Maistoin

Olen pettänyt jokaista miestä, jonka kans olen ollu.
Ikinä en tunnustanu mitään. Kaikki valheet meni läpi. Itse asiassa se oli aina mies, joka sit pyyteli anteeksi, että oli ees epäilly mua ihanaa enkeliä, joka tekee niitten eteen kaikkensa.

Rakastuin. En edes mieti, että pettäisin.
Suhde ei ole millään tavoin huono.
Seksi on aivan mahtavaa ja sitä on paljon.
Minua ei ahdista, että toinen olisi tylsä ja huonoitsetuntoinen reppana.

Jokin omituinen vaisto heräsi ihan kesken tavallisen autoajelun, kun satuin katsomaan kilometrimäärää, johon en yleensä kiinnitä mitään huomiota, mutta jostakin syystä panin merkille sen edellisenä päivänä.
Kysyin ihan leikilläni hurttihuumorillani, että mites noin kauas piti ajella viime yönä.
Miehen pokka petti sekunnin murto-osaksi.

Kyllä koira koiran tuntee.

Olin aivan shokissa!
EN OLIS USKONU IKÄNÄ!!!!!!!

No nyt olen jo melkein huvittunut, kun mies kiukuttelee, että miksi epäilen päläpälä, enkö muka tee mitään oikein plaa plaa, eikö meidän rakkautemme olekaan aitoa ja sen arvoista että siitä taistellaan yhdessä ja höpö höpö höpö.

Sitten tuli se perinteinen vaihe, että tulet huomaamaan, kuinka rakastan, enkä ikinä luovu sinusta jne. mutta kun en vastannut mitään, lähdin tyttöjen kans kesäteatteriesitykseen ja puolituttuni kikatteli edessämme, että exäni lähettelee hänelle tuhmia ehdotteluja.

Helvetin hauskaa joo!

Minä en petä enää koskaan, itsetuntoani ja seikkailunhaluani ja jotakin hämärää ylemmyyden tuntoani pönkittääkseni.
Kaikki pettäjät ovat itsekeskeisiä pelureita, jotka nauttivat parisuhteessa siitä, miten hienosti pystyvät pitämään otteessaan toisen, alistaa, venkoilla selän takana, olla voittaja.

HOITOON KAIKKI PETTÄJÄT!
Itsekin käyn terapiassa. Kiitän onneani, että jouduin petetyksi. Mikään muu tuskin olisi koskaan avannut silmiäni sille, miten väärin se on!
1535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Monesti asiat oppii kantapään kautta. Oma kokemus ei liity pettämiseen vaan siihen miten huonosti kohtelin miehiäni muuten, kunnes rakastuin mieheen joka kohteleekin nykyään minua samoin kuin minä miehiä ennen. Tajusinpa vihdoin mikä olin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omaa lientäni kirjoitti:

Olen pettänyt jokaista miestä, jonka kans olen ollu.
Ikinä en tunnustanu mitään. Kaikki valheet meni läpi. Itse asiassa se oli aina mies, joka sit pyyteli anteeksi, että oli ees epäilly mua ihanaa enkeliä, joka tekee niitten eteen kaikkensa.

Rakastuin. En edes mieti, että pettäisin.
Suhde ei ole millään tavoin huono.
Seksi on aivan mahtavaa ja sitä on paljon.
Minua ei ahdista, että toinen olisi tylsä ja huonoitsetuntoinen reppana.

Jokin omituinen vaisto heräsi ihan kesken tavallisen autoajelun, kun satuin katsomaan kilometrimäärää, johon en yleensä kiinnitä mitään huomiota, mutta jostakin syystä panin merkille sen edellisenä päivänä.
Kysyin ihan leikilläni hurttihuumorillani, että mites noin kauas piti ajella viime yönä.
Miehen pokka petti sekunnin murto-osaksi.

Kyllä koira koiran tuntee.

Olin aivan shokissa!
EN OLIS USKONU IKÄNÄ!!!!!!!

No nyt olen jo melkein huvittunut, kun mies kiukuttelee, että miksi epäilen päläpälä, enkö muka tee mitään oikein plaa plaa, eikö meidän rakkautemme olekaan aitoa ja sen arvoista että siitä taistellaan yhdessä ja höpö höpö höpö.

Sitten tuli se perinteinen vaihe, että tulet huomaamaan, kuinka rakastan, enkä ikinä luovu sinusta jne. mutta kun en vastannut mitään, lähdin tyttöjen kans kesäteatteriesitykseen ja puolituttuni kikatteli edessämme, että exäni lähettelee hänelle tuhmia ehdotteluja.

Helvetin hauskaa joo!

Minä en petä enää koskaan, itsetuntoani ja seikkailunhaluani ja jotakin hämärää ylemmyyden tuntoani pönkittääkseni.
Kaikki pettäjät ovat itsekeskeisiä pelureita, jotka nauttivat parisuhteessa siitä, miten hienosti pystyvät pitämään otteessaan toisen, alistaa, venkoilla selän takana, olla voittaja.

HOITOON KAIKKI PETTÄJÄT!
Itsekin käyn terapiassa. Kiitän onneani, että jouduin petetyksi. Mikään muu tuskin olisi koskaan avannut silmiäni sille, miten väärin se on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu