Suhde alkaa usein sillä, että mies kieltää haluavansa mitään naisen kiinnostuksen saavutettuaan, mutta kun kuluu aikaa ja asiat saa rauhassa kelata kymmeniä kertoja niin mieli muuttuukin yhtäkkisesti ja kuulumiset alkavatkin kiinnostaa..
Mikä on tuo ihmeellinen miettimisaika?
..sitten asiat edistyy, nähdään muutaman kerran ja mikäli herrasmiestä on yhtään tulevat pian eteen treffit, jonne mies pyytää pannen parastaan peliin.
Näin klassisesti minunki tämän hetkinen suhteeni alkoi-treffit kylläkin jäivät väliin nuorten
opiskelijoiden ajanpuutteen vuoksi, mutta ne korvattiin upealla leffa-illalla. Ennen tuota nimenomaista iltaa koetin kaikin voimin olla luomatta syvempiä tunteita, sillä useat haavat sisimmässä saivat pelkäämään uusien syntymistä. Kaikki tapahtui miehen aloitteesta, menin jos mieleni niin teki ja vastasin puhelimeen kun hän soitti. Mutta sen illan jälkeen en tunteilleni mitään enää voinut ja sovimmekin treffien uudelleen yrittämisestä kohdistaen ne "Taru sormusten herrasta2:een".
Mies lupasi seuraavana päivänä soittaa, mutta soittoa ei kuulunut. ajattelin sille olevan hyvän syyn-olihan kaikki siihenkin asti tapahtunut hänen toimestaan jo pitemmä aikaa, eli mitä luultavimmin hän oli perillä tunteistaan. Soitin lähempänä seuraavaa viikonloppua kysellen haluaako hän tulla mukaan suunnitelmaani lähteä bilettämään, varmuutta ei ollut ja niinpä hän lupasi ilmoittaa asiasta vielä lähempänä. Lopetin puhelun kehottaen häntä saapumaan paikalle.
Ilta saapui ja mitään ei kuulunut, olin ihan maassa ja viinin voimalla koitin nostaa tunnelmaa kavereiden pönkittäessä itsetuntani. Saavuin biletyspaikalle ja kappas vain, siellähän hän oli seisoskellen ulkosalla kaveriporukassa. Minunhan olisi tietysti pitänyt olla siitä riemuissani, mutta sisälläni huusi ääni "kaikki ei ole hyvin!"
ja niinpä sytytyslankani paloi loppuun silmänräpäyksessä. Kiivaan keskustelun tuloksena mies kertoi tunteidensa olevan ihan mutkalla erään vanhan kiinnostuksen vuoksi ja hänen tarvitsevan aika...taas AIKAA!
Tarkoittaako käsite AIKAA sitä mitä pelkään, hidasta perääntymistä pimentoon ja pakoa?
Se oli jälleen kolaus, enkö kelvannut, eikö hänellä ollut tunteita, mistä tämä kaikki johtuu?
tivasin vastauksia ja hän kielsi kaiken..
Miksi sitten et soittanut? siihenkin oli vastaus valmiina->kännykässä vikaa..
Repesin ja ryntäsin ystäväni luokse itkien lohduttomasti. Kerroin miten asiat oli ja ystäväni lähti välittömästi jututtamaan tyyppiä hieman tarkemmin, olivathan he tuttuja jo entuudestaan. Ystävälleni mies kertoi tavanneensa vasta erään toisen ja olevansa nyt kahden vaiheilla..siitä johtuneen myös soittamatta jättäminen, koska halusi selvitellä ensin tuntonsa..juttu oli siis aivan toinen ja syynä se ettei tahtonut minua satuttaa...
Tämä keskustelu johti siihen että me keskustelimme uudelleen, minä ja hän enkä enää tiennyt mitä uskoa-se koiranpentuilme oli kavala.
Mutta kun lopulta silmäni täyttyivät kyynelillä jälleen, katsoin häntä suoraan silmiin ja sanoin että välitän todella, murskaantui se kavala ilme ja hän nolostuneen oloisena painoi katseensa ja sen mukana kasvonsa kohti lattiaa.
Keskustelu päättyi-lopputuloksenaan sopimus puhua asiat halki kummankin ollessa selvänä ja paremmalla fiiliksellä, hän lupasi jälleen että soittaisi seuraavana päivänä..
tiesin että niin ei kävisi, ainakaan seuraavana päivänä.
Nyt on kulunut pari päivää. Pääni on täynnä kysymyksiä, joiden vastauksia on turha edes ajatella. Yllä raskas paino ja riittämättömyyden tunne-ystävien itsetuntopönkitys tuntuu valheiden ryöpyltä ja pahentaa vain tilannetta. Päätin antaa aikaa miettiä-en aio asiaan mitenkään puuttua, sillä en tahdo muodostaa piinaa ja uhkailulla vaatimuksia jotka on toteutettava minun mielikseni..ei, sitä en halua.
Mitä minun tulisi tehdä, antaa asioiden vain olla?
Miksi tämän kaiken piti tapahtua, kaikkihan oli hänen käsissään-miksi toinen?
Mitä tarkoittivat AIKAA ja EI MEILLÄ OLE MITÄÄN KIIRETTÄ ja miksi moinen hiljaisuus???
Mikäli joku mies ymmärtää ja voi mitenkään kuvitella ajatuksia, syitä-seurauksia ja vaikutuksia, se auttaisi nyt todella paljon!
Tai jos joku nainen on kohtalotoverini, kokemukset kiinnostavat kovasti!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minkä ikäisiä olette? Tai ei sillä niin väliä, mutta nää mun ikäiset eli parikymppiset pojat ei suurimmaks osaks tiedä mitä tahtovat ja ovat äärimmäisen sitoutumiskammoisia.
Mulla on vähän samanlainen juttu puolentoista vuoden takaa, kaveri ei ollut varma tunteistaan ja tahtoi edetä hitaasti. Kun olin niin ihastunut niin tämä poika kuitenkin suostui deittailemaan minua. Näin jälkeenpäin voin todeta että paremman puutteessa, ja se oli virhe kummaltakin.
Mä nyt vähän spekuloin tässä, mutta...
Hän on ilmeisen ihastunut entiseen kiinnostuksen kohteeseen. Olisko niin että ovat jossain vaiheessa olleet yhdessä, mutta tyttö on jättänyt, ja kiinnostunut nyt uudelleen miehestä. Ja mies on nyt sekaisin kun ei tiedä mihin uskoa. Tietääkö esim sun kaveri kenestä on kyse ja mistä se tuntee sen tytön?
Musta tuntuu että sun on nyt paras pitää matalaa profiilia muutama viikko. Jos sä menet nyt kysymään mikä sun ja sen miehen tilanne on, asia vaan alkaa ahdistaan miestä ja siinä vaiheessahan miehet yleensä pakenee... Sä olet vähän niinkuin ulkopuolinen tässä asiassa, kun kerran kyse on jostain miehen tutusta. Eli odota ihmeessä mihin asiat johtaa, mutta älä tee minkäänlaista aloitetta. Kyllä se ottaa yhteyttä jos on vähänkään fiksu. Ja muista että jos ei ole niin et sitten ole sen arvoinen, ihan tosi.
Pääset pelaamaan vasta kun se vanha ihastus on kussut, julma mies.
EI MEILLÄ OLE MITÄÄN KIIRETTÄ
8.12.2002
vieläkö on solmuja?