Mutta miten saan itseni kuntoon? Olen hieman päälle parikymppinen ihan kaunis nainen. Päällepäin luulisi kaiken olevan kunnossa; on mahtava mies, hän on tukeni, turvani ja rakkauteni kohde. Suhde toimii... On yhteinen kämppä, kunnon työpaikat, mutta.. juon joka päivä. Teen sen nykyään salaa, mieheni siis tietää alkoholismistani ja olen vähentänyt hujasti vuoden aikana.
Ongelmaksi on muuttunut lähinnä se, etten voi olla juomatta, kun tulee seksin aika. Pidän seksistä,mieheni on hellä, haastamme sitä usein, tuutan jotain ihme ahdistusta alkoholilla. Välillä mieheni ei vain tiedä sitä että olen vetänytviinaa, välillä juomiseni lipsuu ja vedän liikaa, tottakai hän silloin sen huomaa... En silti oikein itsekään käsitä!? Joskus mietin sitäkin, johtuuko tämä jollain tavalla siitä, kun jouduin aiskatuksi puolenvuoden sisällä. Mieheni oli tukena silloinkin, oli mukana oikeuden käynnissä, oli mukana samaisena iltana kun se tapahtui.. Tekijä vangittiin, sai ansionsa mukaan ja linnaa. Olen saanut apua, olen selvinnyt tilanteesta ihmeen hyvin. Kun en edes ajattele asiaa enää, olen halunnut unohtaa tapauksen. Tapaus tulee vain ja ainoastaan mieleeni silloin havoin,kun juttelen asianajajani kanssa korvaussummista, ehkä keran kuussa. Muuten en asiaa oikeesti enää muista.Voiko olla niin, että jotenkin alitajuntaisesti teen itselleni tätä,siis että vedän lärvit kun seksin aika koittaa. Pakenenko ehkä jotain? Vitsit kun en edes itse tietää, miten tekään nyt voisitte tietää... Onko jollain kokemusta? Voiko tämä olla jotain itseinhoa? En siis inhoa tänäkäänpäivänä seksiä, yleensä kyllänautin ja teen itsekin aloitteen. Toisaalta kun mietin tarkkaan, huomasin, joskus teen aloitteen seksiin vain, ettämieheni pitäisi minusta. Onko typerää? Ennen olen kyennyt saamaan orgasminkin, raiskauksen jälkeen en ole kyllä pystynyt olemaan täysillä mukana. En ehkä rentoudu, jos se johtuukin siitä..? Damn, asia vaivaa todellakin, juuri eilen, tai oikeastaan viimeyönä tapaus "alkoholin vaikutuksenalaisena sänkyyn" uusiutui, join vaikka kuinka paljon ja tosin olin vapautuneempi ja villimpi. Mutta kyllä se vaan harmittaa kun en meinaa selvänä siihen pystyä.
En ole edes katkera raiskaajalleni, lähetin hänelle jopa kirjeen vankilaan jossa annoin teon anteeksi, hän itsekin pyysi anteeksi. Se riittää, hän kärsii tekonsa kaltereiden takana. Mutta mikä riivaa?? Anteeksi on annetu ja elämää jatkettu. Selviänkö tästä ehkä ikinä?
Ongelmaksi on muuttunut lähinnä se, etten voi olla juomatta, kun tulee seksin aika. Pidän seksistä,mieheni on hellä, haastamme sitä usein, tuutan jotain ihme ahdistusta alkoholilla. Välillä mieheni ei vain tiedä sitä että olen vetänytviinaa, välillä juomiseni lipsuu ja vedän liikaa, tottakai hän silloin sen huomaa... En silti oikein itsekään käsitä!? Joskus mietin sitäkin, johtuuko tämä jollain tavalla siitä, kun jouduin aiskatuksi puolenvuoden sisällä. Mieheni oli tukena silloinkin, oli mukana oikeuden käynnissä, oli mukana samaisena iltana kun se tapahtui.. Tekijä vangittiin, sai ansionsa mukaan ja linnaa. Olen saanut apua, olen selvinnyt tilanteesta ihmeen hyvin. Kun en edes ajattele asiaa enää, olen halunnut unohtaa tapauksen. Tapaus tulee vain ja ainoastaan mieleeni silloin havoin,kun juttelen asianajajani kanssa korvaussummista, ehkä keran kuussa. Muuten en asiaa oikeesti enää muista.Voiko olla niin, että jotenkin alitajuntaisesti teen itselleni tätä,siis että vedän lärvit kun seksin aika koittaa. Pakenenko ehkä jotain? Vitsit kun en edes itse tietää, miten tekään nyt voisitte tietää... Onko jollain kokemusta? Voiko tämä olla jotain itseinhoa? En siis inhoa tänäkäänpäivänä seksiä, yleensä kyllänautin ja teen itsekin aloitteen. Toisaalta kun mietin tarkkaan, huomasin, joskus teen aloitteen seksiin vain, ettämieheni pitäisi minusta. Onko typerää? Ennen olen kyennyt saamaan orgasminkin, raiskauksen jälkeen en ole kyllä pystynyt olemaan täysillä mukana. En ehkä rentoudu, jos se johtuukin siitä..? Damn, asia vaivaa todellakin, juuri eilen, tai oikeastaan viimeyönä tapaus "alkoholin vaikutuksenalaisena sänkyyn" uusiutui, join vaikka kuinka paljon ja tosin olin vapautuneempi ja villimpi. Mutta kyllä se vaan harmittaa kun en meinaa selvänä siihen pystyä.
En ole edes katkera raiskaajalleni, lähetin hänelle jopa kirjeen vankilaan jossa annoin teon anteeksi, hän itsekin pyysi anteeksi. Se riittää, hän kärsii tekonsa kaltereiden takana. Mutta mikä riivaa?? Anteeksi on annetu ja elämää jatkettu. Selviänkö tästä ehkä ikinä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsekin olen vähän päälle parikymppinen nuori nainen ja kokenut samoja asioita kuin sinä. Juomisen ja piilottelun aloitin ihan huomaamattani ja sitä kesti 7 vuotta, kunnes ystäväni sai ohjattua minut A-klinikalle. Erosin silloin poikaystävästäni, joka ei voinut käsittää, etten enää joisi ollenkaan. Raitistuin ja olen ollut ilman alkoholia reilun vuoden.
Kun join, se oli loppujen lopuksi aika holtitonta. Känninen nainen on helppo raiskata, ja niin minulle tapahtui muutamia kertoja. Ja juominen jatkui yhä rankemmin.
Olen selvinnyt kaikesta kuitenkin hyvin. Käyn edelleen AA-ryhmässä ja terapiassa juttelemassa silloin tällöin asioistani.
Toivottavasti saat haettua apua. Toivon sinulle kaikkea hyvää.