Aika paljon parisuhdeongelmista liittyy varmaan seksiin, vähintäänkin siten että toinen haluaa enemmän ja toinen vähemmän.
Meillä taas me kai haluamme eri asioita..Mieheni haluaa seksiä, jossa ensin vähän lämmitellään ja sitä seuraa yhdyntä, eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. Mutta itse en vain juuri saa yhdynnästä mitään. Aluksi se kyllä tuntuu hyvältä, mutta siinä se, jossain vaiheessa tunne muuttuu ennemminkin epämiellyttäväksi, joskus kivuliaaksikin.
Yhdynnän jälkeen mieheni ei halua minua enää tyydyttää, koska hänen seksihalunsa ovat ohi ja se tuntuisi hänestä velvollisuudelta. Hän myös suuttuu jos itse tyydytän itseäni yhdynnän jälkeen, sen aikana se ei häntä haittaa. Mielestäni hänen reagointinsa tuohon on vähän ylimitoitettua, mutta asia on hänelle arka. Hänelle on tärkeää tyydyttää minut seksissä, ja nimenomaan yhdynnässä, ja ilmeisesti hän loukkaantuu jos haluan vielä kosketella itseäni. Luulisi kuitenkin että hän tajuaa että en saa orgasmia enkä siis ole täysin tyydytettykään..
Entinen pitkäaikainen kumppanini kiihottui suuseksistä paljon, siis nimenomaan sen antamisesta. Tuona aikana opin rakastamaan suuseksiä. Nyt sitä olen saanut viimeksi varmaan puolisen vuotta sitten, silloinkin nopeasti. En edes muista koska olisin viimeksi saanut orgasmin, paitsi itse aiheuttaman. Nykyään hohdokkaammalta tuntuisikin vain runkata.
Mieheni varmaankin on tyytyväinen seksielämäämme. Asiasta on vaikea keskustella, se on kai niin arka aihe molemmille, että menemme liian helposti puolustuskannalle. En halua tietenkään pakottaa miestäni mihinkään. Mietin vain olisiko tähän jotain ratkaisua?
Kuinka usein yhdyntään pitäisi suostua ihan vain toisen takia? Me harrastamme seksiä kuitenkin 1-4 kertaa viikossa.. Ei se kai kovin hyvääkään tee, minulle siis.
Meillä taas me kai haluamme eri asioita..Mieheni haluaa seksiä, jossa ensin vähän lämmitellään ja sitä seuraa yhdyntä, eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. Mutta itse en vain juuri saa yhdynnästä mitään. Aluksi se kyllä tuntuu hyvältä, mutta siinä se, jossain vaiheessa tunne muuttuu ennemminkin epämiellyttäväksi, joskus kivuliaaksikin.
Yhdynnän jälkeen mieheni ei halua minua enää tyydyttää, koska hänen seksihalunsa ovat ohi ja se tuntuisi hänestä velvollisuudelta. Hän myös suuttuu jos itse tyydytän itseäni yhdynnän jälkeen, sen aikana se ei häntä haittaa. Mielestäni hänen reagointinsa tuohon on vähän ylimitoitettua, mutta asia on hänelle arka. Hänelle on tärkeää tyydyttää minut seksissä, ja nimenomaan yhdynnässä, ja ilmeisesti hän loukkaantuu jos haluan vielä kosketella itseäni. Luulisi kuitenkin että hän tajuaa että en saa orgasmia enkä siis ole täysin tyydytettykään..
Entinen pitkäaikainen kumppanini kiihottui suuseksistä paljon, siis nimenomaan sen antamisesta. Tuona aikana opin rakastamaan suuseksiä. Nyt sitä olen saanut viimeksi varmaan puolisen vuotta sitten, silloinkin nopeasti. En edes muista koska olisin viimeksi saanut orgasmin, paitsi itse aiheuttaman. Nykyään hohdokkaammalta tuntuisikin vain runkata.
Mieheni varmaankin on tyytyväinen seksielämäämme. Asiasta on vaikea keskustella, se on kai niin arka aihe molemmille, että menemme liian helposti puolustuskannalle. En halua tietenkään pakottaa miestäni mihinkään. Mietin vain olisiko tähän jotain ratkaisua?
Kuinka usein yhdyntään pitäisi suostua ihan vain toisen takia? Me harrastamme seksiä kuitenkin 1-4 kertaa viikossa.. Ei se kai kovin hyvääkään tee, minulle siis.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On muutamia asioita, jotka saattaa loukata ns. miehistä itsetuntoa:
1. Kuulla, että on täysi tumpula sängyssä
2. Kuulla, että omaa maailmanhistorian pienimmän mulkun eli ns. kymmensenttisen
3. Kuulla, ettei olekaan heti Schumacherin jälkeen taitavin autonajaja.
Mä ole surkea autokuski.
Juttu on siinä, että jos sä alat puhumaan näistä asioista sun miehelle on loukkaantuminen/puolustuskannalle vetäytyminen paitsi mahdollista myös äärimmäisen todennäköistä.
Se, että sun mies ei halua nähdä, kun sä rakastelun jälkeen tyydytät itseäsi, johtuu siitä, että tyhminkin tajuaa, ettet sä yhdynnästä juuri mitään kostunut, jos kostuit ollenkaan.
Suuseksi on erityisen tärkeää...Ja miehen puolelta sen antaminen naiselle kyllä käy kätevimmin mieluummin ennen kuin jälkeen oman laukeamisen. Joskin riippuu ihan miehestä ja harrastuksesta ja kiinnostuksesta ko. asiaan ja seksileikkeihin ylipäänsä.
Mulle ainakin on myös naisen tyydyttäminen vähintään yhtä tärkeää (tärkeämpääkin) kuin oman välittömän "helpotuksen" etsiminen. Tyydytetty nainen näet jotenkin hivelee itsetuntoa ja jos toista vielä sattuis rakastamaan niin homma hoituu kyllä enemänkin kuin mielellään ja luonnostaan.
Jos sä suostut seksiin vain pitääksesi miehesi jotenkin tyytyväisenä, niin sä paitsi teet itsestäs jonkin esineen ja Barbaran, myös viimekädessä tuhoat kaikki mahdollisuudet saada tää teidän seksielämä millään tavoin koskaan milloinkaan paremmalle tolalle.
Pistä polvet ristiin ja kieltäydy seksistä, jos ei mies suostu opettelemaan rakastelun ABC:stä edes tota a-kirjaimen puolikasta.
Toinen vaihtoehto on vaihtaa miestä.
Kolmas on tietty hommata itselleen rakastaja.
Mutta Sinuna yrittäisin jutella miehesi kanssa(kaiken uhallakin). Tässä jutussa olis parasta sun olla ehdottoman itsekäs, koska jos jatkatte mainitsemaasi tapaa harrastaa seksiä eli samaa rataa...niin tuo teidän parisuhde menee metsään ja kariutuu, ennemmin tai myöhemmin jokatapauksessa...
1. Ei se mieheni täysi tumpula tietenkään ole, luulenpa vain että meille on vähän eri asiat tärkeitä...(hänelle yhdyntä, minulle muut seksiin liittyvät jutut:p). Enkä haluani vivahteikkaampaan seksielämään noin hänelle ole ilmaissutkaan.
2. Ei ole pelkoa pienestä munastakaan.
3. Hän ei omista ajokorttia. Ja on ihan täysi-ikäinen(26). Tiedän, luonnonoikku:D
Ehkäpä tuosta sitten tämäkin ongelma johtuu...
Ihan totta kai ettei pitäisi jättää itseään taka-alalle seksissä. Jotenkin se vain on helppoa kun toinen niin helposti suuttuu aiheesta. Yhden miehen huvipuistoksi sitä joskus itsensä tunteekin, siis että meidän seksi on vain miestä varten.
Mutta mitä tehdä, jos toinen vain ei halua samoja juttuja? Välillä seksi on loistavaa, mutta sitä on vain vaikea saada myös ns. arkiseksiin.
Olet oikeassa, puhuahan tässä pitäisi. Se usein päättyy siihen että mies sanoo "sunhan ongelma tämä on", "ei kai sun tarvitse aina saada" (no ei tarvitsekaan, aina ei vain saa muttei tässä nyt ihan siitä ole kyse)tai itsesääliseen "en mä osaa mitään"-tulvaan.
Kai se avain olisi siinä että osaisi ilmaista asian niin ettei toiselle tule sellainen olo että on ihan tunari.
Enkä kyllä miestä vaihda tai rakastajaa hanki. Luultavasti se hetkellinen selibaatti olisi paikallaan.
nämä ongelmat (suuseksi ja kokeilu) on naisten puolella....oliskohan tuo miehes vähän niinkuin "neiti" ?
no onhan se kiva kuulla että naisetkin kamppailee näiden samojen ongelmien kanssa kuin me miehetkin....itselläni oli aikaisemmin sama ongelma yhden naisen kanssa....
aika monet miehet ovat kokeilunhaluttomia sängyssä! Omien kokemusten ja täältä luettujen kirjoitusten perusteella:)
Sellaisia perusmiehenjössiköitä jotka ei puhu eikä pussaa:) Ainakaan alemmas.
Monet ovat, mutta useammat eivät. Olen mies ja olen ollut aina halukas kokeilemaan kaikkea naisen tyydyttämiseksi.
Vaimoni oli seurustelumme alussa niin ujo, että häpesi suuseksiä, eikä halunnut sormianikaan jalkoväliinsä, mikä johti lopulta siihen, että tyydyin ns. perinteiseen. Tämä ei kuitenkaan selvästi antanut vaimolleni paljoakaan, vaikka hän vakuutteli pitävänsä seksistä, vaikka esim. orgasmia hän ei saanut koskaan.
Olen aina silloin tällöin yrittänyt puhua seksiasioista ja etsiä ratkaisua hänen tyydyttämiseensä, mutta häntä ei asia tunnu kiinnostavan.
Nyt sitten kun meillä on päällä parisuhdekriisi hän ilmaisi, että seksi on ollut hänelle vain velvollisuus minua kohtaan, eikä hän ole koskaan siitä nauttinut ja tyydytyksen hän on hankkinut masturboimalla.
Minkäs teet kun itse on valmis mihin tahansa, mutta vaimoa ei kiinnosta tulla minun kanssani vaan omien sormiensa!? En todellakaan hermostuisi, päin vastoin, mikäli hän käyttäisi käsiään itsensä tyydyttämiseen yhdynnän aikana tai mitä tahansa, kunhan hän vaan tuntisi kanssani edes lähellekään samaa kuniminä tunnen hänen kanssaan.
ja tilanne ei parane ennen kuin hän saa syyn selvitetyksi. Olin itsekin kauan lukossa. En ole enää, onneksi.
Mitä tarkoitat lukossa olemisella? Mikä oman lukkiutumisesti aiheutti?
Sun pitää yrittää vaan otenkin selvittää sille miehellesi, että todella harva nainen saa yhdynnässä orgasmin. Oikeasti valtaosalle naisia se orgasmi on tehtävä muuten. Ja myös saatava hänet ymmärtämään ettei ole mikään häpeä jos ei kaikkea osaa heti tehdä ns. oikein vaan itse opettelukin on tosi mukavaa :)
Ja sitten toisaalta asenteessa on kyllä parantamisen varaa jos on sitä mieltä ettei naisen tarvitse saada joka kerta? Tarviiko sen sun miehen sitten saada joka kerta? Luulisin, että hän on kuitenkin sitä mieltä että tarvitsee.. Ei se seksi kuitenkaan ole vain miehiä varten keksitty.
Jos se miehesi on vaikka pornoleffoja katsomalla saanut käsityksen että nainen saa aina, ihan sama mitä sille tekee niin nyt olisi sitten aika tutustua vähän elävään elämään ihan vaikka kirjallisuuden kautta jos ei sun sanomiset auta.
Äläkä hyvä nainen vaan ajattele että tää on niin vaikea asia että annat vaan sen olla. Se ettei vaikeita asioita yritetä selvittää on suhteen tappotuomio.
suuseksiä miehellesi? Jos sellainen vastavuoroisuusperiaate vaikka toimisi teillä. Lapselliseltahan se vähän kuulostaa mutta voisi kai sitäkin kokeilla.
Entäs kun olette yhdynnässä niin kosketteleeko mies silloin sinua? Se saattaisi auttaa sinua saamaan orgasmin yhdynnässä. Minulla se orgasmi onnistuu yhdynnässä niin että olen itse päällä ja mies samalla hieroo klittaa tai takaapäin sama homma. Pelkästään naimalla kai aika harva nainen saa.
Sun mies kuulostaa aika lapselliselta ja itsekkäältä mun mielestä. Jos ei ole halua tuottaa myös toiselle nautintoa vaan on tyyliin minä-teen-sen-näin-ota-tai-jätä etkä edes itse saisi tuottaa itsellesi nautintoa..
Ja kuule, jos jatkuvasti vaan suostut seksiin ilman että itse haluat tai siitä mitään saat niin.. tiedät kai itsekin, että se on väärin.
Ota tyttö itseäsi niskasta kiinni!
Kyllä minä suuseksiä annan, tosin viime aikoina on jäänyt vähemmälle, kun ei se enää jaksa niin huvittaa itseänikään..
Olen tullut siihen tulokseen että en vain pysty tulemaan yhdynnässä, vaikka kuinka hieroisi klittaa. Silloin jos tuntuu että tulen kohta, täytyy yhdyntä keskeyttää, en oikein itsekään tiedä miksi. Ei se vain onnistu.. Toisaalta olen nuori vielä(22) enkä kaikkea kokenut.. Ehkä sillekin on aikansa:)
Ongelma kai on siinäkin että mieheni jostain syystä haluaa että tulen yhdynnässä. Ja se taas tietysti saa paineita aikaan, enkä enää saa orgasmia oikein muutenkaan. Kysyin joskus että onko hänen aikaisemmat seksikumppanit sitten aina saaneet yhdynnässä, hän sanoi ettei kukaan. Siksikin ehkä asiasta on tullut pakkomielle? Ehkä hänen kaverinsa ovat ylpeilleet sillä? Tiedä sitten...
Mutta kiitos vastauksista, yllätyin kun ne oli noinkin asiallisia. Itsestäni tuntuu että mieheni on lähinnä laiska seksin suhteen, "spesiaalitapauksissa" sitten on enemmän vaihteluakin.. Puhua siis pitää. En vain oikein yleensä pysty nauttimaan jos tunnen että pakotan toisen johonkin mitä hän ei halua, tai mitä hän tekee velvollisuudentunnosta. Tulee olo että nyt pitää tulla ja äkkiä, ja silloinhan koko fiilis menee. Typerää suorittamiskammoa.
on laiskoja seksin suhteen (kai naisetkin mutta niistä ei ole kokemuksia :) ). Ei siinä auta muu kun se iänikuinen puhuminen tai sitten tekeminen. Jollain se toinen osapuoli on vaan saatava näkemään vaivaa yhteisen hyvän puolesta.
Mun ex miehelle ei auttanut puhuminen, se oppi vain kantapään kautta. Eli kun mä en saanut suuseksiä ei saanut hänkään ja kun hän lopetti seksin kesken (ennen kun mä olin saanut) niin seuraavalla kerralla mä lopetin kesken. Kuulostaa rankalta mutta tällä tavoin opettamalla hänkin oppi miltä se tuntuu, ei tosiaan ennen tajunnut. Monet miehet luulee, että vaan se että he saa on tärkeätä ja sitten ne vielä sanoo, että rakastavat..
Sun pitää saada sun mies ymmärtämään ettei ole mitään oikeaa tapaa saada orgasmia. Yhdynnässä saatu orgasmi ei ole mitenkään parempi kuin esim. suuseksillä tehty. Orgasmi on orgasmi.