten törmäsin nykyiseen vaimooni, ja vieraissa juoksu loppui kuin seinään. Ei kiinnosta enää vieraat, ei edes houkuttelevan tilaisuuden tullen. En joudu edes tappelemaan itseni kanssa, se tulee ihan luonnostaan, en petä vaimoani missään olosuhteissa.
Eli joka tapauksessa sanoisin että ota ero. Suhteenne ei tule palaamaan koskaan ennalleen, menetettyä luottamusta ei voi koskaan saada takaisin. Ryssit reippaasti, elä sen kanssa ja etsi itsellesi uusi vaimo. Kurjalta se tuntuu, noin pitkäaikainen ystävä ja rakastettu ei ole helppo jätettävä, varsinkin jos se toinen ei ole tehnyt mitään muuta kuin rakastanut ja ollut uskollinen. Elämä on laiffia.
Lisävalotusta:
1.Tottakai vaimo alkoi ihmetellä käytöstä ja alkoi kyselyt. Helvetti, olin jo jossain vaiheessa syyllisyyden takia niin kippurassa etten saanut sanaa suustani!
Tuon asian voi sitä paitsi ajatella toisinkin:eikö hänelläkin ole oikeus tietää asia ja tehdä sen pohjalta päätökset haluaako olla aviossa?
2.Suoraselkäinen mies? Virittelee ensin kaikessa rauhassa uudet systeemit mitään sanomatta ja varoittamatta ja sitten lähtee?? Ei tuo suoraselkäiseltä minusta kuullosta. En pitäisi suoraselkäisenä ainakaan silloin jos olisin turpaan ottavana osapuolena.
Ja totta elämä on laiffia. En edes oikein tiedä mitä tässä toisaalta kitisen. Aivan kuten sanoit:ryssin ja nyt elän sen kanssa. Aika näyttää varmaan miten. Hyvä että sä sait hommat kuosiin! Sitä mäkin omalta osalta haluan.
1. Toisaalta, on se noinkin, kyllä vaimollasi on itse asiassa oikeus tietää minkälaisen miehen kanssa on. Sitten taas, onko oikein että riistät häneltä onnellisen elämäntilanteen olemalla totuudentorvi. Molempi pahempi.
2. Tarkoitin tällä lähinnä sitä että suoraselkäisesti tunnustaa virheensä ja sanoo että kiitos-näkemiin. En hakenut sitä että petaa "turvapaikkaa" itselleen etukäteen.
Sitten taas toisaalta, niin moni asia riippuu niin monesta asiasta että vaikea tähän kai on edes antaa mitään yleispätevää neuvoa. Ei muuta kuin paljon tsemppiä vaan teille molemmille, helppoa ei tule olemaan. Älä ole liian ankara itsellesi kuitenkaan, kyllä ne hyvätkin ihmiset voivat tehdä joskus tyhmyyksiä.
.. jotka ovat heti neuvomassa muitakin eroamaan, kun ongelmaia tulee. Jätä ap nää ihan omaan arvoonsa.
...sillä erehtyminen on inhimillistä. Olet selvästi oppinut asiasta ja kasvanut ihmisenä. Jos vaimosi todella rakastaa sinua, hän on myös valmis antamaan anteeksi. Ei tapahtuneita pidä unohtaa, mutta anteeksi antaminen on ensimmäinen askel siihen että itsellä ja kumppanilla edes voisi olla hyvä olla.
Anna itsellesi anteeksi.
Pitkässä parisuhteessa on luonnollista, että välillä ihastuu toiseen ihmiseen. Mutta miten sen hoitelee onkin sitten toinen asia. Nauttiiko vaan itsekseen siitä ihastumisen tunteesta tai siitä, että joku on ihastunut sinuun vain meneekö ja sössii koko elämänsä seksiseikkailulla.
Viestistäsi ymmärsin, että sinulla pysyi järki kädessä, et sortunut seksiin ja katkaisit koko suhteen. Vältit siis suurimman karikon.
Puolustelematta ketään olen melko varma, että myös vaimosi on jossain vaiheessa tuntenut vetoa jotain muuta miestä kohtaan - tekemättä kuitenkaan asialle mitään. Mielestäni tämä on 'normaalia' ihmisille. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
En missään nimessä suosittele teille eroa. Teillä on elämän rakennuspalikat kädessänne, älkää antako rakennuksen sortua yhden kriisin takia. Ei elämä ole yhtä seesteistä taapertamista vaan jokaisessa parisuhteessa tulee omat kriisinsä. Teillä se on nyt mutta tämä kriisi on kuitenkin suht pieni.
Anna itsellesi ensin anteeksi. Sen jälkee osoita vaimollesi, että olet hänen luottamuksensa arvoinen. Puhukaa mutta älkää jääkö pyörimään kehää tämän asian kanssa. Tehkää yhdessa asioita. Osoita pienin mutta ah, niin tärkein elein ja teoin, että rakastat häntä.
Toivon sydämestäni teille onnea matkaan!
Onpa tullut koettua sama.
Toki en itse paljastanut, että olin ihastunut vaan jäin kiinni. Siinä mielessä sun on parempi tilanne.
Kestää n. vuoden, että luottamus palaa "normiuomiin"
Pari vastoinkäymistä ja asiat on taas mielessä. Koskaan ei ole helppoa.
Helpoin olisi ollut erota samana päivänä, mutta nyt 2 kk jälkeen ei enää kannata.
Asiat suttaantuu ajallaan. Marginaalinen moka ja miehekkäästi tehty, että paljastit.
Toisaalta jälkikäteen ajatellen jos olisin tuossa tilanteessa niin koskaan en menisi asiaa paljastamaan, koska toinen on kuin saviruukku.
Menee kolauksesta rikki, eikä ikinä ole entisensä!
Turhaa rikkoa toisen usko ja elämä. Pyrkii itse oppimaan sen verran, että jos kokee, ettei pysy housuissaan jatkossa, niin sitten lähtee kävelemään!
Voi sua! Itse elin 9 vuotta mieheni kanssa, josta 6 vuotta naimisissa. Puolitoista vuotta sitten sain pakotettua hänet tunnustumaan pettämiset, lupasin samalla (väärin sinänsä), että annan anteeksi jos kertoo kaiken. Ja tulihan sieltä totuus; pettänyt oli monet kerrat jo ensimmäisen seurusteluvuoden aikana. Muista jutuista ei kyllä kertonut, enkä niitä varmuudella tiedäkään, aavistan vain.
Puolitoista vuotta sitten yritettiin yhdessä, mutta ei siitä mitään tullut. Aina ne asiat tuli mieleen ja riita saman tien. Ei onnistunut meillä. Ehkä vaimosi on kypsempi kuin minä ja asiat korjaantuu jollekin tasolle, mutta totuushan on tosiaan se, ettei ne teot tosiaankaan unohdu koskaan. Ja kun luottamus on mennyt, sitä ei saa takaisin.
Itse rämmin nyt omaa elämääni, enkä pahemmin miehistä välitä. Rakkaus entiseen ei kai ole vieläkään kokonaan kuollut, mutta ehkä senkin yli pääsee. Ehkä sitä joskus tapaa oikeasti ihmisen johon voi luottaa. Vaikealta tuntuu kuitenkin tällä hetkellä. Jotenkin tämän päivän suhteet vaan tuntuu melko toivottomilta. Ehkä meitä ei olekaan tarkoitettu yksiavioisiksi, kukapa sen sanoo? Joku viisas varmaan.
Toivon kuitenkin sulle kaikkea hyvää. Kukaanhan meistä ei ole täydellinen, kaikki mokaa joskus. Eikä oikein kukaan ole osannut varmuudella sanoa, pitäisikö tuollaisessa tilanteessa kertoa vai ei. Tää on niin tätä...
Yleensä elämässä ensimmäinen luottamus on lahjaa, mutta toinen pitää ansaita. Sinun pitää osoittautua luottamuksen arvoiseksi, kestää vaimosi epäilyt ehkä pitkäänkin. Mutta se kannattanee.
Jos vaimosi joskus ihastuu toiseen mieheen, muista silloin oma mokasi ja anna vaimollesi anteeksi. Hyvää jatkoa teille.
Kirjoitat viisaita nimimerkki vanha mummo.
Rakkauteen tulee ryppyjä, mutta mitä siitä.
Anteeksiantamalla ja pyytämällä ylämäki muuttuu alamäeksi.