Aika paljon parisuhdeongelmista liittyy varmaan seksiin, vähintäänkin siten että toinen haluaa enemmän ja toinen vähemmän.
Meillä taas me kai haluamme eri asioita..Mieheni haluaa seksiä, jossa ensin vähän lämmitellään ja sitä seuraa yhdyntä, eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. Mutta itse en vain juuri saa yhdynnästä mitään. Aluksi se kyllä tuntuu hyvältä, mutta siinä se, jossain vaiheessa tunne muuttuu ennemminkin epämiellyttäväksi, joskus kivuliaaksikin.
Yhdynnän jälkeen mieheni ei halua minua enää tyydyttää, koska hänen seksihalunsa ovat ohi ja se tuntuisi hänestä velvollisuudelta. Hän myös suuttuu jos itse tyydytän itseäni yhdynnän jälkeen, sen aikana se ei häntä haittaa. Mielestäni hänen reagointinsa tuohon on vähän ylimitoitettua, mutta asia on hänelle arka. Hänelle on tärkeää tyydyttää minut seksissä, ja nimenomaan yhdynnässä, ja ilmeisesti hän loukkaantuu jos haluan vielä kosketella itseäni. Luulisi kuitenkin että hän tajuaa että en saa orgasmia enkä siis ole täysin tyydytettykään..
Entinen pitkäaikainen kumppanini kiihottui suuseksistä paljon, siis nimenomaan sen antamisesta. Tuona aikana opin rakastamaan suuseksiä. Nyt sitä olen saanut viimeksi varmaan puolisen vuotta sitten, silloinkin nopeasti. En edes muista koska olisin viimeksi saanut orgasmin, paitsi itse aiheuttaman. Nykyään hohdokkaammalta tuntuisikin vain runkata. En sinänsä tarvitsisi nimenomaan orgasmeja ollakseni tyytyväinen, vaan vaihtelua, kokeiluja ja...noh, kaikkea erilaista:)
Mieheni varmaankin on tyytyväinen seksielämäämme. Asiasta on vaikea keskustella, se on kai niin arka aihe molemmille, että menemme liian helposti puolustuskannalle. En halua tietenkään pakottaa miestäni mihinkään. Mietin vain olisiko tähän jotain ratkaisua?
Kuinka usein yhdyntään pitäisi suostua ihan vain toisen takia? Me harrastamme seksiä kuitenkin 1-4 kertaa viikossa.. Mutta tuntuu että koko pointti hommasta menee kun se ei saa syttymään kuin hetkeksi, ja sekin menee ohi..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juttelu tuohon auttaa kaikista parhaiten. Vaikka vaikeeta onkin niin silti kannattaa jutella. Kerro nuo samat asiat mitä täälläkin. Ei kannata jutella aiheesta kuitenkaan juuri silloin kun tilanne on päällä. Silloin menee helposti riitelyksi.
Pyydä miestä pidättämään laukeamistaan, että ehdit yhdynnänä aikana saamaan myös itse orgasmin sormeilemalla. Pyydä miestä välillä sormeilamaan ja nuolemaan sinua. Mies voi innostua tuollaisesta enemmän jos sinäkin otat häneltä suihin ja runkkaat häntä. Esim. aamulla hyväile hänen kalunsa kovaksi ja runkkaa hänelle kädellä orgasmi. Tuota kun teet muutamia kertoja niin voi mieskin haluta tehdä samaa sinulle.
Tilanne vain on niin että minä en pysty tulemaan yhdynnässä, ei vaikka kuinka sormettaisi samalla. Yhdyntä on pakko keskeyttää että voisin tulla, jos siltä tuntuu.
Toisekseen, mieheni tuntuu olevan sitä mieltä että seksi on ohi kun hän on tullut. Hän sanoo että miehen seksuaalisuus on sellainen, että orkun saatuaan ei mikään seksiin liittyvä enää kiinnosta, ja jos hän sen jälkeen koskisi minuun, se olisi vain velvollisuus ja tuntuisi hänestä pahalta. Ja siis kyllä minä häneltä otan suihin, ihan oma-aloitteisesti siis.
Tiedän kyllä ettei yleisesti kaikkien miesten seksuaalisuus ole sellainen, se on vain hänen oma seksuaalisuutensa. Erilaistenkin miesten kanssa kun olen ollut, ja silloin seksielämä onkin aina ollut tyydyttävää.
Kiitos vastauksesta, ehkäpä asialle voi tehdä jotain kun puhutaan kunnolla...
Hei,
Kuulostipa kurjalta. Eli sun miehesi mielestä seksihetki on ohi kun hän itse on tullut, omituista, mitäkähän hän olisi mieltä jos sinä tulisitkin ensin ja se loppuisi sitten siihen... tosi epäreilua. Tuli ajatus, että jos miehesi luulee epäonnistuneensa, pitää itseään huonona rakastajana koska ei saa sinulle orgasmia..? Eihän se näin mene, vastuu on molemmilla. Tästä aiheesta on kirjoituksia täällä netissä vaikka millä mitalla, etsi niitä jo valmiiksi ja lukekaa ne yhdessä läpi, ehkä miehesi huomaa, ettei vika ole hänessä, vaan että on tosi yleistä se ettei nainen saa helposti orgasmia.Eikä siitä pidä kenenkään syyllistää itseään, pitää vaan käyttää mielikuvitusta. Jos tilanteenne jatkuu nykyisellään, niin kuinkahan kauan sinä itse haluat edes seksiä...
Meillä itsellä on kaikki keinot sallittuja, vaikka saankin orgasmin helposti.
Luuletko, että tässä on mitään ideaa teille?