Hei! Olen tässä jo muutamia vuosia ollut itku kurkussa anoppilassa koska anoppini jaksaa joka ikinen kerta muistuttaa minulle kuinka ihanaa olisi saada lapsenlapsia,mutta kun minulla ei ole ikinä ollut halua tulla äidiksi eikä sitä ole vieläkään. Minusta lapset ovat ihania, mutta kun ei ole minkäänlaista halua tulla äidiksi vieläkään vaikka ikää on 28. Mieheni on samanlainen kuin minä. Hänellä ei ole koskaan ollut halua tulla isäksi ja meille se sopii, mutta anoppi on koko ajan sanomassa että kyllä sinä niitä jossain vaiheessa haluat. Tunnen itseni todella huonoksi anoppilassa, millään tavalla hän ei voi ymmärtää haluani elää vain mieheni ja koirien kanssa. Kertokaahan te joilla on jollain lailla samanlaisia kokemuksia niin tarinoita!
Lapsen tekeminen
Tuula
313027
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Anopin lapsenlapsi jutut voi olla kyllä tosi ärsyttäviä.
Toisaalta yhteiskunta on jollain tavalla tosi lapsivastainen ja varsinkin nuoria äitejä ja isejä vastaan. Mielestäni olisitte tosi hyvässä iässä hankkia lapsia, mutta jos ei halua - ei halua. Lapset kannattaa kuitenkin hankkia mielummin aiemmin kuin myöhemmin, koska se lasten tekeminen ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaista mitä koulun bilsan tunnilla on kerrottu - enkä tässä nyt viittaa mihinkään teknisiin juttuihin.
turha kuitenkaan tommosista pikku asioista ottaa itseensä. Toisesta korvasta vaan sisään ja toisesta ulos.
Tavallaanhan on aika imartelevaa, että hän uskoo, että teistä olisi vanhemmiksi.
Anna anopin haluta, se on luonnollista anopeille.
Aiotko jossain vaiheessa elämääsi tehdä lapsia?
Mieleeni tulee 83-vuotias vanhapiikatäti, isäni serkku.
Hän alkoi haluta vasta vanhuksena lapsia.
Hän koki suurta yksinäisyyttä, eivät tulleet lapset, eivätkä lapsenlapset käymään, koska heitä ei ollut.
Olin ainoa "omainen", siis en kovin lähisukulainen edes.
Hän katui lapsettomuuttaan.
Kaipaus lapsiin oli syvä. Se oli suorastaan sydämeenkäyvää kärsimystä.
Mutta minkäs teit, elämä oli eletty, ja kuoleman odotus oli kauheaa, kun ei jäänyt lapsia hänen jälkeensä muistelemaan mummia. Hän puhui siitä ja suri sitä.
Vanhan elämänarvot ja jaksaminen ovat joskus kiinni siitä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa.
Vanhapiikatädin kohdalla se katkesi.
Meidän suvussa parikin vanhusta joilla on lapsia ja lapsenlapsia mutta kukaan ei käy siltikään.
Ei niistä lapsista aina ole vanhuudeniloa. Joillain taas suurta surua ja murhetta lapsista ja lapsenlapsista ns. hulttiotapauksia jotka vaan hyväksikäyttää vanhoja omaisiaan.
Vanhalla sukulaisellani käy hulttio pojanpoika kiristämässä rahaa ja mummo antaa jotta häntä käydään edes sen takia katsomassa, ei edes seurustelemassa eikä juttelemassa. Poika ei ole edes puhelin numeroo antanut. Mummo soittelee meille jos jokin avun tarve on. Me kaukaisemmat sukulaiset viemme häntä virkistyksiin ja seurustelemme hänen kanssaan kun hänen lähiomaiset eivät ole kiinnostuneita.
Rahalla saa vanhana palvelua, ei tarvitse tyhjään syytää hulttioille rahojaan ja perintöjään vaan ostaa niillä hyvinvointia. Voi tehdä testamentin sellaiselle joka sitoutuu auttaan ja seuraa pitään vanhoilla päivillä.
Mutta enpä tiedä mitä sitten alkuperäisen pitäisi tehdä. Yrittää naama irvessä lasta, vaikka kumpikaan ei sellaista halua? Olisiko tämä hyvä lapselle? Kuten tuossa sanottiin, valitettavasti lapsien määrä ei ole nykyään tae sille, että joku käy vanhustentalolla katsomassa. Tosin olen monen yksinäisen vanhan naisen olleen muuten sosiaalielämältään aktiivinen, yhdessä tyttöystävien kanssa kokoonnutaan, kudotaan, katsotaan saippuaoopperaa ja juorutaan.
Katua voi aina...Mutta "onko pakko jos ei haluu"?
palveluita ja perinnöt voi "tuhota" oman elämänsä aikana, ottamalla lainaa omaisuuttaan vastaan joka kuitataan kuolinpesästä. :)
Ei oo pakko jos ei haluu!
Kerroin erään elämänkohtalon. Nyt moni sanoo, että rahalla saa palvelua.
Niin, rahan luullaan kuittaavan kaiken.
Eivät kaikki lapset ja lapsenlapset ole mummonkiristäjiä. On aitoa rakkauttakin tässä maailmassa, onneksi.
Kiristystapaukset kertovat menneisyydessa tehdyistä virheistä, väärästä vastuusta ja lapsen alkoholisoitumisesta.
Jos niin ajattelee, niin kuka täällä uskaltaisi synnyttää?
Tarkoitin ed. viestissä, että ihmisen mieli voi muuttua vanhemmiten.
Ei vanha tätikään nuorena halunnut vauvoja. Mutta kun tädin jalat menivät huonoksi, ja tyttöystävätkin makasivat kuka haudassa, kuka sairaalassa, alkoi mummeli kaivata nuorta väkeä lähelleen.
Kannattaisi harkita KOKO elämänkaartaan. Vaikka nyt ei haluttaisi uhrata vapauttaan vaipparalliin, niin kukaties uhrauksesta silti koituisi hyvää hedelmää myöhempää aikaa ajatellen?
Ei kai nyt kukaan PALVELUN takia lapsia itselleen tee? Ei vanha tätikään SITÄ tarkoittanut. Hän sai palvelua. Hän kaipasi läheisiä, omia syntymättömiä lapsia ja lapsenlapsia, heidän rakkauttaan.
Rakkaudesta tässä on kyse.
Minä ainakin rakastan vanhaa isää, rakastan jo edesmennyttä äitiäni, ja appeani, joka on manan majoilla. Rakastan sairaalassa makaavaa anoppiani. Käymme katsomassa häntä säännöllisesti. Hän tietää, että välitämme hänestä.
Hulttiopojat ovat onneksi harvinaisuuksia. Joku mummo saa merkitystä elämälleen hulttiopojan pönkittämisestäkin. Uskomatonta mutta totta!
Erään naapurimme hulttiopoika kuoli ja äiti suri itsensä kuoliaaksi. Hän valitti ettei hänen elämällään ole enää merkitystä.
Sitä vanha sukulaistätimmekin kai kaipasi... tarkoitusta elämälleen. Hän hoksasi liian myöhään, että olisi saanut tarkoituksen lapsista.
Vain rahako on tärkeä? Mieti!
lapsia. Suvunkin nuorin polvi on minulle yhdentekevä. Enkä ole ollut sukuni kanssa tekemisissä kohta 15 vuoteen.
Itseasiassa en ole koskaan pitänyt lapsista, alle 10-vuotiaana hermostuin aina kun muut lapset huusivat ja mekastivat leikkiessään. Minä viihdyin jo silloin omissa oloissani kirjojen parissa.
Nyt ikää on muutamaa kuukautta vaille 50, enkä ole koskaan katunut valintaani lapsettomuudesta.
Kivat sulle.
Tuttavapiirissäni on useita lapsettomia ja lapsenlapsettomia eikä yksikään koe asiaa iloksi.
Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö sinulle sopisi lapsettomuus. Tosin, miksi sitten luet täällä? kuin kurkkisit mahdolliseen puutteeseen tai hakisit vahvistusta valinnallesi!
Älä huoli ihmisenaivot ovat monimutkaiset, jos poikkeama ei tuota omistajalleen ongelmaa, mitäs muista; Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.
Olet ollut siis varma, että omat lapsesi olisivat olleet niitä mekastajia ja huutajia?
En tahdo aiheuttaa sinulle kysymykselläni kaihoa, mutta ehkä olisit saanut näköisesi lapsen, siis pikku kirjatoukan?
Yleensä lapset muistuttavat vanhempiaan, ja kasvatuksella saadaan paljon aikaan.
En ole itse koskaan asettanut vastakkain kirjat-lapset, olen saanut lukea rauhassa, ja olla rauhassa lapsiltani.
Pahin mekastusaika lapsuudessa ei kestä kuin muutaman vuoden.
Se vanha tätikin alkoi kaivata lapsia vasta seitsemänkympin korvilla.
Viisikymppisenä hän oli touhu-eukko, ei ajattellut lapsettomuuttaan vielä silloin.
Oikeastaan toivon, ettet koskaan tulisi katumaan ratkaisuasi, koska myöhäistä taitaa olla sinullekin katuminen. Jaksamista!
Kaikista lapsista lähtee ääntä! Oliva ne sitten kirjatoukkia tai ei. Meinaatko, että kirjoittaja olisi voinut pistää vaikka lapsen paluupostissa takaisin, jos ei olisi ollutkaan hiljainen?
Ihme meininki alkaa syyllistää ihmisiä yksinäisestä vanhuudesta ja ties mistä, jos he ovat _itse_ tehneet _omaa_ elämäänsä koskevan päätöksen lapsettomuudesta. Näköjään elää edelleen syvässä käsitys siitä, että nainen on täysi nainen vasta kun on äiti! Muut eivät ole ymmärtäneet omaa parastaan ja ovat puolinaisia...
En kai syyllistämään ala! Aluksi puhuin VAIN vanhasta sukulaistädistä. Siitä että mieli voi muuttua jopa iäkkäänä.
Uskon, että kyseiset lapsettomat ovat tarkkaan miettineet ratkaisunsa.
Sukulaistätini ei ollut miettinyt, olipahan vain raatanut maatilallaan veljensä kanssa päivä kerrallaan.
Joten annan jutun olla!
Lasta ei voi paluupostissa peruuttaa, mutta lapsen voi kasvattaa.
Kumma luulo nykyisin, että lapsen automaattisesti on saatava rajattomasti riehua.
Ennen taidettiin olla viisaampia, kun lapset pidettiin ruodussa. Lapsille voi antaa riehunta-ajat ja paikat, missä ei häiritse tavattomasti. Muuna aikana lapsen on opeteltava itsekuria, opeteltava käytöstavat ja toisten huomioonottaminen jne. Mutta tää onkin jo toinen juttu tää.
Jep, jotenkin haiskahtaa syyllistäminen "sukupolvien lenkien katkaisusta" ja muista höpöhöpöteksteistä.
Työssäni olen nähnyt miten vanhemmat voivat pilata lapsensa, hylätä lapsensa tai pitää lasta rasitteena sairauden tai muun vastaavan vuoksi.
En halua lapsia ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. Pidetään nyt edes näistä synnytetyistä jo huoli kun aika moni lapsi tuntuu olevan oman onnensa nojassa.
Ja jos vanhana huvittaa saada elämää ympärilleen, niin sijaisperheitä ja sijaismummuja kaivataan aina niille lapsille joista ei kukaan välitä.
Jotkut täällä palstalla kutsuvat minua itsekkääksi, kun en halua mieheni kanssa hankkia lapsia. Tämä on henkilökohtainen päätös, ja siihen ei muilla ole mitään sanomista. Mutta silti eräät sukulaisetkin, ja muutama mieheni kavereista aina muistavat mainita tämän seikan ja kysyvät kun menemme kylään. En minäkään puhu heidän lapsien hankintajutuistaan, että menit sitten T hankkimaan lapsen, vaikkei avomiehesi tiennyt eikä halunnut, kun olitte puuhaamassa eroa, ja yllätys, yllätys, häät olivat seuraavana kesänä. Sanoinko tästä sinulle mitään T?
Olen puhunut tällä palstalla siitä, eräiden mielestä kyllästymiseen saakka, miten appivanhempani hankkivat lapsensa, ja perustivat myöhemmin näiden murrosiässä yrityksen, jossa nämä sitten auttoivat ja auttavat useita kertoja kuukaudessa, jotkut enemmän, jotkut vähemmän, mutta auttavat kuitenkin. Tämä ei minusta ole oikein, vaikka lapsia ei ehkä tätä tarkoitusta varten ole alunperin hankittukaan, niin tätä he nyt kuitenkin tekevät. Ovat täysin unohtaneet roolinsa vanhempina, ja puhuvat vain työasioista lapsilleen.
En siis usko ajatukseen, että lapsia pitäisi hankkia sitä varten, että minulla ja miehelläni olisi helpompi elämä jossakin vaiheessa, esim. vanhuksina. Emme välttämättä tuossa iässä asu enää edes samassa maassa, jossa lapseni asuisivat, nuoret ja aikuiset kun tuppaavat usein muuttamaan ja tekemään töitä eri maissa kuin vanhempansa.
En minä ainakaan lapsia ole hankkinut hyödyn takia. En myöskään sen takia, että he palvelisivat minua vanhana.
Lapsista on iloa sen tähden että he ovat lapsia, ja heissä on jotain minua, ja he ovat minulle rakkaita ja läheisiä.
Toki voin rakastaa koiraakin, mutta se on eri asia. Nähdä lapsen kasvavan aikuiseksi,kasvavan omaksi persoonakseen on mielenkiintoista ja antaa luovuuden tunnun.
Kun on kasvattanut ihmisentaimen täyteen mittaan, antaa se valtavan paljon enemmän kuin retiisin kasvattaminen isoksi mollukaksi.
Kai tällä palstalla lapseton saa vapaasti käydä "kurkkimassa" (miksi moinen sananvalinta?) koska lapsettomillakin on usein appivanhemmat. Vai luuletko, ettei kukaan lapseton ole naimisissa?
Kaikkia meitä ei huvita kasvattaa lasta, vaikka se olisi sitten ihan miten ihmeellinen tapaus tahansa. Joillekin meistä elämässä on muita ilonaiheita, eikä kukaan, siis ei kukaan ole oikeutettu mitätöimään noita muita ilonaiheita vain sillä perusteella, että juuri heidän itsensä mielestä lapsenkasvatus on se one and only.
Ja kun en ole edes lähiomaisteni lapsista mitään ihmeellistä havainnut :D))
Tuskin nyt itsekkään saisin mitään sen ihmeellisempää lasta aikaiseksi mitä muutkaan. Miksi monia vanhempia ei itsekkään kiinnosta hoitaa näitä "ihmeellisiä" lapsiaan? Kaikki muut ihmeellisemmät harrastukset ovat paljon mielenkiintoisempia. Omille vanhemmille, anopeille, apeille ja lapsettomille sukulaisille tuupataan ihan väkisin näitä "ihmeellisiä tapauksia" hoidettavaksi niin paljon kun vaan mahdollista jotta vanhemmat saavat itse harrastaa paljon ihmeellisimpiä ja mielenkiintoisempia harrastuksiaan.
Lapsellisten pitäisi päästä jatkuvasti huvitteleen ja saada mahdollisimman paljon vapautta omista lapsistaan. Jos se ei tahdo onnistua niin lokaa aletaan heittään lapsettomien niskaan. Myöskin syytellään isovanhempia jos heillä on omia harrastuksia liikaa. Totuushan on se että harva enään viitsii itse kasvattaa ja hoitaa omat lapsensa alusta loppuun asti. Näitä valittajia ja märisijöitä sitten kyllä löytyy pilvin pimein.
Siinä vastasynnyttänyt äiti makasi sairaalavuoteessa tuhnun näköinen tyyppi (lapsen isä?) vierellä istuen. Äiti kysäisi sisään astuneelta hoiturilta, että "lähetetäänkö tämä nyt suoraan päiväkotiin vai miten tässä menetellään?"
Itse olen suorapuheinen ja olen kerran tuon saman asian niin SELVÄSTI lähisuvulle lmoittanut etteivätt ole anopit, apet eikä muutkaan asiasta mitään sanoneet. Suosittelen samaa teille.
Meilläkin on anoppi odottanut lapsenlapsia jo melkein siitä asti kun minut sille näytille vietiin. Minä olen nyt 25 ja mies 29. En todellakaan halua riesoikseni parkuvia kakaroita! Eikä ole ukkonikaan niitten perään. Eiköhän sekin sitten ole ihan meidän oma asia. Vaikka onkin kyseessä anopin ainoa lapsi niin ei sen tarvisi olla kinuamassa kersoja joka helvetin kerta kun sitä näkee. Aina sanoo pojalleen puhelimessakin että mun pitäisi tehdä siitä mummo ja jankuti jankuti... Se on niin tajuttoman rasittavaa... Meidän perheeseen kuuluu minä, mies ja kissat. Ei kakaroita, ei ikinä. Piste.
Voisittehan ihan kasvotusten istua pöytään ja keskustella asiasta. Minusta tuntuisi paremmalta, että miehesi esittää asian vanhemmilleen ettette ole aikoneet hankkia lapsia ollenkaan. Hänen tulisi korostaa, että tämä päätös on teidän yhteinen, muutoin saattaa anoppi saada päähänsä että sinä olet manipuloinut hänen poikansa tällaiseen mielipiteeseen. Jos hän tällaista päähänsä saa niin silloinhan hän alkaa toivomaan että eroaisitte ja miehesi ottaa sellaisen joka tekee niitä lapsia. Toisaalta kirjoitit, että lapset ovat ihania. Oma lapsi on sitten paljon ihanampaa ja äitiys useimmalle mahtava kokemus, teillä on vielä muutama vuosi aikaa harkita.
Mitä tulee tähän lapsettomuuteen josta aiemmissa keskusteluissa on puhuttu, se on nykyään todella yleistä ja varmasti samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia löytyy seuraksi asti niin kauan kuin vain voimia riittää. Vanhainkodeissa meitä tulee hoitamaan kuitenkin ulkomaalaiset jos edes niitä saadaan tarpeeksi tänne Suomeen. Aika huolestuttavalta vaikuttaa tämä vanhusten hoito jo tällä hetkellä. Omaisten apua kyllä tarvittaisiin jo nyt enemmän.
Minä luulen että nykyään ollaan jo niin totuttu helppoon elämään, että siinä hötäkässä sitten pienikin vaiva tuntuu suurelta kuten just lasten ja vanhustenhoito. Ennen ei ehkä niin suurina rasitteina pidetty vaan nämäkin asiat kuuluivat itsestään selvinä elämään.
sillä laiminlöisit lapsen kuitenkin henkisesti. Narsistien ei pidä tehdä lapsia. Itselläni kaksi ihanaa jo kohta aikuista tytärtä. Sydän pakahtuu ylpeydestä lapsiani kohtaan. Kaikille tämä ei sovi.
Mikä ihme siinä on, kun suomalaiset eivät enää ymmärrä lukemaansa - vai luetteko te edes toisten tekstejä? Kiirehditte vain itse olemaan äänessä?
Pikaisesti kuin luin kirjoituksesi, tuntui että ymmärtäisit lapsettomia naisia, sitten luin sen toisen kerran. Miksi miehen pitäisi puhua äidilleen, ja selitellä, etteivät aio hankkia lasta? Anoppihan ajattelee joka tapauksessa, että syy on naisessa, että miniä ei halua tehdä lasta, koska hän siinä viime kädessä sen päättää. Kohtu kuuluu naiselle, miniälle, se ei kuulu anopille, eikä se kuulu miehelle. Mies ei voi kantaa lasta, ja mies saa valita naisen, joka haluaa lapsen, usein nämä tapaukset loppuvat kuitenkin eroon, jonkin vuoden päästä.
Miksi muuten yleensä miehen pitäisi ottaa sellainen nainen, joka tekee "niitä lapsia"? Maailma on täynnä yksinhuoltajia, joko nainen on jättänyt miehen, mies on jättänyt naisen tai puoliso on kuollut. Minä synnyin, ja muutama vuosi syntymäni jälkeen yksi näistä kolmesta tapahtui. En halua lapselleni tätä samaa kohtaloa. Maailma on paha, ja pahemmaksi menee.
Miksi äidit kuvittelevat, että kaikkien naisten pitäisi hankkia lapsia? Onko tämä meidän yhteinen velvollisuutemme, kasvattaa väkilukua ja ihmisreserviä, jotka hoitavat sitten työkseen vanhuksia ja omia vanhempiaan työajan ulkopuolella? Tutkimuksien mukaan naiset hankkivat lapsensa nykyään vanhemmalla iällä, jos hankkivat ollenkaan. Toki, lapset ovat ihania, mutta ei heidän hankinta ole elämäni tarkoitus todellakaan. Jos olisin halunnut lapsen, minun olisi pitänyt hankkia hänet vuosia sitten. Mutta nyt olisin aivan eri elämäntilanteessa, en olisi tavannut miestäni, en eläisi tätä elämää. Olisin onneton toisessa elämässäni, ilman miestäni, lapseni kanssa. En ole koskaan nähnyt itseäni äitinä, vaikka olenkin tehnyt paljon töitä lasten parissa.
En aio tehdä lasta vain koska yhteiskunta odottaa sitä meiltä naisilta. En ole mikään hautomokone.
Se, että tekee lapsia, ei takaa, että lapset välittävät sinusta, ja tulisivat kylään ja vanhustenkotiin vanhemmalla iällä. Tiedän useita tapauksia oman ja mieheni suvun puolelta, jossa vanhusten soittoja vältellään, vierailukutsuihin suhtaudutaan niuhosti, ja eräät menevät vain koska toivovat saavansa jotain palkinnoksi.
Sanot, että varmasti samanlaisessa elämäntilanteess olevia [lapsettomia] aikuisia löytyy seuraksi asti niin kauan kuin vain voimia riittää. En aio vanhustenkodissa hengailla vain lapsettomien kanssa. Tulen työpaikalla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, lapsettomien, yksinhuoltajien, raskaana olevien, ja uskon että näin käy myös tulevaisuudessa, kun kukaan ei yritä aivopestä toista uskomaan omaa mantraansa, miksi vain minun valintani on oikea.
En ole huonompi ihminen, huonompi nainen, vaikka en aio, ME emme aio hankkia lasta.
Monet unohtavat, haluavat unohtaa, että tässä lastenteossa täytyy kuulla myös miehen mielipidettä. Aivan kuin haluaisitte unohtaa koko miehen olemassaolon.
Ei elämä nykyään ole niin kovin helppoa, töitä tässä täytyy jokaisen tehdä. En vain usko, että on aina reilua tehdä lasta, jos ei ole siinä tilanteessa, jossa voi antaa kaikkensa tuolle lapselle. En ole siinä tilanteessa, enkä tule olemaan siinä tilanteessa. Ei tässä suinkaan ole kysymys mistään helposta ratkaisusta, kun joutuu selittelemään koko elämänsä ajan, mikset ole raskaana, miksi et hanki lapsia. Hankkisit sinäkin lapsia, ja sitten omakotitalon, ja pari autoa pihaan.
Miksi minun pitää muuten selitellä jotain, joka on niin itsestäänselvää minulle? Mutta niin epäselvää joillekin muille äideille?
oletpas saanut muutamasta rivistä kunnon analyysit tempaistua, joitakin asioita olet ihan kirjaimellisestikin ottanut. Melkein ei edes tee mieli sulle mitään vastata, niin kliseisiä juttuja olet kirjoittanut, hoh hoijaa. Taitaa olla kysymyksessä todella arka aihe tämä lapsettomuus sinulle. Siinä mielessä ymmärrän reaktiot.
MINun mielestä oma kirjoitukseni oli aika neutraali, enkä varmaan vastausta edes niin kovin syvällisesti ajatellut kunhan kommentoin edellisiä juttuja.
Minusta nykyään tässä yhteiskunnassa ja sen arvomaailmassa on paljon vikaa. Ihmiset ovat liian itsekkäitä. Ei todellakaan ole kenenkään velvollisuus hoitaa ketään, tietenkään jos ei halua ja nykyajan ihmiset eivät todellakaan halua. En vaan tiedä kenen se velvollisuus on, yhteiskunnanko? Minä pitäisin kuitekin parempana vaihtoehtona sitä, että ympärillä olisi paljon ihmisiä, laaja suku, ystäviä ym., jotka auttavat toinen toisiaan elämän eri vaiheissa kuten just vauvanhoidossa. Minua todella huolestuttaa esim. tämä vanhusasia, kuka meitä hoitaa jos porukkaa on liian vähän sairaaloissa ym. ja sukulaiset asuu kaukana. Eikös syntyvyys ole suomessa laskussa ja siitähän nyt väistämättä seuraa työvoimapula jollei lisää porukkaa saada ulkomailta.
Ei kukaan ole juuri sinua pakottamassa lisääntymään, vaikka yleisiä kehoituksia vauvan tekoon onkin juuri tämän syntyvyydenlaskun myötä. Älä hyvä ihminen tunne mitään painetta siihen suuntaan jos sinusta ei siltä tunnu. Jos en olisi äiti niin silloin voisin varmaan keskustella myös tästä asiasta ilman sen suurempaa ryöpytystä, eikö? ÄItinä lapsenteosta puhuminen onkin sitten taas käännytystä.
Kyllä täytyy ihmetellä miten meihin äiteihin oikein suhtaudutaan. Minä en ole ainakaan kaveripiirissäni koskaan tavannut ketään käännyttäjä äitiä, joka toitottaa omaan mantraansa kaikille. Ei äitiydestä ja lapsenteosta positiivisesti puhuminen aina ole käännytystä.
Minäkin kuitekin ole ollut lapseton 32 vuotiaaksi saakka (äitinä vasta puol vuotta) ja en olisi lasta edes tehnyt jos ei vahinkoa olisi sattunut. Lapsettomuus asia ei minua ollenkaan silloin häirinnyt, olin ilmoittanut kaikille sukulaisilleni, kavereille ja vanhemmille etten tee lapsia, eikä sitä sen koommin tarvinnut kommentoida.
Toivottavasti ymmärrät pointtini edes jotenkin vaikka sekavaa tekstiä taisi tulla. Tähän aikaan illasta ei enää lanttu leikkaa kun on tuo vauva vähän valvottanut:)
"olin ilmoittanut kaikille sukulaisilleni, kavereille ja vanhemmille etten tee lapsia"
Mikä ihmeen velvollisuus kenelläkään on ilmoittaa lapsenteko- tai -tekemättömyyssuunnitelmistaan yhtään kenellekään? En ymmärrä. Miksi koko asia kuuluu kenellekään muulle kuin asianomaiselle parille? Tai sille sinkulle, jota koko ajan kiusataan parittomuudesta ja lapsettomuudesta?
Antakaa ihmisten olla ja elää rauhassa ja pitäkää huolta omista asioistanne.
keskustelleet asiasta useidenkin sukulaisten ja tuttavien kanssa, olen tietenkin ilmoittanut oman kantani lapsenteko asiaan. Saahan sitä sanoa jos haluaa ja eipähän tartte sitten ihmisten kysellä.
"Miksi miehen pitäisi puhua äidilleen, ja selitellä, etteivät aio hankkia lasta?"
AP kertoi, että hänestä tuntuu anoppilassa pahalta, koska anoppi puhuu lapsista joka vierailulla. No, mistä hemmetistä anoppi tietää aiheuttavansa miniälleen pahan mielen, jos sitä ei hänelle kerrota? Kun mies kertoo äidilleen, ettei lapsia ole lähiaikoina, jos koskaan, tulossa ja että lapsista puhuminen ei ole kivaa, fiksu anoppi lopettaa asiasta puhumisen.
Ei ole ihme, että appivanhempien kanssa on ongelmia, jos tuollaisistakaan asioista ei puhuta. Miten anoppi voi tietää, ettei nuori pari halua puhua lapsista, jos hänelle ei sitä kerrota?
Eikö aikuisen, elämää kokeneen ihmisen pitäisi jo vähitellen itsestäänkin tajuta, ettei tuollaisista asioista sovi jankuttaa?
Lapsi tulee jos on tullakseen, tuskin kukaan hankkii lasta yhtään nopeammin sen takia että anoppi jankuttaa ikävällä tavalla asiasta, joka ei hänelle kuulu.