Tiedemiehet

Mitä miehen logiikka sanoo kemikaaleista."Mistä kemikaalit ovat saaneet alkunsa."?Esimerkki Appelsiinipuussa kasvaa paljon appelsiineja,ja ne sisältävät kemikaaleja kuten esimerkiksi sitruunahappoa.Mistä nämä kemikaalit ovat siis saaneet alkunsa.?

Tiedemiehiltä puttuu kemikaalien alkuperä.Osaatko sinä vastata tähän kysymykseen.?Itselläni ei ole hajuakaan,siis turvaudun teihin palstalaiset.
19903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

nuo kemikaalit ole aikojen alussa syntyneiden alkuaineiden yhdisteitä? Oikeat olosuhteet ja useampien aineiden kokoontuminen keskenään synnytti kemiallisiareaktioita mistä sit
syntyi erinäisiä yhdisteitä.

Alkuaineiden syntyminen taitaa taas johtaa tuolta alku rähjähdyksestä asti ja miten ne siellä sit syntyivät? Siihen loppui tämän duunarin järjen juoksu ja muutenkin mennään sen verran korkeeseen matematiikkaan et vintti meni jo nyt ylikierroksille :)

Äänestä

Minerologit ovat todistaneet,että vuoret kasvavat sedimentti-toiminnan ansiosta.Mitäs tähän sanot.?

Toivon että tämä aihe,ei olisi liian vaikea ymmärtää.

Äänestä
  • Darwin on sanonut,että jotkut eliölajit kuolevat sukupuuttoon taistellessaan elämästään.Ne jotka kykenevät selviytymään,selviytyvät,mutta ne jotka eivät selviydy,kuolevat sukupuuttoon.

    Hän sanoo hengissäpysymisen ja sukupuuttoon kuolemisen kulkevan rinta rinnan.

    Äänestä

  • Torbedo 87 kirjoitti:

    Darwin on sanonut,että jotkut eliölajit kuolevat sukupuuttoon taistellessaan elämästään.Ne jotka kykenevät selviytymään,selviytyvät,mutta ne jotka eivät selviydy,kuolevat sukupuuttoon.

    Hän sanoo hengissäpysymisen ja sukupuuttoon kuolemisen kulkevan rinta rinnan.

    Victorilaiselle ajalle tyypillisesti Darwin uskoi, että ihmisrotujen välillä on luonnonvalinnan takia eroja niin henkisissä kuin mentaalisissa ominaisuuksissa. Tätä on käytetty hyväksi rotuoppien kehittämisessä ja perustelussa. Itse asiassa hän jopa totesi kirjassaan Lajien synty ("On the Origami of Species" 1959), että ihmisrotujen väliset eroavaisuudet ovat niin suuria, että missä muussa eläimessä hyvänsä sellaisten esiintyminen johtaisi niiden luokittelemiseen eri lajeiksi.

    Et mitä tää ny oikein sit bonjaa et pitäskö taas alkaa aidata peltoja ja istuttaa syyssipulikasvit jo maahan vai mitä ihmettä?

    p.s. kuulen ääniä päässäni ja vain kaksi "niistä" puhuu suomea

    Äänestä

Älä vaikeita kysy. Me miehet kuulemma käytämme puolet aivoista. Molempia puoliskoja käyttävä nainen osaa vastata.

Äänestä
  • Kaikki saa osallistua.

    Äänestä

Darwin sanoi,että luonnon on tehtävä valintoja.-Minä taas väitän että valinta merkitsee sattumaa,joten kuka siis valitsee.?Sen on oltava henkilö.Kuka sallii jonkun säilyä hengissä ja jonkun toisen saada surmansa.?On oltava joku arvovaltainen,arvostelukykyinen henkilö,joka antaa tuollaisen määräyksen.Tämä on ensimmäinen väitteeni.

Äänestä
  • Torbedo kirjoitetaan aikuisten oikeesti Torpedo.

    Äänestä

  • Darwinin puolesta kirjoitti:

    Torbedo kirjoitetaan aikuisten oikeesti Torpedo.

    mitä pjönttöjä, eikö se mee sit millään kasetille et se kirjoitetaan TORBEDO, kato vaikka taapermannin runokirjasta "torbedo toisessa lahkeessa"

    Äänestä

Myös,että eri eliölajit eivät syntyneet samanaikaisesti,vaan ne kehittyivät vähitellen.-Minä taas,miten hän selittää sen ,kuinka evoluution prosessi käynnistyi.?

Äänestä

Darwin sanoi,että ensimmäinen elävä orgasmi syntyi kemiallisesti.-Minun väitteeni tiedemiehille jos elämä saa alkunsa kemikaaleista,niin miksi te ette pysty laboratorioissanne luomaan elämää biokemiallisesti.?

Tiedemiehen väite,että loppujen lopuksi kaikki sai alkunsa aineesta.Elävä aine syntyi elottomasta aineesta.

Minun kysymykseni kuuluu,mistä sitten tämä elävä aine tulee nyt.?Sanovatko tiedemiehet,että elämä sai alkunsa aineesta menneisyydessä mutta ei enää nykyisyydessä.?Mistä muurahainen saa alkunsa -hiekastako.?(naurua! eikö ole hauskoja tekstejä)

Äänestä
  • Tarkoituksesi oli kai puhua organismista eikä orgasmista? :)

    Äänestä

  • muistikuvani mukaan tiedemiehet ovat tuottaneet ainakin aminohappoja olosuhteissa, jotka vastasivat oletettua alkumerta...

    Äänestä

  • *tuota* kirjoitti:

    Tarkoituksesi oli kai puhua organismista eikä orgasmista? :)

    Kyllä siellä on kirjoitus virhe,kyse on organismista.

    Äänestä

Appelsiineissa olevat kemikaalit ovat appelsiinipuun tuottamia. Puu on kuin tehdas, joka tuottaa satoja erilaisia kemikaaleja. Puutehtaan muodostavat puun erilaiset solut, jotka ovat ikään kuin tehtaan eri koneita ja rakenteita. Jotkut solut (tukisolukko) vastaavat tehtaan seiniä ja putkia, jotkut solut taas vastaavat tehtaan koneita ja robotteja. Puutehdas valmistaa kemikaaleja maaperän vedestä ja siinä olevista mineraaleista sekä auringon energiasta.

Mikä tahansa yksittäinen solu on kuin kone. Yksisoluiset eläimet ovat koneita, joilla on vain yksi ero ihmisen tekemiin koneisiin nähden: ne pystyvät kopioimaan itse itsensä ja lisääntymään. Epäilemättä sama on mahdollista kohta ihmisen tekemille koneillekin. Elävän ja elottoman ero tasoittuu koko ajan ja lopulta häviää.

Väitteeni on siis: Eroa elollisen ja elottoman välillä ei ole. On vain yksinkertaista (lisääntymiskyvytöntä) elottomuutta ja monimutkaista elottomuutta, jota ihmiset kutsuvat paremman puutteessa "elollisuudeksi".

Äänestä
  • Näiden kahden välinen ero on se,että elävä aines voi liikkua ja lisääntyä,kun taas kuollut aine ei pysty kumpaankaan.Tietoisuus on kuitenkin ensimmäinen merkki siitä,että elämä on läsnä.

    Todellinen evoluutio ei merkitse fyysistä kehittymistä vaan tietoisuuden kehittymistä.Ymmärrätkö mitä tarkoitan.?Tämä merkitsee sitä että,että on olemassa eläviä olentoja,jotka syntyvät suoraan ihmislajeihin läpikäymättä evoluution prosessia.?

    "Mistä kemikaalit ovat saaneet alkunsa.?Kemikaalit ovat saaneet alkunsa elämästä ja tämä merkitsee sitä että elämällä on mystisiä voimia.

    Ovatko aine ja henki siis olemassa samanaikaisesti kyllä.Mutta henki on itsenäinen,kun taas aine on riippuvainen.

    Äänestä

Atomit menevät automaattisesti yhteen jos ne ovat sopivan lähellä toisiaan ja niiden elektronirakenne on toisilleen sopiva. Joskus tarvitaan vielä lisälämmitystä tms., että näin tapahtuisi. Erilaisista atomeista koostuvia ryppäitä kutsutaan kemikaaleiksi ja niitä on maa väärällään.

Äänestä
  • Kiitos sinulle,minulle asia vaatii vielä syventymistä.

    Äänestä

äijä! mites sul ja tinttiksellä menee? Mie nimesin kumikanani(kin) tintta-maarian mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Torbedo 87 kirjoitti:

Mitä miehen logiikka sanoo kemikaaleista."Mistä kemikaalit ovat saaneet alkunsa."?Esimerkki Appelsiinipuussa kasvaa paljon appelsiineja,ja ne sisältävät kemikaaleja kuten esimerkiksi sitruunahappoa.Mistä nämä kemikaalit ovat siis saaneet alkunsa.?

Tiedemiehiltä puttuu kemikaalien alkuperä.Osaatko sinä vastata tähän kysymykseen.?Itselläni ei ole hajuakaan,siis turvaudun teihin palstalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu